Lauantai 26.5.2012

Ainakin yksi pettyi Putinin vierailuun: Paavo Väyrynen

Luotu: 
3.6.2009 20:00
  • Kuva: EPA / All Over Press

Suomalaiset odottivat Vladimir Putinin vierailulta ratkaisua, joka lykkää korkeiden 50 euron puutullien asettamista ensi vuodenvaihteesta vuodella.

Venäjä on korottamassa puun vientitulleja ensi vuoden alussa 50 euroon kuutiolta. Tämä käytännössä lopettaisi puun tuonnin Venäjältä.

- Pieleen meni, murahti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.

Suomalaisvaltuuskunnasta ennakoitiin, että neuvotteluissa venäläisten kanssa voitaisiin päästä puolen vuoden tai vuoden lykkäykseen.

Sopua ei kuitenkaan syntynyt, vaan Putin tyytyi viittailemaan ratkaisuihin syksyllä. Tuolloin korkeista tulleista keskustellaan jälleen pääministeritasolla, kun pääministerit Vanhanen ja Putin tapaavat joko Pietarissa metsähuippukokouksen yhteydessä tai Moskovassa.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Juna meni jo

P. Väyrynen oli taas myöhässä agendoineen, aivan kuten taannoisessa markkahaikailussaan.
On mielestäni jopa Suomelle vahingollista, että ulkomaankaupasta vastaava ministeri jakelee näin tyhmiä toiveita asiasta, jolla ei metsäteollisuuden mukaan ole enää mitään käytännön merkitystä.
Venäjällä kaikkien ulkopuolisten pyynnöt ja vaatimukset tulkitaan ikäänkuin velaksi Venäjälle, jotka myöhemmin laukeavat maksettavaksi muodossa tai toisessa.
Venäläinen mentaliteettihan on pääosin se että lyödään itseään mielummin vaikka puukolla vatsaan, kuin annetaan naapurimaiden MILLÄÄN tavalla hyötyä Venäjän raaka-aineista. Näinhän Venäjän-Karjalassa on käynyt, kun ulkomaiset investoijat ovat alkaneet vetäytyä puunhankinnasta ja tämä on aiheuttanut alueella työttömyyttä. Tilannetta pahentaa se että alueella ei juuri muuta työtä ole, eivätkä Venäjän oligarkitkaan edes varallisuutensa huipulla ollessaan suostuneet sijoittamaan melko pitkäaikaisiin investointeihin.
Venäjän talouselämän ajattelussa ns. win-win tilanne on lähes tuntematon käsite, eli omat taskut on saatava mahdollisimman nopeasti täyteen, silläkin uhalla että tälläisellä liikesuhteella ulkolaisen kauppakumppanin silmissä ei ole jatkuvuutta.
Myös hallinnolliset "määräykset" investoinneista ovat omiaan karkoittamaan vapaampiin toimintaympäristöihin tottuneet yritykset. Pahimpana esimerkkinä puunhankinnassa suomalaisten koneyrittäjien kaluston "kaappaaminen" ja muu kyykytys tullimääräyksillä viimeisenä rahastuskeinona.
Joten luulisi Väyrysenkin sen jo pitkällä urallaan oppineen: Jos Venäjältä jotakin pyytää, se vastavuoroisesti jotakin VAATII.
...pahimmassa tapauksessa OTTAA...

Tynkä-Karjalan Antti

Venäläisen puun varaan ei tule Suomessa laskea mitään. Omakaan puu ei käy kaupaksi ja työtä ei tarvita, niin antaa naapurin investoida ja yrittää.

Väyrynen on kävelevä kepulainen eilispäivä.

tapio_o_neva

Väyrynen on sikäli pahassa raossa, ettei hän apuministerinä voi oikein neuvotella jatkuvasti suoraan Putinin kanssa, vaan talous- ja ulkomaankauppaministeri Elvira Naibullinan kanssa, jonka valtuuset asiassa on jo aikaisemmin todettu niukoiksi.

Enemmistöparlamentarismin mukaan pääministeri on yli-ihminen, seuraava Jumalasta ja kuninkaasta, ulkoasiainministeri on normaali ministeri ja kehitys- ja ulkomaankauppaministeri "ministerinä ulkoasiainministeriössä" on apuministeri.

Näin ollen tosiasiassa protokollan mukaan Väyrynen on kaksi pykälään Putinia alempana, Stubb on pelannut itsensä pois pelistä eikä Vanhasella sen enempää kuin Halosella ole hermoja eikä substanssiakaan tarvittaviin neuvotteluihin.

Toista oli Kekkosen aikana, kun Kekkonen saattoi tehdä vaikka Suomen pankin pääjohtajasta täysivaltaisen, pääministerin tasoisen neuvottelijan.

Presidentin vallan hävittäminen aiheuttaa Suomelle saman ongelman kun sotilaspuolella, kun everstejä piti nimetä prikaatinkenraaleiksi, jotta saattoivat asioida vastaavien NATO-henkilöiden kanssa.

Halonen ei ole enää Kokoomuksen parlamentarismin vuoksi täysillä remmissä mukana. Stubb on persona non grata jo Venäjän nootinkin perusteella samalla tavalla kuin Lehtomäki sen jälkeen, kun paljasti German Grefin puhelun Helsingin Sanomissa julkaistavaksi ja Väyrynen joutuu ilman todellista pääministeritukea koordinoimaan kaiken virkamiesten kanssa ja neuvottelemaan vain Elviran kanssa.

Väyrynen tietää, että kun Venäjä ei ollut valmis suoralta kädeltä myöntämään vuoden lisäaikaa, mikä ei sille olisi tässä taloustilanteessa maksanut yhtään mitään, joutuvat suomalaiset neuvottelemaan kaiken uusiksi.

Putinin kannalta veto oli vain järkevä, koska suurin puuntuoja on Kiina eivätkä Japanin keisarikunta tai Korean tasavaltakaan vähäisiä ole.

Paavo Väyrynen sanoi suoraan ja vähäeleisesti neuvottelutuloksen: Venäjä haluaa puhtaalta pöydältä raskaat perusneuvottelut eikä anna mitään ilmaiseksi..

On lisäksi muistettava, että Vanhanen vajoaa yksityiselämäänsä ja naisiinsa eurovaalitappion jälkeen, kun Keskustassa ruvetaan hiomaan puukkoja Lahden 2010 puoluekokousta varten, jossa Suomen Keskustan puheenjohtaja voidaan vaihtaa jo ennen 2012 eduskuntavalitappion 2011 välttämiseksi tai pienentämiseksi. Näin ollen Vanhanen vetäytyy pahalta maailmalta itseensä ja naisiinsa eikä hänestäkään ole vetoavuksi.