Jungner laittoi viikonloppuna YouTube-videopalveluun vaimolleen Maria Jungnerille omistetun videon. Jungner ei maksanut kappaleesta teostomaksua ja rikkoi siksi tekijänoikeuslakia, kertoi Helsingin Sanomat eilen.
Neilimon mukaan on erityisen tärkeää, että Jungner noudattaa tekijänoikeussäädöksiä. Nolo kömmähdys ei tapaus Neilimon mielestä kuitenkaan ollut. Neilimo on keskustellut asiasta henkilökohtaisesti Jungnerin kanssa.
Rakkausvideolla on pätkiä Jungnerin pariskunnasta ravintolassa sekä Maria Jungnerista kotiaskareissa. YouTube-video on nyt muutettu yksityiseksi siten, etteivät kaikki voi sitä katsoa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jungner ei siis luovu rikoksestaan
"Neilimon mukaan on erityisen tärkeää, että Jungner noudattaa tekijänoikeussäädöksiä. Nolo kömmähdys ei tapaus Neilimon mielestä kuitenkaan ollut. Neilimo on keskustellut asiasta henkilökohtaisesti Jungnerin kanssa."
Entinen SOK:n johtaja voi siis myöntää Jungnerille luvan olla maksamatta tekijänoikeusmaksua. Ehdotan, että joku tekee oikeudenhaltijalle kantelun, että Junger ei kiinni jäätyäkään lakkaa.
Junger on entinen ilkivallan harjoittaja ja patsaantervaaja. Hänen toimensa ovat täysin hänen henkilöhistoriansa mukaisia. Suomessa pääsee patsaista tervaamalla ja Lipposta kannattamalla kiintiösosialidemokraattina Yleisradion johtoon "journalistiikan ulkopuolelta".
Hyvä vaan!
Jugner toimii hyvällä tavalla anarkistisesti. Hän on pioneeri suomalaisten johtajien joukossa tässä asiassa. Vanhan liiton äijille tämä aiheuttaa tietenkin pöyristystä, koska heidän tuntemansa tekijänoikeuksiin perustuvan maailman liitokset natisevat.
Tekijänoikeuksiin perustuva informaation levittämisen ja muokkaamisen rajoittaminen on este kansantalouden kasvulle.
On urheaa ja ihailtavaa, että Jugner rohkenee toimia asemassaan filosofiansa mukaisesti, jopa lain rikkomisen uhalla; lain, jonka kuolemisen lähtölaskenta on alkanut.
Pelle-tj:sta (sd.) on
Pelle-tj:sta (sd.) on päästävä eroon.
Kyllä Jungnerin pitää
Kyllä Jungnerin pitää joutua maksamaan teostot tuosta videostaan. Mitäs se tekeekään? Biisin esittäminen on 0,7 senttiä per katsoja. Yli 20000 katsojaa videolla, ni laskua kertyy 14000 euroa. Eiku piletti vetämään. Ei täällä ilmaiseksi artisteja olla.
Kari Neilimo
Ei vapauttanut Ylen pääjohtajaa tekijänoikeusmaksun maksamisesta, kuten Tapio väittää.
Kaikki asiat eivät ole Karinkaan toimivallassa!