Lauantai 26.5.2012

Jaakonsaari vs. Korhonen: ”Eikö houkuttele olla sosialidemokraatti?”

Luotu: 
29.5.2009 16:26
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Liisa Jaakonsaari ja Johanna Korhonen kohtasivat Uuden Suomen toimituksessa perjantaina.

Eurovaaliehdokkaat kansanedustaja Liisa Jaakonsaari (sd.) ja toimittaja Johanna Korhonen (sit.kesk.) puivat Uuden Suomen kaksintaistelussa puolueita, energiapolitiikkaa ja mediaa.

Jaakonsaari ihmetteli samaa, mitä moni on kysynyt Korhoselta: miksi hän ryhtyi keskustan ehdokkaaksi. Toisaalta Euroopan parlamentissa Korhosta kiinnostavat ympäristökysymykset, jotka ratkaistaan EU:ssa vihreiden tai sosialidemokraattien voimin.

- Eikö tämä houkuttelisi olemaan joko vihreä tai sosialidemokraatti?, kysyi Jaakonsaari.

Korhosen mukaan ympäristökysymyksiä kohtaan pitää olla kiinnostusta kaikissa puolueissa.

Molemmat keskustelijat uskovat monipuolisten energiaratkaisujen olevan avainasemassa ympäristökysymyksissä. Uuden teknologian edessä vanhoja asenteita on pitänyt hioa.

- Suomihan haluaa olla ydinvoiman vientimaa, Jaakonsaari ihmetteli.

- Ja jostain syystä sosialidemokraatitkin ovat olleet kovinkin innostuneita, Korhonen kiusoitteli.

Jaakonsaaren mielestä Suomen on huolehdittava siitä, ettei energiaa voida käyttää aseena Suomea vastaan. Lisäydinvoimaa kohtaan Jaakonsaari on kriittisesti myönteinen, kunhan viides ydinvoimala saadaan käyntiin. Korhonen puolestaan sanoi olevansa kriittisesti kielteinen.

Jaakonsaari yllytti Korhosta arvostelemaan mediaa EU-asioiden käsittelijänä. Korhonen totesi, että EU-kielestä voi syyttää myös poliitikkoja, jotka ovat siihen sosiaalistuneet, eivätkä osaa konkretisoida sanomisiaan riittävästi.

- Tämä on muna ja kana -ongelma. Kyllä minä syytän Yleisradiota, että se on laiminlyönyt EU-vaalit ja yleensä tiedottamisen siitä, mitä yleensä tapahtuu vaalien välillä, Jaakonsaari sanoi.

Molempien keskustelijoiden mielestä ay-liikkeellä on Euroopassa työsarkaa.

Työntekijöiden järjestäytyminen on Korhosen mielestä välttämätöntä, jotta pärjättäisiin työnantajien kansainvälistymiselle ja globalisaatiokilpailussa pysyttäisiin mukana.

Jaakonsaari näkee Suomen ay-liikkeen uudistuneen onnistuneesti, vaikka naisia ei olekaan etujärjestöjen johdossa niin kuin Korhonen haluaisi. Jaakonsaari muistuttaa, että Suomessa on tehty muun muassa eläkeratkaisuja, joita Ranskassa kadehditaan.

- Olen ollut monta vuotta ay-liikkeessä töissä. Modernisaatiosta voidaan olla montaa mieltä, kuittasi journalistien etujärjestön lehden päätoimittajana toiminut Korhonen.

Katso kaksintaistelu täältä.

Äänestä kaksintaistelun voittaja täällä.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit