
Iltalehti kirjoitti lauantaina, ettei Kokoomuksen Suomen Kansallismedia Oy ole toimittanut kaupparekisteriin tilinpäätöstietoja vuosilta 2005 ja 2007.
Kansallismedian toimitusjohtaja Jarmo Pekkala syytti MTV:n uutisten haastattelussa Iltalehden toimittajia valehtelusta.
Myös puolueen tiedotteessa arvostellaan Iltalehteä siitä, että lehti olisi niin halutessaan saanut Suomen Kansallismedia Oy:n tilinpäätöstiedot sekä vuodelta 2005 että 2007 helposti ja avoimesti tietoonsa. Tätä mahdollisuutta yhtiön toimitusjohtaja myös lehden toimittajalle tarjosi jopa erikseen, sähköpostitse toimitettavana.
-Toisin kuin Iltalehdessä väitetään, Kokoomuksella ei ole mitään syytä eikä halua pimittää vaalivuosiensa rahaliikennettä, tiedote kertoo.
Suomen Kansallismedian hallituksen puheenjohtaja ja kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei osannut aiemmin asiasta uutisoitaessa sanoa, miksi tilinpäätöstietoja ei ole toimitettu.
Iltapäivällä toimitetussa tiedotteessa puolue täsmentää, että Suomen Kansallismedia Oy:n vuoden 2005 heinäkuussa alkanutta tilikautta jatkettiin lainmukaisesti vuoden 2006 joulukuuhun.
-Tällaisessa tilanteessa tulos ja tase laaditaan koko jatketulta tilikaudelta, ja sitä koskevat tilinpäätöstiedot toimitetaan kaupparekisteriin, tiedotteessa todetaan. Myös vuoden 2007 osalta Suomen Kansallismedia Oy:n tilinpäätöstiedot on yhtiön toimitusjohtajan sekä yhtiön tilitoimiston toimitusjohtajan tietojen mukaan toimitettu kaupparekisteriin.
Kokoomuksen tiedotteessa todetaan myös, että kaikista yhtiön tilinpäätöksistä löytyvät vertailutiedot edellisen vuoden tilitietoihin. Näin ollen vuotta 2007 koskevat tiedot ovat luettavissa yhtiön vuoden 2008 tilinpäätöksen vertailutiedoista.

| 05:26 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
| 04:04 | Argentiina valittaa YK:lle Britannian toimista Falklandinsaarilla — MTV3 Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Miestä ei jätetä - nainen jätetään!
Lähiviikkojan aikana näemme Kokoomuksen ja Keskustan kulttuurien eron. Keskustassa uskotaan, että asioista vastaa isäntä itse eli puheenjohtaja Vanhanen.
Kokoomuksessa puolestaan iltalehtisanomalehtimiehet kokdemeina suojelevat Jyrki Kataista ja kyselevät vain Taru Tujuselta, joka naisena ja imago-ongelmana voidaan siivota melko nopeasti syrjään "ei-meikäläisenä".
Näemme Kokoomuksen vaalirahoituskysymyksessä vielä mahtavan ja suurella rahalla tehdyn mielikuva- ja mainostoimistopuolustuksen!
Keskustasssa Anneli Jäätteenmäki oli "emäntä itse" ja Matti Vanhanen on "isäntä itse".
Kokoomuksessa puolestaan kaikki toimittajat suojelevat Kataista valtapoliittisista syistä, ja Tujunen raadellaan. Kokoomus - raukkamaisuuden peruspuolue!
Toisin kuin keskustassa,
Toisin kuin keskustassa, kokoomuksessa puoluesihteeri ei katoa "lomalle", vaan on käytettävissä myös kesäaikaan!
Ja koska kyseessä näyttäisi olevan Iltalehden luoma uutisankka, ei puoluesihteeriä ole jätetty raadeltavaksi, niinkuin ei ketään muutakaan!
Kummasti muuten Iltalehden verkkoversiosta on kadonnut koko "tilinpäätöskohu"-uutinen! Eikö kantti riittänyt oikaisemaan virhettä asianmukaisesti?
Kokoomuksessa puoluesihteeri on tavattavissa siksi
Kokoomuksessa puoluesihteeri on tavattavissa siksi, ettei hänellä ole merkitystä sen enempää kuin tiedotussihteerillä, joka voi vedota tietämättömyyteensä. Puhelinvastaajien kanssa ei ole ennenkään tehty kassakaappisopimuksia niin kuin isojen miesten kesken.
Kokoomuksen ja SDP:n puoluesihteeri on Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajien sihteerikkö.
Keskustan puoluesihteeri on pääsihteeri ja kenttäkomentaja eli puoluepolitiikan tosimies.
Tosimies
on perunakellarissa piilossa
Tosimies kalastaa
Tosimies kalastaa eikä kuuntele Mari Kivinieman maalaisfantasioita perunakellareista. Ei Korhonen missään kellarissa eikä kuopassa ollut Saddam Husseinin tapaan.
Korhonen on kuin Mannerheim, joka hoiti terveyttään Portugalissa tai kuin Pekka Paavola, joka lähti lomalle "Keski-Eurooppaan".
Iltalehden touhua
Niin, ensin koko uutinen poistettiin Iltalehden verkkolehdestä. Sitten kun sitä monet alkoivat ihmettelemään, uutinen ilmestyi takaisin.
Nyt siellä kuulemma poistetaan keskustelupalstalta kaikki sellaiset asiallisetkin kommentit, joiden sisällössä arvostellaan Iltalehteä tai kyseenalaistetaan lehden luotettavuutta juuri tässä nimenomaisessa asiassa.
Omituiselta vaikuttavaa touhua. Mistä lienee kysymys Iltalehdessä...
Tapsu on osittain oikeassa
Niin kai se huonosti kirjoitettu käsikirjoitus menee. Kalet ja valat lukematta. Mutta kyllä siellä kepussa ja demareissa osataan samat niksit ja kujjeet. Ei kannata apupuolueiden apupuolueita jättää artikkeleista pois- se on tarkoitushakuista.
KEPU iski kirveensä kiveen
Kepun kostoisku jäi suutariksi
Huvittaa suurten "möhläykset"
Pienen pienetkin osakeyhtiöt ovat toimittaneet tilinpäätöstiedot PRH:een. Kyllä suuret organisaatiot tietävät, mistä on kysymys. Ei tätä asiaa noin vain unohdeta. Jotain muuta on takana, jos "unohdetaan".
Toivottavasti Tujunen ei kerro tarua !
Sillä nyt ollaan lähtökuopissa iskemään. Kaikki se mitä nyt kerrotaan, voidaan käyttää Puoluetta vastaan!
Toivottavasti vain Tujunen jää kiinni valehtelusta
Näin ollen voidaan palkata seuraava Tujunen tilalle, jolloin Ville Itälä ja Jyrki Katainen pääsevät vähemmällä kuin porsas reiästä tai koira veräjästä.
Niklas Herlin voi jatkaa tarinaa:"Naisen syy, osa 2".
Happamia ovat Tapio kommenttisi!
Tässä erikoisesti Niklakseen viittaaminen.
Mutta hapankaalihan on herkkuasi, ja se tuottaa happaman mielen. Sinua lainaten:Oletko ottanut lääkkeesi?
Tapsan
lääkkeet tulee rajan takaa…
Joten jäämme oottamaan, mutta jotenkin luulen ettemme joudu odottamaan liian kauaa…
Vaikka voihan sellainenkin tapahtua, saas nähä!
Totean nyt vain, että kustanjan kommentaari oli paikallaan
Totean nyt vain, että HIFK:a kannattavan kustantajan kommentti Kärppien sopimuksesta ja Kevasta oli aivan paikoillaan.
Nyt vain näemme, miten Kansallinen Kokoomus kääntää järjestöpäällikön ja Kataisen sekä Itälän asian puoluesihteerin syyksi.
Itälähän yritti kääntää Kokoomuksen vaalitappion eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Ben Zyskowiczin, syyksi, mutta joutui itse pakenemaan Brysseliin. Minusta se oli törkeä ja tökerö yritys - turkuslaiseltakin - jolta nyt voi Turun kunnallispoliittisen kulttuurin vuoksi odottaa melkein, mitä tahansa.
Ette ole huomanneet, että tuen sekä kustantajan naisia suojelevaa linjaa, että Tujusta. Olisi parempi, jos Katainen ja Itälä sekä Kokoomuksen järjestöpäällikkö selittäisivät. Järjestöpäällikköhän vuokrasi Jaskarille Helsingistä ullakkokamarinkin.
Tapio nyt vain on vähän sovinisti
Mutta Tapion on vaikea ymmärtää suomalaista naista, kulttuurishokki on liian raju. Häntä pitää ymmärtää.
Ymmärrän hyvin
Tässä tapauksessa miesten ja Kokoomuksen mielenlaatua valaisten itse asiassa varoitan Kokoomusta kaatamasta koko sankoa Tujusen niskaan.
Minusta on parempi, että Katainen, Itälä ja järjestöpäällikkö ovat raudoissa kuin että Tujusesta tehdään syyllinen Kokoomuksen vaalimenestykseen ja onnistuneeseen rahoitukseen.
Salattu totuus
Uuden Suomen vakio-Tapion kommenteissa on yhteistä median kanssa. Kummankaan ei tarvitse "totuuksia" julkaistessa muuta tietää kuin että ns. lähdesuoja enkelin tavoin suojelee.
Salattu totuus
Uuden Suomen vakio-Tapion kommenteissa on yhteistä median kanssa. Kummankaan ei tarvitse "totuuksia" julkaistessa muuta tietää kuin että ns. lähdesuoja enkelin tavoin suojelee.
Kautta maailmansivu on lapsia, naisia ja juoppoja
pidetty virallisina syyntakeettomina, jotta kulissi-Jussit ovat saaneet työrauhan. Länsimaisessa tiedonvälityksessä oleelista ovat cover up:t, fadingit, fakingit jne.
Myös naisten, lasten ja juoppojen suusta on kaikessa syyntakeettomuudessa kuultu myös totuudet.
Yritän nyt vain ennustaa vaihemallin, jolla herra Itälä ja nappula Katainen syrjäyttävät osaltaan tutkivan journalismin.
Odoittaisin, että Lemminkäisen yhtymään tehtäisiin erikoistilintarkastus, käytäisiin läpi Ville Itälän aikainen puoluerahoitus, sisäasiainministerin päätökset poliisilaitosten vuokramisesta. Samaan syssyyn voisi tarkastaa myös YIT:n ja Skanskan.
Toivottavasti Hemming ja Ukkola saavat rötösherrat kiinni!!!
En yhtään ihmettele, vaikka Kokoomuksen puoluetoimistolle tapahtuisi tulipalo, samanlainen kuin suhdannesahoille.
Kokoomus on taivaallinen puolue: vain se voi teetättää mainostoimistoilla puolueohjelmansa, vaaliohjelmansa ja raskaan mielikuvamainontansa ilman rahaa.
Vaalirahat !
Eiköhän nyt jo riitä "kesätoimittaja-tasoiset" kirjoitukset teidänkin lehdessä
Jospa sinne roskan keskelle saataisiin jossain vaiheessa asiaakin
Kesätoimittajat eivät ole läpeensä korruptoituneita
He eivät mene "stobelle" I-S:n ja IL:n "kavereiden" kanssa eivätkä pidä näitä vielä kollegoinaan.
Kesätoimittajien pilkkaaminen on ikärasismia, josta hermostuisi varmaan Raimo-setäkin.
Normaaliahan liiketoimintaa tämä on !
Hyvin usea osakeyhtiö toimittaa tilinpäätöstietonsa vasta sitten kun kaupparekisteriviranomaiset muutaman kerran uhkailevat oikeudella ja sakoilla. Ei Kansallismedian tarvitse olla mikään poikkeus siinäkään. Nythän olisikin aivan mainio tilaisuus järkestää verotarkastus vaikka demariverotarkastajien suorittamana.
Demarivirkamies ei Kokoomusta noki
Unohdat nyt yhden asian. Helsingin Sanomat ajaa Jyrki Kataisen johtamaan sinipunahallitusta 2011, johon Perussuomalaiset tulevat. SDP:n kannatus ei ole menossa maaputoihin. Kuitenkaan SDP ei ole ensimmäinen hallitusneuvottelija, koska Urpilaisen oppositiopolitiikka on niin SAK:n sitomaa ja siis kiellettyä.
En usko, että demarivirkamiehet teurastaisivat Kokoomusta, ainakaan vielä. Kokdemit ovat sama puolue eri värisissä pelipaidoissa.
Miten mahtaa verotettava tulos muodostua
Mielenkiintoista olisi tietää, miten Kansallismedian verotettava tulo on määritelty ja miten avustus on juoksutettu vaalimainontaan. Onkohan verottaja hyväksynyt sen, että liikevaihtoon kertyneistä lahjoista on vähennetty "liikekuluina" vaalikampanjan kulut jne. Haiskahtaisi oy lain vastaiselta, mutta eihän tuota arvaa.
Taulukaupat, seminaarit .....
No puolueliiketoimintaa on monenlaista. Olisi reiluinta huutokaupata virat eniten tarjoavalle. Näin korporaatiot saisivat omansa suoraan hallintoon, jolloin ei tarvitsisi maksaa toiseen kertaan vielä kunnanvaltuutetuille ja kansanedustajillekin.
Kaikki julki KOK+Demarit myös KEPULIT
Olen odottanut koska aloitetaan koko kolmen koplan
lainvastaisten toimintojen penkominen. Onko todella niin että lakia voidaan joka tilanteessa jopa kirjanpidossa
kiertää. Ken enää uskoo näiden KETKULEIDEN tekemisiin ja sanomisiin. Ehkäpä on menty niin pitkälle että verottajavirkamiehet on ostettu siis korruptio aivan selvästi. Odotamme lisää josko jonkin KETKULIN muisti palautuisi, elleivät mene porukalla perunakellariin.
Keskusta on jo puoliksi käsitelty: SDP ja Kokoomus eivät
Ilmassa vallitsee vahva epäsymmetria. Suomen Keskustan asiat ovat puoliksi käsitellyt, mutta Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen piirissä salailu jatkuu niin kuin ennenkin.
Kepu vaan on ollut aina VIELÄ sutkimpi kuin muut
kaikkihan sen tietää.
Sinä et ole ihan sisällä näissä jutuissa.
MerjaH on "etelän median" harhaanjohtama sielu
Kokoomuksen ja SDP:n rahoitus on paljon sutkimpaa. Rahaa pestään vieläkin Sveitsin kautta. SDP:n taas on niin mahdotonta tunnustaa, että ay-liike tukee sitä niin paljon, ettei tarvitse paljon rahaa ovilla ja toreilla kerjätä Romanian romanien tapaan.
MerjaH on "etelän median" harhaanjohtama sielu
Kokoomuksen ja SDP:n rahoitus on paljon sutkimpaa. Rahaa pestään vieläkin Sveitsin kautta. SDP:n taas on niin mahdotonta tunnustaa, että ay-liike tukee sitä niin paljon, ettei tarvitse paljon rahaa ovilla ja toreilla kerjätä Romanian romanien tapaan.
Tapio on lukenut liikaa Pravdaa
ja Helsinginsanomia.
Tilitiedothan ovat julkiset
"kaikista yhtiön tilinpäätöksistä löytyvät vertailutiedot edellisen vuoden tilitietoihin. Näin ollen vuotta 2007 koskevat tiedot ovat luettavissa yhtiön vuoden 2008 tilinpäätöksen vertailutiedoista."
Toimittajalle oli jopa niitä tarjottu.
Taisikin olla vain näitä Merja Vanhasen uskottuja toimittajia.
ja Kataisillehan tulee syysvauvakin : )
http://www.youtube.com/watch?v=5s6iMhwm3Tk&feature...
Koska Tujunen tulee raskaaksi?
Voi miellaista kokoomusonnea eikä ole edes ajoitettu vaalien aluseksi. Nyt jäämmen innolla odottamaan sitä, koska Tujunen tulee raskaaksi. Olisi hyvä, jos Kokoomuksen asioista kirjotitaisi Anna-lehti enemmän.
Miten kummassa SINÄ voit olla noin kepulainen?
Etkös sinä "inhoa juntteja" ?
No, tuo yllä mainittu seikka selittänee viehätyksesi Väyrysiin ja Pekkasiin.
Höh
Luen joskus erittäin harvoin linja-autossa matkustaessani Me Naiset ja Annan, koska roskalehdet I-S ja IL ovat jollain karpaasilla luettavana.
Minusta olisi erittäin hyvä lukea Kansallisesta Kokoomuksesta jotain inhimillistä.
http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI
Minähän olenkin paras
Minä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi mennä toisten selän taakse.
http://www.youtube.com/watch?v=wk0w1O7GOEs&feature...
Me = kepu.
Minähän olenkin paras
Minä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi mennä toisten selän taakse.
http://www.youtube.com/watch?v=wk0w1O7GOEs&feature...
Me = kepu.
Niin minustakin
"Minusta olisi erittäin hyvä lukea Kansallisesta Kokoomuksesta jotain inhimillistä".
IL: Sari Sarkomaa ministerieron jälkeen – ensimmäinen kesä lasten kanssa!
Voi lapsiparkoja, jos tuollainen ympäristö...
Sarkomaa on järkihoitsu
Jättäytyi pois yliopistouudistuksesta. Perhehän oli vain naisäänestäjille tarkoitettu perustelu. Brunette Sarkomaa lähti ja blondi Virkkunen otti pestin.
Ei hätää
Tällä kertaa sihteeri ei ollut mokannut vaan tilitoimisto ?
Suomen Kansallismedian toimitusjohtajana toimii Tujusen läheinen työtoveri, kokoomuksen hallintopäällikkö Jarmo Pekkala. Hän sanoo olevansa yhtä tietämätön tietojen puuttumisesta.
- Minulla ei ole mitään järkevää vastausta tuohon, koska niiden pitäisi olla kaupparekisterissä, Pekkala toteaa.
- Tilitoimiston pitäisi toimittaa ne aina automaattisesti eteenpäin, en osaa sanoa miksi näin ei ole tehty.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907189944663_uu...
Voi voi
Kysykään tilitoimistolta, minkä muiden organisaatiodien tilejä se hoitaa ja katsokaa, onko niiden tilit lähetetty kaupparekisteriin lain mukaisesti. Varmaaan juuri tämä firma oli ainut ja johtui vain siitä, kun työharjoittelijatyttö päni kirjekuoren väärään pinoon vahingossa.
Seuraavaksi tutkiva journalisti katsoo, miten myöhään yleensä saman firman tilinpäätökset on lähetetty.
tutkiva journalisti
eikös tutkiva journalisti ensin tsekkaa, onko Helsingin Elinkeinoelämän Kunnallispalvelu - nimisen osakeyhtiön (kok) tilinpäätökset toimitettu, kuten myös Turkusen vastaavan osakeyhtiön.
Totuus paljastuu aina, vain valheet piiloutuvat.
Olen ehdottomasti Tapion kanssa samaa mieltä siitä, että YIT:n ja Skanskan tilit on tarkistettava. Ne kuuluu tarkastaa viimeiseltä kymmeneltä vuodelta,jotta edes osa "ajan hampaasta" paljastuisi.
Lisäksi näiden firmojen yhteydet KEPUUN, Kokoomukseen ja SDP:hen tulisi kartoittaa. Maastokartoituksin tietysti,koska jäljet ovat Suomen luonnossa ja Te-keskuksissa. Metsähallituskaan ei ole tässä piirileikissä vähäinen tekijä kaikkine metsäyhtiöineen.
Tähänastinen ei paina juuri mitään,joten irrottakaa nyt edelleen joku hyvä taloustoimittaja, vaikka sitten yhteisesti koko mediakentän kustantamana. Työ ei ole lähimainkaan valmis. Vai haluatteko edes eroon korruptiosta? Onko yleinen mielipide korruption puolella?
Leikkiäkö tämä on?
Kokoomuskin löysi naisen syntipukiksi!
Iltalehden juttu:
"Suomen Kansallismedian hallituksen puheenjohtaja on kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
- En osaa sanoa miksi niitä (tilinpäätöstietoja) ei ole toimitettu kaupparekisteriin, Tujunen kommentoi.
- Tuo on kummallista, sinun täytyy kysyä asiasta firman toimitusjohtajalta.
Suomen Kansallismedian toimitusjohtajana toimii Tujusen läheinen työtoveri, kokoomuksen hallintopäällikkö Jarmo Pekkala. Hän sanoo olevansa yhtä tietämätön tietojen puuttumisesta.
- Minulla ei ole mitään järkevää vastausta tuohon, koska niiden pitäisi olla kaupparekisterissä, Pekkala toteaa.
- Tilitoimiston pitäisi toimittaa ne aina automaattisesti eteenpäin, en osaa sanoa miksi näin ei ole tehty."
Kyseinen laiminlyöntiin syyllistynyt tilitoimisto on varmasti Kokoomuksen ikioma Kansallispalvelu Oy, jonka toimitusjohtaja on Päivi Järvinen ja hallituksen pj. Taru Tujunen!
on ne toimitettu
kun kerta tuollakin ovat (ei tosin 2008)
http://www.inoa.fi/Mainostoimistoja/Suomen%20Kansa...
Kansallismedia
2003-2004
- 511 000
2004-2005
- 329 000
2005-2006
+ 236 000 (presidentinvaali+)
2007-2008
- 171 000 (eurovaalit rahoitettu jostain muualta)
=> Kokoomuksen vaalirahoitus alkaa olla joissain muissa kanavissa. Iltalehden pitäisi hieman parantaa harjoituksia ja käydä avainhenkilöiden kautta käsiksi koko asiaan laajemmin.
Helsingin Elinkeinoelämän kunnallispalvelu
http://www.inoa.fi/yrityshaku/Helsingin+Elinkeinoelämän+Kunnallispalvelu+/
Wikipedia: vaalirahoitus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaalirahoitus
No niin urpot
Olisi kiva tietää KAIKKIEN puolueiden vaalirahoitus. Jos alotettaisiin vaikka SDP:stä ja Vaseliini - anteeksi - Vasemmistoliitosta. Kuinka paljon on mennyt ay-liikkeen kautta työntekijöiden rahoja kyseisiin puolueisiin?
Muutenkin tämä koko vaalirahajupakka alkaa paljastamaan suomalaisen hyväveliverkoston mädänneisyyttä. Tässä maassa jaetaan veronmaksajien rahoja niin löysällä otteella, että pitäisköhän minunkin perustaa vaikka Kehittymättömien Maakuntien Suomi -yhdistys, jotta saan vedettyä teidän lompakoista aimoiset summat rahaa.
Suomi on sosialistien sosialistinen maa.
SDP & Kokoomus, SDP & Kokoomus, SDP & Kokoomus
Näidne kahden vuoro nyt!
Oli niin tai näin, on
Oli niin tai näin, on tämä helppo juttu todistaa. Jos tilinpäätökset on toimitettu kaupparekisteriin, ei asiassa ole tulkinnanvaraa. Ei luulisi menevän kauaa esimerkiksi Usarinkaan toimittajilta ottaa asioista selvää.
Onneksi kokoomuksella puoluesihteeri sentään on tavattavissa ja kantaa vastuunsa kommentoimalla asiaa.
Keskustaa ei käy puoluesihteerin osalta kateeksi.