Lauantai 26.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Sunnuntaiaukiolon laajennukselle siunaus

Luotu: 
28.5.2009 13:57
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi

Kauppojen aukioloa sunnuntaisin esitetään laajennettavaksi. Valtioneuvosto on hyväksynyt lakiesityksen, jonka mukaan vähittäiskaupat voisivat olla auki sunnuntaisin kello 12:sta kello 18:aan. Isänpäivän ja jouluaaton välillä pääsisi sunnuntaiostoksille kello 21:een asti.

Alle 400 neliömetrin suuruiset kaupat voisivat olla auki aina halutessaan. Juhlapäivinä kauppojen olisi kuitenkin oltava kiinni.

Lakiesitys vastaa Palvelualojen ammattiliiton PAMin ja Suomen Kaupan Liiton viime syksynä tekemää sopimusta. Kauppakeskusten pikkuliikkeille esityksessä taataan mahdollisuus pitää ovet suljettuina ainakin yhtenä viikonpäivänä.

Uudistuksen uskotaan heikentävän jonkin verran lähikauppojen ja haja-asutusalueiden kauppojen kilpailuetua suuriin kauppoihin nähden.

Mitä mieltä olet esitetystä laajennuksesta? Ota kantaa US-kyselyssä!

Jaa artikkeli: 

Kommentit

h.j.j

Muuten hyväksytty laki on ok,mutta kesällä vosivat olla Su pitempään auki.
Toivotavasti kilpalu kiristyy siten että Ns:pien myylälät jolla on monopooli josakin päin Suomea missä ei olle ostos hevettejä, hintoja joudutaa laskemaan, sillä ne jotka joutuvat käymään lähikaupassa vaikka suuret kauppakeskuset ovat auki,ovat vanhuksia.

Liike

En oikein ymmärtänyt, kuinka järkeilit asiaa onnistuen päätymään oletukseen, että haja-asutusalueen pienmyymälät joutuisivat alentamaan hintojaan nyt tehdyn esityksen vaikutuksesta.

Hinnathan nousevat kaikissa myymälöissä, koska henkilökunnalle on maksettava sunnuntailta korkeampaa kokonaistuntipalkkaa ja kaupan on tietenkin siirrettävä nousevat kulut myyntihintoihin. Samalla varsinkin elintarvikeketjun hintoihin tulee kertautuva lisä, koska tuoretavaran kuljetuksia joudutaan suurimpiin kauppoihin tekemään myös sunnuntailisillä korotettuna.

MikkoLahti

Miksi kauppojen sunnuntaiaukiolo ja homoadoptioratkaisu ovat tulevaisuuteemme suuresti vaikuttavia kansallisia turvallisuuskysymyksiä?
Homoseksuaalisuushan on marginaaliryhmien ongelma ja kaupat ovat jo nyt lähes aina auki.

Pääkysymys moraalirappiossa elävien suomalaisten huomiseen liittyen kuuluu:”Millaisen tulevaisuuden elävien ja kuolleitten Jumala antaa synnissä eläville ja sanansa tietoisille halveksijoille?

Raamattu kertoo Baabelin suurvaltakuningas Belsassarista, joka käytöksellään osoitti avoimesti halveksivansa Jumalan käskyjä. Hän oli nähnyt Raamatun Herran valtavia ihmetekoja jo isänsä kuningas Nebukadnessarin elämässä. Ts.seinähullun hallitsijaisänsä viraltapanon,mutta myös terveyden sekä vallan palauttamisen nöyrtyneelle kuninkaalle.

Kun Belsassar, mahtihallitsija, piti pidot ja hovinarrit ylistivät kaikenkarvaisia epäjumalia,niin ihmiskäden sormet ilmestyivät tyhjästä ja kirjoittivat jotakin kuninkaan palatsin kalkitulle seinälle. Belsassar näki käden,joka kirjoitti:"Mene,mene,tekel,ufarsin.”

Baabelin noidat, tähtienselittäjät,tietäjät ja väärät profeetat eivät voineet kertoa tutisevalle kuninkaalle kirjoituksen sanomaa. Mutta profeetta Daniel ilmoitti kuninkaalle Herran viestin:

"Jumala on laskenut sinun valtakuntasi luvun ja on tehnyt siitä lopun; sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu; sinun valtakuntasi on pirstottu ja annettu meedialaisille ja persialaisille” Dan.5.

Samana yönä tapettiin kuningas Belsassar, siis 539eKr.

Telkkarin Talvisota-sarja oli puhutteleva kuvaus kansamme kohtalonhetkistä. Myös äskettäinen Venäjän ja Georgian välinen lyhyt sota järkytti monta Ruususen unessa vaeltavaa siivosyntistäkin miettimään sodan ja rauhan kysymyksiä.

Gallupeissahan juuri kukaan suomalainen ei myönnä pelkäävänsä tulevaisuutta.Rikoo on riskillä ruma-henki jyllää ja EU-turvaan luotetaan.

Nato-kysymystä varsinkin kokoomus pitää esillä kuin korvessa vaeltava myrskylyhtyä.
Mikäli Suomi olisi Naton jäsen, niin lähtisikö Nato uhraamaan miehiään ja kalustoaan, jos Äiti-Venäjä - syystä tai toisesta - näkee tarpeelliseksi Helsingin lähistöllä turvata muutamalla sadalla tankilla ja lentokoneella katajaisen kansan hyvinvointia ja venäläisvähemmistön oikeuksia?

Neuvostoliitossa kommunismi pysyi aikansa ja sitten kaatui nopeasti Herramme käskystä.Raamatun Kaikkivaltias pitää myös Naton (tai ihmiset ja kansat) elossa tarpeeksi katsomansa ajan. Ja sitten poistaa heidät muonavahvuudesta.Sillä elävä Herra antaa kuoleman ja antaa elämän.

Parasta turvallisuuspolitiikkaa piskuiselle Suomellekin olisi pitää väkevän Jumalan käskyt kunniassa.

Katajaisen kansan moraaliarvot punnittiin homoadoptioratkaisun yhteydessä ja punnitaan taas esim. kauppojen sunnuntaiaukiolon ratkaisussa. Ja pelkään pahoin että köykäiseksi Herra havaitsee meidänkin ulkokultaiset päättäjämme.

Pahalta siis näyttää synnissä elävän Suomen tulevaisuus.

Kansa, joka kunnioittaa Jumalan käskyjä, saa itselleen taivaallisen turvatakuun.
Kansa, joka Suomen päättäjien tavoin halveksii Raamatun Jumalan käskyjä, vetää ylleen Jumalan kirouksen ja tuhon,ks. Jer. 17:5-10.Se on yksinkertainen ja selvä Raamatun tosiasia.

Moni lähimmäinen tekee itsestään,ts. viisaudestaan ja voimastaan jumalansa. Turhaan.He kaatuvat ja katoavat kuin savu kun valkeuden Jumalan määräämä aika täyttyy. "Minä olen Herra, eikä toista ole,"sanoo Raamatun Kaikkivaltias.

Eikä Nato anna Suomelle minkäänlaista turvaa, ellei elävä Herra sitä näe hyväksi antaa.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Llisää aiheesta
http://www.hameensanomat.fi/keskustelut/yleinen/1242211029233/homoadopti...