Sunnuntai 27.5.2012

H1N1 iskee 1,3 miljoonaan suomalaiseen – jo syksyllä

Luotu: 
3.7.2009 12:59
  • Kuva: EPA / All Over Press

Suomessa sikainfluenssaan sairastuu ennen vuodenvaihdetta noin miljoona suomalaista.

Arviolta elo-syyskuussa Suomeen rantautuva pandemia iskee noin 25-30 prosenttiin suomalaisista, eli noin 1,3-1,7 miljoonaan ihmiseen, kertoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan infektioylilääkäri Ville Valtonen Uudelle Suomelle.

- Ensimmäisen aallon jälkeen on puoli vuotta rauhallisempaa aikaa ja tämän jälkeen toisessa aallossa ensi keväänä sairastuu toinen neljännes.

Suurimmassa vaarassa Valtosen mukaan ovat sydän- , keuhko- ja immunologisista sairauksista kärsivät henkilöt, raskaana olevat sekä nuoret ja lapset. Kuolleisuuden Valtonen arvioi taudin seurauksena jäävän alle prosenttiin.

"Tauti on pysäyttämätön"

Viime kuussa WHO julisti pandemian sikainfluenssan osalta. Johtajat ja asiantuntijat 50 eri maasta ovat kokoontuneet Meksikoon Cancuniin pohtimaan parannuskeinoja sikainfluenssan, joka on levinnyt jo yli sataan maahan.

WHO:n johtaja Margaret Chan ilmoitti kaksipäiväisen konferenssin avajaisiksi, että tauti on pysäyttämätön.
Pandemia on nyt kiihdytysvaiheessaan. H1N1-tapausten määrä on kaksinkertaistunut esimerkiksi Isossa- Britanniassa joka viikko. Maan hallitus arvioi, että elokuun loppuun mennessä löydetään joka päivä 100 000 uutta tapausta.

- Pandemian hallitsemisessa tärkein tehtävämme on auttaa ihmisiä ymmärtämään, milloin ei ole syytä huoleen ja milloin tarvitaan pikaista hoitoa, kertoo WHO:n johtaja Margaret Chan BBC:lle.

Jokainen suomalainen rokotetaan

Tarkkaa tietoa sikainfluenssaan sairastuneiden määrästä ei ole ja lukumäärät ovat jossain määrin ristiriitaisia. Pandemian julistamisesta lähtien arviolta 77 000 ihmistä on sairastanut tautia, johon ainakin 332 ihmistä on kuollut. Tosin pelkästään Yhdysvaltojen viranomaiset ovat ilmoittaneet maassa olleen yli miljoona sikainfluenssatapausta.

Suurin osa potilaista sairastaa taudin lievän muodon ja parantuvat ilman lääkitystä noin viikossa.
Uusimpien tutkimusten mukaan uusi HIN1-kanta ei välttämättä ole yhtä herkästi tarttuvaa kuin tavallinen kausiflunssa, mutta voi sen sijaan aiheuttaa enemmän vatsavaivoja, kertoo Reuters.

Syksyllä jokainen suomalainen rokotetaan H1N1-viruksen varalle. Vielä valmisteilla oleva lääke ei kuitenkaan täysin suojaa tartunnalta.
- Jokainen rokotetaan todennäköisesti kaksi kertaa. Koska rokotetta saadaan vähissä erissä, joudutaan rokotejärjestystä kuitenkin miettimään, kertoo Ville Valtonen.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

qwerty

Paras bisnes olisi perustaa yksityinen hautausmaa ja viedä se pörssiin.
Varat kerättäisiin pääosin yksityisiltä ja jos osa osakkeista jää merkitsemättä huudettaisiin institutionaalisia sijoittajia (esim. Keva) apuun.

Allan_Kiviaho

Qwerty 3.7.2009: "Paras bisnes olisi perustaa yksityinen hautausmaa ja viedä se pörssiin."

Ehkä vielä parempia, tai ainakin käyttäjälle huokeampia "bisneksiä" olisivat seuraavat:

[1] Vainaja krematoidaan (kemiallisesti, jos halutaan välttää kasvihuonekaasuja) ja tuhka heitetään mereen tai muuhun sopivaan paikkaan.

[2] Vainajan jäännökset poistetaan jollakin muulla, ekologisesti parhaalla tavalla.

Kummassakaan tapauksessa vainajasta ei jätetä mitään fyysisiä jälkiä, ei edes marmori- tai rapakivilaattaa. Sen sijaan rakkaasta vainajasta voidaan jättää miten upea virtuaalinen jälki tahansa nettiin, myös tavalliselle ihmisille joka ei maallisen vaelluksensa aikana saavuttanut edes Nobelin palkintoa.

Ei tarvita kukkia (ja niihin lannoitteita ja vettä - molemmat nopeasti hupenevia luonnonvaroja) eikä kynttilöitä eikä bensiiniä tai naftaa polttavia ja ilmaa saastuttavia käyntejä haudoille tai muistolaatoille. Eikä sukulaisten ja muiden jälkeen jääneiden tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että laiminlyövät ko. käyntejä. Sen sijaan voidaan pitää milloin tahansa kotona perhepiirissä vaivattomia ad hoc - muistotilaisuuksia teräväpiirtonäytön edessä.

Älköön unohdettako että nykyisessä maailman väkiluvun räjähdyksessä ei ole enää kaukana se aika, jolloin ihmiset eivät enää mahdu seisomaan maan kamaralla yhdessä kerroksessa, saati sitten köllöttelemään makuuasennossa mullan alla.

Näissä mietteissä hyvää kesää kaikille!

Allan Kiviaho

Vieras

Älkää lietsoko valheita. Jokaista ei rokoteta.

Nurembergin natsioikeudenkäynnissä todettiin että ketään ei saa rokottaa uusilla rokotteilla joista on sivuvaikutuksien vaara niin ilman asianomaisen lupaa.

Suosittelen että kukaan ei ota rokotetta koska esim Adrian Gibbs joka kehitti Tamiflun niin on sanonut että H1N1 on tehty laboratoriossa ja karannut sieltä.

Eli tämä on lääkefirmojen tekemä viirus tämä H1N1 ja nyt ne rahastaa rokotteilla. Rokotteilla jotka eivät voi mitään edes auttaa ja varmaan sairastuttavat vain lisää ihmisiä.

Tässä on takana ihan muu kuin ihmisten hyvinvoinnin parantaminen tässä rokotekampanjassa.

tapio_o_neva

Tauti. joka tappaa nuoria asekuntoisia miehiä, mutta jättää huoltorasituksen eli vanhat henkiin ei voi olla muuta kuin laboratoriossa tehty.

H1N1 on tauti, josta KELA ja valtiovarainministeriö eivät pidä.

H1N1 voi osoittautua yhdeksi yhdysvaltalaiseksi joukkomurhaksi maailmassa.

jussikka

Olisko syytä pistää kaikki karanteeniin jotka tulevat esim lontoosta,kun eise kuitenkaan tartu köyhään ,sehän pysyy kotinurkissa.Kun eimitkään muutkaan linnut,sarssit tai marrsit tartu .Lopettakaa hysteria.

tapio_o_neva

Köyhän kannattaa paeta pahaa maailmaan piilopirttiin maalle niin kuin Suomen Keskustan puoluesihteerin, koska kumpaakaan ei hoideta tai armahdeta kuin taivaan ilolla tai helveton kadotuksella.

Järkevä köyhä:

1) menee kauppaan ensimmäisellä minuutilla, kun siellä ei ole laiskoja keski- tai suurituloisia, jotka matkustavat turisteinakin

2) ostaa näkkäriä ja tonnikalaa, kuivamuonaa ja säilykkeitä

3) vie lapsensa kunnallisesta päivähoidosta vanhempiensa hoidettavaksi

4) eläkkeellä tai työttömänä ollessaan pakenee maaseudulle.

Köyhän, jotka ei hoideta, ainoa keino pelastua, on karttaa tautisia keski- ja suurituloisia, jotka matkustelevat ja viettävät sosiaalisesti rikasta elämää.

SAK ei ole vielä paljastanut, että kunnallinen päivähoito on kuoleman pesä!

NWO

Tosiasiahan kyllä on, että tuo on kehitelty laboratoriossa tuo virus.
Ja myös se, että lääkkeen valmistajat käärivät isot tuotot rokotteilla, _Ketkä saivat myös syytesuojan(!)_ tarkoittaen, että et voi heitä haastaa oikeuteen jos jotain sivuvaikutuksia/oireita tuosta testaamattomasta rokotteesta tulee.

jake

Yhdysvalloissa elämä jatkuu normaalisti. Suosittelen vahvasti samaa Suomessakin. Täällä kukaan ei puhu sikainfluessasta. Uutisissa aihetta sivutaan hetkittäin nopeasti. Normaali kausi-influenssa tappaa yhtälailla.

Suomessa tällaiset asiat saavat hysteeriset mittasuhteet. Oli kyse sitten mistä tahansa asiasta niin Suomessa tullaan hysteerisiksi. Onneksi meitä suomalaisia ei ole 300 miljoonaa. Kuka meitä kestäisi?

Ihan vain esimerkin vuoksi - täällä luonnonolot ovat sellaiset että tornado voi sadekaudella iskeä muutamien tuntien aikana ilman että ehdit siihen juurikaan varautua. Motarilla ajetaan normaalinopeuksia vaikka auton ikkunasta voit ihailla tornadon pyörrettä. Miamissa tuli tornadovaroitus viimeksi 2 päivää sitten.

San Francisco ja länsirannikko voi koska tahansa vajota maanjäristyksen seurauksena mereen. Ja trooppisilta hirmumyrskyiltäkin on kiire pakoon siinä vaiheessa kun häly tulee. Kaikkea muutakin kummaa voi sattua vaikka apteekin jonossa tai vaikka Big Macciä tilatessa.

Silti ihmiset eivät panikoi kuten Suomessa... Täälläkin suurin riski on liikenne ja sekin on yhteen suuntaan 7 kaistalla.

Vieras

USA:n koululaitoksen huono laatu on johtanut siihen, että sen maan asukkailla on erittäin huono yleissivistys, kuten lukuisissa kansainvälisissä vertailuissa on huomattu. Lisäksi yhdysvaltalaisten tietämys itseään ympäröivästä maailmasta rajoittuu vain omaan osavaltioon ja enimmillään liittovaltioon. Siksi he eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa epidemian levinneisyys koko maapallolle.

Kerroit, että Yhdysvalloissa elämä jatkuu normaalisti ja annoit ymmärtää, että Suomessa olisi vallalla yleinen hysteria ja paniikki. En ole kuullut kenenkään Suomessa jääneen pois töistä odottelemaan sairastumista tai muuten elävän paniikissa. Sen sijaan olen lukenut uutisista, että Yhdysvalloissa tautiin on jo kuollut muutamia kymmeniä ihmisiä, joten ainakaan heidän osaltaan elämä ei jatku normaalisti. Tuskin myöskään heidän lähisukulaistensa ja tuttaviensa osalta.

jake

USA on länsimaista varmaankin parhaiten valmistautunut kaikenlaisiin ongelmatilanteisiin kenties Saksan ohella.
Koulusivistyksellä ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.

Kokonaisvaltaisesti ymmärretään hyvin mistä H1N1:stä on kysymys. Ei ole syytä hysteriaan. Mutta ymmärrätkö Sinä ettei ole syytä hysteriaan?

Se, että slummeissa kuolee ihmisiä sikainfluenssaan, on minimaalista verrattuna siihen paljonko slummeissa tapetaan ihmisiä. Oletko koskaan käynyt miljoonakaupungin slummissa? Minä olen, usean.

tapio_o_neva

Yhdysvalloissa on vain hyödyllistä, kun osa turha- ja liikaväestöstä kuolee pois.

Suomessa ei olla tuloerojen kannustamisessa ja sosiaalisessa segrekaatiossa vielä näin pitkällä, vaan perustuloisen tai kansaneeläkeläisenkin kuolemaa ei tervehditä valtion budjetin voittona veronalennuksille, vaan sitä surraan edes kymmenen sekuntia nationalismin ja fennomanian tappiona.

Vieras

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ainakin ollaan hereillä ja tiedetään tasan tarkkaan tautitilanne ja lähiajan ennuste, päätellen HS-uutisesta "Suomi saattaa keventää sikainfluenssan torjumista".

Uutisessa mainitaan:
Suomi voi pian luopua toimista, joilla yritetään hidastaa sikainfluenssan leviämistä laajalle.

Eli tautitilanne on aivan juuri räjähtämäisillään käsiin täälläkin. Olisi vain hauska tietää etukäteen mitä on edessä, miten hyvin Suomi kykenee hoitamaan sairastuneiden hoidon, mitkä ovat järjestelyt. Onko odotettavissa että minut terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen aikoinaan hankkineena esim. kutsutaan hoitotyöhön jos henkilöstökapasiteetti käy riittämättömäksi?

En voi hyväksyä sitä että ihmisiä pidetään informaatiopimennossa vain siksi ettei syntyisi paniikkia. Etukäteistieto on tärkeää ja varautumisohjeet on tärkeä antaa, niin ettei tarkempaa tietoa haluavien tarvitse hakea sitä niiden maiden uutisista joissa pandemia on edennyt pidemmälle.

Brittein saarilla on pandemiassa meneillään nyt se vaihe, joka on meillä Suomessa viimeistään kuukauden päästä, koulujen alkaessa.

Tämän linkin takaa löytyy englannintaitoisille tietoa tulevasta:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1197054/Swine-flu-kill-40-Briton...

Tässä osoitteessa forum jolla asiallista uutistietoa ympäri maailman koottuna yhteen:

http://www.swineflu.org/forum_topics.asp?FID=3&PN=1

tapio_o_neva

http://www.youtube.com/watch?v=ZPFFDSChedY

Jotenkin tuntuu, että myös suomalaisilla toimittajilla on focus hukassa. Jarmo Korhosen kesälomapaikkaa tärkeämpää on miettiä sitä, miten selvitä hengissä vuosi eteenpäin.

Itse olen ajatellut, että kunnallinen päivähoito pitää sulkea ja maksaa vuoden ajan isovanhemmille siitä, että hoitavat lapsenlapsensa kotona.

Toinen on koululaitos: pitäisi kehittää joku menetelmä, jolla H1N1 erotetaan helposti muusta.

Ainoa "laitos", jossa toimenpiteet voidaan suorittaa tehokkaasti on Suomen puolustusvoimat, koska siellä päällikkö käskee ja muut tottelevat urputtamatta.

Tappiot epidemiasta palvelualoille voivat olla jonkin kokoiset, koska huvielämän sijaan kannattaa pelastaa henkensä pysymällä maalla tai kotona.

tapio_o_neva

työvoimapulaan. Suuria sotia ei kuitenkaan nuorten miesten liikaväestön poistamiseksi tarvita, kun luonto säätelee itsestään. 50-vuotiaat ja 60-vuotiaat vaarit vain seuraavaksi katselevat tyttären tyttäriensä ikäisiä puolisoita ja porskuttavat kansakunnan siemenpuina.

Kaikesta feminismistä huolimatta yhteiskunta on edelleen vanhojen paviaanien tai gorillojen yhteiskunta. Kannattaa katsoa Apinoiden planeetta.

Koska H1N1 tappaa pääasiassa asekuntoisia nuoria miehiä, lienee se jokin amerikkalaisen sotilaslaboratorion keksintö niin kuin hongkongilainenkin 1968.

Stonewall

Niin kun vanhukset (yli 45-vuotiaat!!!) eivät kuole tähän, niin ne, jotka jäävät henkiin kärsivät suurimman kauheuden - keski-ikäisten eläkevaatimukset. Ei jää eloonjääneillä mitään käteen kun eläkemaksuja tullaan korottamaan kauhiat määrät!

Nyt kaikki kynnelle kykenevät hankkimaan itselleen Tamiflulle vastustuskykyistä possuflunssaa. Parhaat kuolevat taas ensin...

Tai sitten mitään ei tapahdu.

Dr. Schmidt

Oletettavasti vanha kunnon amantadiini, jonka US Army aikanaan kehitti, toimii edelleen. Aikanaan Lääkintöhallitus kielsi lääkäreitä käyttämästä sitä flunssan hoitoon, jotta teho säilyy. Nuoremmat lääkärit eivät tunne koko lääkettä. Taidanpa ostaa purkin varalle.

trajamak

Amantadiinin (Atarin) resistenssi on kaikkein suurin näistä influenssalääkkeistä, kun sitä on käytetty maailmalla kaikkein eniten. Sillä ei enää juuri katsota olleen tehoa influenssan hoidossa enää vuosiin.

Tsanamaviiri (Relenza) tehoaa tiettävästi toistaiseksi maailmalla kaikkiin influenssatyyppeihin, mutta tuote on Suomesta loppu tällä hetkellä.(Toki sitä on sairaaloilla varattuna jonkinlainen määrä).
Ainakin touko-kesäkuussa H1N1-virus oli herkkä Tamiflulle, vaikka resistenssi on influenssaviruksiin noin 70% keskimäärin. Voi olla että resistenssi Tamiflulle lisääntyy jossain vaiheessa. Terveysportissa oli mielenkiintoinen katsaus muista ns. tavallisista lääkkeistä joilla on myös virukseen jotain vaikutusta.
linkki: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_art...

Vieras

Pikana tuotettu rokote otetaan mitään kyselemättä, ollaanko taas koekaniineita suuryrityksille? Mitään vastuuta ei tietenkään ole kun ongelmia tulee. Tamiflu todettiin olevan hyödyllinen muutamalle prosentille sairastuneista, influenssaan johon se on tuotettu. Ei ole julkisuudessa asiaa käsitelty, liian ikävä tosiasia pitää vaieta pois, kuten tapana on! Miljoonia annoksia on ostettu eikä ole kivaa tunnustaa rahojen menneen taas hukkaan... Eliitille toki on ostettu tehokkaampi lääkitys, voidaan huokaista helpotuksesta. Viruslääkitys on kokonaisuudessa aika tutkimaton ala, ei ole interferonin lisäksi kai kuin juuri nämä uudet fantastiset lääkkeet, joiden tuottajien käsiin miljardit on annettu liikoja kyselemättä...

Skeptikko

Lääketeollisuus tahkoo tällä hysterialla rahaa...
Media luo hysteriaa tahkoakseen rahaa...
WHO saa lisää valtaa tällä hysterialla...

Tämä koko juttu on pelkkää pelottelua. Aivan kuin lintuflunssa ja SARS.

Varsinkin tällainen "hieman" liioiteltujen skenaarioiden maalailu.

TSV

Tämä on puhdasta propagandaa. Ensinnäkin "normaali" vuosiflunssa on vaarallisempi, tämän jälkeen lintuinfluenssa nyt sitten tämä uusi ja paha hirveä SIKAinfluenssa (toisin kuin feministit luulevat se tarttuu myös naisiin).

Miksi aina yritetään lietsoa paniikkia (olemmeko nyt oranssissa vai keltaisessa hälytysvalmiudessa?).
Uusimpien uutisten mukaan Tamiflu ei edes toimi varmasti, esimerkiksi Japanissa ja Hongkongissa on jouduttu antamaan eri lääkettä? Kuka edes tietää jos vaikka vihreä tee auttaa tähän flunssaan, mutta se olisi liian halpa ratkaisu.

A

Pakeneminen maasta tuskin auttaa, ellei sinulla ole paikkaa tiedossa, jossa voit olla täysin eristyksissä pitemmän aikaa, vähintään vuoden.

Jos olet normaalin terve, nykyisen viruksen tartunta sinuun tuskin on vaarallinenkaan. Jos sinulla kuitenkin on riskiryhmiin kuuluvia läheisiä, esim. äiti tai joku muu sukulainen, joku heistä saattaa pahimmassa tapauksessa kuolla.

Tällä hetkellä tapauksia Suomessa on toki vain kymmeniä, mutta tartuntataudit leviävät eksponentiaalisesti. Ensi vuonna sairastuneita voi olla Suomessa helposti satoja tuhansia tai vieläkin enemmän.

Toivottavasti olet kuitenkin oikeassa pandemian vaarattomuudesta, ja voit jatkaa ensi vuonnakin hihittelyä...

Johnny Park

WHO kansanterveyslaitos tässä huutaa taas, että susi tulee. Mitä sitten, kun tulee joku oikeasti vaarallinen tauti, kun ihmiset eivät enää välitä paskaakaan, kun näistä kaikista pikku flunssanpoikasista huudetaan kuin maailmanlopusta. USA:ssa yli miljoona tartuntaa ja 330 kuollutta. Veikkaisin äkkiä, että tavallisella flunssallakin on suurempi bodycount.

laurimunkisto

"Syksyllä jokainen suomalainen rokotetaan H1N1-viruksen varalle. Vielä valmisteilla oleva lääke ei kuitenkaan täysin suojaa tartunnalta.
- Jokainen rokotetaan todennäköisesti kaksi kertaa. Koska rokotetta saadaan vähissä erissä, joudutaan rokotejärjestystä kuitenkin miettimään, kertoo Ville Valtonen."

Jaa rokote meinataan antaa jokaiselle, vaikka sellaisen pikku ylellisyyden kuin esim. asunnon antaminen on unohtunut 10 000 suomalaisen kohdalla. Kukahan sen Hakaniemessä kulkevan koukkuselkäisen housujaan nostelevan miehen käy oikein rokottamassa, kun ei hänelle ole hoitopaikkaa annettu muutenkaan. Ai piikki persauksiin ja sen jälkeen hyvää matkaa taas pusikkoon nukkumaan? Hyvin priorisoitu hoivatehtävät.

Tohveli

"Tosin pelkästään Yhdysvaltojen viranomaiset ovat ilmoittaneet maassa olleen yli miljoona sikainfluenssatapausta."

Ja mistäköhän tämä tieto on peräisin? USA:n Centers for Disease Control and Prevention -viraston mukaan vahvistettuja ja todennäköisiä tautitapauksia on yhteensä 33 902. (http://www.cdc.gov/h1n1flu/update.htm)

Taitaapi koko uutinen olla Uudelle Suomelle valitettavan tyypillistä sensaatiohakuisuutta ja hysterian lietsontaa.

Niko Hujanen

Hyvää spekulointia taas. Mihin se maailman vaarallisin H1N5 unohtui? Entä ne muut A-influenssatyypit?
Kuitenkin ne on enemmän ja vähemmän pyörineet maan päällä jo pidemmän aikaa ilman, että maailmanloppu on tullut.

Uutisoikaa mielummin rajan takaa löytyvästä resistiivisesta tuberkuloosista, joka oikeasti voisi jo vähän aiheuttaa katastrofaalisia seuraamuksia.

tapio_o_neva

Käsitykseni mukaan Uusi Suomi ei ole vakuutuslaitos, jolla olisi aktuaari laskemassa riskejä ja päivittämässä riskejä. Minusta tuo 1 300 000 ja 1% on aivan maltillinen arvio.

Jos jollekin on 13 000 kuollutta liikaa, joka menee jo ensimmäisen tai toisen viikon puolustustaistelussa: kaksi prikaatia niin kannattaa kannattaa liittymistä Venäjän federaatioon, joka antaa rautaiset turvallisuutakuut niin kuin Abhasian tasavallalle ja Etelä-Ossetian tasavallalle heikoimminkin valmiuksin.

tapio_o_neva

Pitäisi kysyä venäläiseltä Suomeen tulleelta lääkäriltä. Lääkkestä on juttua Antiviral Reseach -lehdessä 2/2009
http://www.science-direct.com/science/journal/01663542

venäläisen Wikipedia-artikkelin mukaan. Minusta tämä kannattaisi tutkia. Onhan mahdollista, että on ideologisesti väärin tunnustaa Neuvostoliiton olleen oikeassa jo 1974 keskellä Brezhnevin pysähtyneisyyttä.

http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:of...

En usko, että Sanoma, Alma Media tai Yleisradio lähettää journalistin paikalle tutkimaan asiaa. Suomen NATO-jäsenyyden kannalta on tärkeää, ettei Venäjällä ole mitään hyvää.

http://www.flucare.org/

Soso

Hah-hah,
Tapsa keskustelee taas itsensä kanssa.
Todistaa itselleen, että tämä H1N1 virus on joko jenkkien tai juutalaisten keksintöä...
Ystäviensä neukkujen mukaan myös AIDS on jenkkien keksintöä tai ainakin heidän syytänsä.
Nauretaan yhdessä!
Toivottavasti Obama oikoo nyt näitä huru-ukkojen vaellustarinoita Moskovassa ja sanoo suorat sanat Medjedeville, että pitää imperialistiset näppinsä irti demokraattisesta Ukrainasta ja kauniista Georgiasta.

tapio_o_neva

Suomen kannalta olisi edullista, että Obama saastuttaisi koko Kremlin ja päästäisiin uusiin vaaleihin. Tämä ei vähentäisi rasismia maailmassa, mutta tekisi Venäjästä ehkä pehmeämän tai Zhirinovskista presidentin.

Medvedev ja Putin ovat sen verran normaaleja chauviniseja, että pitävät kyllä näppinsä irti Saakasvhilista. Mitä nyt vain hirtätyttäisivät kulkusista yleisön ihailtavaksi...

Vieras

Ei se tänne tule. Kyllä se meidät kiertää. Ei se ole vaarallinen ja tuskin sellaiseksi edes kehittyy. Pelkkää propagandaa...

Harvinaisen sinisilmäistä kansaa joka ei valitettavasti osaakkaan sitten tosipaikan tullen muuta kuin panikoida. Ihan aiheesta se uutisointi on ollut meillä Suomessa tähän asti melkosen vaisua.

Ja nyt: Saa kirkua.

Vierasjj

Juu, mutta huono puoli on siinä että sokeri heikentää immuunijärjestelmää tehokkaasti...

D3-vitamiini sen sijaan vahvistaa immuunijärjestelmää tehokkaasti...20-50 mikrogrammaa vuorokaudessa.

Ja C-vitamiini suurina annoksina poistaa oireet. (10-20g)

jpp

Uusi yritys

Briteissä tulee hallituksen arvion mukaan ilmenemään elokuun loppuun mennessä noin 40 A/H1N1 -kuolemaa päivässä. Kun ottaa huomioon sen että kuolleet ovat suurelta osin lapsia ja nuoria, tämän lisäksi työikäisiä ja esim. raskauden viimeisellä kolmanneksella olleita, tuntuvat influenssasta aiheutuvat menetykset paljon traagisemmilta kuin mitä tavanomaisen kausi-influenssan kyseessä ollen.

Tavalliseen talvi-influenssaan kuolee paljon ihmisiä mutta etupäässä vaikeasti sairaita ja/tai vuodeosastohoidossa olevia vanhuksia. Kuolema johtuu myös usein jälkitautina tulevasta bakteeriperäisestä keuhkokuumeesta.

Tässä uudessa A/H1N1 -taudissa kuolleet ovat olleet jopa täysin terveitä lapsia ja aikuisia. Vaikea menehtymiseen johtava keuhkokuume on usein viruksen aikaansaama, eikä aina edes ventilaattorihoito pelasta kun keuhkokudos vaurioituu niin pahoin. Kuolemaan voi johtaa myös useiden elinten toimintojen romahtaminen, pahimmillaan tämä tapahtuu saman vuorokauden aikana oireiden alkamisesta.

On osoittautunut ettei edes hoitohenkilökunta pysty arvioimaan taudin vakavuutta sen alkuvaiheissa, käänne pahempaan saattaa tapahtua niin nopeasti. Syytä siihen miksi jonkun kohdalla sairaus osoittautuu henkeä uhkaavaksi ja toisen kohdalla menee ohitse erittäin lievänä ei vielä tiedetä.

Hoitotyön ja -paikkojen resurssit ovat paikoitellen jo nyt osoittautuneet liian alhaisiksi sairastuneiden suuren yhtäaikaisen määrän vuoksi, ja tämä tulee olemaan suuri ongelma myös jatkossa. Veikkaukseni on että monia potilaita tulee menehtymään siksi että esim. tehohoitopaikkoja on vain rajallinen määrä.

Argentiinassa kuolleisuusprosentin on todettu olleen 2-3 %, eli korkeampi kuin missään muualla maailmassa tähän mennessä. Tämä on herättänyt huolta viruksen mahdollisesta muuntumisesta vaarallisempaan suuntaan.

Dr. A

Asiantuntijat eivät turhaan varoittele H1N1:stä ja WHO ei ole turhaan nostanut sen vaarallisuutta korkeimmalle pandemiatasolle.

H1N1 kykenee jo nykyisellään tartuttamaan sadat miljoonat ihmiset. Vaikka kuolleisuus olisi vain promilleluokkaa, kuolleita tulisi olemaan tällöin maapallon laajuisesti vähintään satoja tuhansia.

On todellinen riski, että H1N1 muuntuu laajalle levittyään huomattavasti vaarallisemmaksi, kuten pandemiat voivat tehdä. Tällöin tuhot jäävät nykytiedolla vain arvailujen varaan.

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että ainakin riskiryhmät saataisiin rokotettua ennen kuin pandemia riehuu Suomessakin täysin hallitsemattomana. Turha huvimatkustelu riskimaihin nopeuttaa taudin etenemistä Suomessa ja tulee aiheuttamaan turhia kuolemia, koska rokotteen kehittely ja saanti markkinoille vie väistämättä oman aikansa.

Tälläkin palstalla osa kommentoijista hihittelee vaaralle koulupoikamaisesti. On totta, että esim. lintuinfluenssa ei ole toistaiseksi aiheuttanut suurta katastrofia. Siitä kannattaa olla iloinen, mutta se ei vähennä todellisen pandemiakatastrofin uhkaa jatkossa.

Dr. A

riskimaihin säästäisi ihmishenkiä Suomessakin. Tämä johtuu siitä, että riskiryhmiä ja hoitohenkilöstöä ehdittäisiin rokottamaan enemmän ennen kuin epidemia karkaa käsistä. Huvimatkailu riskimaihin levittää viruksen nopeammin valtaväestöön, ja aiheuttaa täten lisää kuolemia, koska torjuntatoimiin jää vähemmän aikaa.

Väliaikaiset matkustusrajoitukset auttaisivat, mutta Suomi ei varmaankaan sellaisiin ryhtyisi.

tapio_o_neva

Suomi on sen verran rähmällään ja Vanhanen ajattelee vain talonkauppaansa ja naisiaan, ettei valtioneuvosto voi olla kysymyksessä päättäväinen ajoissa. Pekka Puska vain jatkaa tyynnyttelyä,jotta luulosairaat eivät tukkisi julkista ja lopulta myös yksityistä terveydenhuoltoa.

Herkkusienilinja siis jatkuu, jotta "yhteiskunta säilyy SAK:n ja haudanvakaana" eikä synny "turhaa paniikkia".

On tietenkin yksi keino eli jäädä vuorotteluvapaalle ja eristää itsensä kesäasunnolle. Sinne viimeiseen peräkylään ja muuttotappiokuntaan, sen Saleen tai osuuskauppaan tulee tauti viimeiseksi. Kuitenkin jo R-kioskilla voi olla matkaesitteitä hakevia riskiryhmäläisiä.

Krisse

nopeuttavat m y ö s taudin etenemistä Suomessa .
-
Helsingissä viime sunnuntainta vierailleessa ristelyaluksessa todettiin H1N1 -virusepidemiaa . Alus purjehtii Bermudan lipun alla , joten risteilyvieraitten kirjo käsittää useitakin maita - - kuten es. sellaisia , joihin virus on jo jalkautunut .
-
Sama alus on nyt keskiviikkona tulossa jälleen
Helsinkiin , jonka saapumisesta viraomaistaho istuu , - pohdiskellen mahdollisia riskien syntymekanismeja kansalaisille .
-
"Pandemian hallitsemiessa tärkein tehtävämme on auttaa ihmistä ymmärtämään , milloin ei ole syytä huoleen ja milloin tarvitaan pikaista hoitoa " , korosti pääjohtaja Margaret Chan WHO:sta .
-
Meillä o n oikeus saada tehokkaampaa ohjeistusta viranomaisilta , kuinka i t s e voi potentiaalisen tartuntariskin m i n i m o i d a , - - => sekä miten vaikuttaa ( = toimia ) ulkomailta saapuvien - mahdollisten riskien kantajiin .
-
T i e t o ei lisää tuskia , - mutta , nimenomaan tässä yhteydessä , l i s ä ä ymmärrystä , k u i n k a
t o i m i a .
+

Dr. A

Aivan oikein, virusta kantavien turistien päästäminen maihin myös nopeuttaa viruksen leviämistä ja täyden epidemian alkamista Suomessa. Viranomaisten pitäisi estää tautituristien jalkautuminen, jos suinkin mahdollista. Valitettavasti en usko viranomaistemme päätöksentekokykyyn tässäkään asiassa.

tapio_o_neva

Tässä näkyy juuri tuo vapaakaupan ja vapaan liikkuvuuden idea: ei rajasuojaa ja A-tyypin influessavirus saa levitä vapaasti. Taustalla on turismi joihinkin maihin ja samalla lentoyhtiöiden taloudellinen tilanne turhalle matkustelulle.

Ilmeisesti ensimmäinen maa, joka pitäisi laittaa karanteeniin ei ole Venäjän federaatio eikä Kypros, jossa venäläiset, 1 000 000 yrittäjää vuodessa, käy hoitamassa firmansa kassaa, vaan nimenomaan Yhdysvallat, jossa on 1 000 000 tartunnan saanutta 300 000 000 asukkaan maassa.

Kuitenkaan sellaista poliittista rohkeutta, että tästä asiasta ryhdyttäisiin edes keskustelemaan ei ole pitkä- ja ruskeakielisillä vasallivaltioilla, jotka luulevat, että Yhdysvallat tuhoaa koko maailman ydinaseilla, jos mitä tahansa eurooppalaista täivaltiota uhkaa Venäjä tai sattuu epähuomiossa vapauttamaa eurososialidemokratiasta.

Chrattac

Eikö kukaan ihmettele sitä, että täällä höpistään suurimman osan kuolleista olevan nuoria hyväkuntoisia miehiä?Enkkuwikin mukaan varmoista kuolemantapauksista 66,7% on ollut Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Meksikossa yksinään 26,0%. Kuinka suuri ihme olisi, että possunuha tappaa pääasiassa muutenkin paskaisissa oloissa eläviä ihmisiä – köyhiä, joilla ei ole varaa pitää yllä kunnolla hygieniaansa (esimerkiksi Meksikossa köyhillä alueilla ja slummeissa) eli niitä. Tähän mennessä Meksikossa on sairastunut tuon tilaston mukaan 10'894, koko maailmassa 93'972, joista huima 4,9‰ on kuollut. Yksin Mexico Cityn metropolisalueella asuu lähemmäs 20'000'000 ihmistä.

Lisäksi influenssavirukset tapansa mukaan kehittyvät valtavalla nopeudella, kuten muutkin mikrobit ja tällä hetkellä on jo löydetty Tamiflu-resistiivisiä H1N1 -kantoja. Koko kansan rokottaminen moisella tuntuu vähintäänkin hölmöltä.

Ärsyttää tällainen jokapäiväinen hysterian lietsominen, kun tavallinen influenssakin tappaa ja sairastuttaa vuosittain huomattavasti enemmän väkeä. Yhtälailla meillä hölistiin lintuinfluenssastakin, mutta täällä Pohjolassa ei tainnut paljastua ainuttakaan tapausta. Vaikka mokomaa löydettiinkin muualta Euroopasta, ei siihen ole toistaiseksi kuollut ainuttakaan Euroopassa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Global_spread_of_H5N1#Human_and_bird_cases

tapio_o_neva

millään muilla mailla, kuin Suomella se ei oo riskiä vailla.

Mitäpäs jos Pekka Puska (kesk) ottaisi uuden asennon ja alkaisi tiedottaa siitä, miten tartuntariskiä voidaan vähentää sen sijaan, että suojelisi yleistä terveydenhoitoa valehtelemalla, ettei H1N1:een kannata suhtautua sen vakavammin kuin tavalliseen flunssaan?

On tietenkin selvää, että kun tiedottaminen on tätä tasoa niin luulosairaat tukkivat terveydenhuollon ja sairaaat jäävät tartuttamaan tautia edelleen.

Stonewall

Kun syksyllä alkaa työpaikoilla ensimmäiset niistämisen äänet kuulua, niin johan alkaa työpaikoilla velttoilevat, luulosairaat töidenvieroksujat rynnätä terveysasemille hakemaan rokotuksia, tippoja ja muuta roipetta. Olisi mukava tietää, kuinka monta oikeasti sairasta tuollaisten vetelehtijöiden takia kuolee syksyllä/talvella.

Vieras

Kyllä se suoranaiselta valehtelemiselta todella välillä tuntuu ettei kerrota totuutta kansalle suoraan, väitetään että tämä on lievä influenssa, normaalin kausi-influenssan kaltainen.

Ristiriitaista viestiä kertoo kuitenkin se että nyt varaudutaan rokottamaan koko kansa, ei vain riskiryhmät, maailmalla kuolee myös nuoria ja työikäisiä joita ei yleensä kausi-influenssassa menehdy, kuolemia tulee myös virusperäiseen vaikeaan keuhkokuumeeseen varsinaisen sairauden aikana eikä vain jälkitautina tulevaan bakteerikeuhkokuumeeseen.

On myös todettu äkillisiä kuolemia useiden elinten toimintojen romahtaessa ja myös ennestään terveitä on menehtynyt mitä piirteitä ei tavallisessa influenssassa ole. Tämä H1N1 lisäksi leviää kesäkaudella mikä on hyvin harvinaista.

Vieras

Kanada varautuu tilaamalla varastoon 500 uutta hengityskonetta syksyn ja talven influenssa-aaltoa varten. Ovat todenneet että on maassa on jostain syystä tullut paljon vaikeammin sairaita lapsia hoitoon influenssan vuoksi kuin muissa maissa, ja kun syytä ei tähän vielä tiedetä niin varaudutaan lisäämällä kapasiteettia.

Kuulostaapa tosi normaalilta tavanomaiselta kausi-influenssalta..

Vieras

Ei tavallisen kausi-influenssan aikaan koskaan missään suljeta kouluja kuukaudeksi, julisteta hätätilaa terveystilanteen vuoksi, suljeta teattereita 10 päiväksi, kerrota että influenssatilanteen vuoksi maan menetykset parin viikon aikana ovat lähes 800 miljoonaa dollarin suuruiset jne. Näin toimitaan nyt Argentiinassa meneillään olevana influenssakautena.

USA:ssa hallitus on juuri tuonut julki että syksyllä koulujen alettua ja ilmojen viilennyttyä tulee maassa olemaan edessä "kaaos", ja siihen tulee valmistautua. Sairastuneita tulee olemaan paljon. Joka syksy kansalaiset Yhdysvalloissa kuulevat tämänkaltaisia varoituksia, aivan normaalia.

Vieras

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut 2006 suunnitelman influenssapandemiaan varautumiseksi. Siellä mainitaan mm. seuraavaa:

Kansalaiset tulee ohjeistaa tarvittavien itsehoitolääkkeiden hankkimisesta kotiin jo ennen pandemian alkamista, viimeistään WHO:n pandemiavaiheeseen 5 siirryttäessä.

Nyt ollaan jo hyvän aikaa oltu vaiheessa 6, eikä mitään ohjeistusta sen varalle mitä lääkkeitä kotiapteekkiin tulee varata ole tullut.

Itse aion suunnata lähipäivinä apteekkiin ja varautua ainakin parasetamolilla, tulehduskipulääkkeillä, kurkkulääkkeillä ja käsidesinfiointiaineilla tulevaan influenssaan. Nenä-suusuojaimia ja suojakäsineitä hankin siltä varalta että joudun mahdollisesti hoitamaan sairastunutta lastani. Haluan suojata itseäni edes hieman, jotta en sairastuisi yhtä aikaa lapsen kanssa.

Siinä vaiheessa kun sairastuneita on paljon saattavat itsehoitolääkkeet loppua apteekeista tilapäisesti, eli olisi ihan asiallista ihmisten täydentää varastoja pikkuhiljaa. Säilyvyyttä lääkkeissä löytyy kyllä.

Kansallinen varautumissuunnitelma löytyy täältä:
http://pre20090115.stm.fi/pr1169207230455/passthru.pdf

sairastin jo

H1N1 iskee maksimissaan 200 000 Suomalaiseen syksyllä.
(oma veikkaus)

tuo 1,3 miljoonaa on aivan utopistinen arvio

H1N1:n luokitusta on pudotettu ja lääkkeen halutessaan maksaa siitä

itse sairastin H1N1:n ja en huomannut eroa normaaliin influenssaan

Vieras

kaikki mitä rokotteessta puhutaan on valetta. rokote on ollut valmiina jo pitkään. väitetään ettei se ole vielä kunnolla valmis, mutta yhdysvaltalainen lääkefirma baxter, miltä tämä rokote tulee, on patentoinut sikainfluenssa rokotteen jo 2008! Siis ennen kuin se edes "puhkesi" heillä oli jo patentti sikainfluenssa rokotteelle. Tee omat tutkimuksesi asiasta. (Swine flu vaccine, Baxter, Patent 2008).

Kyllä saattaa

KYllä, saattaa tulla pahakin fluenssa mutta minä en usko sitä.
Kirjottellaan 2 vuoden päästä takaisin ja katteellaan kuinka kamalasti tää fluenssa onkaan tappanut *sarkasmia*
Ja ton lääkkeen kanssa, en ota. Itse lääke on vaarallisempi kuin tauti, ME OLLAAN SUOMESSA EIKÄ MISSÄÄN PÄIVÄNTASAAJALLA.
Katotaa

Supermies