Sunnuntai 27.5.2012

Lindén: Ylen valvoja voi vaihtua

Luotu: 
29.6.2009 10:14
  • Kuva: Valtioneuvosto

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) miettii Yleisradion hallintoneuvoston lakkauttamista. Lindén kertoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että pohdittavana on ulkopuolisen elimen perustaminen valvomaan yhtiötä.

Yleisradion julkisen palvelun tehtäviä pohtinut työryhmä esitti hallintoneuvoston säilyttämistä. Kaupallinen media on kuitenkin vaatinut valvonnan siirtämistä pois yhtiön omalta hallintoelimeltä.

Myös Kilpailuvirasto pitää puolueetonta elintä parempana.

-Oleellinen kysymys on, voiko Ylen oma hallintoelin olla riippumaton Ylestä, Lindén sanoo haastattelussa.
Eduskunnan alaisen Yleisradion hallintoneuvosto koostuu kansanedustajista.

 

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Risto Aallonharja

YLE ei ole ollut missään vaiheessa riippumaton laitos.
Miten voisi olla jos YLINTÄ päätösvaltaa käyttää EDUSKUNNAN nimeämä hallintoneuvosto, jonka yksi päätehtävistä on VALVOA yhtiön hallintoa?

YLEn riippumattomuus on yhtä uskottavaa kuin Maon 18 hole in onea, kun tämä pelasi ensimmäisen kerran golffia.

Risto Aallonharja

"Eivätkä ole poliitikkoja!"

Hallintoneuvosto käyttää YLINTÄ päätösvaltaa. Hallintoneuvosto:

(etsi poliitikko listasta)

Puheenjohtaja
Kimmo Sasi
Varapuheenjohtaja
Antti Kaikkonen

Mikko Alatalo
Sirpa Asko-Seljavaara
Risto Autio
Maria Guzenina-Richardson

Anne Kalmari
Ilkka Kantola
Elsi Katainen
Päivi Lipponen
Tapani Mäkinen
Mikaela Nylander
Erkki Pulliainen
Lyly Rajala
Tommy Tabermann
Esko-Juhani Tennilä
Pentti Tiusanen
Tuulikki Ukkola
Mirja Vehkaperä
Pia Viitanen
Ilkka Viljanen
Henkilöstön edustajat
Jukka Kuusinen
Riitta Väkeväinen

Vieras

Hallituksen jäsenet 1.1.2008 -

Vuorineuvos, professori Kari Neilimo (puheenjohtaja 23.9.-)
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (varapuheenjohtaja)
Executive advisor Jouni Backman
Johtaja Gunvor Kronman
Toimitusjohtaja Juhani Pekkala
Senior partner, OTK Tuomo Raasio
Teatteriohjaaja Raija-Sinikka Rantala

SIMO PERTTULA

Tarkoitin, että mainitsemasi hallintoneuvosto lakkautetaan! Valvojana toimisi nykyinen HALLITUS. Sen tomivaltaa muutetaan, on täynnä riippumattomia asiantuntijoita! Vai mitä? Hallintoneuvosto on täysin tarpeeton, hallitus riittää!(Tarkoitan Ylen hallitusta)

Risto Aallonharja

Lakkautetaan hallintoneuvosto. Kannatan.

Tämän jälkeen Yleisradion rahoitus pudotetaan vapaaehtoiseen 50 euroon vuodessa. Tällä saadaan ne lastenohjelmat televisioon, yksi ajankohtaisohjelma sekä puheradio. Näistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Ei juuri muusta.

pekkapoeka

Eikö se ole moneen kertaan julistettu ja monelta taholta, että hallintoneuvostot valtionyhtiöissä ovat turha jäänne kekkoslovakian ajoilta? Eikö Ylenkin voisi yhtiöittää säilyttäen sen osake-enemistön valtiolla. Puljulle nimettäisiin normaali hallitus. Hallitukseen tulisi mm. viestinnän ja liike-elämän asiantuntijoita, jotka karsisivat Ylestä turhat rönsyt pois tehden siitä edes jonkinmoisen järkevän liikelaitoksen, ellei ihan oikeaa osakeyhtiötä. Julkisen tuutin osuuden valtio voisi rahoittaa budjetistaan, eikä sitä varten tarttis olla monia kymmeniä eri lähetyskanavia. No, näinhän ei tietenkään tehdä, mutta ainakin hallintoneuvosto on turha. Lindenistä tulisi hyvä radiopomo, rättisulkeisiakin riittäisi.

demarien vihollinen no1

..hei, onko kokoomukselle tullut demarit housuun?
Miksi meidän pitää pitää tätä kylmänsodan "vasemmisto-kekkos-linnaketta" vielä painolastina maailman eniten verotetulle kansalle?
500 miljoonaa siitä, että saamme politiikkojen ohjailemaa "riippumatonta" ohjelmaa.
YLE on takuulla näyttänyt jo mikä arvo on kansalaisella ja politiikolla. kansalaista ei arvosteta mitenkään!
Kaupallisen median on pakko jotenkin arvostaa, kun ne pirut maksavat koko lystin...
Jos se mitä katsotaan on roskaa ja siitä maksetaan, hyvä on, me olemme roskasakkia.
mutta 500 miljoonaa kasvatuksesta tv-toosasta! on VÄÄRIN.
Mihin kokoomuksen usko markkinataloudesta on kadonnut?
YLE on yksityistettävä, voidaan antaa sitten "virallista ohjelmaa" pohjois-Korean tyyliin, jos on pakko, mutta se maksaa sitten aivan toista luokkaa..

Kokoomuksen kannatus hiipuu, kun ei osata ottaa oikeita kantoja suuriin epäkohtiin, jotka punamulta on tänne luonut!
Voitot korjaa nyt sitten joku sakki, joka ei aja mitään asioita vakavasti...