Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Turkulaiset hämillään: Koira kävelee lenkkejä kahdella jalalla

Turkulaiset hämillään: Koira kävelee lenkkejä kahdella jalalla
Julkaistu: 13.5.2009 7:49
Turussa kahdella jalalla kävelevä Osku-koira hämmentää ohikulkijoita. Kohta seitsemänvuotias kääpiövillakoira nousi kahdelle jalalle vuoden ikäisenä, eikä sen omistaja Erja Seppälä oikein tiedä miksi, kertoo Turun Sanomat.

Seppälän mukaan Osku saattaa kävellä kahdella jalalla jopa kokonaisen kolmen kilometrin lenkin emäntänsä kanssa.

- Jopa ylämäet. Enemmän se on kahdella kuin neljällä jalalla, Seppälä toteaa.

- Minä olen jo niin tottunut Oskun tapaan kävellä, että välillä ihmettelen, miksi autot pysähtyvät vierelle ja osoittelevat Oskua. Hämmästyneimmät oikein räkättävät tälle, Seppälä kertoo Turun Sanomille.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Turku
 
 
 
 
 

Koira kahdella jalalla

Ei tämä juttu koske turkulaisia lainkaan, lehti vain sattui uutisoimaan asian. Paikkakuntaa ei kerrottu tekstissä, mutta yhden kuvan alla oli maininta. Tarkkuutta US:n toimittajat! Koira kävelee kahdella jalalla Sastamalan Kukkurissa eli Vammalassa. Ennätin jo sastamalalaisena ihmetellä kahdella jalalla kävelevien koirien lisääntymistä.

TS:n jutun alussa on kyllä

TS:n jutun alussa on kyllä maininta koiran kävelykunnasta. Juttu on päivätty ja paikallistettu tehdyks Sastamalassa.

Uuden Suomen taso on

Uuden Suomen taso on nykyään muiden nettilehtien tavoin tippunut älyttömän alas. Klikkauksia pyritään jatkuvasti saamaan harhaan johtavilla otsikoilla ja/tai naurettavan heikkotasoisilla uutisilla. Tässä tosiaan taas yksi esimerkki, lainataan toisen lehden uutinen ja silti osataan ryssiä otsikointi.

Evoluutio

Ei kai se mitään muuta ole. Yritys toimia eri tavalla ja jopa paremmin kuin muuta rotunsa jäsenet.

Funny dog videos

Otas turkulaine ny se Oskun kävelyretki videolle ja laita juutuupiin.

Mitä koirasta

"- Minä olen jo niin tottunut Oskun tapaan kävellä, että välillä ihmettelen, miksi autot pysähtyvät vierelle ja osoittelevat Oskua. Hämmästyneimmät oikein räkättävät tälle, Seppälä kertoo Turun Sanomille."

Mitä koirasta, eihän tuo ole mitään.

Varsinainen ihmetyksen aihe ovat autot, ei vain yksi vaan useampi, jotka osoittelevat koiraa, ovat enemmän tai vähemmän hämmästyneitä ja vieläpä räkättävät sille.

Myös turkulaisten koirien kannattaa...

...olla nyt varuillaan, ainakin vieraillessaan Eduskunnassa. Kansanedustaja Oinosen takia nimittäin.
http://dosome.wordpress.com/2009/05/13/mustit-liek...

Kotimaan uutisten uutiskynnys?

Ihan oikeasti... eikö tässä maassa tapahdu kotimaan-uutisten tasolla jotain, ihan mitä tahansa tärkeämpää, kuin kaksijalkaisen koiran kävelylenkkejä Turussa. Jos ei uutisia riitä voisi tehdä syvempää analyysia jostain aiheesta ja kirjoittaa kunnon artikkeleja.

Uusi Suomi voisi myös keksiä itse uutisia hiljaisina aikoina

Sivuston kävijämäärä kasvaisi kummasti, jos ykkösuutiseksi kirjoitettaisiin vaikkapa: "Tarja Halonen joutuu eroamaan presidentin virasta!".

Eroamista voisi perustella esimerkiksi selittämällä, että Halonen on sairastunut pitkään jatkuneen kannabiksen käytön vuoksi vaikeaan masennukseen, eikä ole siksi enää pystynyt hoitamaan tehtäviään vähään aikaan.

Jutusta voisi ehkä tulla syyte Uudelle Suomelle, mutta sakot ja vahingonkorvaukset ovat yleensä niin pieniä, että ne saisi hyvin katettua lisääntyneen kävijämäärän tuomilla mainostuloilla. Kävijämääräähän saisi pidettyä ylhäällä vielä koko oikeusjutun ajankin.

Vai olisikohan kahdella jalalla kävelevä koira sittenkin turvallisempi uutinen?

Eläinkääketieteellinen

Eläinkääketieteellinen koulutukseni on sitä luokkaa, että kerran olen junanikkunasta eläinlääkärin nähny, mutta eikö ole päivänselvää, että elukalla on etujalat kipeät.

Two legged

Jospa se vaan haluaa nähdä

Jospa se vaan haluaa nähdä kauemmas. Mitäs jos sitä kävelyttäs vaikka metikössä missä takajaloille nousemalla ei näkis kauemmas.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely