Lauantai 26.5.2012

Hoitajille tiukempaa syynäystä

Luotu: 
20.5.2009 19:21
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Peruspalveluministeri Paula Risikko, kok.

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) kannattaa vanhusten ja vammaisten parissa työskentelevien hoitajien rikostaustan tarkastamista.

Risikon mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on kirjelmöinyt asiasta jo helmikuussa 2008 työ- ja elinkeinoministeriöön, jonka kontolle asiaa koskeva lainsäädäntö kuuluu.

–Pidän henkilökohtaisesti sitä erikoisena, että vain lasten kanssa työskentelevien taustat tarkastetaan, Risikko sanoi STT:lle keskiviikkona.

Ministerin mukaan näin olisi syytä menetellä siitäkin huolimatta, että uudistus on hankala toteuttaa ja vaatii suuria resursseja.

Risikon mukaan lainsäädännön epäkohtia pitäisi korjata laajemminkin. Oikein ei voi olla sekään, että tuomioistuimella ei ole nyt ilmoitusvelvollisuutta valvovalle viranomaiselle rikoksista, jotka on tehty varsinaisen työn ulkopuolella. Tähän on ministerin mukaan myös tulossa muutos ensi syksynä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

simo L

Ei kait nyt vaan tiukennuksia. Silloinhan jonkun työnsaantia voisi vaikeuttaa tehtyjen rikosten ilmitulo. Ja se olisi tietysti ihan väärin ja yksilön oikeuksien vastaista. Mitä tuumaisi tietosuojavaltuutettu yms?

Kim Lindblom

Nyt kun helsinkiläistä perushoitajaa epäillään neljästä murhasta ja seitsemästä murhayrityksen sekä kymmentä epäselvää tapausta tutkitaan.
Lienee odotettavissa, että pääministerin johdolla ehdotetaan lääkkeiden, erityisesti käsikauppalääkkeiden kieltämistä ja sitä, että ne on jatkossa säilytettävä apteekeissa, sillä mitä tavallinen ihminen voi lääkkeillä kotonaan tehdä.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/