Ainakin Teknillinen korkeakoulu (TKK) ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) suunnittelevat Lex Nokian käyttöönottoa.
Helsingin Sanomien mukaan Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa ei nähdä tarvetta Lex Nokialle. Tampereen ja Helsingin yliopistoissa asia on vielä harkinnassa.
Yliopistojen suunnitelmat lain suomien mahdollisuuksien yksittäisten käyttäjien valvonnan käyttöönotosta koskisivat sellaisia tapauksia, joissa käyttäjää epäillään verkon käyttösääntöjen rikkomisesta.
Yksikään yliopisto ei ole vielä tehnyt tietosuojavaltuutetulle ilmoitusta valvonnan aloittamisesta, kuten ei ole tehnyt mikään muukaan taho Suomessa.
Turun yliopiston tietoturvapäällikkö Mats Kammonen ei näe tarvetta tunnistetietojen käsittelemiselle sääntörikkojien paljastamiseksi.
- Kontrolli ei lähtökohtaisesti ole hyvä asia. Totta kai ihmiset tarvitsevat neuvontaa ja apua, mutta se, että kytättäisiin käytöstä, ja sen perusteella heitä sitten ohjailtaisiin ja sanktioitaisiin, ei oikein istu vaikkapa yliopistoverkon kotikäyttöön, Kammonen sanoo Helsingin Sanomille.

Kommentit
Oli odotettavissa
Selvähän se, että näin tässä käy. Kun Pandoran lipas on kerran avattu, sanan- ja mielipiteenvapaus ovat ennen pitkää mennyttä.
Lieneekö liikaa toivottu, että ensi eduskuntavaaleissa kansa vielä muistaa, kuinka oikeistohallitus suisti maan totalitarismin tielle ja äänestää ”vasemmin”?
Tieteen läpinäkyvyys
Mihin liittyvät ne "liikesalaisuudet", joiden paljastumista nämä korkeakoulut pelkäävät?
Tieteen teon lähtökohtiin kuuluu avoimuus ja jakaminen.