Hälyttävän moni eteläisessä Suomessa tehty asuntomurto paljastuu ulkomaalaisen ammattirikollisen tekemäksi. Esimerkiksi Turun seudulla on alkuvuonna tehty noin 50 murtoa. Niistä noin kaksi kolmannesta on ulkomaalaisten ammattilaisten tekemiä.
Poliisin mukaan valtaosa Turun seudun murtovarkaista on lähtöisin Romaniasta, pienempi osuus Liettuasta ja Virosta.
Rikosten tutkimista hankaloittaa se, että tekijöiden sormenjälkiä ei ole suomalaisissa rekistereissä ja EU:n alueella rikolliset saavat liikkua vapaasti ilman rajamuodollisuuksia.
Rikoskomisario Pekka Uotila Varsinais-Suomen poliisista arvioi, että ilmiö on selkeästi järjestäytynyttä rikollisuutta. Hänen mukaansa tällaisia porukoita liikkuu eteläisessä Suomessa useita.
– Murtopaikkoja järjestetään selvästi etukäteen, ja teot on suunniteltu muutenkin hyvin, Uotila sanoo.
Tyypillistä on, että tekijät viipyvät Suomessa vain muutaman päivän ja jatkavat sitten murtoja muualla Euroopassa.
Helsingissä poliisi on saanut kiinni kaksi romanialaista murtoporukkaa tänä vuonna.

Kommentit
Ei yllätys kenellekään
Tiedossa on ollut pitkään mihin johtaa ns. vapaa liikkuminen. Rikollisuus kasvaa ja niitä on vaikeampi selvittää. Henkilöllisyyden tarkastamien rajalla on pieni kustannus, eikä siitä ole haittaa "oikeilla" asioilla liikkuville. Olimmepa EU:ssa tai ei niin kunkin valtion tulisi sallia oman turvallisuutensa takia rajojensa valvonta. Asuntomurrot ovat vasta alkusoittoa siihen mitä on tulossa.
Kieltolaki voimaan!
Eiköhän estetä kaikki liikkuminen maasta toiseen jotta saadaan rikollisuus kuriin! Ei näitä rajamuodollisuuksia enää modernissa Euroopassa mihinkään tarvita haittaamassa tavallisten ihmisten arkea. On ihan normaalia käydä toisessa maassa päivittäin töissä ja siinä tuo "pieni kustannus" josta ei ole haittaa rupeaa nopeasti *tuttamaan kun työpäivä pitenee 2-3 tuntia rajamuodollisuuksien jonojen takia.
Kyllä Suomessa piisaa rikollisia ihan omastakin takaa. Mitäs jos vaikka Eurooppalaiset poliisit tekisivät enemmän yhteistyötä ja yhdistäisivät tietokantojaan sen sijaan että itketään rikosten selvittämisen vaikeutta.
Eiköhän ne tule sen vuoksi
Eiköhän ne tule sen vuoksi tänne, että täällä pääsee helpommin omaisuuteen käsiksi - niiden kotimaassa kun kaikki on paksujen rautaisten ovien takana.
Täällä taas kautta aikojen on vastaavasta ollut huolta kohtuullisen vähän eikä ole mikään ihme, että sen ovat muut sattuneet huomaamaan...
Näinhän se menee: Rouvat
Näinhän se menee: Rouvat ja lapset polvillaan jalkakäytävällä ja salskeat miehet tyhjentämässä taloja.
Miten tulevaisuudessa?
Tällä hetkellä rosvolaumat ovat vasta löytäneet uutta tekemistä ja harjoittelevat. Talouden romahtaessa tilanne riistäytynee käsistä.
Älkää tulko meille
Älkää vaivautuko murtomiehet. Jos minä en tapa, niin silloin tappaa koira. Joku on aina kotona. Eikä koira hauku koskaan. Se päästää ehkä sisään, mutta ei varmasti ulos. Elävänä.
Rosvot kiinni
Suomen EU jäsenyydestä aikoinaan keskusteltaessa mm. Raimi Ilakivi totesi, ettei pullasta voi syödä pelkkiä rusinoita. Nyt meillä on niin pullat kuin rusinatkin, mutta missä on Raimo Ilaskivi?
Voi voi.
Olisi korkea aika viimeistenkin avata silmänsä ja ymmärtää millaista sakkia Romaniasta virtaa Suomeen?
Vieläkin näkee yleisönosastoilla kirjoituksia kuinka suomalaiset ovat kovasydämisiä kun he eivät anna kerjäläisille tai "katusoittajille" rahaa. Romanialaisten katusoittaminen pitäisi kieltää jo pelkästään ihmisten mielenterveyden vuoksi. Pariisissa katusoittajilla pitää olla anottu lupa, ehkä Suomessa kannattaisi harkita samanlaista käytäntöä?
Itse en halua antaa rahaa avuttomien mummojen putsaajille, asuntomurrot on uusin ilmiö tässä koko ajan uusia käänteitä saavassa tarinassa.
Ilmainen liikeidea
Katusoittajilta voisi ostaa hiljaisuutta -esim. eurolla 10 minuuttia. Kolikko hattuun ja vääntämään munakelloa.
Kulttuuria se on tämäkin!
Rajojen avaamisen eittämätön etu on kulttuurimme rikastuminen. Me suomalaiset olemme aika onnettomia rasisteja ja erilaisten omaisuusrikosten kirjosta meillä on vielä paljon oppimista.