Toinen päähallituspuolue kokoomus haluaa tiukentaa turvapaikkapolitiikkaa. Puolueen maahanmuuttopoliittinen työryhmä esittää tänään raportissaan, että esimerkiksi ikätestaaminen olisi kirjattava lakiin.
Myös perheiden yhdistämiseen pitäisi suhtautua nykyistä tiukemmin ja sen pitäisi koskea vain ydinperhettä.
Raportin mukaan myös ”vetovoimatekijäksi osoittautunutta” toimeentulotukea olisi myös karsittava. Työryhmä toteaa, että toimeentulotuki on moninkertainen esimerkiksi Saksaan verrattuna.
Työryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Arto Satosen mukaan tiukentamisen tavoitteena on karsia perusteettomia hakijoita. Turvapaikkapolitiikka pitäisi hänen mukaansa yhdenmukaistaa muiden Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin kanssa.
- Kun rima on saatu oikealle tasolle ja käsittelyprosessi ripeämmiksi, vapautuvat resurssit on kohdennettava turvapaikan saaneiden tehokkaaseen kotouttamiseen, Satonen toteaa.

Suvaitsevaisto hoi
Leimatkaa nyt Satonen ja Kokoomus äkkiä rasisteiksi!
Kokoomus on vanha lahtari- ja suvaitsemattomuuspuolue
Se tappoi punaisia miehiä, punanahkoja, suruttomasti 1918. Uskon, että Tommi Lievemaa antaa perusteellisen raportin Kansallisen Kokoomuksen seksuaalisesti ahdasmielisestä sivaitsemattomuudesta tuossa tuokiossa.
Villiä länttä enää ole ei - Tapio
http://www.youtube.com/watch?v=o5FUAS6QrpE&feature...
Kiva kuulla, että järki voittaa
Alkaa mennä hermot muuten...
Ne voi tuntua pikkusummilta pörssi-piireissä, mutta kun samat rahat tahtovat ollakin sitten SUUREN SUURIA siirryttäessä vaikkapa "kotimaisiin" vanhuksiin, alkaa asia korveta. En sitä kiellä.
Humanitäärinen maahanmuutto on laitettava kokonaan uusiksi
Vihdoinkin voi sanoa kokoomuksen mielenmuutoksesta.
Humanitäärisen maahanmuuton perusteet on laitettava kokonaan uusiksi. Ihmisiä on autettava heidän kotimaassaan. Se on taloudellisesti ja ekologisesti ainoa kestävä tapa pitkällä tähtäimellä. Muualla saatujen, paljon laajempien ja pitkäaikaisempien kokemusten perusteella tietyistä maista ja kulttuureista EI PIDÄ ottaa lainkaan turvapaikanhakijoita. Näistä tulevat ihmiset eivät sopeudu koskaan, vaan pyrkivät valtaamaan elintilaa vain omalle kulttuurilleen. Suomi on pieni omintakeinen kulttuuri, jota meillä on oikeus ja myös velvollisuus suojella. Suojeleehan EU uhanalaista luontoakin.
On kumminkin ihmisiä...
jotka jätettäisiin murhattaviksi kotimaahansa, eli niitä poliittisia pakolaisia.
Burmalaiset vaihtavat nimensäkin niistä syistä.
Ei minusta aivan kokonaan voida luopua. Enemmän sivistynyttä olisi luopua vaikkapa siitä oopperatalosta...kumminkin.
MUTTA sen näkee Hullu Kreetakin, mitä jengiä nämä nykyiset ovat...seikkailijoita he ovat enimäkseen. Kiva lähteä vähän katselemaan sitä pohjoista Tollouden Huippua. Fri ruoka ja ylöspito, ja jos huonosti käy, on kotimatkakin ihan ilmainen ja turvallinen.
ja täppiäkin tulee siihen malliin...
että voi lähettää kotirintamille reilut summat merirosvojen koulutusleirille.
Hyväntahtoinen hölmö kansa pohjoisessa
sulloo pakolaisten taskut täyteen rahaa ja sen lisäksi antaa täyden ylöspidon.
Hesarin kuvassa tönitty somalityttö köllöttelee 10.000 euron sohvalla. Ei meillä ole koskaan ollut varaa sellaiseen.
millainen sohva se noin paljon maksaa?
Linkitä kuva, millainen sohva se noin paljon maksaa?
Katso tämän päivän Hesarista
.
Ihmisten auttaminen kotimaissaan
Ihmisten auttamista kotimaissaan kuvastavat perusteelliset haastattelut (kidutukset) ja humanitaariset pommitukset.
Kokoomus "tekee" ihmisvihamielistä soinilaispolitiikkaa
Ville Itälän tulee ottaa Jyrki Katainen heti puhutteluun ja Sauli Niinistökin saa hävetä ajautumista soinilaisille linjoille.
Vaalipopulismia....!!
Juu...kuullostaa myötäkarvaan silittämiseltä! Mutta silti en äänestä teitä...!! Sanoista tekoihin jo ennen vaaleja, muuten ei kannata uskoa näitä löpertelijöitä!
aivan niin
AMakinen ehtikin jo sanoa oleellisen joten samaa mieltä ollaan.
Hyvä homma
Nyt ovet kiinni, kohta sieltä alkaa valua pakistanilaisia ja afgaaneja ja somaleja rahtilaivakaupalla.
Ei ole meidän vastuu, se että ko. maat sotkevat systeeminsä.
Nykymutoinen pakolaisuus on pelkuruutta, nykyään miehet pakenee ja naiset ja lapset jäävät tykinruuaksi.
KOKOOMUS=Perussuomalaisten
KOKOOMUS=Perussuomalaisten hienostunut, kaupunkilainen rasistikerho. Astrid tietää kyllä mitä tehdä!
Mallikappaleet Korkeasaareen, ja muille porttikielto rajalla.
Ennen sotaa ei täällä 'mustia' näkynyt. Nyt Hesan päärautatieasema on kuin mainitun paikan esikartano.
Siellähän nuo ovat meitä peräpohjalaisia vastassa
Kyltti vain puuttuu käsistä: Alkakaa kaikki rasisteiksi.
Vihreä viesti Helsinkiin matkaaville.
Rautatieasemasta
En ole enää vuosikausiin uskaltanut käydä illalla Helsingissä junalla. Asematunneli ja raiteille johtavien ovien lähistö ovat täynnä sellaista jengiä, etten sekaan sovi. Eikä siellä tule edes kukaan auttamaan. Oma pelkoni lähti siitä, että muutama somali iskeytyi kantaani rahaa kerjäämään. Toinen veti laukun hihnasta ja toinen otti käsivarresta. Toista opetuskertaa ei enää tarvita, kuljen omalla autolla.
Tällaisenko Suomen me haluamme?
Vai kuka haluaa?
Sotaveteraanit, työnne meni hukkaan koska
Suomi on vallattu, menkää Helsingin rautatieasemalle ja katsokaa.
Ei ole enää turvallista.
Ei ole enää turvallista. On liikaa raiskauksia ja esim. tuttuni juuri 20 somalia hakkasi joukolla haloilla Malminkartanossa. Maahanmuutto ei toimi ja Suomesta tulee pian turvaton paikka asua meille suomalaisille.Hyvä Kokoomus! En äänestänyt väärää puoluetta.
Puhetta vaan - tuuli se huulia liikuttaa...
Kukahan se on siellä hallituksessa? Luulisi olevan mahkuja tehdä sitten asialle jotain?
Tämä on vaan vaalipeliä. Tämän hallituksen aikana homma on levinnyt käsiin se nyt vaan on fakta.
Kokoomus ei ainakaan tällä minun ääntäni saa. Äänestin jotain ihan oikeaa "rasistia".
Lakiin hyvä laittaa
Lakiin se on kirjattava, koska muuten asiaan ei virkamies tartu. Kyseessähän on petos sinällään ja voi olla, että jossain etäällä tällaista oikeuskäsitettä ei ole. Täällä kuitenkin on ja pidetään huoli että on jatkossakin. Rasismilla ei ole asian kanssa pienintäkään tekemistä. Jos tänne haluaa olisi vähintäänkin kohtuullista esittää oikeaa tietoa.
Missä viipyy Kepulien kannanotto?
Vai pitääkö M.Vanhasen tavoilleen uskollisena mässyttää tätäkin asiaa muutama kuukausi kaalissaan ennenkuin mielipide syntyy. Auttaisiko hiihtolenkki Rukalla? Vai kannattaisiko lähteä Ikeaan katselemaan tavaroita? Tai mitäs jos Masa uskaltautuisi jonain iltana puoleksi tunniksi Steissille! Saattaisi mielipide syntyä yllättävän nopeasti.
Tiedänpähän mitä
Tiedänpähän mitä puoluetta äänestän seuraavaksi. Jos pysyvät kannassaan vielä, niin avot.
Ei taida kannattaa...
Kokoomus nykyisellään on arvoliberaali homopuolue.
Kannattaisi etsiä joku oikeasti konservatiivinen, oikeistolainen ja isänmaallinen ehdokas tai puolue jota äänestää (käytännössä sitoutumaton PS). Esim. Halla-Aho Helsingissä, T. Lahtinen Uudellamaalla jne.
"Jos pysyvät kannassaan vielä, niin avot."
Toivoa sopii, mutta pelkäänpä että eivät pysy. Mikäli kokoomus tekee "parannuksen" ja palaa vanhoihin arvoihinsa niin hyvä.
Persut haukkuu hurriksi jos...
on käynyt liian usein Haaparannalla.
http://www.youtube.com/watch?v=UTFec_mrD-c&feature...
Ei h*lvetti...
...no on teillä nuita videoita...
sööttejä
http://www.youtube.com/watch?v=kuZPKk0MqbA&feature...
toimeentulotuki liian iso?
"Raportin mukaan myös ”vetovoimatekijäksi osoittautunutta” toimeentulotukea olisi myös karsittava. Työryhmä toteaa, että toimeentulotuki on moninkertainen esimerkiksi Saksaan verrattuna."
ehkä niin, mutta silti esim. työtön, yksinhuoltaja ja eläkeläinen elää köyhyyden rajalla, jopa sen alla... saati sitten jos olet sairas tai joku perheessä on ja tarvitsee kalliita lääkkeitä...
Ja enpä tiedä kannattaako vertailla saksaan yhtään missään... siellä on niin moni asia huonommin kuin suomessa... elintaso, koulutus, sivistys, mellakoita, jne jne...
Mutta hyvinvointisuomessa Suomen kansalaisella ei ole varaa ruokaan, saati asuntoon...
ja taakkaa kannat ja huono onni seuraa tulevaisuuteen... jos tulot on nolla ja maksut erääntyy, saat merkinnän joka säilyy kauan ja estää elämisen vaikka taloustilanne kohenisikin esim. työllistymisen myötä... kylläpä on kannustavaa... ihme että Suomessa näin vähän masentuneita...
hyvähän se on katsoa vähän tarkemmin ketä maahan otetaan ja se että onko serkun vaimon lapsi perheenjäsen ja oikeutettu sen nojalla turvapaikkaan on vähän arveluttavaa... mutta toki meillä on varaa ja sydäntä (toivottavasti) auttaa oikeasti apua tarvitsevia... eikö vain? mutta muistetaan hoitaa omat ongelmat ensin...
Suomen olot on kuin
Suomen olot on kuin lastentarhaa verrattuna suurimpaan osaan muista maista, ihmettelen suuresti kuinka yksikään suomalainen kehtaa masentua.
Nykyisenkaltaisessa maahanmuuttopolitiikassa ei ole kyse...
...sen paremmin humaanisuudesta kuin työvoimastakaan, vaan kansallisvaltioiden koheesion murtamisesta ja yhteiskuntarakenteen rapauttamisesta. Näin ihan tieten tahtoen tehdään maailmasta roduista ja kansallisuuksista vapaata rajatonta orjaplantaasia maailman raha- ja teollisuuseliitille.
Juuri näin
"...vaan kansallisvaltioiden koheesion murtamisesta ja yhteiskuntarakenteen rapauttamisesta."
Aivan oikein. Kysymys on myös maanpuolustustahdon ja pyhimpien arvojen lokaan ajamisesta.
On se jännä
Miten sattuikaan, että kokoomus juuri näin vaalien alla hoksasi tuon asian. Ei ole pitkäkään aika, kun ne äänestivät aiempaa selvästi lepsumman maahanmuuttolain puolesta.
Hyvä Homma, jos kokoomus alkaa oikeasti herätä asian suhteen, mutta minä en oikein siihen usko.
pysyvät ongelmat
Maahanmuuton järkevöittäminen olisi yksi asia mikä pitää tehdä, mutta se vie aikaa ja sillä välin tilanne pahenee varsinkin pääkaupunkiseudulla jatkuvasti. Toinen asia sitten on, miten ratkaistaan jo olemassaolevat ongelmat: kasvava katuväkivalta, islamismi, syrjäytyminen, jengiytyminen, kouluongelmat ja muut tiettyihin ryhmiin liittyvät "kotoutumishaasteet".
Jotain järkeä
Kokoomus on ollut jo kauan asemassa, josta voi, jos halua riittää, vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan. Laiton tai laillinen siirtolaisuus ja ns. pakolaisuus sekä niihin suhtautuminen on hallituksen ja eduskunnan, ei virkamiesten, käsissä. Hyvä, että Kokoomus vihdoinkin alkaa osoittaa järjen käytön oireita mutta silti jää epäilyksen siemen sillä aikaa olisi ollut riittämiin hoitaa asiaa kansalaisten hyväksymään asentoon. Onko järkipuheen syynä EU-vaalit vai onko oikeasti kysymyksessä valaistuminen?
Täällä on moni kirjoittaja kertonut mm. Helsingin rautatieaseman turvattomuudesta. Tälle asialle on eduksi, että näistä jengeistä on riesaa juuri helsinkiläisille sillä sielläähän ne hyödylliset hölmötkin, jotka tuon riesan mahdollistavat, asuvat tai ainakin toimivat. En voisikaan kuvitella, että mamut kovinkaan kauaa terrorisoisivat jossain Lapualla tai Joensuussa. Ellei asialle saada jotain rotia, niin on vain hyvä, että helsinkiläiset saavat pitää riesansa. Valitettavasti me muutkin joudumme osallistumaan helsinkiläisten "harrastuksen" kustannuksiin. Olisikin säädettävä laki, joka vapauttaa muut suomalaiset tästä rasituksesta.
Ongelmia voi sentään vähentää
Ongelmat eivät ratkea mutta aktiivinen palauttaminen vähentää niitä.
Sen mahdollistamiseksi on erinäisiä virkamiehiä vaihdettava heti, vaikka Haloskasta ei muutamaan vuoteen päästäkään.
KELAn perussoffa kultamunille
millainen sohva se noin paljon maksaa?
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Tutkija+Maahan...
Siinä se köllöttelee espoon poliisille kunnianloukkaussyytteen tehnyt kultamuna.
Tant Astrid
hermostui jo kokoomukseen - taitaa olla viimeinen hallitus, jossa RKP on mukana.
Täytyy kai myöntyä
Täytyy kai myöntyä kiittämään näitä sekoja Perussuomalaisia. Tuovat asiaa niin paljon esille ettei valtapuolueet voi enää olla huomioimatta. Hyvä niin.
Maahanmuuttaja <> turvapaikkaturisti
Kokoomus on torppaamassa turvapaikkaturismia, ei maahanmuuttoa. Noiden eron kyllä normaaleilla hoksottomilla varustettu ihminen epäilemättä ymmärtää - siis muut kuin Thorsilaiset.
Hyvä avaus, lukekaa raportti ensin
Hyvä avaus kokoomukselta, lukekaa raportti ennenkuin hötkyilette!
http://www.kokoomus.fi/?x17053=683574
Kirjoita uusi kommentti