Sunnuntai 27.5.2012

Merisalo uhkaa poliisitoimilla

Luotu: 
24.7.2009 13:20

Nova Kiinteistökehityksen ex-toimitusjohtaja Arto Merisalo kertoo Uudelle Suomelle harkitsevansa tutkintapyynnön tekemistä poliisille liittyen lahjusväitteisiin Anna Tapion koulun pesukonelahjoituksen yhteydessä.

- Kirjoitin eilen sähköpostiviestin rehtori Elisa Torviselle ja säätiön hallituksen jäsen Jouko Heikkilälle. "Kyseessä alkaa olla herjaus ja kunnianloukkaus Heikkilän osalta", lainaa Merisalo viestiään.

Merisalo viittaa poliisitoimiin myös sähköpostiviestissään. Hän syyttää Torvista ja Heikkilää valehtelusta liittyen heidän kommentteihinsa eilisessä MTV3:n jutussa.

Asianosaiset ovat kommentoineet ristiriitaisesti sitä, miksei 21 000 euron pesukonelahjoituksesta lähetetty koululle lahjakirjaa. Rehtori Torvinen kertoi Uudelle Suomelle, että tilintarkastajat olivat lahjakirjaa vaatineet, mutta hallitus ei ollut samaa mieltä. Torvisen mukaan säätiön hallituksen silloinen puheenjohtaja Martti Huhtamäki olisi hoitanut asian, mutta Huhtamäen mukaan näin ei ole.

Merisalo kertoo, ettei hän lähettänyt lahjakirjaa koululle, koska pesukoneet seisoivat asentamattomina.

- Novan pesulavuokraustoiminta oli käynnistymisvaiheessa, ja halusimme käyttää koulua referenssinä. Koneet seisoivat käyttämättömänä, eikä se ollut ollenkaan sen mukaista, kuin oli sovittu. Emme olisi voineet kierrättää ketään katsomassa koneita, joten päätin, etten lähetä lahjakirjaa. Suoraan sanoen odotin anteeksipyyntöä tästä kummallisesta menettelystä, Merisalo selvittää.

Merisalon mukaan Torvinen oli Huhtamäen ohella vahvasti mukana lahjoituksesta sovittaessa. Torvinen taas sanoo, että Huhtamäki sopi asian Merisalon kanssa.

Torvisen mukaan Huhtamäelle toimitettiin vanhan asuntolan pohjapiirustus liittyen saneeraussuunnitelmiin, ja Nova liittyi tähän jotenkin. Merisalo kiistää asian.

- Ihan täyttä potaskaa. En ole saanut mitään paperia koululta, Merisalo sanoo.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Miksi ei Marja Tiuraa laiteta esitutkintaan? Olisi Olli Ainolalla kirjoitetutettavaa! Näin saataisiin Tiurastakin sisältötuote ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Oliko muuten Markku Kauppinen myös vielä listalla, jonka jäsenet tarkoitelvat esitutkintaa sisältötuotteeksi?

Vilppi

Tiuran kansanedustajuus on täydellinen erehdys. Etelä-Pirkanmaalta oli samaan aikaan vuonna 1999 ehdokkaana pätevä Kestustalainen Järvihaavisto kun Tiura oli pyrkimissä Eduskuntaan. Marja Tiura ei edusta minkäänlaista poliittista valtavirtausta Etelä-Pirkanmaan vaalipiirissä.

Tiura ei ole myös henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan pätevä poliitikoksi. Kysymyksessä on julkkis eikä suinkaan mikään poliitikko tai luottamushenkilö. Tiura ajaa pienen vähemmistön yksityisiä etuja Pirkanmaalla julkisuus roolinsa ohella.

Hänen toimenkuvansa on JULKKIS, jonka työnä on esitellä kroppaansa vähänväliä telkkarissa ja naistenlehdissä.

Etelä-Pirkanmaalaiset äänestäjät voivat myös katsoa peiliin ja suhtautua hieman vakavammin oman alueensa Kansanedustajan valintaan. Täällä on vallinnut eräänlainen välinpitämättömyyys ja Tiura on lähipiireineen käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Tiura pääsi Eduskuntaan eräänlaisella lähipiirinsä suunnittelemalla tempauksella, mutta hän ei ole missään tapauksessa minkäänlainen oman vaalipiirinsä poliittinen edustaja.

tapio_o_neva

Jotenkin tuntuu siltä, ettei Merisalo uskalla käydä Marja Tiuran kimppuun, jotta ei saa Olli Ainolaa ja koko Yleisradiota kimppuunsa.

Näin ollen on ilmeistä, ettei mediapikatuomioita uskota jaettavan tasaisesti, vaan voiman oikeudella.

vinbju

Käytös viittaa häikäilemättömään öykkäriin. Yrittää Pietarin erikoista: kun kolmasti valehtelee, se on sitten tosi.
Tähän asti ilmi tulleet asiat viittaavat talous- ja konkurssirikoksiin, joiden perusteella pitkä liiketoimintakielto on paikallaan. Onko ottanut hillomiehestä oppia?

EdisPearl

Entäs ne yli 700,000 euroa, joka oli laina ja joka muutettiin Merisalon palkaksi ennen konkurssia?

Nostaako hän siitäkin oikeusjutun? Sehän olisi aivan linjan mukainen ratkaisu häneltä....

-EP-

Vallanmainiota

No voi voi, kaikki varmaan nyt pelästyy Merisalon uhkailuja.

Eikös tämä ole ketkujen puhdisturituaalissa viimeinen tai toiseksi viimeinen keino.

Niinhän se Kauppinenkin uhkasi jättää tutkintapyynnön. Ei taida olla vielä jätetty.

Viimeinen keino on sitten se säälivaihe, kun olen henkisesti niin väsynyt ja stresaantunut tästä median ajojahdista.

Muut valehtelevat ja lokaavat rehellisia virkamiehiä, yritysjohtajia ja yrittäjiä. Kyllä maailma on julma !

Viiras

Eikös Merisalo jo kerran tänä kesänä saavuttanut säälivaihteen, kun muistaakseni Iltalehden haastattelussa pari viikkoa sitten valitti, että median vuoksi on mennyt sekä firma, rahat että maine?

Nyt on kai sitten toinen kierros menossa. Saas nähdä, minkälaista parkumista onkaan tulossa!

Vieras

leikittiin ja leikitään edelleenkin.
Epäselvää onkin kuka on rosvo. Selviääkö se pesästä vai vielä isommasta pesästä, sitä jännätään. Rahat ovat levällään ympäri maata, niinkuin entisellä miehellä parkkihallissa.
Kunnian miehet tuli aikanaan telkkarista, nyt voitaisiin tehdä uusi sarja, rooleja olisi pivin pimein; olisi kanervia, meriä, saloja, huhtia, mäkiä, saunanylisiä, laaksoja, virtoja,saaria, kankaita,kaappisia, korhosia,tujuja,suukareja,kakkosia, kolmosia, nelosia ja vitosia...

Ali Hassan

Kolme iloista rosvoa.
Paitsi ettei nimet allakassa taida koko konklaaville riittää.

Kollegoita, virkaveljiä ja taustajoukkoja tunnen jo minäkin pitkälti toista sataa.
Menit Reetu tekemään musta pilkkalaulun *?@!* :-(

EdisPearl

.....vielä suurempi kokoonpano tästä bändistä....vähän samantyyppinen kuin Puna-armeijan kuoro, joka esiintyi Senaatin torilla Leningrad Cowboysin kanssa.

Heille voisi hommata samanlaiset hienot lakitkin....

Laulukuoroon vaan kaikki "rötösherrat". Olemme aivan kypsyneitä kaikkeen luikurointiin Suomessa.

Tässä teille vielä sopiva biisi tunnariksi:

http://www.youtube.com/watch?v=OoXrN3wtiUQ&feature=related

-EP-

EdisPearl

Näköjään koko Suomessa on käynnissä tällainen kiva "rove ja pollari" leikki vähän joka paikassa.

Tämä koko homma on mennyt jo aivan "läskiksi."

Miten ihmeessä tähän maahan saataisiin aikaiseksi edes jonkinmoinen "Law and Order."?

Vajaassa vuodessa on tämä korttitalo nyt lyhistynyt todella huonoon jamaan.

Ajatelkaa, vain noin vuosi sitten joka puolella päättäjät laususkelivat, että "Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan...."

Aika äkkiä menikin koko limiitti yli.

-EP-

Vieras

You are my destia, you are our rescuer....
Sarjan loppupuolella hallituksen varapuheenjohtaja korpiwiita antaa lausunnon novan konsultoimasta destian jättikaupasta, että täyttää tavanomaiset liiketoiminnan piirteet. Ja kaiken lopuksi roolihenkilöt talutetaan ylisaunamäellä sijaitsevan saunan taakse ja siniristi lasketaan rappion merkiksi puolitankoon. Kokomusta mieskuoro laulaa "fantastista, fantastista, ach schön, ach schön

Vieras

Kaikkhan nämä rosvot uhkaavat oikeustoimilla,mutta yksi on todella mennyt oikeuteen
Ettekö tiedä kuka
Vastaus on kimalainen vaihtelevalla menestyksellä

Platon

Uhkaa poliisitoimilla? No mitä sitä uhkailemaan. Menisi tekemään samantien rikosilmoituksen, jos on kokenut vääryyttä. Aivan sama juttu tässä asiassa kuin hiihtomaajoukkueen porukassa. Luullaan että poliisitoimilla uhkailemalla saadaan oma maine puhdistettua. Niin lapsellisen läpinäkyvää ...

moro

Poliisikin puhuu jo hiljaisella äänellä: Pitäisiköhän tutkia. Konkurssipesän hoitaja velkojien edustajana voisi tehdä tutkintapyynnön. Vihjaa poliisi sellaisestakin, että se voisi ihan omatoimisestikin aloittaa tutkinnan.

Nyt on sillä tavalla, että tottakai Merisalon tekemiset on tutkittava jos siltä näyttää- ja siltähän näyttää.

Olennaista tässä kokonaisuuden kannalta ei ole joku Merisalo. Olennaista ovat poliitikkojen osallistumiset näiden epärehellisten yrittäjien kanssa samassa kelkassa kulkemiseen.

Marja Tiura pesukonejuttuun liitettynä on poliitikko joka sai 20.000 euroa vaalitukea. Siis puolet enemmän kuin seuraavaksi eniten 10.000 saaneet joita olikin useita.

Ei ole olemassa vastikkeetonta rahaa, se tiedetään ja ainakin poliisissa se pitäisi tietää. Katainen (kok) sanoi tässä muutama päivä sitten: "Tukeen ei ole liittynyt pyyntöjä vastapalvelukseksi. Tuki on annettu siksi, että on haluttu tukea puolueen periaatteita." -Voi herranen aika sentään. Tuohon Kataisen venkuloivaan lausuntoon ei tässä reilun kaavan maassa usko variksetkaan.

Poliisin pitäisi alkaa tutkimaan hämäräliikemiesten ja poliitikkojen välistä kiinteäksi osoittautunutta kumppanuutta. Tässähän se villakoiran ydin on.

Jonkun Merisalon verottajalta kaappaamat 73.000 euroa ovat kuitenkin se pikkurikos, vaikka liittyykin kokonaisuuteen. Se iso rikos on se korruptio, jonka kaikki tietävät olevan totta, Tarvittaisiin vain puolueeton poliisi tutkijaksi.

Luulisi poliisiakin jo hävettävän median tutkiva journalismi joka on ylittänyt poliisin kyvyn asioiden selville saamiseksi mennentullen.

Pitäisi kilpeä alkaa kiillottamaan. Piipahtakaa vaikka Tiuralla kylässä, jos vaikka keittäisi kahveet.

tapio_o_neva

Holmlund ja Paatero eivät ole vielä päättäneet, miten hyvin Merisalo tutkitaan tai päästetään katiskasta. Voi olla, ettei Kokoomus salli Merisalon täyttä tutkintaa, minkä vuoksi poliisi kyselee gallupeista, saadaanko Merisaloa tutkia.

On nimittäin niin, että täysin kokoomuslaistunut poliisijohto ei välttämättä salli puolue-, porvari- ja talousrikollisuuden tutkimista.

Timo Mäki

Nyt kansa saa mitä haluaa. Kestääkö kansa kaiken sen kuonan mitä politiikan ja rahamaailman liitosta tulee esiin? Selvää on jo nyt, että moraalisesta rappion krapulasta ei hevin selvitä. Mitähän loput Novapoikien voitelemat kansanedustajat lomalaitumilla ajattelevat? Ehkä kannattaisi kertoa oma-aloitteisesti mistä kaikesta on ollut pyyteettömästi nautiskelemassa ?

Kokenut

uhkailee helposti oikeustoimilla ilman mitään perusteita. Oikea toimintamalli on joko jättää horinat omaan arvoonsa tai tarttua koukkuun ja laittaa ketku kärsimään kunnolla. Missään nimessä ei pidä säikähtää uhkailuja.

tapio_o_neva

Eikös Ketku tarvitse noin 20 000 000 euroa - 33 000 000 000 euroa vahingonkorvausta niin kuin Kaj-Erik Relander tai Martin Lilius?

Kuka sitä nyt ilmaiseksi vaikenee? Ei ainakaan Nokia-eläkeläinen Kalle Isokallio.

jussivaarala

olonsa uhatuksi kun uhkaa poliisitoimilla

erikoista on että hän on lehtitietojen mukaan saanut kohtalaisen palkkaköntän kerralla mutta verottaja ei siitä euroakaan - sellainen alkaa kiinnostaa verottajaa ja poliisia