Sunnuntai 27.5.2012

Yle-maksun isälle tappouhkauksia

Luotu: 
17.7.2009 08:26
Päivitetty: 
17.7.2009 08:30
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Mika Lintilä.

Faktakulma

Kaikilta kotitalouksilta ja osalta yrityksiä perittävällä 175 euron Yle-maksulla olisi tarkoitus kerätä vuosittain 415 miljoonaa euroa Ylelle vuodesta 2011 alkaen.

Maksu ei olisi enää riippuvainen televisiosta, vaan kaikkien kotitalouksien pitäisi se maksaa.

Niin sanotun Yle-maksun eli mediamaksun isä, kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) on saanut tappouhkauksia, kertoo Ilta-Sanomat.

Mediamaksua esittänyttä työryhmää johtanut Lintilä myöntää saaneensa useita tappouhkauksia sen jälkeen, kun esitys Yle-maksusta tuli julki. Lintilän työryhmä esitti Yle-maksun voimaantuloa vuonna 2011. Maksun on tarkoitus korvata nykyinen tv-maksu.

Lintilä ei kommentoi uhkauksia tarkemmin, koska ei halua niitä lisää.

Hiljattain julkaistussa Taloustutkimuksen kyselyssä kansa tyrmäsi Yle-maksun. Reilu tuhat ihmistä käsittäneessä kyselyssä 58 prosenttia vastusti uudistusta.

Kaupallisia medioita edustava Viestinnän keskusliitto on esittänyt vastalauseensa Yle-maksulle, joka ei enää olisi sidonnainen television omistamiseen.

Liiton mukaan budjettirahoitus takaisi reilun mediakilpailun ja viestinnän monimuotoisuuden paremmin kuin kotitalouksilta perittävä maksu.

Myös Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko ja verkkolehden kustantaja Niklas Herlin ovat nostattaneet keskustelua Ylen julkisen palvelun toiminnan rajoista.

Lintilä kertoi Uudelle Suomelle jo viime toukokuussa olevansa erittäin hämmästynyt Yle-maksun saamasta kritiikkiryöpystä.

 

Faktakulma

Kaikilta kotitalouksilta ja osalta yrityksiä perittävällä 175 euron Yle-maksulla olisi tarkoitus kerätä vuosittain 415 miljoonaa euroa Ylelle vuodesta 2011 alkaen.

Maksu ei olisi enää riippuvainen televisiosta, vaan kaikkien kotitalouksien pitäisi se maksaa.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

No ainakin esityksen k***päisin keksintö on se että yritysten pitää maksaa moninkertaista maksua. Löytyykö muita perusteluja kuin rahantarve? Kommari-ideologia nostaa päätään.

Vieras

Typerät ihmiset eivät ymmärrä mistä tässä on kyse. Tämä on tavallaan vero jonka maksamme siitä että kulttuuriamme sekä myös vähemmistöjen asiaa ajetaan demokraattisessa yhteiskunnassamme. Maksammehan lastemme koulutuksesta sekä vanhusten hoidosta. Mielestäni tämä on halpaa verrattuna mitä laatua Ylen eri kanavilta tulee. Toki huonoakin tulee.

Yle maksua vastaan kritisoivat eivät ymmärrä sitä että meidän pitää vaalia Yleä. Pahoja esimerkkejä on esim. italian RAI yhtiö jonka kanavailla on nykyään mainoksia sekä laatu on laskenut. Kaupalliset kanavat tarjoavat vain sirkushuveja, ja siitä alkaa yhteiskunnan rappio.

On helppo kritisoida jotain minkä me kaikki omistamme. ON turha itkeä perään kun se kansalaisvapauden kanava menetetään.

Tsemppari

Jos kerran tällaisia uhkauksia on tullut, niin jo siitä voi päätellä, että mediamaksu on epäoikeudenmukainen, eikä sellaista lakia pidä tehdä, joka on epäoikeudenmukainen joitakin ihmisiä/ihmisryhmiä kohtaan.

Vieras

Luulekohan Lintilä ettei kukaan hermoistuisi, jos hän työntää kätensä toisten lompakolle?

Itse hän on typerästä työryhmänsä ehdotuksesta vastuussa, jonka kansan silmille on heittänyt. Turha itkeä markkinoilla. Kansa vastaa niin kuin sinne huudetaan. Olisi voinut johtaa työryhmää muuhunkin ratkaisuun.

Tuskin lienee ensimmäinen ja viimeinen poliitikko joka saa uhkailuja. Episodissa lienee lopputulemana se ettei kukaan enää äänestä tuota SDP:n mielistelijä kepulaista eduskuntaan.

Lampilainen

Keski-Pohjanmaan Keskustan tulisi miettiä kenet nostetaan Mikan tilalle. Ei ole mies loistanut, toisin kuin Puumala. Aivan onnetonta tämmöinen sosialismin ajaminen kepulaisena.

jotain on tehtävä

Peruin TV-lupani silloin kun digiboxit tulivat käyttöön, enkä sen jälkeen ole TV:tä katsonut, joten en ole maksupinnari.
Syynä ei ollut raha vaan YLE:n vääristynyt asema.
Se on epäonnistuneiden poliitikkojen suojatyöpaikka ja ylipaisunut poliittinen propagandalaitos. Juuri äsken on puheenaiheena ollut pääjohtajan vaihto kokoomuslaiseen.
Jos YLEä ei lopeteta, niin rajuja leikkauksia on ainakin pakko tehdä.
Muualla vastaava organisaatio on joko ilmainen (esim. eesti) tai lupamaksu on kohtuullinen (esim. saksa muutama kymmentä euroa).
Suomessa tuon jättiläisen tarkoitus on vain kasvaa, vaikkei sille tutkimusten mukaan ole enemmistön kannatusta.
YLE itse kuvailee ohjelmiaan laadukkaiksi. Jos niin on, niin mikseivät ne pysty vapaaseen kilpailuun. Vastaan itse itselleni, koska ne eivät ole sen kummoisempia kuin maksuttomien kanavien ohjelmat.
Suunnitteilla oleva vapaa veronmaksajien aukioleva piikki on röyhkeyden huippu.

NH

Kai se vähän voi tulla yllätyksenä KANSANEDUSTAJALLE, että enemmistö kansasta, joka maksaa jo pienistä palkoistaan isoja veroja, ei halua syystä tai edes kykene maksamaan tuollaista maksua. Puhumattakaan ihmisistä, joihin itsekin lukeudun. Eli niistä, joita ei kyseisen matolaatikon tarjoama aivopesu ja totuuden vääristely ei vaan kiinnosta yhtään!

Tietty se äkkiä unohtuu, kun joka kuukausi tilille tipahtaa sillainen summa, että perusduunari voi vaan unelmoida... Ja mistä? Siitä, että olet "edustamassa kansaa", jota et selvästi edes tunne.

Kuka tätäkin ihmistä äänesti?

HeimoV

No ei kuitenkaan tappouhkauslinjalle kannata mennä, vaikka YLE ehkä jatkossa kiduttaakin pakkomaksuillaan kansalaisia.

Ongelma on todellakin siinä, että Suomessa on pian kaksi asiaa, joita et pääse pakoon: mediamaksu ja kuolema.

YLE mammuutin pakkoruokkimen mediamaksulla on kuin heittäisi rahaa Suurenjohtajan Mika El Jung:in videotaiteelle ja opiskelulle Ameriikoissa, lopputulos on aina surkea rahamäärästä riippumatta ja kansa sekä Maria kärsii.

Toivottavasti mediamaksun käsittely tulee eduskuntaan, niin silloin meidän valitsemat kansanedustajat kyllä tappavat koko typerän esityksen heti alkuunsa.

Allekirjoittanut

Mitä nyt netissä on ollut keskustelua, niin mediamaksusta pääsee eroon, kun koko perhe ryhtyy irtolaisiksi.

Voit tehdä muuttoilmoituksen Postille ja/tai maistraatille. Tee ilmoitus <b>VAIN</b> maistraatille, niin postisi jaetaan jatkossakin oikeaan osoitteeseen.

Homman juju on siinä, että YLE ei voi lähettää laskua mediamaksusta osoitteeseen, missä ei maistraatin mukaan asu ketään.

Jos ja kun mediamaksu tulee ehdotetussa muodossa voimaan, niin toivottavasti kansalaiset ryhtyvät irtolaisiksi sankoin joukoin. Kannattaa tehdä muuttoilmoitus ennen lain voimaantuloa, ihan vain varmuuden vuoksi.

opiskelija

Tulkoon mediamaksu, kunhan muistavat korottaa opintotukia saman verran. Ihan kuin ei muutenkin olisi jo budjetti tiukalla...

Tuntuu törkeältä, että YLE voi toimia noin laajasti pakkomaksuilla - eikö vähempikin riittäisi?

Lampilainen

Eikä ole. Laittomasta uhkauksesta ei saa edes kunnon poliisijuttua aikaan, jollei joku oikeasti käy iskemässä tyyliin kirvestä oveesi. Kysy vaikka poliisilta.

Virtuaalimömmö

Jos opiskelija joutuu pienestä opintorahastaan maksamaan vielä 175 € jotain ihme maksua, vaikka ei edes katso jotain vanhusten töllöttimiä ja niistä tulevaa potaskaa, niin se on kyllä harvinaisen törkeätä toimintaa valtiolta.

Stiignafuulia

"Typerät ihmiset eivät ymmärrä mistä tässä on kyse. Tämä on tavallaan vero jonka maksamme siitä että kulttuuriamme sekä myös vähemmistöjen asiaa ajetaan demokraattisessa yhteiskunnassamme."

Älä ole typerä, tottakai ihmiset ymmärtävät. Kysymys on tavasta millä homma hoidetaan, ja esitetty tapa on aivan vinksahtaneen epäoikeudenmukainen, autoritaarinen ja ylimielinen.

En ihmettele yhtään että jotkut latelee Lintilälle tappouhkauksia. Ihmettelen lähinnä sitä että asia tuli Lintilälle muka yllätyksenä.

Paras vaihtoehto Ylen rakenteen reilu karsiminen sekä budjettirahoitus.

Typerä ihminen

Jättiläismammutiksi kasvanut YLE pitää laittaa laihdutuskuurille. Yksi TV-kanava ja yksi radiokanava riittää yhteiskunnallisen tehtävän hoitamiseen. Ohjelma-aika voidaan jakaa tasan eri vähemmistöjen kesken. Niidenkin kanavien tekniikan voisi ostaa kaupalliselta MTV-3 tai Nelos-kanavalta. Ne kun pystyvät tuottamaan tekniikan laadukkaammin (myös tekstitys) ja veronmaksajille huomattavasti edullisemmin. Täysin epäoikeudenmukaista YLE-maksua ei voi perustuslain vastaisena toteuttaa tai täytyy tässä sitten tosiaan ryhtyä irtolaiseksi.

Onkos noita tappouhkauksia varten jossain addressi? :)

rosari17

Alati paisuva YLE, tuo valtion mediatalo, vie elintilaa alan yrityksiltä. Ei synny media-alan ”Nokia” tänne Suomeen.

Strategia pitäisi olla, että yksityiset yritykset ensisijaisesti hoitavat mediapalvelut. YLE:n tehtäväksi jää paikata ja täydentää palvluja.

”Valtion mediatalo” ja ”mediamaksu” –ideat keskustalaiselta ei ole yllätys. Keskustalainenhan saa äidinmaidossa ajatusmallin, että yritystoiminta rahoitetaan tai sitä tuetaan käymällä veromaksajien ja kuluttajien lompuukilla.

PetSu

Tappouhkaus on kuitenkin tuomittava ankarasti. Asiasta tässä on kuitenkin kyse.

Työryhmän tekemä ehdotus on kuitenkin minun ja näköjään monen muunkin mielestä aivan järjetön.

Mikä esti digi digi maailmaan siirtyessä kortinlukijalla varustettujen boxien olevan ainoa vaihtoehto.

Tässä ehdotus. Yksi TV ja yksi Radiokanava ilman korttia(valtion budjetista) ja loput maksaa sen mukaan kuin katselee. Tekniikka on jo hyväksi todettu ja toimiva.

Sitten yksi moitteen sana. Kuka älypää keksi myydä jakeluverkon Digitan? Nyt sitten Jungner itkee, kuinka kallista on tiedonvälitys. Olisi ajatellut, kun myyntiä suunniteltiin. Nehän voi pyytää mitä tahansa datansiirrosta, kun muita ei ole.

YLE on hoidettu yrityksenä juuri niin huonosti, kuin sen poliitikot voi vain hoitaa ja nyt ollaan sitten menossa kaikkien pussille. Ei onnistu. Kapinahenkeä peliin.

kultaraha

Yhytän murtomiesporukan kiipeämässä rikotusta ikkunasta sisään ja huudan näille, "jos tulette pidemmälle, niin ammun teidät". Tuomitsetko tämän tappouhkauksen ankarasti?

Entä jos kuulen baarissa tämän saman porukan suunnitelevan kotini ryöstämistä ja esitän saman tien selkeän mielipiteeni asiasta: "ammun välittömästi, kun tapaan teidät tunkeutumasta kotiini"?

Eroaako poliitikon tekemä ryöstö tästä jotenkin moraalisesti? Jos et suostu poliitikon uhkavaatimukseen vapaaehtoisesti, niin ulosottomiehet tunkeutuvat kotiisi. Jokainen poliitikon laatima laki on uhkavaatimus. Jokaisesta maksun laiminlyönnistä on määrätty seuraamus. Jos et maksa, niin... Tämä on väkivallan aloittavaa uhkailua.

Eri asia on tietysti se, että on erittäin typerää uhkailla ja väkivalloin vastustaa ylivoimaisen väkivaltakoneiston takana piileksiviä ammattirikollisia, verrattuna pariin naapuruston hulttioon.

Lampilainen

Hienosti kuvattu. Valtiososialismi on pelkkää rosvousta. En ymmärrä miten kepulainen sellaista kannattaa. Kekkonen ja se rosvoporukka oli erikseen, mutta ei Maalaisliiton perusta sellaisessa ole. Mihin tämä meidän puolue on oikein menossa..

PetSu

Asioidenhoito pitää tietenkin suorittaa väkivallattomasti neuvottelupöydässä ja/tai vaikkapa näin mielipiteensä lausumalla.
Ei uhkaamalla ihmisen henkeä, kuka ehdottaa julkisesti jotain oman mielipiteesi vastaista.
Muuten syntyy sama tilanne kuin nytkin maailmalta kuullaan. Ollaan menty kaduille tappelemaan ja siirrytty uhkauksista tekoihin. Toivottavasti ei enää koskaan Suomessa.

Jos oma henki on vaarassa jonkun rikollisen vuoksi on sallittua puolustautua, mutta tässä on kyse rahasta ja lopulta pienestä summasta, jonka vuoksi ei kukaan selväpäinen lähde vankilaan eikä edes uhkailemaan. Ei tällainenkaan asia ole sen väärtti.

Silti ole jyrkästi mediamaksua vastaan enkä ymmärrä miksi asiaa ei hoidettu digiaikaan siirryttäessä.

kultaraha

Joka aloittaa väkivallan yksilön kehoa tai omaisuutta kohtaan, ottaa täyden vastuun seurauksista.

Näin sen on oltava. Rikollisuus ei katoa päätä silittämällä ja neuvottelemalla.

Ryöstö on aina ryöstö, se ei muuksi muutu, vaikka sille annettaisiin nimeksi mediamaksu.

Vieras

Ei mediamaksua! En katso televisiota, digiboksin jätin hankkimatta ja irtisanoin luvan. Jos tämä maan mainio laitos kerran on hyödyllisyydessään rinnastettavissa terveydenhuoltoon yhteiskunnalle, miksei budjettiin ja oikeiden, reilujen verojen piikkiin? Maksakoon kenellä on rahaa, köyhälle opiskelijalle jokainen penni on arvokas. Maksut pitäisi maksaa vaikka ei oisi edes varaa televisioon! Naurettavaa!

jjr

Mediamaksua vastustetaan, mutta tuleva noin 5% kokonaisveroasteen korotus ei näytä aiheuttavan mitään suurempaa protestointia, vaikka vastine veroille on yhtä heikkoa kuin YLEn tapauksessa.

Ylipäätään korkea verotus, alhainen ostovoima ja heikot julkiset palvelut eivät ole aiheuttaneet mitään protestointia vaan ihmiset äänestäessään ennemminkin haluavat tätä. Miksi nyt on toisin YLE-veron tapauksessa?

Ehkä mediamaksu on röyhkeydessään niin räikeä että on helpompi huomata sen epäoikeudenmukaisuus. Muutenhan verotus koostuu pienistä puroista eikä kokonaisuutta ole kaiken byrokratian läpi helppoa hahmottaa.

Lampilainen

Omiin edustajiin kannattaa olla yhteydessä. Sähköpostia ja tekstiviestiä kannattaa kirjoittaa! Eiväthän nämä edustajat oikeasti niin paljon postia lopulta saa (Hemmingin mielestä 20 sähköpostia palautetta oli paljon!), mutta näitä kaiken maailman addresseja kyllä varmasti liikaakin.

Sähköpostit löytyvät osoitteesta:

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/organisaatio/kansanedusta...

Puhelinnumerot vissiin on myös julkisia, joten tekstaria vaan sinne edustajan kännykkään!

Avustajille kannattaa varmasti myös valittaa, nehän palvelevat päämiestään ja varmasti vievät viestin perille.

Puhelinnumerot: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hkx3000.sh?haku=selaus&YKSIKKO=avus...

Tekstiviestejä vaan omalla nimellä ja kertomaan oma näkemys suoraan ja selkeästi. Ja sähköpostia, kirjeitä!

Ja kiusamaan tietenkin kaikkia puolueiden bloggaajia, jotta paine saadaan mahdollisimman kovaksi.

kultaraha

When the people fear their government, there is tyranny; when the government fears the people, there is liberty.

Kun kansa pelkää hallintoa, vallitsee tyrannia. Kun hallinto pelkää kansaa, vallitsee vapaus.

K. Unto

Yle kuuluu menneisyyteen, jossa pelättiin Neuvostoliittoa eikä kaupallisia toimijoita ollut. Nyt meillä on valtakunnallisia televisio- ja radiokanavia, jotka tavoittavat lähes jokaisen suomalaisen. Kaupalliset kanavat lähettävät ohjelmaa, joka maksimoi tuoton eli kelpaa enemmistölle. Yle tulisi ajaa pikkuhiljaa alas esimerkiksi seuraavien 20 vuoden aikana. Sen ajan voisimme vielä kitkuttaa lupamaksuilla. Miksei muuten maksullisten kanavien korttisysteemi kelpaa Ylen rahoittamiseksi?

tapio_o_neva

Uhkaajilla LIENEE hyvä tarkoitus: saada isä puhumaan poika järkiinsä. Poutun makkaratehtaan talouspäällikkö voisi miettiä, miten hän voisi politiikalla parantaa omaistensa vaikeaa asemaa välikädessä.

Lipposen ratkaisu oli vaatia panssarimersua ja henkivartiostoa: valtion piikkiin.

Vieras

Miksei muuten maksullisten kanavien korttisysteemi kelpaa Ylen rahoittamiseksi?

Se ei kelpaa koska muuten totuus paljastuisi.
Voisin lyödä vaikka vetoa ettei YLE:lle todellisia katsojia löytyisi maksukorteilla.
Ainoa mahdollisuus on hävittää kaikki kilpailu.
Vertailua mihinkään ei voi sallia.

Vääräuskoinen

"Lintilä kertoi Uudelle Suomelle jo viime toukokuussa olevansa erittäin hämmästynyt Yle-maksun saamasta kritiikkiryöpystä."

Miten joku loogiiseen ajatteluun kykenevä ihminen voi olla oikeasti yllättynyt kriitiikistä kun on ensin kansan tahdon vastaisesti runnottu pakkomaksu voimaan?

Eikö historia jo osoita että toimiminen kansan tahdon vastaisesti harvoin tuottaa hyvän lopputuloksen?

Vaikka en poliittista väkivaltaa kannatakkaan mutta nyt tuntuu siltä että Lintilä itse on omilla toimillaan aiheuttanut itseensä kohdistuvan poliittisen väkivallan uhan.

Vieras

Verotusoikeuden myöntäminen ylelle oli valtiolta törkeää toimintaa tilanteessa, jossa ihmiset jo oikeasti äänestivät jaloillaan ja lakkasivat katsomasta televisiota, kun edes ilmaisia ohjelmia ei saanut katsoa maksamatta suojelurahaa Ylelle. Poliitikko ei välitä. MOT

Enthronics

Siksi tulot pitää kerätä progressiivisesti verotuksen kautta. Ne maksavat enemmän, joilla on siihen varaa - ne maksavat vähemmän, joilla ei. Humanistista ja solidaarista. Köyhätkin voivat sitten nauttia yleissivistävästä ohjelmistosta joutumatta konkurssiin.

Miten tämä eroaa esim. kirjastojen rahoituksesta ja yleissivistävästä tarkoituksesta? Ei mitenkään.

Tasamaksu pois, kiitos, niin ei tarvitse enää palata asiaan.