Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mielestä tietosuojavaltuuttetulle ei saisi antaa oikeutta tehdä tarkastuksia yhtiöissä, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan. Fagernäs otti niin sanottuun Lex-Nokiaan kantaa YLE TV1:n Ykkösaamussa.
-Meidän näkemys on se, että tämä laki ei anna oikeutta tarkastuksiin, Fagernäs sanoi ja totesi, että hallituksen ministerit näyttävät olevan erimieltä hallituksessa.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on tyrmännyt aiemmin EK:n näkemyksen.
-Tietosuojavaltuutetulla on tietenkin tarkastusoikeus. Oikeus perustuu yksiselitteisesti henkilötietolakiin.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnöstä selviää, että myös eduskunta on asian näin ymmärtänyt, Brax sanoi Helsingin Sanomille.
Fagernäsin mukaan laissa itsessään ei ole oikeutta tarkastukseen.
–Valvontaa tapahtuu, nyt annetaan toisin kuin ennen tarkat ohjeet, mutta ei puhuta erityisestä tarkastuksesta. Toivoisin että asiaan tulisi selvyys, Fagernäs tivasi.
Fägernäsin mukaan viranomaisten on ratkaistava, miten lain tulkintaerimielisyydet tarkistusoikeuden kohdalta selvitetään.

Kommentit
On se pölhö.
On se pölhö.
Totta kai tietosuojavaltuutetulla on oikeus
tarkastaa niidenkin yritysten henkilösuoja, jotka saavat lukea työntekijöidensä sähköpostien tunnistetietoja. Tunnistetietojen lukemisesta on vain klikkaus sisällön lukemiseen, ja juuri tälle Fagernäs haluaa suojan. Hän tietää, että yritysten PC-tuella on mahdollisuus lukea postien sisältö ja juuri sen hän haluaa pimittää.
Fagernäsin päänsärky
EK on jo liian kauan tulkinnut kaikille yhteisiä sääntöjä ja lakeja omalla tavallaan. On syntynyt käytäntö,että tämä koskee muita,ei meitä.
Sellainen hybris on karsittava. Mitä niin erityistä voisi olla heillä ja heidän tietoliikenteessään,että sille pitäisi antaa erityisoikeuksia?
Kukkoileminen osoittaa vain, että puljulla on jotakin vakavaa peiteltävää.
Käsitykseni mukaan tietosuojavaltuutetun toiminta on yleisen turvallisuuden kannalta hyvin määriteltyä ja tarkoituksenmukaista.
Vasikat kuriin. Suomessa on
Vasikat kuriin. Suomessa on nyt ovet ja ikkunat auki. Ilmeisesti on jotain salattavaa, jos pelkää lex-nokiaa.
Kallasvuolla on jotain salattavaa
Kallasvuolla on jotain salattavaa, kun hän ei hyväksy länsimaisen oikeusvaltion lainvalvontaa. On tietenkin selvää, ettei Nokian innovaatiokäytäntö vastaa kansainvälisiä patenttisäännöksiä.
Tietoa ja tekniikkaa
PC- tuen toimivuuden merkitys on yhä enenevässä määrin tärkeää firmoille. Paras tuki lienee sellainen joka on tietää yrityksestä vähintään yhtä paljon kuin johto, ja osaa toimia johtoa tukevasti. Tärkeä lenkki.
Jos minulla olisi varaa, lahettäisin jotakin tukeakseni US:n toimintaa ja osoittaisin sen tuen erityisesti verkkolehden ylläpidosta huolehtiville teknisille. Osaavat näköjään muutakin kuin korjata koneita.
Eikö Fagernes luota henkilöstöönsä vai onko heidän toimittava siellä joidenkin salaisten eettisten sääntöjen varassa.
Kaikki viestini saa ampua alas. Ajattelen yleensä vain,että siihen on pätevä syy ja sillä selvä.
Sairasta touhua
Fagernäsillä tuntuu olevan lopullisesti kadonnut kosketus tosi elämään.
Arvattiin!
Ei jää laki puolitiehen, eikä Nokia-konsultti EK jätä työtään puolitiehen. Siitähän sille maksetaan.
http://dosome.wordpress.com/2009/03/04/lex-nokia-lapi/
Tuhasien järjestöjen maa
Suomi on tuhansien järjestöjen maa. Täällä määräävät järjestöt; painostusjärjestöt.
Ammattijärjestöt. Työnantajajärjestöt. Osuuskaupat. Pankit. Vapaamuurarit. Puoluejärjestöt. SETA ym.ym.jne.jne.
Suurena huvina järjestetään vaaleja. Nytkin on yhdet tulossa, muutama saadaan taas uunotettua äänestämään, ehkä 35-40% kansasta. Lopuille alkaa tämä pelleily jo riittää.
Ek on "partiopoika" verrattuna teostoihin
Teostot sanelevat lait ja ovat poliiseja ja voiva ilman kunnon todisteita saada järjettömiä korvauksia. EK:lla on paljon opittavaa to-mafialta.
Kyllä EK:n juoksupoika Katainen
suostuu EK:n (Kokoomus EK:n haaraosato) painostukseen. Kaitainen ja Kokoomus on tekemässä Suomesta pohjolan DDR:ää. Kaikki ns. porvari-Kataisen tekemät päätökset sopisivat paremmin maahan, joka ei ole vapaa länsimäinen demokratia.
Pönttövuoren takaa
Kun yrityksille säädetään poliisia suuremmat oikeudet, on tietenkin selvää, että näitä valtuuksia tulee valvoa poliisia suuremmilla oikeuksilla.
Nokialla ja EK:lla on ilmeisesti tarkoitus tuottaa lainsäädäntöä, jonka käyttöä ei valvota. Miksi sanotaan valtaa, jota ei laillisesti voida valvoa?
Toivottavasti tietosuojavaltuutettu käy tarkastamassa neljän ja kahden kirjaimen rikollisjärjestön sähköpostiasiat. Jos EK ja Nokia ovat rehellisiä, ei niillä ole mitään pelättävää valvonnan suhteen. Ilmeisesti kummassakin järjestössä on vähitellen selvinnyt niiden oman käytännön tila.
elämmekö banaanivaltiossa?
Käykää katsomassa ketkä kansanedustajista äänestivät Suomen perustuslakia murentavan lakiesityksen puolesta:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=1.56/1242469916_460577&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm
ja kysykää itseltänne miksi...
Alla oleva lainaus kannattaa painaa mieleen ja muistaa vaaliuurnilla:
»Minun kärsivällisyyteni tämän asian suhteen on loppu. Olisi pitänyt olla jo kauan sitten. Olen ollut turhan pitkämielinen. Ei olisi pitänyt. Tulen haastamaan rikollisten suosijat ja viranomaisvallan väärinkäyttäjät tässä prosessissa. En lepää ennen kuin he joutuvat vastuuseen ja häpeään. Tiedän heidät.»
- Lasse Laatunen 28. huhtikuuta 2007
Tulkinnalla laajentamisesta
Suhtaudun varauksellisesti siihen, että tulkinnalla laajennettaisiin viranomaisten valtuuksia puuttua kotirauhan piiriin.
Tuo tulkinnalla luotu tarkastusoikeus ei ulottuisi vain yrityksiin, vaan myös mm. asunto-osakeyhtiöihin, kirjastoihin ja yliopistoihin.
Ollaan perusoikeuksien kannalta hyvin kaltevalla pinnalla, jos ministeriöissä voidaan viranomaisille päätellä lisää sellaisia valtuuksia, jotka kulloinkin ovat poliittisesti tarkoituksenmukaisia.
Päätelläänkö seuraavaksi oikeuksia suojelupoliisille tai televisiolupatarkastajille taikka tekijänoikeusjärjestöille?
Luulin, että perustuslaki uudistettiin juuri tälläisen päättelymahdollisuuden estämiseksi.
Siinä EK on oikeassa,
että lakiin on turha jättää epäsevyyttä kontrollin suhteen. Se, että kontrolli ja sen valtuutus on jätetty mainitsematta, ei tietenkään saa johtaa tilanteeseen jossa yritykselle myönnettyjen oikeuksien valvontaa ei harjoittaisi mikään taho!
Eri laki
Tietosuojalaki on säädetty jo vuosia sitten. Uusi Lex Nokia ei tuo mitään poikkeusta voimassa olevaan käytäntöön. Kun yritykset ottavat viranomaistehtävän itselleen, niitä koskee myös virnaomaisiin eli henkilörekisterin pitämiseen liittyvät velvollisuudet.
Matkalla pohjoiseen
Ensin laaditaan ja lobataan laki, jolla yritykset voivat valvoa viranomaisiakin laajemmilla valtuuksilla työntekijöiden sähköpostiliikennettä. Sitten EK yritysten etujärjestönä haluaa kieltää viranomaisvalvonnan tälle toiminnalle. Surullista nähdä että Suomen elinkeinoelämän johtopaikalla on henkilö, jonka käsitys oikeusvaltiosta on tällä tasolla. Mielenkiintoista olisi tietää mitä Fagernäs oikeasti ajattelee Suomesta ja suomalaisista. Tai kuka hän oikein luulee olevansa.
Kaani
"Tai kuka hän oikein luulee olevansa."
Tsingis-kaani?
Uros-Karpela
Fagernäs oli opiskeluaikoinaan alusvaatemalli niin kuin Karpelakin. Kyseessä on eräänlainen Uros-Karpela. Alma Median, Sanoman ja Yleisradion mielestä hän on joku huippuluokan kauppapoliitikko ulkoasiainministeriöstä ruotsalaiskiintiössä.
Heh ;)
Heh ;)
Kauas on pitkä matka
EK:n Fagernäs on aivan toisella planeetalla Nokiaa hännystelemässä kuin aikoinaan oli tarkoitus. Kun nykyisen Nokian peruskivi "muurattiin" v. -67 Heikkiläntiellä, Olin omakohtaisesti osallisena kun toiminnan- ja tuotannonohjaus järjestelmä pantiin kirjoihin ja kansiin.
Samoin sain hyvin läheltä seurata NESS'in (nokia elektroniikan suositukset ja standardit) syntymisen, sen sisällöt ja merkityksen, jota pitkään sommiteltiin ja tarkennettiin ruåtsalaisen konsulttifirman toimesta. Olihan silloin itse Björn "Nalle" Westerlund remmissä.
Lähinnä sen organisaatio-ohjeet olivat aivan muuta kuin tämä hyvävelivalvoo systeemi nykyään on. Toki maailmakin on aivan toinen.
Suoraan sanottuna, tämä EK:n panostus lain sovelluksen tulkintaan ja sen valvontavelvollisuuteen ja oikeuteen, on suoraan sanottuna samassa sarjassa kuin piru raamattua lukisi.
Hävyttömyyden huippua lähentelee
On tämä jo kovin kummallista ajatuksenjuoksua EK:n herroilla. Elinkeinoelämälle ainoastaan näitä kaikenlaisia nuuskintaoikeuksia pitää saada ja yhteiskunnalta ne pois ottaa. Ja työntekijöille on tarjolla nollalinjaa mutta johdon palkitsemisesta ei ole varaa tinkiä.
Voi kun vielä voisi uskoa, että ahneella on sellainen loppu kuin sananlasku sanoo.
EK vaaleihin
Onhan EK:lla rahaa. Sehän voisi rekisteröidä puolueen ja hankkia eduskunnassa riittävän enemmistön.
Ei tartte
Ei EK:n tartte, sillähän on jo kokoomus.
EK ei ...
kunnioita lakia. Laki on aivan tarpeeksi selvä eduskunnan lainvalmistelun perustelujen osalta. Mitään porsaanreikiä ei ole. Tämä on kuin menisi pankin tiskille ja sanoisi, että rahat tänne, pykälä ryöstöistä ei koske minua.