Kerjäläisiä on nyt ilmestynyt kotioville myös Tampereella, kertoo Aamulehti. Aiemmin vastaava ilmiö on noussut esiin Oulussa.
Tampereen Rantaperkiössä asuva Taina Ilonen kertoo Aamulehdessä yllättyneensä kohtaamisesta kerjäläisen kanssa.
- Luulin, että mieheni oli tulossa töistä, joten menin avaamaan. Oven takana seisoi pienikokoinen mies, luultavasti romanialainen. Hän ei puhunut sanaakaan, vaan työnsi käteeni suomeksi kirjoitetun lapun, jossa luki jotain lasten kuolemasta, ja että hän haluaisi saada 15 euroa.
Ilonen ärsyyntyi tilanteesta ja sulki pian oven.
- Varmaan ihan kohtelias ihminen, mutta Suomessa ei näin lähestytä. Koti on jokaiselle pyhä paikka, Ilonen sanoo.
Tampereen poliisi ei ole toistaiseksi saanut kotiovilla kerjäämisestä yhtään ilmoitusta. Vanhempi konstaapeli Esko Kiho ei silti pidä ilmiötä uutena.
- Kyllähän niitä aina silloin tällöin kesän mittaan kulkee. Omalla kotiovellanikin on käynyt, Kiho sanoo.
Laki ei varsinaisesti kiellä kotiovella kerjäämistä, jos kerjääjä poistuu suosiolla.
- Kenen tahansa ovikelloa voi mennä soittamaan, sitä ei laki kiellä. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka antaa, Kiho sanoo.
Häiritsevä käyttäytyminen on asia erikseen.

Kommentit
Ilmestyivät oville? Johan
Ilmestyivät oville? Johan ulkomaisia kerjäläisiä on käynyt ovilla lappujen kanssa niin kauan kuin muistan. Ei ole tullut mieleenkään ilmoittaa poliisille. Jotain joukkohysteriaa tässä nyt tavoitellaan.
EIkös ovikello
ole sitä varten, että tullaan kyläilemään. Onhan sitä ennenkin ollut kiertolaisia, herrasmiespummeja ja sheimeikkoja maata ristiin rastiin koluamassa ja kaupan tynkää sekä kerjuuta harjoittamassa. Koti ei ole pyhä paikka suomalaiselle muutenkaan vaan sauna.
käyhän
noi tv -lupatarkastajtkin vähänväliä kilkuttelemas ovikelloa. No onneks on toi peto, joka ei ovikelloa pimputtelevista oikein tykkää
Onko kerjäläinen todella kerjäläinen ??
Paljon ihmetystä kerjäläisissä herättää se, millä varoilla he saapuvat Suomeen. Jos tavallinen suomalainen haluaa matkustaa Romaniaan, niin pitää olla pikkusen enemmin varoissaan. Ei se onnistu työttömältä tai muuten vähävaraiselta. No, kenties fillarilla, mutta ei lentäen.
Tällaiset "varattomat" saapujat pitää käännyttää rajalta takaisin kotimaahansa. Silloin voidaan todeta, että kerjäläisongelma on ratkaistu.
Kommentteja
Eiköhän nuo saavu härkävankkureihin rinnastettavissa junakuljetuksissa minimaalisella käteisvaralla. EU:n kansalaista ei voi käännyttää rajalta muutoin kuin jos hän on aiemmin saanut maastakarkoituspäätöksen jonkin rikoksen vuoksi. Varmaankin tiedät, että EU:n kansalaisilla on oikeus asettua asumaan mihin tahansa EU-maahan töitä etsiäkseen.
Noita ovikellon soittajakerjäläisiä on ollut Suomessa kautta aikojen. 60-luvulla Töölössä oli paljon pultsareita (ilmeisesti nuoruutensa parhaat vuodet juoksuhaudoissa viettäneitä), jotka useinkin kävivät soittelemassa ovikelloa. Vakiofraasi oli: "En minä setelirahaa, mutta jos kolikoita ..."
Eivät ole köyhiä
Nämä kerjäläiset saapuvat kylläkin suurimmaksi osaksi omilla autoilla ja kerjäyksen lisäksi ovat tuoneet Suomeen järjestäytyneen rikollisuuden. Kun Suomessa ei enää nykyään pultsareita niin paljoa ole, niin pitääkö vastaavaa ulkomaalaista porukkaa täällä hyysätä? Vasemmistonuorethan näille antaisivat heti turvapaikan ja ilmaisen asunnonkin.
Härkävankkureilla? Minä
Härkävankkureilla? Minä kun olen nähnyt näiden ajavan Tampereen keskustassa uudella Ford Mondeolla, sen minkä kerjäämiseltään ehtivät. Pakettiautoista puhumattakaan. Eivätkä nekään mitään miljoona kilometriä ajettuja Hiaceja ole.
Suomessa on aiemminkin käynyt kaikenlaisia taulumyyjiä kotiovella. Aiemmin tuo toiminta ei ole kuitenkaan ollut järjestäytynyttä eikä siihen ole liittynyt rikollista toimintaa. Tänä kesänäkin näiden romanikerjäläisten tekemistä varkauksista on voinut lukea lehdistä lähes joka päivä. Eivät Vartiotornia kauppaavat jehovat ole juurikaan niitä otsikkoja aiheuttaneet.
Jatkossa omakotiasujat voivat varautua siihen, että mikäli "kerjäläisten" soittaessa ovea ei olla kotona, pihasta häviää pakettiautoon tavaraa polkupyörästä pihagrilliin. Nämä feikkikerjäläiset kertovat sen ihan itsekin
http://www.vartti.fi/artikkeli/abea29ec-33d7-40d1-9ba0-6da372d0ff30
Suomalaisviranomaisten kädettömyys on käsittämättömällä tasolla. Vartin uutisessa lukee, että taas ollaan selvittämässä onko kerjäläisillä yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, vaikka sekin on muutamaan kertaan tänä kesänä jo selvitetty ja vastaus on ollut kyllä.
Verottaja
Verottaja ei edes vaivaudu ovelle, vaan pistää lapun postin mukana.
Kerjäläinen on siitä mukava, että pyytää vain muutamaa euroa eikä sitäkään ole pakko antaa.
Oppia verottajalta
Kerjäläisetkin voisivat siirtyä nykyaikaan ja jakaa tilisiirtoja postilaatikoihin. Viivakoodilla maksu siirtyisi kätevästi suoraan kotimaahan mafian tilille. Jos maksua ei suoriteta niin se annetaan "perintään".
Ei se käy
Verottaja vihaa kilpailua.
Epätarkkuuksia
Jaa että uhkailiko tämä kerjäläinen naisen lapsien kuolemalla jos rahaa ei tule vai onko tämän kerjäläisen lapset kuolleet? Kyllä minä hermostuisin jos tulisi ovelle lapun kanssa jossa "luki jotain lasten kuolemasta, ja että hän haluaisi saada 15 euroa.".
Kyllä tuo minusta voidaan uhkaukseksi laskea, ainakin noilla tiedoilla mitä tästä jutusta saa.
Kusettavat kerjäläiset
"...lapun, jossa luki jotain lasten kuolemasta"
Hahahaha :D Hauskaa miten tunteisiin vetoavalla tavalla nämä yrittävät kusettaa. Ja Suomessahan tietenkin oletuksena kaikki turvapaikanhakijat ja muut systeemin hyväksikäyttäjät puhuvat totta. Epäileminen on jopa kiellettyä ja ihmisoikeusrikkomus (kuten esim. iän testaaminen).
Ei ne kerjäläisiä ole
Ne kiertää tarkastamassa mitä varastettavaa ja millaisia hälytyslaitteita kodissasi on. Jos asukas on dementoitunut vanhus on riskit aikamoiset. Itse olen ilmoittanut vastaavista aina poliisille, jotka ovat aina olleet kyselleet tuntomerkejä.
Asenna ovisilmä, äläkä avaa ovia tuntemattomille.
Mille puolueelle kerättiin?
Ei tästä kannata huolestua. Se oli varmaankin vain uusi suoran puoluetuen keräyskokeilu. Lappu oli kirjoitettu hämäyksen vuoksi, koska puolueillehan ei kuitenkaan annettaisi. Ovikelloa soittanut mies ei uskaltanut sanoa sanaakaan, ettei olisi paljastunut suomalaiseksi poliitikoksi. Selevää salaliittoilua tämä tämmöttinen meininki!
Kansallisylpeyttä rintamalla
Ärsyttävää lukea tätä kerjäläisuutisointia, jolla yritetään niputtaa termit 'järjestäytynyt rikollinen' ja 'kerjäläinen', kiitos mm. Aamulehden. Olisiko parempi uutisoida suoraan, että "työttömiä ulkomaalaisia täällä ei tarvita ja siihen on tultava suomalaisen kansallisylpeyden siivittämiä ratkaisuja tulevaisuudessa", ettei tarvitse aina miettiä uutisaiheen ja näkökulman valintaan johtaneita syitä. Ihme kalastelua tällainen uutisointi, varsinkin kun kyseessä täysin arkipäiväinen asia, joka on ollut olemassa niin pitkään kuin rahakin. Ihan kuin kerjääminen olisi vasta nyt keksitty.
Olen käännyttänyt oveltani mm. leskirouvia, kerjäläislapsia ja rahattomia "ulkomaalaisopiskelijoita", joita kaikkia on yhdistänyt paperilapulle kirjoitetun tarinanpätkän apunakäyttäminen. Ne ihmiset, jotka rahansa antavat ko. huijareille, ovat ainut oikea ongelma. Hyväuskoisuudesta saa maksaa (kuten kirkko on jo vuosisatoja todistanut), eikä siinä ole mitään lainvastaista.
Romaniankielinen pyyntö lopettaa kerjääminen?
Voisiko joku laittaa verkkoon vaikkapa Youtube - sivulle romaniankielelle käännettynä ja oikein äännettynä kuultavaksi lauseen
"Menkää pois. Suomessa kerjääminen ei ole hyväksyttyä."
Huomatkaa käännöksessä ero lauseiden "ei ole hyväksyttyä" ja "ei ole laillista" välillä.
Paperille kirjoitettuna tuollaisesta lauseesta ei olisi hyötyä sillä monet näistä kerjäläisistä eivät osaa lukea. Jos edes joka sadas osaisi torjua kerjäyksen ihan ääneen sanomalla heidän omalla kielellään niin ehkäpä viesti menisi perille paremmin. Nyt ainoat kerjäläisten kanssa samaa kieltä puhuvat ovat ne rikolliset, jotka kerjäläisiä kuljettavat kerjuupaikoilleen.
Nuiva vastaisku
Mulla on kerättynä muutaman vasemmistoliittolaisen kotiosoitteet joita sitten jaan ovelleni ilmestyville kerjäläisille.
Näin saa kerjäläinen taatusti rahaa ja vassaripelle hyvän mielen.
Poliisi sanoo että kerjätä saa
Kerjätkää takaisin.
Eivät kaikki kerjää, jotkut tekevät töitäkin
Kevättalvella ovikelloani soitti ulkomaalainen, sorja nuori nainen, joka ojensi lapun jossa oli hinnasto: "Halaus 2 euroa, suukko 5 euroa, striptease 50 euroa, hieronta 80 euroa..." Loppuja ei sitten tähän voikaan kirjoittaa. Olin niin hämmentynyt, etten edes osannut hetkeen mitään sanoa. Sitten kieltäydyin kohteliaasti.
Olin juuri aloittanut seurustelun, joten ensin luulin, että kyseessä oli jokin testi, jolla uusi kumppanini testasi uskollisuuttani, mutta sitten kuulin naapuritalojen miehiltä, että sama nainen oli heidänkin ovikellojaan soitellut. En tiedä, ostiko kukaan mitään, enkä kysellytkään. Oma asiansa, eikä sitä kai mikään laki kielläkään.
Onneksi ei ollut ulosottomies eikä tv-lupatarkastaja
Huh huh
Pyyntö, käskytys/komento
Pyyntö, käskytys/komento näinhän se menee. Yksityishenkilö ei komenna, vaan viranomainen tekee sen.
Selvällä suomen kielellä (<=EU:n virallinen kieli) kun sanoo "Ei ja poistu". Jos joudut vielä toisen kerran sanomaan eli käskyttämään niin sehän on jo kotirauhan rikkomista!
Valokuva vielä kännykällä tai kameralla kerjäläisestä todisteeksi ja tee rikosilmoitus poliisille. Suomessahan saa valokuvata julkisella paikalla ja mikään laki EI KIELLÄ sitä vielä omassa asunnossa. Minkäs sille voi, jos linssi osoittaa ovelle päin.
Eiköhän ilmoitusten määrä ja jutturuuhka ala muuttamaan lakia... Ja jos lakimuutos ei tälle kesää ehdi, niin ensi kesäksi sitten.
(tai voihan sitä olla just sattumalta hirvikivääriä tai haulikkoa puhdistamassa eteisessä, kun oven aukaisee...)
Kyllähän nuita
Kyllähän nuita kerjäläisiä on täälläkin kuljeksinut.
Tulevat ovelle, antavat lapun jossa kertovat olevansa köyhiä opiskelijoita...
OPISKELIJOITA, mitä he opiskelevat, ja opiskelevatko täällä? jos opiskelevat niin miksi eivät suomea puhu ja miksi kerjätä ovilta?
Tuttuni kertoi myös samanlaisen tapauksen, tämä ns. "opiskelija" oli ovelta poistunut uuden uutukaiseen mersuun kiertonsa jälkeen.
Joku rajoitus näille on saatava. Mitä jos vanhempia ei ole kotona ja nuori lapsi menee ovan aukaisemaan?