Sunnuntai 27.5.2012

Upseerien uhkaus: Uutta tietoa vihjeistä

Luotu: 
14.7.2009 09:16
Päivitetty: 
14.7.2009 16:13
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Santahaminan sotilassaaren niin sanottu yläkenttä.

Poliisi tutkii kahta vihjettä liittyen Kaartin Jääkärirykmentin upseerien uhkailuun, tutkinnanjohtaja Mikko Masalin kertoo Uudelle Suomelle. Masalinin mukaan molemmat vihjeet johtavat eri henkilöihin.

- Molemmat ovat miehiä, mutta minulla ei heidän iästään ole tarkempaa tietoa. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä Santahaminan kanssa, Masalin kertoo.

Videouhkaukseen liitetyt henkilöt eivät ole siis poliisin tietojen mukaan suorittaneet varusmiespalvelustaan Santahaminassa, eikä heidän ollut määrä myöskään astua nyt sinne palvelukseen.

Poliisi selvittää KRP:n avulla YouTuben omistavalta Googlelta, kuka videot on nettiin laittanut. Google on nyt toimittanut poliisille IP-osoitteen, josta video on ladattu YouTubeen - tosin jäljet johtavat ulkomaiseen palvelimeen, Masalin kertoo.

Varusmiehille tehdyissä tehotarkastuksissa ei löytynyt mitään videouhkaukseen liittyvää.

- Pidän tätä [videouhkausta] huonona pilana. Tekijä toimi harkitsemattomasti, hän tuskin tajusi miten vakavat seuraamukset voivat olla, Masalin sanoo.

Esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat laiton uhkaus ja kunnianloukkaus. Niistä voi saada sakkoja tai maksimissaan kaksi vuotta vankeutta.

Osa videolla uhatuista upseereista oli töissä normaalisti, kuten Uusi Suomi kertoi eilen. Masalinin mukaan osa upseereista oli vuosilomalla. Hänen mukaansa kukaan upseereista ei jäänyt töistä pois uhkauksen vuoksi.

 

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Ketä tässä siteerataan?
"– Pidän tätä [videouhkausta] huonona pilana. Tekijä toimi harkitsemattomasti, hän tuskin tajusi miten vakavat seuraamukset voivat olla.

HjX

Minusta kaikki näytti siltä, että
*videon laittaja on ollut intissä/ jättänyt sen kesken
*hän ei ole tykännyt siitä touhusta (mikä viittaisi keskeyttämiseen) ja on katkera
*haluaa hieman v*ttuilla takaisin pv:lle
*video ei anna tietoa, omistaako videon laittaja aseita (kuvia löytyy netistä muutenkin). toivottavasti ei, kohta ei varmasti kun se löydetään.

Minusta tuo "aseella osoittava tyyppi" tuossa videon lopussa ei ole kuka tahansa, vaikka kuvanlaatu onkin huono...

"Varusmiehille tehdyissä tehotarkastuksissa ei löytynyt mitään videouhkaukseen liittyvää."
-Minusta tämä viittaisi siihen, että joku on laittanut tämän videon huonona pilana/purkauksena nettiin, sen enempää ajattelematta seurauksia. Mutta näitä ei voi ottaa pilana vaikka sitä ei todeksi haluaisikaan uskoa, mutta asia on ajateltava siltä kannalta sillä tuo sisältää kuitenkin tosi selvän uhkauksen, vaikka tuntuukin hieman "hölmöltä".

En pidä tätä kuitenkaan kovin todennäköisenä uhkana, kuten poliisitutkijakin totesi.

Pakkokeinot

Katsoin videon heti kun siitä lehdet kirjoittivat.

Mielestäni video herätti kyllä aiheellisen kysymyksen, että onko asepalvelus oikeasti epätasa-arvoista orjuutta?

Eikös se orjuus oikeasti ole epäinhimillistä ja orjuuttavaa eikä siitä ole mahdollisuutta välttyä.

Vahvempi pakottaa heikomman orjaksi.

Ja ne, upseerit, jotka ovat laittaneet henkilökuviaan ja asematietojaan julkisuuteen kenen tahansa poimittavaksi tulisi asettaa tutkintaan sotilassalaisuuksien paljastamisesta.

Oman aseman esittäminen internetissä nuorena ja alhaisella johtajatasolla ei ole ainakaan järkevää sotilasturvallisuuden kannalta. Suoraa tietoa vakoilulle.

Mielestäni videossa ei ole mitään laitonta edes kunnianloukkauksen osalta. Sekin, että lopussa esitetään aseella uhkailua on suorastaan symboli armeijoiden toiminnalle missä nimenomaan uhkaillaan aseella vihollista tai viholliskuvaa.

Arvo Tasa

"Asevelvollisuus tarkoittaa valtion määrittelemää kansalaisen velvollisuutta osallistua valtion puolustukseen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen takaamiseen. Asevelvollisuuteen kuuluu usein miesten pakollinen asepalvelus asevoimissa."

Orjuus ja asevelvollisuus on varsin kaukana toisistaan.

"Orjuus on perinteisessä muodossaan yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. "

Jos "Pakkokeinot" yrittää olla humoristi, siinä olet epäonnistunut. Sarkasmi ei ole sinun laji.

demarien vihollinen no1

..poliisi itse ei tajua, että juuri näin on suomessa! alkaneet nämä joukkomurhat. hassu pila!
Poliisin pitää olla aivan toisella tavalla asennoitunut tämänkaltaisiin uhkauksiin. ne ovat totta ja poliisin pitää käyttäytyä sen mukaisesti- helkutinmoinen ralli päälle...

Onx tyyny hyvin?

Hellan tuutelien on turha niiskuttaa.Nyt pidetään huolta riittävistä yöunista.Leirillä siis kipinä ja vartio pois mistä me saimme nauttia.B-miehet lämmittämään telttoja öisin.