Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Uskovien vastaisku ateistien bussikampanjalle

Uskovien vastaisku ateistien bussikampanjalle
Julkaistu: 16.6.2009 11:18
Kuva: Suomen Raamattuopisto
Kuva
Kuva: Suomen Raamattuopisto
Juhannuksen jälkeen HKL:n busseissa Helsingissä alkaa näkyä ateistien mainoksia, joissa julistetaan: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.”

Nyt uskovat kertovat iskevänsä vastaan. Suomen Raamattuopisto, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Taivallahden seurakunta järjestävät elokuun lopussa mittavan hengellisen kesätapahtuman otsikolla ”Jumala on. Älä murehdi, iloitse elämästä!”.

Jumala on -otsikolla järjestettävä tapahtuma on osa Suomen Raamattuopiston 70-vuotisjuhlallisuuksia. Puhujaksi on tulossa muun muassa Helsingin piispa Eero Huovinen, joka on julkisuudessa kritisoinut voimakkaasti uskon ja tieteen vastakkainasettelua.

– Kaupunkilaisilla on nyt mahdollisuus itse ottaa selvää, kumpi vakuuttaa enemmän: ateistien mainoskampanja vai Raamatun viesti, sanoo Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala lehdistötiedotteessa.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

-

Todella kekseliäs veto, hihhulit..

Jumala sanoo:"Minä olen.Missä sinä olet?

Rauhattomat ateistit yrittävät huutaa pois pahaa oloaan syntiensä tähden.

”Sillä jumalattomilla ei ole rauhaa,” sanoo Herra.

Yhteiskristillisten tahojen ja Raamatun Jumalan suunnitelmaa elämäänsä varten etsivien ihmisten tulisi ostaa kuukauden ajaksi mainostilaa Helsingin joukkoliikenteen kulkuvälineistä ja VR:n kaukoliikenteen junista.

Ja asettaa niihin Kaikkivaltiaan ilmoitus: Jumala sanoo: ”Minä olen. Missä sinä olet?”

Tämän ilmoituksen Herra puhui minulle tänä aamuna klo 05:35,kun puhuin Hänelle vapaa-ajattelijoiden ja humanistien bussikampanjasta.

Kerro siis sanoma eteenpäin.Ellet tiedä, niin kysy Jumalalta elämästäsi ajassa ja iankaikkisuudessa. Sekä mitä sinä voit tehdä valkeuden Jumalan asian hyväksi ja ihmisten parhaaksi?

Iankaikkisen elämän kirkkaita värejä lukija. Ja suloista suvea Herramme rauhassa.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

En tuntenut pahaa oloa tai

En tuntenut pahaa oloa tai rauhattomuutta ennen kuin satuin aamulla näkemään televisiosta pätkän jumalanpalvonnasta. Tuohonko se mediamaksu tullaan käyttämään? Oli vaikeaa päätellä olivatko ne ihmiset tosissaan vai oliko kyseessä jokin vaikeasti aukeava teekkaripila. Touhun teema näytti olevan hassut kuteet ja mielikuvitusystävälle joikaaminen. Tähtialuksen kapteenin uniformussa kulkeva Star Trek -fani saattaa puhua kommunikaattoriinsa, muttei kai tosissaan usko Scottyn vastaavan kiertoradalta. Tuolla toisella porukalla taas vaikuttaa todellisuus ja roolipeli menneen melko pahasti sekaisin.

Kirkko olisi voinut kertoa saman tien

mitä ateisteille on luvassa:

Matt. 25:45-46
"45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.""

Kyllä tuossa on uskikselle murehtimista. Kuinka voi
olla satavarma siitä, että on Jeesuksen kaveri?

"Ja asettaa niihin Kaikkivaltiaan ilmoitus: Jumala sanoo: ”Minä olen. Missä sinä olet?”"

Sinäkö tiedät mitä Jumala sanoo?

Bussitarraksi kävisi myös:

Missä Jahve oli vuosina 1939-1945?
Tai vuosina 200000 eaa - 1500 eaa?

Mainoksessa ei saa valehdella

Vapaa-ajattelijat sanoivat "Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästäsi." He eivät siis sanoneet varmuudella, että Jumalaa ei ole.

Uskovaiset sanovat asian varmuutena. Mainoksessa ei saa valehdella. Ei saa luvata esimerkiksi tuotteen terveysvaikutuksia, ellei niistä ole tieteellistä näyttöä. Joten noilla pitää olla tieteellinen näyttö Jumalan olemassaolosta, jos tuollaisen mainoksen julkaisevat.

Kun uskottomat

sanoivat tuon "ei todennäköisesti", he eivät olekaan asiasta ihan varmoja.
"Oho, sä olitkin olemassa, älä kuitestaan heitä meitä helvettiin, ei me ihan tosissaan oltu kuten huomasit!" :D

Lue raamattu, niin tajuat

Lue raamattu, niin tajuat miten naurettava uskonto on nykytietämyksen valossa. Koraani on vielä naurettavampi kirja. Lähes suora kopio raamatun kertomuksista.

Varo lapseni sanojasi.

Varo lapseni sanojasi.

No nyt se tulee.

Ja heittää sinne helvettiin. :D

Kyse ei ole vastakampanjasta, vaan Vasta-vastakampanjasta. Alunperin ateistibussi oli vastareaktio kristittyjen mainokselle... no katsokaa itse.
http://www.guardian.co.uk/world/video/2009/jan/06/...

Kristitylle tiede on Jumalan

Kristitylle tiede on Jumalan antaman järjen ja viisauden tulos. Kristitty tutkii kaikkea olevaa tuon Jumalan lahjan, tieteen kehittelemin keinoin.

ateistit joutuivat sanomaan

ateistit joutuivat sanomaan "ei todennäköisesti", koska heidät pakotettiin siihen, krisset tietenkin saavat ihan vapaasti sanoa "jumala on" eikä heitä pakoteta mihinkään muutokseen.

Kyseessä on uskon asia

Kyseessä on uskovaisten osalta uskon asia. Luonnontieteellisesti oikea lause olisi:"Jumala voitaneen todistaa vielä - usko siis jo nyt!"

Loppujen lopuksi vapaa-ajattelijoiden, tosiasiassa ateistien kampanja kääntyy Jumalan siunauksella uskovaisten voitoksi, koska asia saa huomiota.

Näin Vanhan Kehnon juonittelut koituvat jälleen sen itsensä harmiksi.

Todisteet

Mutta tuossa mainoksessa sanotaan "Jumala on". Siinä EI sanota "Jumala voitaneen todistaa vielä". Vrt että myisin terveysvaikutteista jugurttia: "Jugurtti X tekee sinusta terveen!" vai "Jugurtti X:llä lienee jotain tereysvaikutuksia".

Mainonnan kansainvälisissä Markkinointisäännöissä sanotaan:

"Artikla 8 – Toteennäyttäminen. Markkinoinnissa käytettävien tosiasiaväitteiden paikkansapitävyys on voitava näyttää toteen. Markkinoijalla tulee olla tosiasiaväitteitä tukevaa aineistoa. Markkinoijan tulee tarvittaessa esittää tällainen
näyttö viivyttelemättä perussääntöjä soveltavalle itsesääntelytoimielimelle."

Eli heidän on voitava (tieteellisesti) todistaa Jumalan olemassaolo. Siinä ei usko auta, nyt on kyse faktoista. Ei auta, jos myyjä uskoo jugurtin terveysvaikutuksiin. Ne on voitava todistaa.

"Eli heidän on voitava

"Eli heidän on voitava (tieteellisesti) todistaa Jumalan olemassaolo. Siinä ei usko auta, nyt on kyse faktoista. Ei auta, jos myyjä uskoo jugurtin terveysvaikutuksiin. Ne on voitava todistaa."

Ateistien on voitava samoin todistaa, että Jumalaa EI OLE. Muuten se on valheellista mainontaa.

Todistustaakka on väitteen

Todistustaakka on väitteen esittäjällä.
Jos väitän, että joulupukki on olemassa, niin
minun pitää osoittaa siitä todisteet.

Kuka on ensin esittänyt väitteen?

Kuka on esittänyt väitteen aikanaan ensin? Että Jumalaa ei ole, vai että Jumala on?

Niin kauan, kun kumpikaan osapuoli ei pysty todistamaan väitettään, on tyydyttävä väittelyyn ja uskomiseen tunteen ja tuntemuksen tasolla.

Ei ole näin vaikeaa

"Niin kauan, kun kumpikaan osapuoli ei pysty todistamaan väitettään, on tyydyttävä väittelyyn ja uskomiseen tunteen ja tuntemuksen tasolla."

Ei tarvitse. Tässä tapauksessa markkinointisäännöt ovat yksiselitteiset.

Jos taas puhutaan Jumalan olemassaolosta (eikä mainostamisesta), on väitteesi aivan älytön. Et pysty todistamaan, että suuri spagettihirviö ei hallitse sinua, etkä sitä, että minun umpisuoleni ei määrää säätilaa. Näinollen sinun on tyydyttävä väittelyyn ja uskomiseen tunteen ja tuntemuksen tasolla. Ja minun suoleni edelleen päättää säätilan.

Todistustaakka on sillä, joka esittää väitteen olemassaolosta. Eli minun pitäisi osoittaa suoleni olemassolo ja sen vaikutus säätilaan. Ja uskovaisten pitäisi osoittaa Jumalan olemassaolo.

Sillä ei ole yhtikäs mitään väliä, kuka sanoo väitteen ensimmäisenä. Väite on tosi tai epätosi, täysin riippumatta siitä, sanooko joku vastakkaisen väitteen sitä ennen vai sen jälkeen.

Todistustaakka

"Ateistien on voitava samoin todistaa, että Jumalaa EI OLE. Muuten se on valheellista mainontaa."

Missä ateistit ovat _mainostaneet_, että Jumalaa ei ole? Siinä vapaa-ajattelijoiden kampanjassa sanotaan "Jumalaa tuskin on olemassa". Paitsi että väitteelle on valtavasti todisteita, niin siinä ei varmuudella väitetä mitään. Yksi syy lienee se, että MITÄÄN ei voi todistaa olemassaolemattomaksi.

Mielipiteenään saa tietysti sanoa mitä vaan, mutta markkinointia koskevat säännöt.

Jos taas puhutaan todistustaakasta tieteellisessä mielessä, todistustaakka on sillä, joka esittää jotain olevaksi. Muuten voisin väittää esimerkiksi, että maailmaa hallitsee spagettihirviö. Ja koska et kykene sitä todistamaan olemattomaksi, väite on totta. Vai mitä?

Todistustaakka

Näitä saivartelijoita riittää. On filosofisesti kestämätöntä yrittää tieteen metodiikalla "todistaa" yhtään mitään näistä ns iäisyyskysymyksistä. Uskonnossa/uskomisessa ei ole kyse tieteestä. Jopa Occamin partaveitsi on sitäpaitsi olettamus/uskomus. Väitteen esittäjällä on todistustaakka... jisses... Uudestaan: logiikan menetelmät eivät päde tässä asiassa. Sen ovat yleensä tajunneet kaikki filosofiset koulukunnat. Uskikset eivät myöskään perustele oppejaan tieteellä, paitsi jotkut pahimmat hihhulit. Ainoa filosofisesti kestävä katsanto tuollaisiin asioihin on agnostikolla. On pikkusieluista jopa typerää kuvitella ratkaisseensa tuontapaisia ongelmia pysyvästi ... Tieteen tehtävä ei ole korvata maailmankuvia vaan esittää hypoteesejä ja testata niitä jolloin saavutetaan tietyllä todennäköisyydellä tulos jne jne.

Diipadaapa

"logiikan menetelmät eivät päde tässä asiassa"

Logiikan menetelmät pätevät KAIKISSA asioissa (jos tarkoitus on löytää totuus). Jos totuudella ei ole väliä, voi tietysti käyttää ihan mitä menetelmiä huvittaa. Uskomatonta älyllistä kiertelyä ja laiskuutta sanoa, että logiikka ei päde, vain koska haluaa niin valtavasti uskoa, eikä toisaalta voi kumota logiikan sääntöjä laajemminkaan. Varsinkin, kun jo sanomalla noin itse soveltaa logiikkaa!

Eli: jos "logiikan säännöt eivät päde tässä". Säännöt eivägt voi olla samaan aikaan voimassa ja ei-voimassa. Eli sanomalla "logiikan säännöt eivät päde" itse jo soveltaa logiikan sääntöjä! Ne pätevät kaikkialla ja aina.

Tässä(kin) taustalla on vain valtava halu uskoa. Kun halu on suuri, ei logiikan puutteella tai milläkään muulla ole väliä.

"Sen ovat yleensä tajunneet kaikki filosofiset koulukunnat. Uskikset eivät myöskään perustele oppejaan tieteellä, paitsi jotkut pahimmat hihhulit."

Ei ateistien tässä

Ei ateistien tässä tapauksessa tarvitse todistaa mitään, sillä heidän mainoksensa on muotoiltu niin, ettei siinä puhuta faktoista ("luultavasti), toisin kuin uskisten versiossa (Jumala ON). Siksi uskisten kamppanja on ns. laiton, ja ateistien ei.

Mainonnan säännöt

Mainonnan sääntöjä ei noudateta. Esimerkiksi Irakin sota myytiin äänestävälle yleisölle markkinoimmalla Saddam Husseinin johtaman Irakin joukkotuhoaseita. Niitä ei ole vieläkään löytynyt, joten kyse oli harhaanjohtavasta markkinoinnista.

Valehtelijoilta ei ole pyydetty vieläkään vahingonkorvauksia, vaan he kulkevat edelleen vapaalla jalalla.

Irakin sotaa

vastustettiin, vaikka uskottiin, että Saddamilla on ydinaseita. Marssittiin massiivisesti sotaa vastaan, ja siinä tehtiin oikein.
Mistä syystä Irakilla, vapaalla Yhdistyneitten Kansakuntien jäsenvaltiolla ei olisi saanut olla ydinaseita?

Mistä syystä Iranilla ja Ahmadinejadilla ei saisi olla ydinaseita?
Voitko ilmoittaa meille yhdenkin syyn?

Toteennäyttäminen tapahtuu 100% varmuudella

...ajan rajan tuolla puolella. Jokainen meistä on kerran siellä. Valita sitten kun oikeasti tiedät kumpi puolue voitti

Jumala elää!

Jumala elää!

Mainoksessa saa valehdella

Tietyt todistamattomat väitteet on sallittuja mainonnassakin. Tuotetta saa kehua tyyliin "maailman paras tuote" tai vaikkapa "meidän jumala on parempi kuin kaikki muut yhteensä".

Ei edelleenkään saa valehdella

Ei saa. Oletko lukenut ne markkinointisäännöt? Ilmeisesti et. Ks ne ICC:n markkinointisäännöt sivulta http://www.keskuskauppakamari.fi/kkk/palvelut/Main... (ladattava PDF)

Esimerkiksi näitä artikloja esimerkkisi rikkovat ainakin osittain, etenkin artiklaa 5.

"Artikla 1 – Perusperiaatteet - Markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista, rehellistä ja totuudenmukaista."

"Artikla 4 – Yhteiskunnallinen vastuu. - Markkinoinnissa
ei saa sallia syrjintää, joka perustuu esimerkiksi ... uskontoon ..."

"Artikla 5 – Totuudenmukaisuus. - Markkinoinnin on oltava totuudenmukaista." "Markkinoinnin ei tule sisältää ilmaisua, kuvaa tai ääntä, joka suoraan tai epäsuorasti, vihjailevana, epäselvänä tai liioittelevana, on omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan" ... "tuotteen olennainen ominaisuus, kuten laatu, koostumus ..."

"Artikla 8 – Toteennäyttäminen. - Markkinoinnissa käytettävien tosiasiaväitteiden paikkansapitävyys on voitava näyttää toteen."

vapaa-ajattelijat

Vapaa-ajattelijat rikkovat ensimmäistä artiklaa. Hyvää tapaa tämä ei ainakaan osoita. Pitäisi mieluummin kehua itseä kuin haukkua muita. Ei Nokiakaan sano että Siemens on huono - eihän Nokialla ole Siemensin toimintatavoista mitään omakohtaista kokemusta. Samoin vapaa-ajattelijat pysykööt omalla tontillaan ja puhukoot vaan itsestään.

Kirkko vastakampanjassa puhuu itsestään ja omasta asiastaan, joka on kirkolle tosi. Jos minun mielestäöni Jumala on ja olen siitä varma, voiko joku sitä kiistää kun se on minun kokemus?

Ja vapaa-ajattelijoiden mainoksen taustalla on olettamus että Jumalaan uskova murehtii eikä nauti elämästä. Mitä tekemistä Jumalaan uskomisella ja elämästä nauttimisella on toistensa kanssa? Ei mitään.

Lisää samaa

"Vapaa-ajattelijat rikkovat ensimmäistä artiklaa. Hyvää tapaa tämä ei ainakaan osoita. ... Samoin vapaa-ajattelijat pysykööt omalla tontillaan ja puhukoot vaan itsestään."

Omituinen ajatus. Omistavatko uskovaiset Jumala-käsitteen? Jos niin on, voisi vapareiden ajatella omistavan ei-Jumalaa -käsitteen, jolloin he voisivat sanoa "Ei-Jumala on", eli "Jumalaa ei ole". Jotenkin tämä uskovaisten loukkaantuminen tuntuu olevan yhä kauempaa ja kauempaa haettua. Jos uskovainen sanoo, että Jumala on, kyllä siihen saa kommentoida. Jos sanon, että veroja pitäisi korottaa, tarkoittaako se, että omistan vero-käsitteen ja muut eivät siitä enää saa sanoa mielipidettään? Ei jösses.

Kyseessä vain se, että uskova ei pysty hyväksymään sitä ammottavaa ristiriitaa uskonnon ja tieteen välillä, ja tämä turhautuminen kanavoidaan siihen tahoon, joka ristiriidan tuo esiin. Eli tapetaan viestin tuoja.

"Kirkko vastakampanjassa puhuu itsestään ja omasta asiastaan, joka on kirkolle tosi."

uskonnonvapaus ei koske ateisteja

Todistamattomia väitteitä voidaan esittää uskonnonvapauteen perustuen.

Koskeeko sitten uskonnon vapaus ateisteja. Heillähän ei ole uskontoa! Yhdistymisvapaudesta on yhteisesti sovittu että se koskee yhtä hyvin vapautta yhdistyä tai olla yhdistymättä.

vastausta

"Jos minun mielestäöni Jumala on ja olen siitä varma, voiko joku sitä kiistää kun se on minun kokemus?"

Totta kai voi. Ei sun kokemukset tee asioista totta. Vai mitäs sanot siitä, että mä koen olevani jumala? Voitko sä kiistää sen?

Tiede ei ole mikään kaikkivoipa

"Joten noilla pitää olla tieteellinen näyttö Jumalan olemassaolosta, jos tuollaisen mainoksen julkaisevat."

Tieteen, ei ainaakan nykytieteen keinoin ei Jumalan olemassaoloa pystytä osoittamaan. Sama kuin yrittäisi helmitaululla lähetellä tekstiviestejä.

Eihän tiede pysty mittaamaan esim. rakkauden voimakkuuttakaan.
On vain sellaisia asioita, jotka ovat tieteen tuolla puolen.

Eikun

"Tieteen, ei ainaakan nykytieteen keinoin ei Jumalan olemassaoloa pystytä osoittamaan. Sama kuin yrittäisi helmitaululla lähetellä tekstiviestejä."

Joten turha yrittää väittää totena sitä, että Jumala olisi olemassa. Palattakoon asiaan sitten, kun joku sen onnistuu todistamaan, siihen asti se on vain uskomusta.

"Eihän tiede pysty mittaamaan esim. rakkauden voimakkuuttakaan. On vain sellaisia asioita, jotka ovat tieteen tuolla puolen."

Pystyypäs, eri asia tosin on, ymmärtävätkö ihmiset tätä. Rakkaus on yksinkertaisesti aivokemiallista toimintaa, dopamiinien ja muiden aineiden toimintaa ja niiden rakentamia yhteyksiä aivojen sisällä, joten sitä on mahdollista mitata. Tosin ei kovin tarkkaan tällä hetkellä, mutta toisin kuin Jumalan olemassaolon suhteen, tämä asia kuitenkin etenee.

Missä mainos?

Uutisen mukaan järjesteillä on tapahtuma, jonka teemana kyseinen "Jumala on. jne". Se ei ole mikään maksettu mainos.

Vetäkää vähän happea väliin kaikki kiihkoilijat (molemmin puolin), niin ajatus juoksee paremmin.

;)

"Jumala ompi linnamme"

Ja vahva turva aivan! Hihhulit mainostavat turvattomuutta!

Ei kai noi oo tosissaan...?

Ei kai noi oo tosissaan...? ...Jumala on? Tunnetusti fakta on että ihminen loi jumalan. IteachGod

Ai on?

Mikäli mainostetaan jugurttia väittäen siinä olevan terveysvaikutuksia, on niistä oltava tieteellisesti todistettua näyttöä.

Mikäli nyt mainostetaan faktana jumalan olemassaoloa ja siihen uskomisen kautta saavutettavia hyötyjä, olisi mielestäni vähintään kohtuullista esittää vaikutuksista todisteita sekä mahdollisista sivuvaikutuksista ja käyttörajoituksista.

Markkinatalouden ja eurososialidemokratian terveysvaikutukset

Onko kukaan tutkinut, miten terveysvaikutteisia ovat vaalilauseet ja hokemat?

- Euroopan unioni (Euroopan hiili- ja teräsyhteisö) on turvannut rauhan.

- EMU tuottaa vakautta (Ruotsi nousee lamaasta ensimmäisenä ja paljon Suomen pienemmin vaurioin jälleen).

- Kuulumme läntiseen arvoyhteisöön (vaikka hallintomme on bysanttilainen ja pääministerit valehtelevat kuin edeltäjänsä Bobrikov)

Vastuutonta markkinointia

Mainonnan Eettinen Neuvosto (MEN) pitää sivuillaan Markkinointisääntöjä, joiden rikkomuksista voidaan kannella.

http://www.keskuskauppakamari.fi/kkk/palvelut/Main...

Tämä kampanja rikkoo mm. seuraavia kohtia

"Artikla 1 – Perusperiaatteet
Markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista, rehellistä ja totuudenmukaista."

Totuudenmukaista? Jos, niin Jumalan olemassaolo on osoitettava.

"Artikla 3 – Rehellisyys
Olennaiset seikat, joiden voidaan olettaa vaikuttavan kuluttajan päätöksentekoon, tulee antaa kuluttajalle ..."

Yksi olennainen seikka on mm. se, että Jumalan olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Vrt että markkinoisi telepatiaa toimivana teleliikenteen muotona.

"Artikla 4 – Yhteiskunnallinen vastuu
Markkinoinnissa ei tule käyttää hyväksi taikauskoa."

Mitä uskonto on?

"Artikla 5 – Totuudenmukaisuus
Markkinoinnin on oltava totuudenmukaista. Markkinointi ei saa olla harhaanjohtavaa."

Totuus ei ole mielipide, vaan totuus on voitava osoittaa todeksi. Oletettavasti näillä on Jumalan olemassaolosta tieteelliset todisteet.

"Artikla 8 – Toteennäyttäminen
Markkinoinnissa käytettävien tosiasiaväitteiden paikkansapitävyys on voitava näyttää toteen. Markkinoijalla
tulee olla tosiasiaväitteitä tukevaa aineistoa."

Näitä odotamme.

Mites tämä HK:n Potku,

Mites tämä HK:n Potku, jonka tölkissä sanotaan jotain tyyliin 120% asiakkaistamme on tyytyväisiä tähän tuotteeseen?

Joo. Eräskin kidnappaaja

Joo. Eräskin kidnappaaja joutuu kohta linnaan. Siunausta!

Suomessa rajoitetaan jatkuvasti yrittämisen-, ilmaisun-, kokoontumis- sekä mielipiteen- ja jos pystyttäisiin, myös ajatuksenvapautta. Kyllä ne oikeusministeriön lahjakkaat juristit konstit senkin tukahduttamiseen vielä keksii.

Raskas farisealainen perinne

Suomessa vapaalle ajattelulle on olemassa suomettarelaiset isänmaalliset rajoitteet niin Kansallisessa Kokoomuksessa kuin muissakin liikkeissä, mm. pellervolaisessa liikkeessä ja sosialidemokraattisessa liikkeessä.

Aikana, jolloin kommunistit puhuvat totta ja ovat sinivalkosia porvareita ulkopolitiikassa, voidaan kysyä, mikä on sosialidemokratian tila.

Ompa uhmakasta

Onkos tässä nyt joku unohtanut kääntää sen toisenkin posken?

noh

Nono, mainostetaanhan noita kaikenmaailman voiteluaineita naamaankin, vaan eipä niilläkään ole mielikuvia kummempia tuloksia.

Minusta näiden vapaa-ajattelijoiden/ateistienkin mainos oli lähinnä kömpelö jossa asetettiin vastakkain jumalan oleminen ja elämästä nauttiminen.

Nänneihin L'Orealin sijasta Tummelia

Se on testattu seitsemän kilogrammaa painavilla lypsimillä.

Tummelia on testattu myös

Tummelia on testattu myös ikäneidon makuuhuoneessa.
Mistähän sitä nykyään saa. Siis Tummelia.

joops.

Ei mainoksissa saa valehdella. Tässäkö taas(kin) nähdään uskovaisten moraali?
Jos jumala kerran on, niin pyytäkää se poikkeamaan meillä kahvilla. Ei taida keretä vai?

Uskovainen vai ateisti...

En asiasta murehdi, vaan nautin ja iloitsen elämästäni!
:-)

Jumalaa tuskin on jne.

Jumalan olemassaolo on helppo todistaa. Kerätään 1000 uskovaa yhteen ja pyydetään Jumalaa hävittämään syöpä maailmasta.

Jumalattomuus on helppo todistaa

Jumalattomuuden olemassaolo on helppo todistaa. Kerätään 1000 epäuskovaa yhteen ja pyydetään Tampereen vapaa-ajattelijoita hävittämään syöpä maailmasta.

Suomalaiset ei usko

Suomalaiset ei usko jumalaan.

http://www.yesnogod.com/

Loukkaamista ja loukkaamista.

Juurikin tänään tiphati postiluukustani uskonnollinen lehti, varsin tuhti sellainen käsittäen noin 20 sivua uskonnollista propagandaa.

Tämä lehti on tuotu kotiini ilman että kuuluisin mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään tai että olisi moista aviisia koskaan edes pyytänyt.

Tänä lehti sotii uskonnottomuuttani vastaan, ja se myös selkeästi loukkaa omantunnollista vakaumustani vastaan.

Saanko olla loukkaantunut, koska kotiini on nyt tungettu tällaista propagandaa? Tuleeko Uusi Suomi haastattelemaan minua siitä, kuinka minua on loukattu? Saanko jättää seuraavan lainaerän kodistamme maksamatta pankille tämän johdosta? Saanko sutata ja muokata tätä lehteä niin että sen sanoma muuttuu ja käydä viemässä sen naapurin postiluukkuun?

Miksi en? Koska en ole uskovainen ihminen?

Et vain tiedä paremmasta

Kyseessä on epätoivoinen yritys pelastaa musta sielusi ikuiselle elämälle. Pelastajia ei pidä syyttää..., vaan kiittää. Tänään Jehovan todistaja-rouva oli tulossa kylään.

Kuolema tulee, oletko valmis?

Mitä? Etkö muka ole? No, ei pidä murehtia, ei ole kukaan muukaan, ei ainakaan yleisesti. Uskontoja voi Suomessa aika vapaasti harjoittaa tai uskoa vaikka ateismiin. Suotavaa on uskoa siihenkin, että pistorasiaan tulee virtaa, vaikka sitä ei voi nähdä. Ja siihenkin voi uskoa, että poliitikot puhuvat enimmäkseen potaskaa silloinkin, kun eivät valehtele. Jumalasta en edes teeskentele ymmärtäväni yhtään mitään. Mutta ei taaskaan kannata murehtia, sillä kun ihminen kuolee, hän vain nukkuu, eihän nukkuminen ketään pelota. Jos jotain onkin vastassa kuoleman jälkeen, sitten on jo syytä murehtia. Sitä meinaan, että miten kamalasti tulikaan eletyksi. Ja sitä, että joutuuko samanlaiseen rumbaan takaisin piankin uudestaan, kuten miljoonat tällä pallolla uskovat. Aamenia vain!

Ja taas palaa verorahoja,

Ja taas palaa verorahoja, kun uskovaiset yrittävät vakuuttaa ihmisiä höpöväitteistään. Seurakunnathan eivät mainosta lahjoitusrahoilla, vaan verorahoilla, kuten Vapaa-ajattelijat. Onpa reilua ja tasapuolista tämmöinen...

toisaalta mainoskampanja kääntyy itseään vastaan, kuten tähänkin saakka, sillä joka kerta kun kirkko nousee otsikoihin eroamisissa on sen päivän kohdalla lisäystä.

Kirkon kannattaisikin vain pysytellä ihan hissun kissun, varsinkin kun perustelut näille jumalaväitteille ovat tasoa "2000 vuotta sitten yksi tyyppi väitti nähneensä semmoisen".

Verovaroja palaa molemmin puolin

"Ja taas palaa verorahoja, kun uskovaiset yrittävät vakuuttaa ihmisiä höpöväitteistään. Seurakunnathan eivät mainosta lahjoitusrahoilla, vaan verorahoilla, kuten Vapaa-ajattelijat. Onpa reilua ja tasapuolista tämmöinen..."

Mihin faktaan väite perustui?

Vapaa-ajattelijainliiton toimintakertomuksen mukaan tuloista yli 25 % tulee valtionavusta (2008). lähde: http://www.vapaa-ajattelijat.fi/liitto/toimintaker... kohta 3. Talous

Valtionapua (yhteisöveron tuotto) kirkko saa 11 % tuloistaan (verotuotot+toimintatuotot)(2007). Lähde: http://vanha.kirkkopalvelut.fi/luottamushenkilot/s...

Jumala parka

Tämänkin olemassaolohomman todistamisen joutui jumala jättämään mainostoimistojen harteille. Eihän sitä kaikkea jaksa vanha itse hoidella.

Kun on säkkipimeää paras

Kun on säkkipimeää paras opas on sokea vanhus. Hän tuntee polut parhaiten. Kun päivä koittaa on järjetöntä antaa sokean olla edelleen oppaanasi. Päivä on koittanut jo ajat sitten. Tiede on nakertanut yksitellen uskovaisten argumentit. USKONTO MYRKYTTÄÄ KAIKEN! KAIKEN!

Odottavan aika on pitkä...

Tiede ei ole vielä tähän päivään mennessä todistanut, että Jumalaa ei ole olemassa.

Ei...

Ei voi todistaa negatiivista.

Todista itse että Zeus/Apollo/Thor/Ra/Wishnu/Cthulhu/Lentävä Spagettihirviö/Pääsiäispupu/Joulupukki/Teräsmies/Hämähäkkimies ei ole olemassa.

Muista että et saa rikkoa uskonnon ensimmäistä kumoavaa väitettä:
"Se nyt on vain satukirja."

Mikäs siinä on

Mikäs siinä on negatiivista? Nämä mainitsemasi ovat todistettavasti pääsiösipupu, joulupukki, teräsmies, hämähäkkimies ovat jo todistettavasti ihmisen luomia hahmoja, Zeus, Apollo, Thor, jne ovat muinaisia epäjumalhahmoja,jotka todennäköoisesti symbolisoivat silloin ihmistä korkeampaa voimaa, kuten Jumalakin. Tätä ihmistä Korkeampaa Voimaa ei voi tieteellisesti todistaa olemattomaksi tai olemassaolevaksi.

;D

"X ei ole olemassa" on negatiivinen väite, jota ei voi todistaa, koska se olettaa ettei todisteita puolesta voi olla. Paitsi jos lause kohdistetaan rajatulla tilalla, kuten kahvikupin sisällöllä.

Negatiivinen väite, jossa ei ole havaittavaa rajattua tilaa on mahdoton todistaa olemattomaksi.

Tiede lennättää kuuhun.

Tiede lennättää kuuhun. Uskonto pilvenpiirtäjiin.

Siis tässähän nyt

Siis tässähän nyt mainostetaan "Jumala On" -nimistä tapahtumaa. Aika heikkoa on jos mainoksessa ei saisi mainita mainostettavan tapahtuman nimeä?

Siksi toisekseen, "Jumala On" ei ole lause, siinä ei sanota että mitä se on? Jumala on karvainen? Ei tuota oikein voi spekuloida että onko epätosi vai tosi kun alunperinkään ei ole väitetty mitään.

Juuri näin

Kukin voi täydentää lauseen haluamallaan tavalla.

"Jumala on" = "Jumala on olemassa"

Tapahtuman nimeen piilotettu mainoslause on ovelaa, mutten usko sen menevän mainonnan eettisessä neuvostossa läpi. Perustan yhden miehen kesätapahtuman, jonka nimi on "X on pedofiiliraiskaaja". X:n tilalle sitten laitan sopivan nimen. Ja koska kyseessä on tapahtuman nimi, minua eivät koske mitkään mainonnan säännöt, vai mitä? Epäilen.

Sitä paitsi, kyllä "Jumala on." on lause. Siinä on subjekti ja predikaatti. Siinä EI sanota, MITÄ Humala on, mutta siinä sanotaan, että Jumala on. Oleminen on ei-olemisen vastakohta, joten "Jumala on" tarkoittaa samaa kuin "Jumala on olemassa."

Jumala on ... unikkopelto?

Mielenkiintoinen tuo kristittyjen kuva. Ovi aukeaa ja edessä on ... unikkopelto! No, talibanit keksivät tämänkin jo aiemmin.

On ne naurettavia

Kirkko matkii Vapaa-ajattelijoita näköjään ihan aktiivisesti. Eroakirkosta.fi sai kirkolta vastineeksi eroakirkosta.infon. Ja nyt sitten tämä.

Kun ei oma mainostoimisto keksi muuta kuin typerää mainosta tyyliin "Jesse diggaa sua ehdoitta" ja kirkosta eroaminen sen kun jatkuu, niin nyt sitten ratsastetaan toisten ideoilla.

Siinäpä ratsastelee. Kirkon ja valtion ero tulee ennen pitkää toteutumaan ja kirkko saa sen jälkeen tulla toimeen ilman veronmaksajien rahoja.

Paholaisen torjunta kehittyy hyökkäysaseiden mukaan

Ei ole mitenkään ihmeellistä, että puolustusaseet kehittyvät hyökkäysaseiden mukaan. Se on itse asiassa tekniikan kannalta myös informaatiosodankäynnissä "luonnollista".

Itse kävisin viityttämisen ohella vähitellen myös vastahyökkäykseen:"Miksi et uskoisi?"

Usko

Se on kauheaa, että jotkut uskoo Jumalaan ja toiset ei. Toiset uskoo luomuun ja toiset silikoniin. Toiset syö pizzaa ja toiset kalaa. Toiset uskoo Vanhasta ja toiset Korhosta. Toiset uskoo rakkauteen ja toiset rahaan. Toiset uskoo taiteeseen ja toiset tieteeseen. Toisilla on ruuvit löysällä, toisilla liian tiukalla. Mainoshan on molemmilla ihan samanlainen, kenen uskoa se mihinkään heilauttaa?

Aistiharha

Kyseessä on perspektiivin vääristäminen, mikä on mielipidevaikuttamisen edellytys. Teho ei tule mainosten yksilöllisestä havaitsemisesta, vaan niiden herätemiinoittamasta keskustelusta.

Oma kantani ateistesta on se, että uskovaisista kaikkein omalaaatuisimpia ovat kiihkeä epäuskovaiset.

Mitä sanoisit minusta

joka, herrajestas, haluan päästä ikävystymään Taivaaseen typerään seuraan ja harpunsoittoon mieluummin kuin mätänen maassa maailmanloppuun asti?
Jos minulla olisi vähänkin toiveita ikuiseen elämään, ottaisin osakseni vaikka Taivaan. Paremman puutteessa.

Taivaaseen menijät!

Jos Taivaassa on tyttöjä, viiniä ja laulua, ottakaa minutkin mukaan!

Ottakaa vaan rauhallisesti

Toivottavasti uskonnottomien bussikampanja sujuu rauhallisesti, eivätkä kristityt lähde töhrimään ja repimään laillisesti maksettuja mainoksia.

jumala on vaikkei uskoisi

jokainen meistä tietää että käsite "jumala" on olemassa. mistä siis kiistellään? siitäkö, että Jumala olisi jonkun toisen mielestä tämä ja tämä?
ei sillä ole väliä, sillä jokainen uskova tietää Jumalan olemassaolon ja jokainen ei-uskova tietää, ettei niin ole. totuus on, että jumala on, uskoi tai ei. jos jokainen tietää jumalan käsitteenä ja tietää mitä Hänen tulisi edustaa ja tehdä, on päivänselvä aksiooma, että Jumala on olemassa. tähän on ateistinkin uskottava.
mutta agnostikkona väitän, että jumal-olentoa ei ole eikä tule. jumala on mutta vain käsitteenä.
vääntäkääpä taas kättä hieman huvikseni.
uuno turhapuro on olemassa!

Olisikohan tässä kyseessä

Olisikohan tässä kyseessä panovihre. Jurmala on olemassa.
http://www.jurmala.lv/fi/home/turistiem/default.as...

En usko Humalaan

vaikka Humala on todistettavasti olemassa.

http://www.kannikapina.fi/?link_id=5

Etulyöntiasema kristinuskolleko?

Kun uskontoja on maailmassa tuhatmäärin, olisi paikallaan tiedustella, minkä uskonnon jumaluutta tässä nyt ollaan lanseeraamassa. Tykkäävätkö muslimikuskit siitä, että heidän ajamissaan busseissa mainostetaan kristinuskoa? Vai pitäisikö bussimainoksissa mainita jumaluus allah ja vielä mahdollisesti krisha ja brahma? Ettei tulisi kellekään paha mieli. Kun kaikki uskovaiset ovat omasta mielestään edustamassa ainoaa ja oikeaa uskontoa ja muut joutuvat kadotukseen.

Allah on suomeksi "Jumala"...

...että tiedoksi vaan : )

Enemmän multikulttuuria, kiitos!

Enemmistö sortaa taas vähemmistöä. Kristityt etuilevat, kyynärpäätaktiikalla taivaaseen.
Eikö Allahiin uskovilla ole yhtäläinen ja yleinen oikeus mainontaan busseissa?

Erottelu, oman edun tavoittelu on hyvin esillä myös maailmanpolitiikassa. Käsi Raamatulla presidenttivalansa vannonut Obama läksyttää Koraaniin uskovia iranilaisia.
Onko rasistinen ja kolonialistinen kristittyjen Jumala jotenkin parempi kuin rasistinen, maailmanherruutta tavoitteleva Allah?

Kumman olemassaolo on uskottavampaa, Jumalan vai Allahin?
Kristityillä ei ole korkeimmasta kaitsijastaan muuta todistetta kuin luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.
Muslimeilla on sentään Muhammedin sana.

Ja muuten. Eikö kristillisen Euroopan olisi aika lopettaa tuo kolonialistinen toisinuskovien holhous, valkoisen miehen ylimielisyys esimerkiksi Ahmadinejadin ydinvoimakokeiluja kohtaan?
Ahmadinejad on harras uskovainen eikä tekisi mitään Allahin tahtoa vastaan. Mikä kristittyjen Jumala on panemaan vastaan, jos Allah tahtoo, että kaikilla uskollisilla on atomipommi?
Vasta kun ydinaseita on Iranissa, Irakissa, Sudanissa, Nigeriassa, niin hutuilla kuin tutseillakin, on saavutettu todellinen uskonnollinen tasa-arvo.

Sen tavoittaminen voitaisiin aloittaa vaikka Helsingin liikennelaitoksesta.

Muhammedin päivitysversio 3.0

Eikös ne muslimit loukkaantuneet kaikkein eniten mainoksista? Maailman ainoat monoteistiset uskonnot taitavat olla juutalaisuus, kristinusko ja islam.

Muhammed itse asiassa ajatteli, että hänen saamansa ilmoitus oli se viimeinen juutalaisuuden ja kristinuskon jatkumoon. Mutta samalla tavalla kuin kaikki juutalaiset eivät kääntyneet kristinuskoon, myöskään kaikki kristityt eivät kääntyneet islamin uskoon. Näin meillä on nyt kolme päivitysversiota samasta monoteistisesta uskonnosta.

Islam on huomattavasti kolonialistisempi uskonto kuin kristinusko. Muslimit tekevät ensisijaisesti lähetystyötä voittamalla maita sharia-lain ja Allahin alle, yksilön sielulla ei ole niin väliä. Erityisen tärkeää on voittaa ne maat takaisin sharia-lain alle, jotka joskus ovat olleet muslimien hallinnassa.

Ollaksesi hyvä muslimi ei tarvitse olla niin 'pyhä', vaan riittää kun suorittaa tietyt velvollisuudet. Islamilaisuus on lakiuskonto ja samalla myös poliittinen järjestelmä, siksi usko ei ole yksityisasia islamilaisissa maissa toisin kuin kristityissä maissa.

Kaikki olevainen todistaa Jumalan olemassaoloa

Kristitylle Jumala on maailman Luoja.

Siis. Kaikki olevainen todistaa kristitylle Jumalan olemassaoloa ja jatkuvaa läsnäoloa ihmisen elämässä.

Kristitylle tiede on Jumalan antaman järjen ja viisauden tulos. Kristitty tutkii kaikkea olevaa tuon Jumalan lahjan, tieteen kehittelemin keinoin.

Jumala on antanut ihmiselle järjen, jolla tutkia olevaista. Koska Jumalan suora näkeminen ja tunteminen on aisteihin sidotulle ihmiselle tuhoisa kokemus, ihmisen on tyydyttävä, etsiessään tietoa Jumalasta, kaikkeen siihen mistä Jumala heijastuu eli luotuun olevaiseen (vrt. Platonin kuuluisa luolavertaus). Jumalan käsittämätön suuruus ilmenee luodun olevaisen monimutkaisessa "avaruudessa".

Materialistinen tiede voi kehitellä omia sääntöjään siitä, miten tieto todistetaan todeksi. Niin kauan kuin materialistinen tiede hylkää metafyysisen, se voi todeta vain, että tiede, joka ulottuu metafyysiseen, on sen (materialistisen tieteen) ulottumattomissa. Ei se voi kiistää sen (metafyysiseen ulottuvan tieteen) totuusarvoa, koska se ei tunnusta sen peruslauseita.

Noin yleisesti, ateistien

Noin yleisesti, ateistien olisi fiksumpaa kampanjoida kirjaimellista uskonnontulkintaa vastaan kuin julistaa että jumalan (miten kukin sen sitten ymmärtääkään) olemassaolo on epätodennäköistä.

Kun uskontoja on

"Kun uskontoja on maailmassa tuhatmäärin, olisi paikallaan tiedustella, minkä uskonnon jumaluutta tässä nyt ollaan lanseeraamassa. Tykkäävätkö muslimikuskit siitä, että heidän ajamissaan busseissa mainostetaan kristinuskoa?"

Taitaa olla tuon kirjoittajalla aiheesen liittyvä artikkeli lukematta. Siinä kun sanotaan selvästi:

"Suomen Raamattuopisto, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Taivallahden seurakunta järjestävät elokuun lopussa mittavan hengellisen kesätapahtuman otsikolla ”Jumala on. Älä murehdi, iloitse elämästä!”."

Muslimikuskien ei tarvitse miettiä suhtautumistaan tapahtuman mainontaan, sillä sitä ei mainosteta bussien kyljissä. Mainontaa ei myöskään hoidä mikään mainostoimisto, vaan järjestäjä.

Artikkelissa mainittu kesätapahtuma on Hengelliset syventymispäivät, joita on pidetty Helsingissä jo kymmeninä kesinä. Viime kesänä otsikkona oli Rakkaus On.

Kiitos Uudelle Suomelle tästä uutisesta.

Lisäys ja ehdotus

Tässä samaisessa kampanjassa tulisi mielestäni kertoa myös toinenkin "totuus": Helvetti.

Kuinka moni uskovaiseksi hamuava, kirkkoon kuuluva tai hihhuli on KOSKAAN tullut ajatelleksi sitä, että sillä hetkellä, kun valitsi alkaa uskomaan kr.uskon jumalaan, tuli valinneeksi alkaa uskomaan myös siihen, että kaikki lähimmäiset, jotka eivät usko hänen laillaan joutuvat ikuisiksi ajoiksi kitumaan helvetin kärsimyksiin?

Miksi ihmeessä kukan haluaisi olla tietoisesti noin julma? Voiko mitään pahempaa kanssaihmiselleen toivoa, kuin ikuista kärsimystä?

armon kääntöpuoli: helvetti

...[lainaus] kaikki lähimmäiset, jotka eivät usko hänen laillaan joutuvat ikuisiksi ajoiksi kitumaan helvetin kärsimyksiin?

Erottuani kirkosta ryhtyi eräs vanhempi sukulainen lähes vainoten saarnaamaan helvetistä. Hän alleviivasi sitä kuinka häpeällinen olen ja kuinka tulen viettämään kuolemanjälkeisen elämän ikuisessa tuskassa. Olen saastainen häpeäpilkku jne. Ei tullut mieleen heti juosta takaisin ns "armollisen" kirkon syliin.

Itse rakkauden kaksoiskäsky on mielestäni kaunis, ja olen pitänyt jonkinasteisen ruokarukouksen siksi, että minusta on aihetta olla kiitollinen ruoasta jonka saan syödä. Myös ymmärrän, että ko sukulainen on julmuudessaan poikkeustapaus, joka ei sinänsä edusta koko kirkkoa. En kuitenkaan tarvitse näitä enemmän tai vähemmän paasaavia "patriarkkoja" elämääni. Minun on parempi ilman.

Argh & Äh sekä

Argh & Äh sekä Puuh.

Suosittelisin kaikenkarvaisille ikään ja väriin katsomatta tutkimaan historiaa, jota ei peruskoulu ja kirkko ei opeta.

Sitä on vaan itse kaivettava, helppo lähtö on ns. hävinneet heimot. (esim. Dr. Gene Scott - Traces The Ten Lost Tribes of Israel)

Rauhallista juhannusta.

Pääsiäinen peruutettu,

Pääsiäinen peruutettu, Jeesus elää!

Jeesus tulee, nähty jo Kaipiaisissa...

Mutta voiko Jumalaan luottaa, sehän on aina pilvessä!!!

Mutta entäs Suuri Kurpitsa? Monet uskoo siihen! Minä myös!

Alistamista

Tämä teksti kyllä riipoo: ”Jumala on. Älä murehdi, iloitse elämästä!”

Tekstiin sisällytetty logiikka menee näin: Jumala on ottanut murheesi itselleen, ja sinun tehtäväsi on vain nauttia elämästä.

Elämään nyt sattuvat kuulumaan myös murheet. Kaikki on sattumaa, jolla on kuitenkin jonkinlainen todennäköisyys tapahtua.

Mielestäni saa myös ajatella ja mainostaa, että tämä elämä on ainoa joka on, eikä kukaan ole palannut kuolleista kertomaan, mitä sen jälkeen voisi mahdollisesti tapahtua.

Uskovat myyvät houkuttelevalla ajatuksella - ja tarustolla -
ideologiaa, jonka tähtäin ei ole mitään muuta kuin alistaa ja hallita ihmisiä, katteettomia lupauksia käyttäen. En ole yhtään hämmästynyt että uskovat osallistuvat myös puolueiden toimintaan, ja että perustavat puolueita itsekin.

Teokratia vai Sekulaarisuus ?

"Jumala" on jokaisen henkilökohtainen mielikuvituskaveri. Käy hakemassa lääkäriltä pilleri ja vapauta itsesi neurooseista!

Uskonnottomien bussimainosta vaurioitettu

Yhtä uskonnottomien bussimainosta oli jo vaurioitettu, kuva Ruskeasuon varikolta 21.6., ks. http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti090618.html

hei mutta

bongasin tossa viikonloppuna useammankin "mainoksen" jossa luki: "JEESUS TULEE, OLETKO VALMIS". jäi kuitenkin epäselväksi että mihin ja milloin ja miten nyt pitäisi valmistautua... eli tuleekohan se vai ei ja mistä tietää ettei naapuriin muuttanut uusi parrakas kaveri ole Jeesus? :)

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely