Kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Jyrki J. J. Kasvi kritisoi Uuden Suomen blogissaan voimakkaasti internetin ennakkosensuuria eli keskusrikospoliisin ylläpitämää listaa väitetyistä lapsipornosivuista.
Kasvi on huolestunut Helsingin hallinto-oikeuden tuoreesta päätöksestä, jonka mukaan keskusrikospoliisin päätöksestä ottaa sivusto listalleen ei voi valittaa.
- Olemme siis luoneet ennakkosensuurimekanismin, jolla ei ole minkäänlaista laillisuusvalvontaa tai valitusmekanismia. Jos Helsingin hallinto-oikeuden kanta pitää Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa, suomalaisilta voi estää pääsyn ihan mille sivuille tahansa, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista, kirjoittaa Kasvi.
- Keskusrikospoliisin ylläpitämä sulkulista käytännössä helpottaa lapsipornon löytämistä netistä, ei suinkaan estä sitä. Me itse asiassa helpotamme verovaroin pedofiilien toimintaa, Kasvi kritisoi.

Kommentit
Viheraate kukoistaa
Niin, vihreät haluavatkin kaiken vapaaksi. Tukevat verovaroin rikollisten ja sosiaalipakolaisten maahantuontia. Ja ihmeellisiä uusia perhekäsityksiä. Mutta odotas vaan jos yrität suojella lapsia, ehei! Ei näin! Ideologia käy aina todellisuuden ohi. Muistuttaa eräitä ruskeita kavereita jotka marssivat taannoin käsi ojossa sokeasti ideologiaansa uskoen.
Sota on rauhaa, Vapaus on
Sota on rauhaa, Vapaus on Orjuutta, Tietämättömyys on voimaa... Mitä meille maksettiin sananvapaudesta? Turvallisuutta? Pah...
Pedofiilit
Olen sitä mieltä että pedofiilien pärstät pitäsi julkisissa tiditusvälinessä ja sama koskee raiskaajia
Näin
Kiitoksia vaan Lindenille...
www.google.com/fi/* palvelun voisi estää kaikilta, sieltä varmasti löytyy linkki LAPSIPORNOON, mikä varmasti on Lindenin mielestä riittävä peruste sulkea paras hakukone, opiskeljiathan voivat käydä kirjastosas kaivamasas vuonna 2009 julkaistuja teoksia, joista ei ole paperiversioita suomessa.. .eikun..
Kaikki sotkeentuu
Rehellisesti sanottuna on korkea aika löytää taho, jolla olisi erityinen valta tutkia vähän tarkemmin tuomiovallan ja poliisin suhdetta lapsipornoon ja pedofiliaan.
Jo pitemmän aikaa kaikki ne merkit,joilla pedofiliaan suhtaudutaan tuomiolaitoksissa ja joilla poliisi näyttää olevan erityisen kiihottunut nettitarkkailija, viittaavat ongelman erityisluonteeseen juuri järjestyksen valvojien kohdalla.
Tuija Brax, tee jotakin, jotta tämä ei entisestään lisääntyisi. Tosiasia sekin,että jo keskiajalta lähtien ongelma on ollut olemassa jopa melko näkyvänä, mutta vallankäytöllä saatu näyttämään joltakin muulta. Tämän väitteeni perustan kirjallisuuteen, koska paljon muutakaan julkista dokumenttia ei ole.
Lapsiporno ja Google
Google-haku "Lapsiporno" tuo ensimmäisenä esille tuon Matti Nikin sensuroidun lapsipornosivun. Tästä linkistä osa suomalaisista pääsee Matin sivuille, osa sivulle jolla poliisi kertoo Matin sivuilla olevan laitonta lapsipornoa: "sivustoilla olevien kuvien hallussapito ja levittäminen on säädetty rangaistavaksi. Poliisille kuvat ovat todisteita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista".
No, Matin sivuillahan ei ole kuvan kuvaa, mutta tarkoitus pyhittänee keinot. Matti on kuitenkin yrittänyt tuoda vuosia esille toimivia keinoja lapsipornon levittämistä vastaan ja tätä kai pidetään lainsäädäntö- ja valvontapiireissä vaarallisena.
Lista
Jos en ole aivan väärin ymmärtänyt niin suomessa listalle on jo joutunut esimerkiksi joitakin pokeri sivustoja
Huoh
"Viheraate kukoistaa"
Kommentistasi paistaa suoraan läpi se, ettet ymmärrä yhtään mitenkä tuo poliisin esto toimii, kuten ei siitä päättäneet päättäjätkään.
Ensinnäkin joka sen haluaa kiertää, löytää hyvin äkkiä esim Googlen avulla tavan kiertää. Riittä, että www palvelimeen otetaan yhteys eri IP:stä, kuin suomen internet operaattorilta suoraan, jolloinka KRP:llä ei ole oikeuksia valvoa sitä. Saat itse keksiä siihen keinon jos haluat, en sitä kerro tässä. Helppoa se on, ja onnistuu ilmaiseksi.
Tämä on hieman sama kuin, että jos puhelintasi kuuntelisi poliisi ja tietäisit sen, niin menisit kaukaiseen puhelinkioskiin soittamaan ja sillä selvä.
Lopputulos? KRP listaa normaali sivuja pimentolistalle ja aiheuttaan normaalikäyttäjälle ongelmia. Pedofiliasta kiinnostunut netittäjä käyttää kiertotietä ja pääsee käsiksi kiellettyyn materiaaliin. Eli siis syydetään rahaa hukkaan.
Paljon tehokkaampaa olisi hyökätä suoraan ko. sisällön tuottajien kimppuun, eikä yrittää suodattaa sitä pois huonosti toimivalla tekniikalla jonka valvominen maksaa mansikoita.
Toisekseen MISSÄÄN NIMESSÄ ei pitäisi olla valvontaelimiä, joiden toimia ei kukaan valvo, ja/tai joiden toimista kukaan ei voi valittaa.
Lapsiporno ja päättäjät
Tässä ei ole enää mitään järkeä. Päättäjillä on sellainen käsitys, että jokainen netissä surffaava on potentiaalinen pedofiili. Sen sijaan, että korostettaisiin valinnanvapauden ja seurausten merkitystä, halutaan kaikki 'raadollinen', 'rikollinen', 'moraaliton' ja 'yhteiskuntavastainen' kitkeä kokonaan pois, jottei kansalaisilla olisi edes mahdollisuutta nähdä verhojen taakse.
Kuka täällä puhuu natsismista syyttäessään todellisia vapauden puolestapuhujia? Kukin päättäköön itse, mitä materiaalia netistä kaivaa. Lapsipornoa janoavat löytävät kyllä tyydytystä netin ulkopuoleltakin, viimekädessä fyysisillä ponnistuksilla, joihin tällainen sensuuri itseasiassa vain kannustaa.
Pedofiileja tuettu ennenkin
Takavuosina, silloin kun Setaa vielä perustettiin ja oli jo perustettu, järjestö vaati seksuaalista tasa-arvoa kaikille poikkeaville - ja tietenkin valtion runsaskätistä tukea. Luin tuolloin jutun, jossa Setan listoilla olivat muiden joukossa myös pedofiilit. Ilmeisesti lapsipornojärjestö ja Seta kasvoivat nopeasti erilleen, sillä enää en nähnyt Setan listoilla mainintaa pedofiileistä. Mutta minulle riitti tuo yksikin kerta, enkä ikinä tule kannattamaan mainittua järjestöä. Asiaa ei muuksi muuttanut Tarja Halosen astuminen Setan johtoon.
ajatus on
taas ihan hyvä... kieltolista... mutta kun se ei vaan toimi... parempi ois laittaa resursseja tutkintaan ja siihen et saatais jo vihdoin kunnon tuomiot pedofiileille ja myös raiskaajille...
nykyinen tuomiokäytäntö kertoo kieroutuneesta oikeustajusta... talousrikoksesta saat enemmän kuin edellämainituista... ovatko sitten pikkujuttuja?
sama asia koskee kiusaamista ja henkistä väkivaltaa... parisuhdeväkivaltaa... kunnianloukkausta, jne. jne.
ilmapiirin pitäisi vähän avautua jotta uhrit uskaltaisivat tulla esiin ja tehdä ilmoituksia... häpeää pitäisi kokea tekijän, ei uhrin...