Lauantai 25.10.2014

Näistä syistä intti keskeytyy

Luotu: 
10.6.2009 11:25
  • Kuva: mil.fi
    Kuva

Psyykkiset ongelmat ovat yhä merkittävin yksittäinen syy varusmiespalveluksen keskeytymiseen. Varusmiehen psyykkiset ongelmat ilmenevät erityisesti ahdistumisena, masentumisena ja stressireaktioina.

Psyykkiset ongelmat eivät kuitenkaan enää ole niin useasti keskeyttämisen taustalla kuin vuosikymmen sitten. Sotilaslääketieteen laitoksen johtajan, lääkintäeversti Ari Peitson mukaan osuus on pudonnut 55 prosentista 45 prosenttiin. Nykyisin keskeyttämisen taustalla on siis yli puolessa tapauksissa fyysiset syyt, jotka sisältävät ylipainon, tuki- ja liikuntaelinongelmat sekä hengityselinsairaudet.

Puolustusvoimat tilastoi fyysiset syyt useaan kategoriaan, kun taas psyykkiset ongelmat tilastoidaan yhtenä kokonaisuutena. Lisäksi usein psyykkiset ja fyysiset ongelmat kulkevat käsi kädessä, mikä vaikeuttaa tilastointia.

Komentajakapteeni Jyrki Kivelä Pääesikunnasta arvioi, että tänäkin vuonna 14 prosenttia varusmiehistä on keskeyttänyt palveluksen.

Varusmiesten keskipituus on noussut vuosikymmenessä sentin, mutta keskipaino noin seitsemän kiloa. Ylipainoisten ongelmat kertautuvat usein polvi- ja selkävammoina, vaikka Puolustusvoimat on pyrkinyt pehmentämään laskua armeijan arkeen liikunnallisten tasoryhmien avulla.

Varusmiespalvelukseen astuu vuosittain 27000–28000 alokasta. Puolustusvoimat kiinnittää nykyisin tarkemmin huomiota fyysisiin valmiuksiin jo kutsuntavaiheessa.

–Painoindeksi (pituuden ja painon suhde) on noussut selkeästi esille. Lisäksi huomiota kiinnitetään palvelusturvallisuuteen sekä siihen, voiko koulutettava toimia reservissä, Jyrki Kivelä listaa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

chrome3d

- Intti on typerää ja ajasta jälkeen jäänyttä
- Intti on ajan haaskausta
- On parempaa tekemistä kuin intti
- Ihmiset ovat älykkäämpiä kuin 1940-luvulla
- Ihmiset ovat monikulttuurisempia kuin aiemmin

Kaikki erittäin hyviä ja painavia syitä miksi intti jää kesken. Todennäköisesti nämä syyt ovat vielä yleisempiä kuin nuo syyt mitä "tutkijat" tuossa esittävät. Nämä eivät kuitenkaan esiinny tutkimuksissa. Kannattaisiko tutkijoita siis vihdoinkin vaihtaa?

Tätä mielipidettä voi helposti vastustaa mutta ennen kuin alatte jaarittelemaan talvisodasta ja pettuleivästä niin mitäs jos vaikka ajattelisitte voiko näillä olla jotain merkitystä? Olisi armeijankin oman edun vuoksi parempi jo tunnustaa joitain asioita ja muuttua ajan mukana.

kyy

...olemalla nykyaikaistamatta armeijaa, kykenisimme parhaiten puolustautumaan venäläisiä vastaan, vai?

Ja venäläisethän ne valloittaisivat varmasti koko Suomen heti, kun Suomen armeijaa vähänkin nykyaikaistettaisiin...

Hohhoijaa.

Reserviläinen

Sinun syysi chrome3d ovat tekosyitä. Asennetutkimuksessa niillä olisi jotain virkaakin, kun ovat todella asenteellisia esim. ihmisten älykkyys tuskin on muuttunut miksikään.

Ongelman ydin lienee se, että nuoret ovat tottuneet mukavuuteen, josta tottuminen edes vähän tositilanteen vaatimuksia vastaaviin kykyvaatimuksiin on isompi kuilu kuin koskaan aiemmin. Vahvan psyykkeen ja kunnon omaavilla joustavuus ja venymiskyky on edelleenkin riittävä.

chrome3d

Vähän vaikeata sen puoli-aasialaisen hepun oli tetsata pusikossa kun uskonto kielsi syömisen tiettyihin aikoihin päivästä ja piti samalla rukoilla montaa kertaa päivässä. Tämä vain yksi esimerkki. Ihmiset ovat monikulttuurisempia kuin aikaisemmin. Se on tosiasia. Ei ole enää niin että 90% sotilaista on maajusseja ja keulilla patsastelee aatelinen vapaaherra. Sotilasaines ei enää vastaa 40-lukua mutta tutkijat eivät sitä huomaa.

pekkakuosmanen

Armeija ei yksinkertasesti halua enää kaikkia palvelukseen, vaikka pojat haluaisikin. Tuttu poika, jolla oli lättäjalat pantiin pioneereihin, no eihän sen jalat kestäneet sitä. Innokas urheilija, jonka futiksen peluu oli lopetettava samasta syystä. Vääpeli sano, että mene siviilipalvelukseen! Siis nykysin kapiaiset kehottaa sivariin! Pojalle iso pettymys. Samaten naapurin poika, josta tulee Finnairin mekaanikko, ei kelvannut armeijaan ylipainon takia. Ikäänkuin siitä olis Hornetin korjaajalle haittaa. Meidän aikana kaikki kelpas. Sydänvikaset ym. jos halusivat, niin olivat huoltokommpaniassa kevyemmissä hommissa. Kapiaiset haluaa ilmeisesti Natoon ja sinne mennään sillä perusteella, kun on niin paljon keskeytyksiä, että omaan puolustukseen ei voi luottaa. Juonia kälmejä.

Vieras

Nykyisenkaltainen asepalvelus voitaisiin suorittaa puolessa ajassa mitä se nyt kestää. Se pitää tehdä kiinnostavaksi ja järkeväksi. Siellä on niin paljon löysää ja tylsää aikaa joka pitäisi käyttää paremmin. Pelkä kaluston huolto jota on juuri huollettu moneen kertaan ei riitä. Veitsien kääntäminen samaan ilmansuuntaan ja niiden kiillottaminen moneen kertaan ei oikein kouluta mihinkään. Samoin kaikenlaiset tyhjänpäiväiset tekemiset joiden tarkoitusta ei kukaan ymmärrä pois.

Vieras

No ei kyllä armeijalla voi mitään testata työntekijöiden suhteen.

Siellä on B-miehet, koirankouluttajat, huoltoporukka ym.
Omana aikanani tykistössä ihmiset lihoivat armeija aikana eivät laihtuneet. Samassa tuvassa oleva varusmies leikki sen verran mielisairasta että pääsi aina sopivasti antennille välillä mistä sitten kävi töissä intin lomassa.

Alokas ajan kokelaani taas katseli bodauslehdtiä missä oli alastomia miehiä vapaa-aikanaan(pieni tappi itse) ja sai huomautuksen simputuksesta kun piti iltatoimia mitkä nimenomaan oli kielletty päivää aikaisemmin.

Jos henkilö ei ole ollut jossain erikoisjoukoissa tms. ei kannata vetää ihan huimia johtopäätöksiä sen suhteen mitä armeijassa olo merkitsee henkilön suhteen.

Ihan sama onko sotamies vai upseeri, minä ainakin uskon sitten vasta kun tunnen henkilön. Armeija ei paljon merkkaa.

Sartsu

''Ongelman ydin lienee se, että nuoret ovat tottuneet mukavuuteen, josta tottuminen edes vähän tositilanteen vaatimuksia vastaaviin kykyvaatimuksiin on isompi kuilu kuin koskaan aiemmin. Vahvan psyykkeen ja kunnon omaavilla joustavuus ja venymiskyky on edelleenkin riittävä.''

Kyse ei välttämättä ole mistään mukavuudenhaluisuudesta. Mikä joitakuita vaivaa, kun ei voida tunnustaa että ajat ovat muuttuneet sitten talvisodan. Suomen asevelvollisuusarmeija on Euroopan vanhanaikaisimpia. Minkä vuoksi nuorten pitäisi venyä ja joustaa ja tuhlata jopa vuosi elämästään? Toisen asteen koulutuksen päätettyään nuorilla on vimma joko opiskelemaan tai töihin ansaitsemaan rahaa, mutta Suomen valtio heittää heidät metsään taistelemaan tuntematonta vihollista vastaan.
Rahakeskeisessä yhteiskunnassamme yksi vuosi tuntuu kukkarossa, päivärahoilla ei pitkälle pötkitä.

Liike

Kyvyttömyys suoriutua asevelvollisuudesta kuuluu samaan oireiden ryhmään kuin oppilaiden silmitön ampuminen omassa koulussa, pommin räjäyttäminen kauppakeskuksessa tai kannabiksen laillistamisen vaatiminen.

Samat henkiset ongelmathan noissa kaikissa ilmenemismuodoissa ovat eriasteisina taustalla, mutta on aika visainen pulma, kuinka ne ongelmanuorten vaivat saataisiin parannettua. Minä en osaa sanoa keinoa.

Mara49

Huvittavinta on se ettei varusmiehille edes tehdä selväksi oikeutta käydä lääkärissä oireiden takia vaan kapiaiset tarjoavat siviilipalvelusta ratkaisuna terveydellisiinongelmiin.

Mielestäni ketään ei tulisi armeijasta lähettää siviilipalvelukseen ilman lääkärintarkastusta -/ ja -todistusta.

Siviilipalvelus tulee suorittaa lain mukaan eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella, ei sen takia ettei jonkun pää tai kroppa kestä intissä rääkkiä.

Vastaavasti harva sivarin ja armeijan välittäneelle tehdään selväksi kasarmilla, että sivariin voi vaihtaa tasan kerran ja tämän jälkeen jos haluaa vielä yrittää armeijaa siellä on suoriuduttava tai saatava vapautus.

Mielestäni ei voida olettaa ilman lääkärintarkastusta, että kovan henkisen ja fyysisen stressin rasittamat asevelvolliset ovat täysin mielen- ja ruumiinvoimissaan allekirjoittaessaan sivarilapun.

Paras tapa Suomelle olisi liittoutua sotilaallisesti, ja maksaa varusmiespalveluksen suorittaville kohtuullinen (työpanosta vastaava) palkka, esim. 1000e/kk verovapaana. Tällöin armeijaan hakeutuisi se joukko nuoria, jotka ovat motivoituneita suorittamaan palveluksen, ja sitä elämän tilanteessaan tarvitsevat. Ketään on turha yrittää pakottaa minnekkään, ei edes sosialistisessa Suomessa.

res.ylil.

Sartsu, mihin perustat väitteesi, että Suomen armeija on Euroopan vanhanaikaisimpia? Oletko kenties tutustunut muihin ja miten syvällisesti? Taitaa olla jotakin mutu-tietoa
koko lausahduksesi...
Ja toisekseen, taidat olla niitä tyyppejä, joiden mielestä oikeuksia pitää olla mutta velvollisuuksista viis.Ei voi olla liikaa vaadittu viettää puoli vuotta vaikka aidanseipäänä jos niikseen tulee.
En myöskään työnantajana riskeeraisi yritystäni palkkaamalla töihin viikon armeijan menoa kestäneen tyypin, en todellakaan!