Lauantai 26.5.2012

Merkittävää huippukokousta puuhataan Suomeen

Luotu: 
3.6.2009 08:18
  • Kuva: OSCE/Mikhail Evstafiev
    Stubb ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov olivat tuttavallisia Helsingin Etyj-kokouksessa joulukuussa 2008.

Suomi puntaroi mahdollisuutta järjestää suuri turvallisuusaiheinen huippukokous Helsingissä ensi vuonna, kertoo Helsingin Sanomat. Hanke on osa yrityksiä hahmottaa Venäjän esittämiä uusia neuvotteluja Euroopan turvallisuudesta.

Lehti perustaa tietonsa nimettömiin diplomaattilähteisiin, joiden mukaan mahdollista uutta Helsingin Ety-kokousta on tunnusteltu Etyjin suurlähettiläiden kesken jo melko laajasti, eikä ajatusta ole ammuttu alas sen enempää idästä kuin lännestäkään.

- Me suhtaudumme kokouksen järjestämiseen varovaisen avoimesti. Mitään konkreettista ei ole pöydällä, lausuu ulkoministeri Alexander Stubb (kok.).

Jos suunnitelmat toteutuvat, uusi kokous järjestettäisiin 35 vuotta sen jälkeen kun 35 maan johtajat kokoontuivat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen Helsinkiin ja allekirjoittivat yhteisen asiakirjan turvallisuudesta Euroopassa.

Uusi huippukokous olisi edeltäjäänsäkin laajempi ja monimutkaisempi. Etyjissä on nyt 56 osallistujamaata. Alustavissa neuvotteluissa ei ole vielä edes hahmottunut, mitä Venäjän turvallisuusaloitteet tarkoittavat.

Ehdotuksen ”paluusta Helsinkiin” teki Stubbin mukaan Kazakstan, joka toimii Etyjin puheenjohtajamaana ensi vuonna. Stubb sanoo keskustelleensa ehdotuksesta presidentin ja pääministerin kanssa. Suomi päätyi osoittamaan ehdotukselle ”ei vihreää valoa, eikä punaista, vaan keltaista”.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

Venäjä tähtää aloitteellaan koko Euroopan yhteiseen malliin, jossa sotilasliitoilla ei ole painoarvoa. Nato jäisi sivuraiteelle, mikä olisi tulevaisuutta jo tänään - ja hyväksi Suomen liittoutumattomuuspyrkimyksille, joita suuri kansan enemmistö tukee ja kannattaa.

Ilkka Luoma

Liike

Vai oletko nähnyt Venäjän ehdottavan oman sotilaallisen varustautumisensa purkamista ensin yksipuolisesti 'aseet auroiksi' -periaatteella ja Euroopan turvallisuuden lisäämistä sen jälkeen ilman sotilasliittoja?

Tällä hetkellä Venäjä on pahin sotilaallinen uhka koko Euroopalle, sehän on kaikista Euroopan maista viimeksi aloittanut hyökkäyssodan naapurimaataan vastaan.

simo L

Ja hetikohta kuulemme Halosen olevan ko kokouksen vankka kannattaja, onhan Putin hänen hyvä ystävänsä ja ystävää pitää aina jeesata. Venäjän, tuon Euroopan ainoan demokraattisen "kaksipäisen" valtion etujen ajaminen tuo tietysti ikuisen rauhan, vakauden ja ystävyyden Eurooppaan.

Tartsan

Jos möötte järjestetään, niin pitäkää se vaikka utsjoella, mutta älkää Stadissa. Riittää jo nämä Stadin liikenteen sekoittamiset tälle vuosisadalle. Kolaristakin löytyy lentokenttä, mihin diktaattorit voivat laskeutua.

totuuden torvi

on venäjän doktriini, jolla pyritään lyömään kiilaa Euroopalaiseen turvallisuuspolitiikaan. Halonen on mitä parhain Kremlin sanansaattaja ja juoksutyttö tässä asiassa. Hänen ikäväkseen uskottavuus on mennyt, jos sitä edes jossain vaiheessa on ollut.

Miksi lähes kaikki entiset neuvosto-sateliitit pyrkivät Naton jäseniksi (myös ne jotka eivät vielä jäseniä ole) ja miksi niin harva haluaa liittoutua Venäjän kanssa.

Nyt Venäjä aloitteellaan haluaa uudistaa Euroopan turvallisuusrakenteita, vaikka toimivat järjestelmät jo on luotu. Miksi ne eivät kelpaa Venäjälle?