Miljonäärin tyttären sieppauksesta epäillyn yritysjuristin vangitsemista puitaneen oikeudessa huomenna.
Poliisi on pyytänyt Helsingin käräjäoikeudelta, että vangitsemiskäsittely järjestettäisiin tuolloin. Keski-ikäistä turkulaismiestä vaaditaan vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä panttivangin ottamisesta.
Epäilty on pidätettynä Pasilan poliisivankilassa. Poliisi ei kerro, onko mies tunnustanut siepanneensa naisen tai onko hän ollut kuulusteluissa muutoin yhteistyökykyinen.
Poliisi selvittää, liittyykö juttuun useampia ihmisiä.
- Tärkeintä on nyt selvittää, liittyykö rikokseen muitakin tekijöitä. Tutkinnan aikana on ollut syytä epäillä, että liittyisi, mutta kaikki faktat selviävät myöhemmin, rikosylikomisario Kari Tolvanen kertoo Uudelle Suomelle.
44-vuotias mies on toistaiseksi ainoa, joka on poliisin suojissa tapauksen vuoksi. Poliisin mukaan teko oli hyvin ammattimaisesti suunniteltu ja toteutettu.
Helsinkiläinen 26-vuotias nainen siepattiin kotoaan vajaat kolme viikkoa sitten. Hänet vapautettiin viikonloppuna 8–10 miljoonan euron lunnaiden maksamisen jälkeen.

Kommentit
No ei järin
jos pudotteli rahoja ja joutui kameran silmään. Ja miten oli tarkoitus jatkaa? En odota vastausta, koska poliisin on syytä pitää tietämänsä salassa.
Mutta kerrankin julkinen sana pystyttiin pitämään pimennossa, tähän saakka:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/06/15/ei-vuotoa
Missä vajaa 10 miljoonaa euroa?
Kaapatun pelastuminen on tärkeintä, mutta tuollainen lovi tuntuu rikkaankin kukkarossa.
Rahojen löytymisestä ei ole kuulunut mitään, joten taitaa homma olla pahasti kesken? Ja voi sellaiseksi jäädäkin.
Rahat
Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro rahoista eikä monista muistakaan asioista nyt paljon mitään. Eiköhän ne rahat löydy.
Tyypin kaikki yhteydet mm. internet yhteydet ym. poliisi varmasti tutkii perusteellisesti. Eiköhän poliisi myös käytä kansainvälistä apua. Vastaus näihin saadaan sitten aikanaan.
Rahat eivät löydy - ainakaan kaikki
Koko homman ajatuksena on hankkia niin paljon rahaa, että 3-4 vuotta vankeutta ei tunnu miltään rahavirran keskellä. 10 000 000 eurolla saa 5%:n sijoituksilla jo 500 000 euroa vuodessa eli tuollaiset vajaat 50 000 euroa kuukaudessa.
Näin ollen on selvää, ettei rahoja löydy ennen kuin joku ryhtyy vaihtamaan niitä taitamattomasti talletuksiksi, jolloin ruvetaan katsomaan sarjanumeroita ja seteleiden alkuperää.
Mies, joka käyttää Soneran matkapuhelinta jääden FRA:n uhriksi, tuskin osaa pestä seteleitään huolellisesti edes ulkomailla.
jos ei ollut tarkoituskaan pestä
Rikollisella rahalla on varmaan omat väylät.
Kyllä tuollainen heppu on suunnitellut kauan asiaa, ehkä vuosia, 10.
Tuskinpa niitä oli tarkoitus maahan kaivaa.
Onko Suomusjärven pommittajan kiinniottaminen vauhdissa?
Herlinin suvun jäsenen pelastaminen sai liikeelle melkein koko armeijan. Onko nyt mitään liikettä Suomusjärven vastaanottokodin pommittajan kiinniottamiseksi?
Virossa pitänyt asekauppaa
Asekaupoissa saattaa käydä enemmän rikollisia kuin marketeissa. Kannattaa kyllä tutkia ukon kaikki yhteydet, ne sähköisetkin.
Jossain luki, että "avoin ja puhelias"...Olisiko pystynyt suunnittelemaan ja toimimaan täysin yksin.
Mihin olisi rahat kätkenyt...
Tavallinen pienyrittelijä
Minusta Virossa on ollut niin vaaratonta, että kunnon asekaupan pitäminen kunnon kansalaisille on ollut aivan aiheellista. Virossa 1990-luvulla jne. yrittäminen on ollut sen verran riskialtista, että yrityspalveluihin on liittynyt myös ase- ja vartijakauppa.
Epäillyllä ollut yritystoimintaa Virossa
joten eiköhän ne jäljet johda sinne...
Varmaan löytyy
Jos kaveri on pudotellut rahakasoja autotalliin ja sen perusteella hänet on jäljitetty kuvainnollisesti kuin rahavanaa seuraten, niin tuskin hän on mitään ehtinyt sijoittelemaan minnee.
Jos hänellä on ollut kamuja projektissa mukana ja hän itse vain palkollinen suoritusportaan kaveri, niin hänen oma etunsa olisi saada mahdollisimman pitkä vankeustuomio.