Paavo Arhinmäki
1995 - Kirjoittaa ylioppilaaksi
1996 - Ehdolla kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa. Ei valita. Liittyy Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon (myöh. Vasemmistonuoret).
2000 - Ehdolla kunnallisvaaleissa. Valitaan.
2001 - Valitaan Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi (2005 saakka). Ymmärtää haluavansa uran politiikassa.
2003 - Ehdolla eduskuntavaaleissa. Ei valita.
2004 - Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen. Valitaan uudelleen kaupunginvaltuustoon.
2006 - Ehdolla Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Häviää Martti Korhoselle.
2007 - Ehdolla eduskuntavaaleissa. Valitaan. Nousee Vasemmistoliiton varapuheenjohtajaksi.
2008 - Valitaan jälleen Helsingin kaupunginvaltuustoon.
2009 - Martti Korhonen eroaa. Valitaan Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.
- Ala-asteella organisoin lakon, kun ruokalasta loppui ruoka kesken. Emme suostuneet poistumaan, ennen kuin oli tehty lisää ruokaa. Kovaa vääntöä käytiin myös siitä, sortaako lasten oikeuksia, kun pakotettiin ulos välituntisin. En koskaan ajatellut, että se olisi mitenkään poliittista, vaan toimintaa. Jälkikäteen sen on ymmärtänyt hyvinkin poliittiseksi, Arhinmäki kertoo.
”Sähän oot ihan järkevä tyyppi”
Aktivistiksi julkisuudessa leimaantunut Arhinmäki on harmissaan suomenkielen sanasta politiikka. Hänen mielestään se koetaan liian vahvasti synonyymiksi puoluepolitiikkaan, vaikka se Arhinmäen mukaan kuvaa muutakin ”toimintaa ja vaikuttamista”.
Aktivismia Arhinmäki ei koe suoranaisesti leimaksi - tai ainakaan pahaksi - vaan julkisuuskuvaksi.
- Julkisuudessa halutaan luoda erilaisia myyttisiä hahmoja ja julkisuus on tehnyt musta yhdentyyppisen hahmon, Arhinmäki pohtii.
- Esimerkiksi maanantaina junassa satuin juttusille kahden purjehdusreissulta palanneen hyvin marinoidun ja ruskettuneen keski-ikäisen miehen kanssa. He totesivat jossain vaiheessa, että ”hei, sähän oot ihan erilainen, kun on julkinen kuva. Sähän oot ihan mukava ja järkevä tyyppi”.
Eduskunnan portailla ja sisällä
Viime päivien haastatteluissa Arhinmäki on kertonut toistuvasti aikovansa uudistaa puoluetta kansalaisjärjestön tyyppiseksi organisaatioksi. Idea ei ole täysin uusi. Arhinmäki oli mukana toteuttamassa samanlaista uudistusta Vasemmistonuorissa vuosituhannen vaihteessa.
- Pyrittiin olemaan yhtä aikaa kansalaisjärjestö ja poliittinen nuorisojärjestö, joka pystyy tekemään tiivistä yhteistyötä erilaisissa kampanjoissa ja asioissa kansalaisjärjestöjen kanssa. Haluttiin olla omana järjestönä muiden kanssa.
Asennemuutosta onkin Arhinmäen mukaan tapahtunut, sillä hänen mielestään nykyään voidaan jo luonnollisesti ajatella, ettei tarvitse valita kansalaisjärjestön tai puolueen välillä. Molemmissa voi toimia.
- Se on hyvä asia. Jos me kamppaillaan vaikka ydinvoimasta, niin on hieno juttu, jos saman liikkeen ihmisiä on eduskunnan portailla ja eduskunnassa sisällä, Arhinmäki miettii.
Aina yhteistyö puolueiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa ei ole ollut helppoa. Arhinmäki kertoo, että vielä Irakin sodanvastaisen marssin aikaan ”käytiin kovia vääntöjä” siitä, voiko Vasemmistoliitto puolueena olla mukana marssilla.
- Silloinen puoluesihteeri oli ihan absoluuttisesti ajatusta vastaan. Missään nimessä Vasemmistoliitto ei nimenä voinut olla mukana.

| 08:09 | Kuntien pakkoliitokset ovat mahdollisia — US |
| 07:59 | Kreikalle lyötiin 3 uutta vaatimusta — US |
| 07:53 | Katainen ei poissulje pakkoliitoksia kuntauudistuksessa — YLE Uutiset |
| 07:40 | Jyrki Katainen tv:ssä: ”Tämä uutinen on täysi ankka” — US |
| 07:35 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 07:17 | Venäjän verkossa: Presidentinvaaleja ja lapsikaappauksia — YLE Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Joo
Itse pakotin ala-asteen johtajaopettajan pöyrtämään laittoman päätöksensä soittamalla suoraan koulutoimenjohtajalle. Vanha ja arvokas herra joutui perumaan päätöksensä jo seuraavana aamupäivänä.
Liian monia ihmisiä kohdellaan juuri sellaisella tavalla kuin mitä he ovat saamattomuuttaan tai hyväntapaisuuttaan ansainneetkin.
Hankalien miesten aika ei ole ohi...
Eikös sen pitänyt olla niin,
että lapsille ei saa tuputtaa mitään uskomuksia ennen 18 ikävuotta,vaan heidän pitää saada muodostaa mielipiteensä vapaasti.
Aikuisviihdettä
No ilmeisesti Arhimäelle olisi pitänyt luokitella vaaliohjelmat K-18. Meillä ei olisi nyt Arhinmäkeä poliitikkona.
Kärpästen herra
Isä taisi (jos oli) pitää jatkuvia palopuheita ja pakotti pinskuihin heti kun oppi kävelemään jne. Punikit ovat aina käyttäneet hyväksi ihmisen alkukantaista laumaviettiä, jolla yksilö saadaan helposti minkä tahansa ideologian tai tavoitteen taakse vaikka tämä ei tuntisi koko päämäärää. Anarkistiset mielipiteet kiehtovat etenkin nuoria ja kielletty sekä uhmaava tai agressiivinen käyttäytyminen kuuluu osana nuoren murrosikään, josta voidaan helposti johtaa jopa terrotoimintaan (huom. entiset ja nykyiset kommunistijärjestelmät). Tuomioja on varmasti antanut "pojalle" opeja, olihan Eki kansankiihottaja muita kansanryhmiä vastaan kuten Halonenkin. Näin tyhmä on ihminen ja tuota tyhmyyttä on meidän punikit todella hyödyntäneet tuhoisin seurauksin. Eikö siihen tule jo loppua?
just
pieni on sunkin maailmas...!!!
Hyvästä suomettarelaisesta pappisperheestä
Eikös Arhinmäki olekin kotoisin hyvästä kokoomuslaisesta pappisperheestä,jossa koti, uskonto ja isänmaa on suonut vahvan eettisen pohjan?
Monella vasemmistojohtajalla on hieno porvarillinen koti ja miltei siniverinen tausta, Porvarit ovat epätarkempia ja rahvaanomaisempia johtajavalinnoissaan.
Aivan
Tässä seurataan V.I.Leninin jälkiä,joka oli alempaa aatelistoa ja J.Stalinia,joka oli pappisseminaarilainen ,tosin pankkirosvo.
No tottahan sitä kannattaa
No tottahan sitä kannattaa hypätä vastapuolen leiriin jos siitä on itelle jotan hyötyä.
Ennen vasemmistojohtajissa oli aatelismiehiäkin
http://fi.wikipedia.org/wiki/N._R._af_Ursin
Vasemmiston johtajien taso on laskenut vuosisadassa huomattavasti.
Nurisijat
Niin kauan kuin maailmassa on järjestyksenpitäjiä ollut, on roskaväki nurissut.
Ordnung!
Jo Napoleon aikoinaan kielsi Marseljeesin sen roskaväkeä kiihottavan luonteen takia.
Paavon palvonta mediassa on hysteeristä
Outoa että oikeistomedia UusiSuomi on yhtynyt lähinnä HS:n palvontaan, Paavo on nyt pop mediassa, mutta jotain rajaa.
Hold your horses
Minusta on aivan oikein, että läpitaantumuksellinen Uusi Suomi, josta on kyllä suojeluskuntalainen Ukko-Mausereineen jo poistettu, paljastaa luokkavihollisen ennen kuin on jo liian myöhäistä. "It is good to know your enemies".
Näin ollen henkilöartikkeli vastaa lähinnä etsintäkuulutusta, jotta kunnon isät tietävät pitää naiset ja lapset sisätiloissa, kun tulee vastaan,
On Arhinmäen aika
En todella olisi uskonut, että Vasemmistolitto pystyisi tällaiseen päätökseen puheenjohtaja-asiassa. He valitsivat kerrankin parhaan henkilön sille paikalle. Samoin kilpakumppani Kainuun nainen on tosi upea poliitikko, aika terävä ja taitava.
Arhinmäellä on suuri vahvuus,nuori mies,muttavahva kokemus.Ja ehdottomasti suurin etu: hän tietää, että suomalaisia johdetaan edestä, ei takaa huudellen. Arhinmäki on näyttänyt tämän myös mielenosoituksissa, se mies ei pakene paikalta, vaan kantaa täyden vastuun myös lakituvassa.
Ehkä Arhinmäki ei tiedä, mitkä odotukset hänelle on asetettu. Vielä vahvuuksia: Arhinmäki asuu pääkaupungissa, mutta suurin kannatus on pohjoisessa Suomessa.Pohjoisesta löytyy vahvoja miehiä ja naisia, mutta nyt myös Helsingistä!
Pieni ennustus. Ne 400 000- 500 000 entistä SKDL:n kannattajaa ovat olleet äänestämättä kohta parikymmentä vuotta. Mitä, jos he tulevatkin nyt takaisin äänestämään!! Näin käy, uskon niin. Jos vasureilla on seuraavissa eduskuntavaaleissa edes kohtuullinen ehdokaslista, seurauksena on ensimmäinen vaalivoitto pitkään, pitkään aikaan!!
Ja vielä enemmän. Jos Seppäseltä ja entiseltä puheenjohtajalta Korhoselta tulee vähänkin apuja vaalivankkureiden vetämisessä,muhkea voitto!
Enenkaikkea Arhinmäen puheenjohtajuus on demokratian voitto, kansanvallan voitto!
Hienoa saada uutta toimintaa kehiin!
On jo aika, että saadaan hieman ravisteltua
tätä jähmettynyttä politiikkaa.
Oma kantansa pitää tuoda esille, vaikka sillä
ei saavuttaisikaan kaikkien hyväksyntää.
Jos esim. jäärät lähtee, niin on heidän syytäkin
mennä. Silloin he ovat etääntyneet demokratiasta.
Jos väki vähenee, niin laatu paranee ja pikku hiljaa
alkaa kannatuskin nousta, seuraaviin eduskuntavaaleihin
on vielä lähes kaksi vuotta aikaa.
Ehkäpä siihen mennessä ovat monet tulleet järkiinsä
ja todenneet mikä puolue ei ole työväen puolella! :)
Mikä lakko?
Eivät koululaiset olleet työsuhteessa kouluun, vaan oikeutettuja riittävään kouluruokaan. Se, että he odottivat porvarillis-demokraattisten oikeuksiensa toteutumista, oli selvä osoitus oikeistoliberaalista mielenlaaduista.
Jos Arhinmäki olisi ollut vasemmistolainen ja joku kansandemokraattinen tai sosialidemokraattinen opettaja olisi käskenyt lopettaa oikeuksien toimeenopanon vaatimisen, olisi Arhinmäki vasemmistolainen.
Myös Vasemmistoliiton demokratisoiminen ja vanhojen järjestökommunistien siivoaminen ulos porvarillis-demokraattisella vallankumouksella on myös oikeistolainen toimenpide, mihin ei SDP ole ryhtynyt SAK:n takia.
Oli kuka oli, mutta
Oli kuka oli, mutta vasureiden alamäki sen kuin jyrkkenee ja hyvä niin. Sosialistisen internatioaalin rakentamisen tilalle onkin aika vaihtaa itsenäisten kansallismielisten valtioiden veljeys ja yhteistyö.
Paavon retrokommarin vaatteet ja aatteet
Itse olen opettaja, ja oppilashuollollisestakin näkökulmasta Paavon historiasta jo (kun se on sen itse mennyt kertomaan) tunnistaa helposti hemmotellun perheensä pikkuvanhan keskipiste heti-mulle- toi-tänne-tai-mä suutun-poikasen.
Yritystähän sillä on, ja siitähän media pitää (kerrankin politiikko joka juo toimittajien kanssa kunnolla kaljaa ja puhuu "suoraan").
Kommunistina tai vasemmistolaisena sitä on minun vaikea ajatella. Kunnon punikki ei menisi sitä "vihreyttä" koko ajan mukaan sotkemaan. Ei sitä sotkettu N-Liitossa, Kuubassa eikä nyt Venezuelassakaan aatteeseen, vaan punainen pidettiin/pidetään punaisena. Luonto ja sen tila on ollut kommunismille sivuseikka, hyödynnettävä materiaalivarasto.
Paavo on muutenkin, kuin vihreyttään, tyypillinen nykyajan kolmikymmpinen: futista, nettiä, chillailu-kaljoittelua ja retroinen "vasemmistoideologia" - ja tietenkin kunnollinen kotitausta, tausta kunnossa.
Katujätkä, mitä media, Paavosta hakee, on siitä kaukana. Kukaan ei sitä väistäisi Kallion kaduilla, jos vastaan tulisi, ei vasemmalle, eikä oikealle.
No, joillakin on sanomista jo pienestä
Mikäli Arhinmäki tahtoo liikkeelleen menestystä, hänen olisi hyvä ymmärtää joukkojensa henki. Suomalainen on monikerroksinen kuin sipuli.
Perinteisesti on ollut muodissa haukkua ns. herroja. Tämä on ehkä jollain tavoin lieventynyt. Nykyään haukutaan yleensä vain poliitikkoja.
Arhinmäki ei menesty, jos hän särkee sen syvimmän. Kannattaa hakea jotain Aleniuksen linjoja. "Kansainvälinen" vasemistolaisuus ei saa syttymään kuin jotkut kaulaliinahemmot Helsingistä. Ongelmissa pitää syventyä kansallisiin asioihin. On parasta hoidella kotikontuja. Jalat maassa ja liejussa, ei ilmassa.
Ja historiallisilla katkeruuksilla ei auta vetää pisteitä, muuten käy kuin Haloselle.
Tyypillinen nykyajan hemmoteltu kakara
Ei päivääkään ole Arhinmäki itse maistanut oikeaa rehellista työtä ja ollut nöyrästi pomotettavissa aikansa, kunnes alkaa keittää. Em lähtökohdista puna-aatteen voi ymmärtää. Ei oikeutena penusta saakka räksyttää kaikkea oman pienen mielensä kapinointinsa vuoksi.
Vähän samanmakuista unelmahöttöä kuin vastaavalla untuvikko Urpilaisella. Kannattais ottaa pulkka seuraavissa vaaleissa völijyyn, ettei housun persuus pahemmin alamäessä repeilis.
..Ihan niinku Ilkka
..Ihan niinku Ilkka Kanervakin?
Arhinmäki, anakronismin aatelia
Hei Arhinmäki! Sosialismia kokeiltiin, ei toiminut. PS. Vika ei ollut pelkästään Stalinissa vaan itse Marxin filosofiassa.
Ostan sinulle menolipun Pohjoiskoreaan.
Luonnonlahjakkuusko?
---"agitoi jo nuorena"---? Onko siis kysymyksessä ollut erityislahjakas lapsi kun ryhtyi agitoimaan jo muita varhemmin? Mikseivät kaikki muut agitoi, vanhemmatkaan? Itse en agitoi, en siis ole olemassa?
Liberaaliporvari
"Itse en agitoi, en siis ole olemassa?"
- Olet tyypillinen sosialidemokraattinen hyvinvointialamainen, jota saa priorisoida vastalauseitta. Et ole klassisen liberalismin näkökulmasta oikein kansalainenkaan.
Back to the 70'
Ajastaan jäljessä nämä punikkinuoret, istuen nopeasti sulavalla jäälautalla tajuamatta että pitäisi hypätä yhtä nopeasti sulavalle mutta isommalle jäälautalle, jota pääterrorijärjestö SDP meloo kohti viherpunikkeja ja Kepua, ennen kuin ehtii sulaa alta kokonaan. Ainoa mitä näiden retrojen kannattaisi tehdä, olisi lopettaa hölmöily ja alkaa keräämään punikkiesineistöä ja aineistoa Lenin-museoon sekä tehdä pyhiinvaellusmatkoja kommunistien haudoille ja mausoleumeihin.
"Arhinmäki agitoi jo
"Arhinmäki agitoi jo ala-asteella."
Kunnon kommunisti toimi näin. Stalisnistisen kasvatuksen saaneille se oli pakko. Arhinmäki jatkaa isiensä perintöä. Nyt ei kuitenkaan tukeuduta ainakaan julkisesti aseelliseen vallankumoukseen kuten vielä 1950 ja 1960-luvuilla.
Katsotaan mitä pukukommunisti J Laakso, tukkijätkäkommunisti E-J Tennilä ja snobikommunisti Seppänen keksivät pojan päänmenoksi.
Höpsis
Arhinmäki oli liberaaliporvari, kun vaati vain oikeuksia kouluruokaan porvarillisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaan.
Minäkin panin 12-vuotiaana sosialidemokraattisen ja lipunnostossa hattua rinnallaan vanhakokoomuslaiseen tapaan pitävän johtajaopettajan kuriin ja Suomen lain mukaiseen järjestykseen yhdellä puhelinsoitolla koulutoimenjohtajalle.
Varmaan postmoderni historiankirjoitus ei pitäisi tätäkään osoituksena kansalaisvapauksien ja oikeukien mielenlaadusta, vaan jonkilaisena kapinana demarivaltaa ja hyvinvointia vastaan.
Toimittajien aatteellisessa kouluttamisessa on kehittämistä. Arhinmäkihän on toiminut juuri niin kuin vapausporvarin tuleekin toimia mustekalamaista hallintoa vastaan Yhdysvaltain vallankumouksen, siis vapaussodan, hengessä.