Sunnuntai 27.5.2012

”Jutta Urpilainen yhtä uskottava kuin Paavo Lipponen”

Luotu:
3.7.2009 10:01
• Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Joensuun kaupunginvaltuutettu Ari Alsio (kok.) pohdiskelee Uuden Suomen blogissaan sitä, kuka demari olisi sopiva ehdokas EU:n presidentiksi.

Sdp:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on nostanut Lipposen nimen esiin pätevimpänä suomalaisehdokkaana.

Alsion mainitsee pohdinnoissaan myös demarinaiset Tarja Filatovin ja Jutta Urpilaisen mahdollisina ehdokkaina Lipposen sijaan. Urpilaiselta tosin Alsion mielestä puuttuu uskottavuus, vaikka toisaalta "Urpilainen on yhtä uskottava kuin Paavo Lipponenkin".

- Esittäisin vielä itse Tarja Halosta Euroopan presidentiksi, Alsio kirjoittaa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

räksyttävä

NO, no ! Uskottavuus on käsite jota SDP ei koskaan ole saavuttanut eikä saavuta. Aina ollaan kuin pystykorva talon nurkalla ja räksytetään ! Kummallistako, ei toki; SUOMEA DUHOON PUOLUEEN ajamana.

Väinö Tannerheim

Paavo Lipposen johtamien hallitusten kausi oli Suomelle taloudellisen menestyksen kautta. Viisas talouspolitiikka ja yhteistyö avitti runsaan 300 000 uuden työpaikan syntymistä.

Vain nilkki pilkkaa Lipposta. Hän on Suomen ainoa elossa oleva valtiomies.

Aslak von Nilck

Paten piti puolittaa työttömyys, mutta lehmäytyi siinäkin. Ei oikeastaan saanut mitään hyvää aikaan , paljolti hänen ansiostaan ollaan nyt lamassa.
Paavoa saa ja pitääkin pilkata, ettei Suomi joudu toista kertaa ikeen alle

nike dunks

A new spot by Wieden + Kennedy London for the?nike dunks?challenges you to not just rewrite the rules, nike shoes 2011 but to be the rules. dunks shoes Sprinkled with appearances from Arsenal football players and other world-famous athletes, the nike dunk high spot celebrates defiance of tradition nike air max, stereotypes, prejudice and expectations – and does so via a very colorful, <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-air-max-nike-air-max-90-c-215_220.html... max 90 beat-driven execution.?nike basketball shoes?hot sale.the P-Rod skateboarding star skateboard shops are the main reason Primitive also renewed the <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-basketball-shoes-nike-lebron-james-c-2... james shoes invitation to the other Western model offered Justene Jaro come sexy like the Photo shoot type air jordan 2011, again subject of attention.?nike force one?and?Nike Air Griffey Max?and Justene Jaro will jointly launch a short paragraph <a href="http://www.nikedunks2011.com/nike-basketball-shoes-nike-kobe-bryant-c-23... bryant shoes’ve noticed a number。

miketyson986