Sunnuntai 27.5.2012

KRP Järsö-sotkusta: ”Tässä voi mennä kuukausia”

Luotu: 
16.7.2009 15:35
Päivitetty: 
16.7.2009 15:56
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
    Tämän kuitin merkintöjä KRP selvittää.

Keskusrikospoliisi aloittaa rikostutkinnan Kuntien eläkevakuutuksen kuittikorjailusta. Entisen toimitusjohtajan Markku Kauppisen kahden vuoden takaiseen edustuskuittiin oli tehty muutoksia tänä kesänä.

– Epäilty rikos on väärennösrikos. Tässä vaiheessa epäillään pelkkää väärennöstä, josta rangaistuksena annetaan sakkoja, KRP:n rikostarkastaja Jukka Korkiatupa sanoo Uudelle Suomelle.

Korkiatuvan mukaan mikään ei viittaa törkeään väärennökseen. Siinä rangaistusskaala vaihtelee neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Järsössä pidetyn tilaisuuden kuitista oli vedetty yli keskustan hallintosihteerin Lasse Kontiolan ja Nova Groupin toimitusjohtajan Arto Merisalon nimet. Tilalle oli merkitty keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro.

Korkiatuvan mukaan poliisille ei ole vielä selvillä, keitä tilaisuudessa oli paikalla. Ensin Järsö-kohussa selvisi, että Merisalo oli ollut paikalla. Nyt alkuviikosta puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoi, että Kontiolakin olisi ollut paikalla.

– Nyt on loma-aika ja tässä voi mennä viikkoja, jopa kuukausia että asiat selviää, Korkiatupa sanoo.

Keva pyysi poliisia selvittämään viime viikolla, onko korjailussa syyllistytty rikokseen. Kauppinen on myöntänyt korjailun, mutta vedonnut inhimilliseen virheeseen.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Suora demokratia

Asiasta kolmanteen. Olettekos panneet merkille, miten hiljaista on muiden puolueiden byroissa? Julkisuuteen ei juurikaan kuulu pihahdustakaan. Odottelevat turhaan, että myrsky laantuu.

Eipäs pääministeri saa poliisia mahtikäskyllä puuhastelemaan jotain muuta, kuten tapana on ollut. Ai niin, sisäministeriö onkin kokdemin hyppysissä.

MOT

KRP ottaa osaa poliittiseen ajojahtiin. Ei voi muuta todeta tästä jutusta. Onkohan asialla KRP:n vasemmistosiipi? Jos KRP haluaisi keskittyä olennaiseen, niin voisi vaikka tutkia aivan toisella aktiivisuudella esimerkiksi Kyllikki Saaren murhaa tai poliisirikoksia.

Henry.I.Niskanen

Onko tämä nyt ymmärrettävä niin että viivytellään tahallaan,
jotta vanhentuminen ehtii tapahtua.Tämä on ssatava prior yksi tpahtumaksi. Vai onko kepu työntänytjo lonkeronsa Polii
siin asti?
Ja mitä SUPON JOHTAJA TEKI KALLIN JA HÄMÄRÄLIIKEMIEHEN LUONA
KEVAN ISÄNNÖINTI EI SATTUMAA