Sunnuntai 27.5.2012

Merisalo raportoi Kanervalle keskustan asioista

Luotu: 
30.7.2009 07:39
Päivitetty: 
30.7.2009 08:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa

Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) sanoo tavanneensa Nova Kiinteistökehityksen entistä toimitusjohtajaa Arto Merisaloa kuullakseen keskustapuolueen asioista.

Etelä-Suomen Sanomien haastattelema Kanerva kuvailee Merisaloa aktiiviseksi verkottujaksi ja vakaumukselliseksi porvariksi. Kanervan mukaan Merisalo tavoitteli suhteillaan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, ei niinkään taloudellista hyötyä.

- Hänen tapansa analysoida poliittista tilannetta aktiivikepulaisena on minullekin tärkeä, jotta kuulen, mitä kepussa on menossa, Kanerva sanoo Etelä-Suomen Sanomissa.

Varsinaiseksi poliittiseksi syväkurkuksi hän ei kuitenkaan suostu Merisaloa luokittelemaan.

- En osa leimata häntä syväkurkuksi, mutta hän seuraa politiikkaa intohimoisesti, Kanerva luonnehtii.

Myöhemmin konkurssiin ajautunut Nova Kiinteistökehitys tuki Kanervan 60-vuotisjuhlia viime vuonna 17 000 eurolla. Yhtiö oli myös yksi keskustan suurimmista rahoittajista. Uusi Suomi kertoi eilen, että Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän hoitaja Jukka-Pekka Kyläkoski harkitsee 17 000 euron summan vaatimista takaisin konkurssipesälle.

Kysymys on siitä, oliko 17 000 euroa lahjoitus vai ei. Kanerva sanoi Uudelle Suomelle, että kyseessä oli seminaarilippujen osto eikä lahjoitus.

Kanerva sanoo, että verottajan puolesta kaikki on kunnossa juhlan suhteen.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta ihmettelee Yle Uutisten haastattelussa Nova Kiinteistökehityksen sponsorointipolitiikan suurpiirteisyyttä, kun se tuki rahallisesti Kanervan juhlia.

- Jos nyt puhutaan 17 000 eurosta, niin ei se kyllä hevin mahdu tavanomaisen lahjan kriteerin sisään, Tolvanen sanoo.

Samaa mieltä on Tolvasen kollega, rikosoikeuden professori Pekka Viljanen Turun yliopistosta.

- Itse vastaavassa tilanteessa selvittäisin kyllä, mistä on kysymys, jos joku olisi puolestani valmis maksamaan tuollaisia summia. Kovasti ihmettelisin, mitä se maksaja mahtaa tarkoittaa, mihin se pyrkii.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on luonnehtinut 17 000 euron tukea "tavattoman suureksi" summaksi.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gösta

Merisalo on itsekin väittänyt, että hän koki olevansa poliittisella asialla.

Poliittiset ystävät ovat kuitenkin jättäneet hänet nyt yksin.

Mikä keskustassa niin kovin kiinnosti? Pelkäsivätkö jotkut, että Jäätteenmäen tapaus olisi alkanut uudelleen kuplia -07 vaalien alla? Siksi Merisalo oli pantu tukemaan Vanhasen asemaa.

Vieras

"Merisalo tavoitteli suhteillaan yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, ei niinkään taloudellista hyötyä."

Pari kysymystä:

Mihin hän halusi vaikuttaa tällä vaikutusvallalla?

Miksi hyväksymme nämä puolivillaiset selitykset seminaarilipuista (verotekninen keino, joka säästää niin antajan kuin saajan veroista verrattuna suoraan lahjoitukseen)?

Mikä erottaa lahjonnan ja lahjoituksen?

Politologi

Taitaa tuo 60000€ hyväntekeväisyyteen olla sen lahjatilin tuotto, jolla Kanervaa sai onnitella. Se on aivan eri asia kuin syntymäpäiväjuhlien tuotto. Toivottavasti niistä rahoista ei yhtään mennyt juhlien järjestelyyn.

Liike

Saiko Uuuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko häidensä kuluihin lahjoituksia? Herramunjee, jos sai! Siitähän täytyy käynnistää nyt tutkinta ja ruoskia epäillyt, koska on väärin saada jotakin. Vai kuinka?

En tunne Huuskon perhesuhteita, vaan käytin häntä kuvitteellisena esimerkkinä.

Ilkka Kanerva vietti syntymäpäiviään kokoomuskielellä sanoen pitkän kaavan mukaan niin, että hänen tukijoukkonsa tarjosivat mahdollisimman monille tilaisuuden osallistua sekä ihminen Ilkan synttärien juhlimiseen että ihminen Ilkan valitsemien hyväntekeväisyyskohteiden muistamiseen rahaa antaen. Ketä sekin nyt voi harmittaa?

Purkoon veronmaksajien tuella elävä Tapio_O_Neva ja jokainen hänen kaltaisensa mattoa tai kieltään kateudesta, mutta näin vain Suomessa kerätään ja jaetaan rahaa kaikkein eniten tarvitseville.

Vähävaraisten tukeminen myös jatkuu, kirjoitelkoon neva mitä tahtoo.

TakojaIlmarinen

Apupoika on oppinut paljon. Tekstiviestit sujuvat sukkelaan työn ohessa ja syntymäpäiviäkään ei enää tarvitse itse maksaa, kun ne nimitetään seminaariksi. Mitä niljakkaat politiikot edellä sitä pieni kansalainen perässä. Avaa ihan huikeita visioita verottoman rahan vastaanottamiseksi.

Kanerva tulisi palauttaa apupojaksi sinne puotiin, oppisi näkemään mitä oikea elämä on.
Sieltä sitten aikanaan jäisi eläkkeelle.
Toivottavasti kansa muistaa seuraavissa vaaleissa, joskin turkulaisista en olisi niinkään varma.
Yksi tutkimushan kertoi alueella asuvan Suomen V-mäisimmät ihmiset.

HeimoV

Pelimies tuo Ilkka, herääkin kysymys kenen asioista Tukiainen aikanaan Kanervalle raportoi tekstiviestillä?

Ilkka Kanerva taitaa olla aikamoinen peluri, sillä on syväkurkku mies politiikassa ja syväkurkku blondi yksityiselämässä?

Ilkka Kanervalla on toinen jalka kokoomuksessa ja toinen keskustassa, poliittinen käytös viittaa keskustaan ja yksityiselämä kokoomukseen?

TakojaIlmarinen

Eikös hänellä ollut yksi jalka muinoin myös Tehtaankadulla?
Kaikki tuntosarvet ulkona myös rahakeräyksien suhteen.
Tuosta "seminaarista" kyllä pitäisi housut palaa oikeusoppineidenkin mukaan. Tavallisellekin ihmiselle asia on pläkkiselvä asia. Veronkiertoa ja sen myötä huijausta jollain seminaari nimikkeellä. Nyt on niin hämmästynyt kun asiaa ihmetellään. Sama farssi kuin tekstiviesteissä on alkanut jälleen.
Mies on kuin märkä pyöreä saippua.

TakojaIlmarinen

Liike: Vastaus on juuri kuin märkä saippua. Miksi ihmeessä oikeusoppineet pitävät tätä "kalun" saamaa rahaa verotettavana tulona?
Presidentin linnassa ei ole kyseisiä saippuoita vaan saippua annostelijat.

Liike

Ellet ole, ymmärrän katkeruutesi. Anteeksi, että väänsin puukkoa haavassa.

Niinsanotuilla oikeusoppineilla, joista kaksi julkkiksen roolin omaksunutta on nyt ilmaissut mielipiteensä ilman tosiasioiden tuntemista, ei ole kesällä paljoa tekemistä.

Niinsanotut oikeusoppineet odottavat vain, että heidän pankkitililleen kolahtaa kerran kuukaudessa suuri summa tuottavaa työtä tehneiltä veroina kerättyä rahaa siitä hyvästä, että Sinä ja kaltaisesi pidätte heitä oikeusoppineina isolla O:lla.

Kirves

Tämä liike on mainio jutuissaan. Kääntelee asioita juuri kuten nämä ketkut politiikot tekevät. Pelkkää manipulointia koko mielipide. Liike tulee vielä näkemään kuinka hänen ystävänsä liukas ketku joutuu palauttamaan rahat, jotka on vääryydellä kirjannut tililleen.
On suuri häpeä kokoomukselle, että sillä on puolueessaan moisia huijareita.

Liike

Jos sinulla on jokin mielipide, kirjoita se vain suoraan tekstiksi ja perustele se, kuten minä teen monien muiden suorapuheisten pohjalaisten tavoin.

En nähnyt kirjoituksessasi kovin selviä perusteluja mielipiteillesi, mutta ei se mitään. En minäkään osannut ilmaista ajatuksiani kirjallisesti kuusivuotiaana, kun menin kouluun. Nyt se sujuu vähän paremmin ja aivan samat mahdollisuudet on sinulla itsesi kehittämiseen. Onnea. Lycka till, om du förstår svenska bättre.

dilindarkastaja

Siihen aikaan, kun politiikkaa maaseudulla keräyksien avulla tuettiin, kotipitäjässäni oli paljon niitä taloja, jotka antoivat pussin vehnää sekä kepulle (os. maalaisliitto) että kokoomukselle. "Remonttimies" Kanerva lienee itse NL:n syväkurkku ja paremmin sellainen suhmurointimies, monessa mukana, vastoin Kataisen lausuntoa. Tieto pitänee paikkansa niinä hyvinä aikoina, kun ulkopolitiikka oli syväkurkkuista Tehtaankatupolitikointia. Monopolia on pelattu ennnenkin, kadun nimet vain olivat erilaisia kuin monopolissa. Politiikkojen peli muutenkin on aivan erilaista, verovapaat kulukorvaukset, toinen toistaan ihmeellisempää verovapaata seminaaritoinnaksi rakennettuja rahankeruuautomaatteja, verovapaata taulukauppaa ja suoraan veronmaksajien maksamia puolutukia, lehdistötukia, nuoriso- ja urheilutukea, taksisetelit, avustajatjoukot. Ja lopuksi tältä paikalta epämääräinen joukko niitä, joilla tarve tukea erilaisia poliittisia liikkeitä mielenkiintoisella tavalla, eli salaa suurelta yleisöltä, mutta saajat toki tietävät mikä taho maksoi kuinkapaljonkin. Vastaava pimeä talous kansalaisten keskuudessa aiheuttaa poliisitutkimuksia ja verotarkastuksia.

Vieras

Mikäli Ilkka Kanervan syntymäpäivälahjat menivät hyvän-
tekeväisyyteen kuten on väittänyt, niin silloinhan NOVAn
17.000 on lahjoitettu samaan tarkoitukseen.

Olisi hyvä julkistaa minne? Novan konkurssin pesänhoitaja
voi sitten miettiä kannattaako sieltä takaisinperiä.

Uusliberaalitalouspolitiikka (Milton Friedman ym. ym oppi-isinään) hallitsi lähes koko 90-luvun. Sosialidemokraasit laitettiin riviin hallitukseen ja olivat
innolla mukana Lipposen johjolla.

On tainnut olla keskustan Aho ja Vanhanen sen tiukimpia
kannattajia. Ja tulokset nähdään joka päivä. Tunteetta
eteenpäin rahan vallan mukaan....

Onneksi Kokoomuksessa sentään on tajuttu köyhien ja
opiskelijoiden asemaan edes pieniä parannuksia.

Mutta asiaan:

Kanerva voisi julkistaa listan niistä hyvänteväisyys-
järjestöistö, joihin myös Novan raha meni

ROOSTER

Kanerva on erilainen, hän ei ole jäykkä vaan rento - hän ei ole aina oikeassa mutta saa toiset puolelleen. Hän on yltiösosiaalinen tavalla joka hakee vertaistaan - jonkinlainen P.Lipposen negaatio.

Hänen vastustajillaan, joita on hämmästyttävän vähän, on tapana sanoa, että kritiikki ei kohdistu Ikeen henkilönä. Samalla hän ottaa vastaan itseensä kohdistuneet loukkaukset ja kölinaltavetämiset stoalaisella tyyneydellä johon muut eivät vaan pysty.

Ei ihme, että tämmöinen vetoaa naisiin jotka hän käsittelee samalla lailla kun muutkin asiat - pintapuolisesti paneutumalla mutta samalla syvästi oivaltamalla.

Jonkun muun kyseessä ollen ihmettelisin näinkin suurta lahjoitusta synttäreihin, nyt en. Ike pitäisi nopeasti saada ulkomaankauppaministeriksi - hän kyllä saisi kotiin kaikki potentiaaliset kaupat.

Vieras

Siis valtaa tavoitellaan antamalla rahaa, ilmiselvästi vielä muiden rahaa. Aivan selvää lahjontaa tuon oli. Lienee kuitenkin niin syvälle poliittiseen kulttuurin syöpynyt tapa, ettei se hevin sieltä poistu. Tulee mieleen punkki ja sen levittämä borreliosi. Samat näyttäisi olevan oireet.

Insinöörin mielipide

Politiikan taustojen selviäminen on aina mielenkiintoista.

Sen sijaan tämä rahapuoli on mennyt populismin puolelle jo ajat sitten. Naurettavinta on esillä olevien professorien lausunnot tai siis se, että he niitä yleensä jakelevat. Konkurssipesän hoitajan julkinen pohdinta on sekin jokseenkin kummallista eritoten sen vuoksi, että siinä haastetaan keskustelemaan aiheesta julkisesti. Muuten se on toki ollut hyvää informaatiota.

Ja Ikelle pisteet tästä jutusta, vaikka en tunnekaan häntä kuin julkisuuden kautta.

erkkikalevilaakso

Jalkapuuhun ja kyltti rintaan, että "tässä oli Suomen köyhin ministeri, että piti vielä kerjätä", kuin Romanialaiset ikään - paitsi että silkkipuvussaan!

Tälläiset *lipputulot* eivät ole hyväntekeväisyyttä tai mitään muutakaan, vaan kyllä ko. caseen voi mielestäni lahjuksen ottamisen tunnusmerkistöt täyttyä, kuten alan asiantuntijat ovat asiantilan todenneet! Hyi saattanos!!
Manit veks Kanervalta http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

Gösta

Pitäisi rehellisyyden nimissä kysyä mitä Nova rahoilla saatiin aikaiseksi.

Saatiin kunnon juhlat, vieraina mm. Martti Ahtisaari, Harri Holkeri, Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen.

Ei tuon tasoisille voi mitään silakkaa ja pottuja antaa.

Liike

Sen verran kuin tunnen mainitsemiasi Lipposta ja Vanhasta lukuunottamatta, luulen vahvasti heidän olevan niin kansan miehiä, että olisivat aidosti hymyssä suin maistelleet silakkaa ja pottuja, jos niitä olisi ollut tarjolla.

No jaa, Ahtisaaresta en mene takuuseen, mutta Holkeri on niin inhimillinen mies, että hänen persoonansa hienoutta kuvailevia kirjoja ei välttämättä anneta painaa moneen kymmeneen vuoteen hänen poismenonsa jälkeenkään.

Kansankiihottajista vain Stalinin ja Tapio_O_Nevan voi kuvitella vihaavan Harri Holkeria.

Vieras

Hyvä Kanerva,
Näytä reilu luonteisi ja julkaise ne maksu kuitit
mitä olet anttanut keväällä hyväntekemisiin.
Ihmiset näkevä, että olet hoitanut hyvin ulkopolittikaa.
Ettet ole keskustelut toiset puutarhasta ja syväkurkkujen
kanssa.