Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Pääkaupunkiseudulla hurja rankkasade - viemärit ja kellarit tulvivat

Pääkaupunkiseudulla hurja rankkasade - viemärit ja kellarit tulvivat
Julkaistu: 14.6.2009 8:17
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Arkistokuva.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Arkistokuva.
Pääkaupunkiseutua lauantai-iltana huuhdellut ukkosmyrsky ei ollut poikkeuksellisen rankka.

Ilmatieteen laitos antoi aiemmin sadevaroituksen Uudellemaalle ja Itä-Uudellemaalle. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Juha Jantusen mukaan sadevaroitukset ovat osa uudistunutta varoitusjärjestelmää. Sadevaroitus annettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Puoli yhdeksän aikaan illalla alkaneen ukonilman aikana vettä tuli kuitenkin runsaasti. Kovimpien kuurojen aikana satoi paikoin jopa 49 milliä tunnissa. Kokonaisuudessaan illan sademäärä jäi kuitenkin noin 30 milliin tunnissa.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitosta työllistivät 26 erisuuruista vesivahinkoa ja muutama kaatunut puu. Pääosin kellarit ja viemärit tulvivat kotitaloissa ja autotalleissa, mutta palokunta joutui tyhjentämään vettä myös kauppakeskus Iso Omenan kellarista.

Myös Helsingissä rankkasade aiheutti automaattisia palohälytyksiä ja jonkin verran tehtäviä pelastuslaitokselle. Sateet ovat siirtymässä yön aikana kohti pohjoista.

 
US-STT
US-STT
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

muallakin myrskysi

Taisihan tuota ukkosmyrsyä ja salamointia olla muallakin Suomessa samoihin aikoihin. Mitäs mualla Suomessa myrsky aiheutti? Milloin niistä uutisoidaan?

Vesivahingon tuomat vaarat

Ikävä kyllä, nyt Espoossakin päästään isommassa mitassa tutustumaan vakuutusyhtiöiden käytäntöihin, kuten Porissa kävi. Todellisuus tosin iskee pahemmin kuin rahallisesta vahingosta osaa pelätäkään. Aktinobakteereiden hermomyrkyt home myrkkyineen kun tuhoavat terveyden, somatisoinnin syyttely asiassa ei, kuten ikävä käytäntö on pitkään ollut, viranomaistaholta auta. Kun katastrofi iskee ylempään luokkaan joudutaan totuuden eteen. Ottakaa ihmis rakkaat vaara tosissaan, maassamme kun liian moni on uhriksi jouduttuaan jätetty heitteille astmaa ja nuhaa vain muka sairastamaan. Kun toksiinit, joiden käyttö bio-aseissa jotain suuntaa antaa, tulevat omalle kohdalle, pitää uskoa itseensä ja omiin tuntemuksiinsa, sillä vaara on todellinen. Porin tulvan uhritkin on koitettu vaieta unohduksiin ja jätetty ilman oikeusturvaa, kuten niin moni yli kymmenen vuoden aikana jolloin ikävä totuus on ollut tiedossa, vaikka mitään ei olla tehty. Kaikki kostunut materiaali kannattaa poistaa, ennemmin liiankin varovainen kuin luottaa valheeseen mikä käytäntönä on ollut syöttää...

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely