Sunnuntai 27.5.2012

Poliisi haki kuntapoliitikon aseet - kiistaa voimalinjoista

Luotu: 
29.6.2009 18:17

Poliisi on hakenut aseet Ristiinan kunnanvaltuuston varapuheenjohtajalta Jaakko Väänäseltä (kesk.), kertoo Yle Etelä-Savo. Väänänen vastustaa tiukasti Joroisten ja Lappeenrannan kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnittelemaa Joroisten ja Lappeenrannan välisen voimalinjojen laajentamista.

Fingrid oli tehnyt poliisille virka-apupyynnön aseiden hakemiseksi. Poliisin mukaan Fingridin ja Väänäsen välisissä neuvotteluissa oli tullut ilmi konfliktin uhka.

- Sanoin heille, että tulemme tekemään kaikkemme voimalinjan rakentamisen estämiseksi. Mutta teemme sen ainoastaan laillisen keinoin, Väänänen sanoo Ylelle.

Väänänen kertoo, että hänen asekaapissaan oli kivääreitä, haulikoita ja pienoiskivääreitä.

Fingrid suunnittelee aloittavansa uuden 150 kilometrin mittaisen voimalinjan rakentamisen entisen linjan rinnalle Yllikkälästä Huutokoskelle vuonna 2010. Koska suunnitelma nielee satoja hehtaareja maata, ihmettelevät eteläsavolaiset maanomistajat, miksei linjoja voi vetää entisiin pylväisiin.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jounihalonen

Poliisin takavarikolla on takaraja, johon mennessä pitää saada oikeuden päätös aseiden kohtalosta. Mikäli oikeus toteaa, että takavarikot ovat perusteettomia, niin ainakin perättömän ilmiannon tehnyt joutunee vastuuseen. Näin olettaisin tapahtuvan oikeusvaltiossa. Isojen firmojen ja jäsenmaiden hallitsemaksi EU-poliisi/ammattiarmeijaprovinssiksi muuttuvassa Suomessa en ole asiasta niinkään varma.

tourette

Vantaalaisen asekeräilijän asunto ratsattiin mielipuolisella showlla viime vuonna ja kokoelma heiteltiin peräkärryyn kaikkien nähden. Asekeräilijän virallisesti ja jo käytännön turvallisuuden takia erittäin salassapidettävä status, osoite jne. leviteltiin poliisin toimesta pitkin maailmaa.

Ainoatakaan luvatonta asetta tai epäasiallista aseen säilytystä ei sitten kuitenkaan voitu todeta.

Aseiden ja muun keräilymateriaalin haltuunotto tapahtui yli vuosi sitten ja puhettakaan minkään palauttamisesta omistajalleen ei ole kuulunut. Vastuussa ollut poliisin keskijohto taidettiin kyllä jo hissun kissun siirtää toisaalle.

Niin että mikä hel-ve-tin oikeusvaltio?

joukop66

Mukavaa. Nythän voi aloittaa hauskan kesäleikin veemäisten naapureiden kiusaksi. Soittaa vaan poliisille ja kertoo kokevansa epämääräistä uhkaa. Ja pyssyt lähti naapurilta. Ja kaikki nauroivat ja taputtivat karvaisia käsiään.

Vieras

Hullu maa tämä Suomi! Oikein kunnon poliisi- ja hyysäysvaltio! Mitäs sitten kun todetaan, että mitään todellista uhkaa ei ollutkaan? Miten syyttömän aseharrastajan maineen puhdistus? Mikä sanktio perusteettomasta ilmiannosta ilmoituksen tekijälle?

Vieras

Pitäähän se kansalta kerätä aseet pois, että poliitikot voi tehdä niinkuin itse haluavat.
Itse en olisi noita aseita luovuttanut, jos en mitään laitonta ole tehnyt.
Veikkaanpa, että tullaan vielä näkemään kuinka täysin lainkuuliaisista kansalaisista saadaan leivottua rikollisia, kun näitä laittomia aseenhakureissuja lisätään valtiovallan toimesta.
Stalin hihkuisi onnesta, että vihdoin myös Suomessa!

Vieras

Jo on mennyt maailma mallilleen!

Jos yritykseni haluaa tehdä hallin naapurin maalle niin kiusanteon voi aloittaa sillä että haetuttaa vastahankaan käyneen naapurin pyssyt pois, tekee kyselyn miksi koiraa ei hoideta kunnolla ja epäillään että varmaan se käyttää lapsiaan hyväksi.

Usko demokratinaan alkaa olla koetuksella.

Eläköön yhteiskunnan siunaama kiusaaminen!

Sitten vielä kehdataan kysyä että mikä yhteiskunnassa on vikana kun jotkut nostaa kädet pystyyn ja päätyy epätoivoisiin tekoihin.

Harri

janik

..naapurini leipäveitsi on pelottanut jo jonkin aikaan, kyseessä on uskovainen ~70 v rouva, mutta kukas se tietää mitä se jumala käskee. poliisi paikalle, samalla vois ratsata koko tienoon ihann varmuuden vuoksi.

kuria itänaapurin tapaan inc.

ketOS

Nyt sitten odotetaan sitä uutista, jossa eroavan avioparin toinen osapuoli syyttää ammuntaa/metsästystä harrastavaa puolisoaan hulluksi ja avot; lapset lähti pyssyjen kanssa samalla oven avauksella...

Vieras

Kun toimitaan hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, on sanomattakin selvää, että esivalta ja yrityseliitti tietää mitä on tulee tehdä. Ei uutta uljasta yhteiskuntaa voida rakentaa, jos jonkun omaa parastaan ymmärtämättömän taantumuksellisen häirikön annetaan neuvotella asioista. Jos meilläkin olisi yksipuoluejärjestelmä, niin kaikki asiat sujuisivat sulassa sovussa.

DDR muistoissa

Jos ei muuten saa neuvoteltua maita itselleen niin täytyy heittää lokaa mediamuodikkailla peloilla? Koskahan ex-puolisot keksivät käyttää hyväkseen tälläisiä keinoja häiritäkseen? Olen varma, että media ei tule julkaisemaan yhtäkään uutista lopputuloksesta takavarikon suhteen.

tapio_o_neva

Aivan varmasti media julkaisee lopputuloksen: Väänänen on itselleen ja perheelleen vaarallinen henkilö, ei pelkästään Finngridille varsinkin kaksi pilsneriä nauttineena, vaikkei kysymys olisikaan kirvesmies Pasaresta.

Lisäksi oikeuskansleri totesi, että Finngridin toimenpide oli täysin oikea ja Suomen omaksuman ilmastopolitiikan mukainen.

Suomessa on vihdoin huomattu, miten hyviä valtuuksia antava aselaki meillä jo nyt on: muutoksia ei tarvita, koska kuka tahansa voi saada keneltä tahansa aseet pois.

Uskon, että jatkossa huoltajuusriidoissa tämä käytäntö on mitä mainoin tehoste.

Onhan se nyt jollekin metsästysseurassa tai hirviporukassa olevalla kepulaispoliitikolle suuri tappio, kun ei pääse enää muiden paikkakuntalaisten kanssa aseettomana metsälle hirviaikaan eikä pääse enää peijaisiinkaan.

Väänäsestä tuli kerralla aseettomasti palveleva metsästäjä: hirvisivari.

-JP-

Uskomatonta, nyt ollaan päästy sitten tälle tasolle jossa kuka vaan voi ilmiantaa ammunnanharrastajan niin halutessaan ja poliisi marssii kotiin ja vie tuhansien arvoiset harrastevälineet mennessään.

Kyllä on ammunnanharrastajien oikeusturva poljettu niin alas että ei voi kuin ihmetellä tätä toimintaa, voisi olettaa että syyn pitäisi olla hieman konkreettisempi kuin epämääräinen "konfliktin uhka".

Nyt pitäisi kyllä saada rangaistavaksi myös tälläiset perusteettomat ilmiannot.

tapio_o_neva

Aselakiakaan ei ole vielä muutettu ja vaarallinen keskustalainen varapuheenjohtaja riisuttiin aseista kuin kansainvälinen terroriepäilty.

Mainio temppu poliisilta. Jos tähän ei puutu poliisiylijohtaja, sisäasiainministeri tai oikeuskansleri, voidaan vaikka paikallisen sähköyhtiön avulla tilatulla "pyynnöllä" kerätä hankalien kilpailevien poliitikkojen aseet pois vaikka kesken hirvijahtikauden.

HjX

"Fingridin ja Väänäsen välisissä neuvotteluissa oli tullut ilmi konfliktin uhka."

"Sanoin heille, että tulemme tekemään kaikkemme voimalinjan rakentamisen estämiseksi. Mutta teemme sen ainoastaan laillisen keinoin, Väänänen sanoo"

-Eli heti lähdetään siitä, että turvaudutaan rikollisiin keinoihin? Aika epämääräisiltä kuulostaa perusteet tässä tilanteessa, luultavasti Fingrid oli hieman liioitellut asiaa (tarkoituksellako?). Fingrid teki vain kettumaisen tempun vastustajalleen, koska nyt se on mahdollista, kiusata vastapuolta tällätavalla ilman kunnon perusteita. Riittää kun vähän liioittelee - ja katsos, vastapuoli on vaikeuksissa.

Likainen temppu Fingridiltä.

tapio_o_neva

Fingrid siis teki väärän ilmiannon epäillessään Väänästä oman käden oikeudesta, hätävarjelun liioittelusta, tapon tai murhan yrityksestä tai niskoittelusta.

Väänäsen pitää nostaa juttu väärästä ilmiannosta eli törkeästä kunnianloukkauksesta.

Dr. Schmidt

Tehokkain tapa on rauhanomainen kahliutuminen ja muu passiivinen vastarinta. Aikanaan estimme Mansessa virastotalon purkamisen. Harjoittelimme puolisotilaallisesti joukkokahlitumista nk. rypäleeseen sekunttikellon kanssa. Keskustapuolueen tulisi opettaa jäsenilleen tällaisia rauhanomaisia keinoja ampumisen asemesta.

Zippo

Kuinka paljon ihmiset sietää vielä viranomaisten pompottelua? Eikö viimeistään tulevissa eduskuntavaaleissa muistuteta ketä tässä maassa oikein päättää asioista. Harmi vaan että ihmiset ei vaan tajua että nyt kun puhutaan aseista, niin ens kerralla se voi olla ihan mikä tahansa muu juttu. Kerran annetaan pikkusormi viranomaisten toimille, niin sitä on enään vaikea estää. Kohti poliisivaltiota ollaan menossa ja lujaa. Kansalaisoikeudet alkaa olla osa mennyttä aikaa.

tapio_o_neva

Fingrid saa päättää Suomessa, kenellä on aseita ja metsästysharrastus. Fingrid voi myös takavarikoiduttaa poliisilla auton ja otattaa ajokortin pois.

Koska Fingridin vastuuministeri on elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) voi kyseessä olla keskustalaisten jäsentenvälinen.

Vieras

Valitettavasti tuo tapaus ei ole mikään yksittäistapaus. Tänä päivänä ammuntaa ja/tai metsästystä harrastava on täysin vailla oikeusturvaa. Olen törmännyt useaan tapaukseen joissa perättömien ilmiantojen perusteella on haettu harrastajilta torrakat pois ja peruttu lupia laihoin tai olemattomin perustein, vastoin lakia ja jopa vastoin lain kanssa ristiriidassa olevaa yhtenäistämisohjetta.
Jouduin lopulta itsekin kohteeksi kun perättömän, kiusausmielessä tedyn ilmoituksen perusteella menetin kaikki (vajaan tusinan) hallussapitolupani niin metsästys- kuin toiminta-ammuntaharrastuksen välineisiin ja takaisin ei saa oikeusteitsekään.
Pelkäävätkö demarit että virkamiesvaltion nöyrät alamaiset aloittavat vastarintaliikkeen vai mikä helvetin hätä siellä on kerätä kunniallisilta kansalaisilta lailliset harrastusvälineet pois?
Ei laillisten, luvanvaraisten aseiden pois kerääminen ole pätkääkään vähentänyt väkivaltaa tai rikollisuutta sen koommin Austaliassa, jossa rajoitukset jo poistettiin, kuin Iso-Britanniassa, jossa aserikollisuus on noussut sen jälkeen kun luvalliset kerättiin pois.
Vaikkei nuorempi polvi ehkä uhkaa tajua, ei vaikka Venäjä käy jatkuvasti sotaa milloin mitäkin maata vastaan, niin minä tunnen kyllä oloni sitä turvallisemmaksi mitä enemmän Suomessa on aseita ja ammunnan harrastajia. Lääkärintodistus on jo askel oikeaan suuntaan sen varmistamisessa, että aseet ovat oikeissa käsissä.

tourette

Aselain kanssa kilpailemaan tuherretut, lainvastaiset ja ristiriitaiset Sisäministeriön ohjeistukset ja median lietsoma, täysin vastuuton hysteria ovat jättäneet Suomen asehallinnon laittomaan välitilaan.

Olemassolevassa aselaissa ei ole mitään isompaa vikaa. Viranomaisten asiantuntemuksessa on, ja sisäministeriön ohjeistuksia rustaavien aseidenvastustajien varsinkin.

Laittomat ohjeistukset pitäisi välittömästi arkistoida mappi Ö:hön ja palauttaa lainmukaiset olosuhteet. Oikeusmurhia tapahtuu jatkuvasti ja seuraukset ovat useimmiten peruuttamattomia!