Lauantai 26.5.2012

Putinin on turha leikkiä reilua puutullien kanssa

Luotu: 
3.6.2009 10:21
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Pääministeri Vladimir Putin vierailee tänään Suomessa.

Faktakulma

Puutullien nykytilanne

Käsittelemättömän puun vientitullien taso säilyy entisellään vuoden 2009 loppuun asti. Havupuusta ja läpimitaltaan yli 15 cm koivusta maksetaan vientitullia 25%, mutta vähintään 15€/m3. Haavan vientitulli on 10%, mutta vähintään 5 €/m3 ja nousee vuoden 2010 alusta myös vähintään 50 euroon. Alle 15 cm läpimittainen koivu on tulliton vuosina 2009 ja 2010.

Teoriassa alle 15 cm läpimittainen koivukuitu on siis tullivapaata. Helpotus on kuitenkin suomalaisen metsäteollisuuden mukaan näennäinen, sillä puutavaran läpimittakohtainen lajittelu aiheuttaa käytännössä liian korkeat kustannukset.

Jos Venäjän pääministeri Vladimir Putin esittää tänään puutullien korottamisen siirtämistä, on se Suomen Pankin asiantuntijan mielestä käytännössä yhtä tyhjän kanssa.

- Valitettavasti sillä ei juuri enää ole juuri merkitystä. Ratkaisut, jotka meidän metsäteollisuus on tehnyt, ne on nyt tehty. Ne vaikuttavat pitkällä aikavälillä, eikä tällainen joku lykkäys niihin voi enää vaikuttaa... Se, mikä on puun kysyntä nyt, niin täytyy sanoa, että nyt on aika ajanut vähän ohi tästä, sanoo ekonomisti Seija Lainela Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta tänään Ylen Ykkösaamussa.

Talouden puolelta esillä Putinin ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) sekä presidentti Tarja Halosen välisissä keskusteluissa lienee esillä myös tavarakuljetukset. Venäjän tullilaitos on esittänyt konttikuljetusten siirtämistä pyöriltä raiteille, mitä suomalaiset ovat kritisoineet.

Lisäksi esille saattavat nousta energiakysymykset eli ainakin Itämeren maakaasuputki. Myös lapsikaappausasioita voidaan sivuta, kun Anton-pojan kuljetus Suomeen on aiheuttanut vuoropuhelua maiden välillä.

Suhteita edistettäneen asteittaiseen tapaan ja talouden avoimien kysymyksien ratkaisua edistetään.

- Ei varmaan läpilyöntejä tule tai suuria avauksia, veikkaa Lainela.

Faktakulma

Puutullien nykytilanne

Käsittelemättömän puun vientitullien taso säilyy entisellään vuoden 2009 loppuun asti. Havupuusta ja läpimitaltaan yli 15 cm koivusta maksetaan vientitullia 25%, mutta vähintään 15€/m3. Haavan vientitulli on 10%, mutta vähintään 5 €/m3 ja nousee vuoden 2010 alusta myös vähintään 50 euroon. Alle 15 cm läpimittainen koivu on tulliton vuosina 2009 ja 2010.

Teoriassa alle 15 cm läpimittainen koivukuitu on siis tullivapaata. Helpotus on kuitenkin suomalaisen metsäteollisuuden mukaan näennäinen, sillä puutavaran läpimittakohtainen lajittelu aiheuttaa käytännössä liian korkeat kustannukset.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Liike

Putinhan lykkäsi puutullien korotusta viime vuonna ilmeisesti vain siitä syystä, että Venäjälläkin oli huomattu vuodenvaihteen korotuksen muuttuneen merkityksettömäksi. Suomessa oli idästä rahdattua kuitupuuta tehtaiden pihat täynnä ja samaan aikaan oli sellun hinta romahtanut ja paperin kysyntä tyssännyt.

Metsäteollisuuden mukaan puuta ei otettaisi tehtaille nyt edes ilmaiseksi.

Voi olla, että Venäjä joutuu poistamaan nykyisen 15 euroa/m3 tasolla olevan puutullinkin, jos haluaa saada raakapuun liikkeelle miehitetyn Karjalan ja Vienan-Karjalan metsistä.

raiwo

puutullien lykkäykseen syynä oli kiina joka on suurin puuntuoja, ei suomen vinkumisilla ollut mitään merkitystä satuttiin vain olemaan 'samlla puolella' kiinan kanssa tässä kysymyksessä.

Hottentotti

Kyllä se Suomikin osaa. Ideahan on hyvä että päästään paljon saastuttavista rekoista eroon ja siirretään kontit juniin. Objektiivisestihan tämä on täysin oikein ja hyvä uudistus. Mutta sehän ei hyödytä Suomalaista! Ihan samanlaisia oman edun tavoittelijoita sitä ollaan rajan molemmin puolin.

Suomipoika se vaan osaa aina olla mielestään se ainoa joka on oikeassa. Suomi on vieläkin ikiteini jolla ei ole minkäänlaista itsekritiikkiä.

Liike

Onko Suomi muka valtiona estänyt tai edes yrittänyt estää konttikuljetusten siirtämisen pyöriltä raiteille? Ei ole. Valtionyhtiö VR on päin vastoin ollut mukana rautatiekuljetusten terminaalin perustamisessa Venäjälle autojen kuljetuksia varten.

Venäjän nyt jo perimät ja nykyistä suuremmiksi aikomat puutullit ovat vientiä rajoittavia kaupan esteitä, joita Suomi ei käytä missään tuotteissa. Suojatullit ovat myös Maailman kauppajärjestön, WTO:n, periaatteiden vastaisia, joten Suomi ei edes voisi säätää sellaisten käyttöönotosta.

Venäjäähän ei ole kelpuutettu WTO:n jäseneksi juuri sen harjoittamien epäreilujen temppujen vuoksi.

Sniper

Lisäksi Suomi on esittänyt, että henkilöautojen kuljetusta siirrettäisiin pikku hiljaa kumipyörien ohella kiskoille. Tämä ei ole kuitenkaan venäläisille rekkayhtiöille sopinut. Tosin, eipä rautatiet tähän kykenisikään vielä vastaamaan oikeastaan kummallakaan puolella rajaa.

Suomi-Venäjä -keskustelussa pitäisikin heittää katse pitemmän varren asioihin eikä ikuisesti näperrellä eurotason ongelmissa puutullien, rekkamaksujen jne. kanssa.

Jos kahdenvälistä tahtoa löytyy rajanaapureilta, ryhdyttäköön ratkomaan ihan oikeasti isoja asioita. JOs taas ei, mennään EU-Venäjä -akselilla tapahtuvan kehityksen (?) varassa.

Vieras

EU:ssa on ollut Marco Polo -ohjelma (2003-2006), jolla pyrittiin siirtämään tavaraliikennettä maanteiltä ympäristöystävällisempiin liikennemuotoihin. Ikävä kyllä niin Suomelle kuin Venäjälle on tyypillistä, että mitään ei tunnu tapahtuvan ennenkuin on ihan pakko -eikä aina sittenkään. Erittäin kannatettava hanke, jos se ottaa huomioon tietyt poikkeukset. Näitähän ovat lähinnä nopeasti pilaantuvat tuotteet sekä osin kylmäkuljetuksen vaatimat tuotteet.

Vieras

On se nyt nähty mitä se vihreän kullan maa on. Sehän on Venäjä eikä Suomi. Suomalainen puu ei kelvannut vaan ajetaan tehtaat alas kun ei saada puuta puoli-ilmaiseksi naapurista. ai sitten ei osata jalostaa omia puita riittävän kustannustehokkaasti. Pelkkää hurskastelua ollut puhua Suomesta vihreän kullan maana. Omat puut ei kelpaa kuin poltettavaksi jos sitäkään.

Liike

Eikä varsinkaan ripotella tuhkaa toisten päälle.

Suomen metsät kasvavat ja voivat hyvin edelleen. Tällä hetkellä puuta ei saada hyödynnettyä läheskään niin paljoa kuin olisi mahdollista lisäkasvua käyttäen. Taloustaantuma menee kuitenkin taas kerran ohi ja puujalosteet alkavat käydä maailmalla kaupaksi.

Välttämättä maailman paperin kulutus ei pysy entisellä tasolla, mutta ei se myöskään yhtäkkiä lopu kokonaan.

Toisesta näkökulmasta ajatellen, jos ja ilmeisesti kun paperin tekeminen vähenee Suomessa peruuttamattomasti jonkin verran, puuta voidaan alkaa hyödyntää paremman katteen tuotteina, kuten esimerkiksi huonekaluina. Niitähän meillä ei ole opittu tekemään ja myymään vieläkään samoin kuin esimerkiksi Tanskassa, jonne täältä on viety pelkkää sahatavaraa huonekalujen raaka-aineeksi.

Liike

Täällä ei ole toteutettu (eikä voitaisikaan toteuttaa) koskaan kaikkien metsien yhtäaikaista avohakkuuta, vaan puita kaadetaan eri alueilta eri aikaan. Lisäksi kuitupuuta saadaan harvennushakkuista, joissa tukiksi kasvatettavat puut jätetään pystyyn. Metsissä on siis sekä taimia, järeitä tukkeja, että kaikkia kokoja siltä väliltä.

Suomen metsistä ei myöskään ole hakattu läheskään niin paljoa puuta kuin niissä on kasvanut uutta tilalle, joten puusta ei ole pulaa, eikä myöskään tule, ellei sille keksitä jotakin aivan uutta ja runsasta käyttöä.

Rami107

Helsinki perii 40 000/risteilylaiva, Itämeren? (meidän länsipuolella sijaitseva) korkeimmat satama/väylämaksut perii sosialistinen Suomi... siis Suomi pyrkii rajoittamaan tuontia Venäjä ei sallisi ilmaisen puun vientiä

pekkakuosmanen

Brasiliasta saa sellun Amsterdamiin siihen hintaan, kun Suomesta saa ostettua puun. Huomasin juuri IL: stä, että Putin istuttaa Vanhasta lentoasemalla. Kone on kuulemma 45 min. myöhässä. Joopa joo. Näytetään Vanhaspojalle paikka. Ikivanha simputuskeino ja Matti ei oo moksiskaan.

tapio_o_neva

On tietenkin niin, ettei Venäjällä hutiloida. Jo turvallisuusyystä on tärkeää ilmoittaa väärä tuloaika, kun koko turvallisuuskoneisto on täynnä vuotajia.

Vanhanen kylmän rauhallisesti tekstailee tytöille ja Ilkka Kanervalle sekä Antti Kaikkoselle kuulumiset ja tilaa pari stobea kylmää kirnupiimää.

jpcosta99

"Kokoomuksen ansiosta "reuna-alueiden" paperi,selluteollisuuden alasajo oli hyvin
vakava ja täysin tuomittava toimenpide--ei nähty potentiaalia--osaavia ammattilaisia heiteltin pois--ja
nyt Putin esittää puutullien siirtoa-kun kauppa ei käykkään?

"Se on myöhäistä nyt"!

Me monien viennin -ja ulkomaankaupan ammattimiehet näemme tilaanteen toisin kuin maamme hallitus.

Olimme erän ryhmittymän kanssa Moskovassa kun näistä asioista ulkoministeri (ent.)Ilkka Kanerva teki omia voimatoimia Sergei Lavrovin kanssa neuvotellen.

"Katainen oli valmiin tuloksen takia äreissään ja teki itse "pahan lapsuksen" kääntämällä väärään aikaan liian
voimakkaan toimenpiteen ohi pääministeri Vanhasen ja erotti huippupoliitikon täysin perusteettomasti!

"Tätä ei ymmärrä Venäjän ulkoministeriössä kukaan"!

"Nyt on sitten puuta omista metsistä--ja jokunen kuutio vanhaa varastoa Venäjältä"!

"Miksi näin kävi--sitä arvuuttelen myöhemmin"--kunnioitan niin Vladimir Putinin kuin Sergei Lavrovin neuvotelutaitoa--
mutta en kunnioita maamme hallituksen toimia--en lainkaan--
ja varsinkin Kataisen töpeksintää ammattipoliitikkojen
kohdalla"?

Mikä ratkaisuksi? Tiedän--mutta kirjoitan myöhemmin.

Future is an option

Jos ongelmallisille asioille olisi haluttu ratkaisu EU-Venäjä tai jopa nyt Suomen kakkosvaihtoehdoksi jättämällä kansallisella tasolla niin ratkaisu olisi löytynyt. Venäjän valitsema linja kaikessa on pelkästään win-lähtökohta, jolla se mittaa suurvalta-asemaansa.
Venäjä yksilöityy edelleen Putiniin. Vain syvälle käyvä lama suistaa hänet asemastaan ja antaa tilaa yhteistyövalmiuksille ja mahdolliselle WTO-jäsenyydelle!

Hannu Mikael

Venäjä osin laukaisi Suomen metsäteollisuuden alasajon puutullisuunnitelmiensa vatvomisella. Tuloksena työttömyyttä molemmissa maissa.
Jos ja kun tämän seurauksena luoteis-Venäjällä jää työttömäksi vajaat 100 000 ihmistä, se ei tunnu missään, kun takana on kuningasajatus saada nykyaikaista metsäteollisuutta Venäjälle.
Ongelmana on vain se, että sitä teollisuutta ei hetkessä polkaista käyntiin hyödyntämään Venäjän suunnattomia metsärikkauksia.
Vahinko on jo tapahtunut, myös Venäjän kannalta.

Se jää nähtäväksi, millaisen vahingon Venäjä aiheuttaa itselleen ja muille mahdollisella konttiliikennekiellolla kumipyörillä?
Tässä pyritään väkisin ajamaan liikenne omiin satamiin, mutta ovatko ne kykeneviä käsittelemään tavaravirrat?

Venäjän valtiohallinnossa ei ole vieläkään päästy eroon neuvostoliittolaisesta keskusvaltaisesta käskytyksestä, kun ei ole edelleenkään riittävästi ymmärrystä siitä, miten markkinat toimivat.

tapio_o_neva

http://handy.mtv3.fi/uutiset/index.xhtml/uutiset/julkaisut/2009/06/891156

Jo parisen viikkoa sitten Venäjän lähetystö luovutti Suomen ulkoministeriölle nootin, jossa Suomea pyydettiin tarkentamaan suorittiko Suomen Pietarin pääkonsulaatin konsuli Simo Pietiläinen virkavelvollisuuksiaan kuljettaessaan Antonin isänsä kanssa diplomaattikilvin varustetun auton tavaratilassa Suomeen.

Lisäksi Venäjä vaati selitystä siitä, miksi Suomen ulkoministeriön johto jakeli suomalaisen diplomaatin toimia tukevia lausuntoja. Nootissa ilmoitettiin, että ulkoministeri Alexander Stubbin lausunnot ovat omiaan kannustamaan Suomen konsulaattien työntekijöitä tekemään Suomen kansalaisia suojellakseen asemamaassaan jopa rikoksia.

=> Stubb on Venäjän federaatiossa persona non grata eli hän ei kykene millään lailla hoitamaan tehtäviään Venäjän federaatioon päin. Merja Ylä-Anttila ja Bonniersin MTV3 uskalsi julkaista, mutta Alma Media, Sanoma ja Yleisradio vielä salaavat Venäjän jyrkkäsanaisen ja Stubbiin henkilökohtaisesti kohdistuvan nootin.

=> Ei siis ihme, että Stubb piileksii, vaikka pitäisi olla kameroiden edessä hymyilemässä Persodent-hymyä.

Liike

Ellen väärin muista, luulit Stubbin ajan olleen ohi jo viime vuoden elokuussa, kun Venäjä oli hyökännyt Georgiaan ja Stubb rohkeni tuomita hyökkäyssodan.

Oman todellisuutensa voi varmaankin luoda toistelemalla samoja väitteitä kerta toisensa jälkeen, mutta mahtaako se olla terveellisin mahdollinen elämäntapa?

Nytkään et edes huomannut, ettei tässä kommenttiketjussa ole puhe Alexander Stubbin tekemisistä ollenkaan. Niin voi kyky havainnoida ympäristöä hämärtyä, kun antautuu omien hokemien valtaan liikaa.

tapio_o_neva

Tässä ketjussa oleellista ei ole se, että melko asiallinen radiohaastattelu on vedätetty ja terävoitetty lukijamäärän lisäämiseksi ilkkumiseksi Putinille, vaan oleellista on se, että Suomessa on vihdoinkin tiedostettu, miten Suomen ulkoasiainministeri on menettänyt toimintakykynsä nykyisessä tehtävässään ja se, että Matti Vanhanen ja Tarja Halonen ovat ottaneet Stubbinkin lautasen hoitaakseen.

Ei ihme, ettei mikään käytännöllinen Venäjän kanssa suju, kun kerran periaatteessa ollaan sukset ristissä minkä tahansa asian suhteen, jotta voitaisiin osoittaa kuulumista läntiseen arvoyhteisöön sekä uskollisuutta jo väistyneen Bushin hallinnon brzezinskiläiselle saartopolitiikalle, jonka ylläpitämiseltä loppuivat rahat.

http://wap.iltasanomat.fi/news/?&id=1693823

http://handy.mtv3.fi/uutiset/index.xhtml/uutiset/julkaisut/2009/06/891193

Halonen lähtee Pietariin Medvedevin luokse. Suomi alkaa lyhyen stubbismin kauden jälkeen olla nöyrempi ja käytännöllisempi. Halostakin, jolta Markku Laukkasen mukaan piti ottaa lautanen pois Suomen Keskustan eduskuntaryhmäpuheenvuoron mukaan, tarvitaan paikkailemaan Stubbin mokia.

Jokaisessa normaalimaassa Katainen tunnustaisi virheensä ja katselisi uuden ulkoasiainministerin.

laurimunkisto

Ahaa. No sittenhän Vanhanen voi ilmoittaa Putinille, että Suomi ei vastusta puutulleja ja ne voidaan ottaa käyttöön Venäjän toivomassa aikataulussa.

tapio_o_neva

MTK voisi ehdottaa 200% puutullia 99 vuodeksi. Vain näillä ehdoilla Suomi voi kannattaa Venäjän WTO-jäsenyyttä.