Sunnuntai 27.5.2012

Anton-pojan äiti pidätettiin Tampereella

Luotu: 
1.8.2009 15:04
Päivitetty: 
1.8.2009 15:51
  • Kuva: Fontanka ru

Poliisi on ottanut perjantaina kiinni venäläisen Rimma Salosen, joka kuljetti vuonna 2008 poikansa Venäjälle.

Anton-pojan tapaus on saanut tänä kesänä paljon julkisuutta, kun suomalaisdiplomaatti auttoi pojan isää Paavo Salosta salakuljettamaan pojan takaisin Suomeen.

KRP on kuulustellut myös Paavo Salosta epäiltynä lapsen omavaltaisesta huostaanotosta, lapsikaappauksesta ja valtionrajarikoksesta.

Anton Salosen tapaus tuli julkisuuteen toukokuussa, kun isä löysi poikansa Venäjältä ja kävi hakemassa hänet takaisin Suomeen. Poika salakuljetettiin rajan yli autolla. Tapaus nostatti kohun Suomen ja Venäjän välillä, sillä poika tuotiin maahan diplomaattiauton takakontissa Pietarissa työskennelleen suomalaisdiplomaatin avustuksella.

KRP aloitti kesäkuussa oman esitutkintansa siitä, ovatko pojan isä ja suomalaiskonsuli syyllistyneet toiminnassaan rikokseen. Pojan äidin asianajaja valmistelee puolestaan oikeudenkäyntiä Venäjällä.

Poliisin mukaan nainen on kiinniotettuna Pirkanmaan poliisilaitoksella, Tampereen pääpoliisiasemalla, jossa häntä kuulustellaan ja tehdään tapauksen esitutkinta. Poliisi ilmoittaa tiedottavansa asiasta seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina 3.8. aamupäivällä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Seppo Olavi Lehto

Sorilla on rikolliset ja savuisat tilat Olen asiasta valittanut

Tupakointi on sallittu selleissä. Kysyin että tuokaa minullekin viinaa ja turvaseksiä. Jouduin hengittämään laittomien ja kyseenalaisten vapaudenriistojeni takia 2 eri kertaa 2008 ko. tiloissa tupakansavuja. Ruoka oli kuin jotain sianruokaa eli räkäistä puuroa ja paahtamatonta paahtoleipää.

Ko. vapaudenriistot ovat Jaakko Tuutti lakitoimiston käsittelyssä.

Seppo Lehto
Tampere

erkkikalevilaakso

Varmentaa, että tapauksesta *tulee* diplomaattinen kriisi! Venäjä tulee vielä reakoimaan voimakkaasti Rimman kiinniottoon ja hänet täytyy nyt sitten myös vangita. Peli kovenee ja mitä sanoo arkkitehdit Stub, Holmlund, Brax ja Halonen ja Vanhanen joka ei koskaan tiedä mitään?

Holotna Pravda

Seuraava viihdepläjäys onkin se ulina minkä Suomen antifasistinen komitea tästä nostaa. Haen popcornia.

tapio_o_neva

Tuossa Fontankan uutisessa nimittäin sanottiin, että Rimma Salonen oli soittanut ennen Suomeen tuloaan vielä Johan Bäckmannillekin.

Kunhan Alma Media, Sanoma ja Yleisradio, Brax, Holmlund, Vanhanen, Stubb, Bonniersin MTV3, Yhtyneet Kuvalehdet ja Allers (Seiska) ovat ammattijournalistisen epäpätevyytensä osoittaneet, joskus ensi keskiviikkona, torstaina tai perjantaina Johan "Johan nyt on" Bäckman ilmestyy Uuden Suomen sivulle kertomaan, miten laittomasti viranomaiset ovat toimineet, miten epäpätevää ja valheellista uutisointia on tehty ja miten typeriä lausuntoja edellä mainituille tiedostusvälineiden edustajat ovat antaneet.

Ilmeisesti Johan Bäckman saattaa saada SDP:ltä ja Kokoomukselta puoluetukea, kun näin Rimma Salosen vapaudella keskeytetään hetkeksi Kokoomuksen ja SDP:n puoluerahoituskeskustelu.

Tämä juttu kestää noin viikon seuraavaan seestymisvaiheeseen.

Jos Bäckman olisi viisas, hän pelästyttäisi Stubbin ottamalla yhteyttä Venäjän federaation virallisen lehden, Rossijskaja gazetan tähtitoimittaja Nadezhda Sorokinaan, joka on ennenkin pannut valtioneuvoston pelkäämään.

Lisäksi uhkakuvaa tehostaisi, jos Mihail Markelovilta saisi lausunnon.

Hyvää elokuvailtaa! Tämän parempaa jännitystä tai huumoria ei ole tarjolla edes Finnkinossa!

pekkapoeka

kuin Viron ja Venäjän patsastelut. Rimma on kova kimma, safkahuolto on varmasti viritetty parhaaseen rähinäkuntoon ja mökäfoonissa on uudet patterit. Missä ne maamiinat ovat varastossa? Ei niitä ole mihinkään hävitetty. Lähdetäänkö porukalla istuttamaan niitä rajavyöhykkeelle?

Liike

Sen uutisen mukaan poliisi olisi ottanut Salosen kiinni jo laivalla.

"Äidin asianajan Heikki Lampelan saamien tietojen mukaan pidätys tapahtui Viron puolella perjantaina. Antonin äiti oli matkalla Tallinnasta Helsinkiin ja sieltä tarkoituksenaan matkustaa sekä muuttaa Tampereelle lastensa seuraksi".

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/asianajaja_poliisi_nappasi_ant...

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tuo on asianajaja Lampelan ilmoitus tapahtumien kulusta ja hänen tehtävänsä Rimma Salosen asianajajana on esittää tapahtumat mahdollisimman myönteisesti oman päämiehensä kannalta.

tapio_o_neva

Minusta nyt pitäisi kaikkien Tampereen yliopiston tiedotusoppineiden rynnätä tekemään haastattelu Rimma Salosesta, venäläisestä sankariäidistä Volgalta Nizhni Novgorodista, joka ei pelkää fašisteja eikä uusliberaaleja.

http://www.russian-victories.ru/

Ehdotan, että SAFKA avaa verkkosivut, joilta saa amerikkalaiseen tapaan ostaa solidaarisuusteepaitoja, kyniä ja mukeja.

Lisäksi SAFKA voisi tehdä Etelä-Suomen lääninhallitukselle solidaarisuusrahankeräysluvan.

tapio_o_neva

Fontankan mukaan Rimma Salonen otettiin kiinni Tampereen lentokentällä. http://www.fontanka.ru/2009/08/01/019/

Näin ollen häntä ei olisi otettu kiinni Virossa.

Yleisradion tehtävänä on esittää asia mahdollisimman edullisesti sisäasiainministeri Anne Holmlundin ja poliisiylijohtaja Mikko Paateron kannalta.

Heikki Lampela taitaa olla entinen sosialidemokraatti ja nykyinen kova kokoomuslainen. Jos näin on, on aivan oikea poliittinen ratkaisu valita kokoomuslainen asianajaja, koska näin saadaan riita Kokoomuksen jäsentenväliseksi sekä lisää poliittista uskottavuutta.

erkkikalevilaakso

Stub, Holmlund, Vanhanen & Halonen tämän casen ovat synnyttäneet ja saisivat lopettaa sen myös mahdollisimman pikaisesti!

Tuoreessa muistissa on, kun Haloselta toimittaja kysyi salakuljetuksen (Seitsemän päivää)- jälkeen, niin Halosen vastaus oli "mietimme pitkään erilaisia vaihtoehtoja". Tuo *mietintä*, koski siis Paavon ja Antonin 3 viikkoista visiittiä Suomen suurlähetystössä Venäjällä!!
http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

tapio_o_neva

(poistettu tekstiä)

Римма Салонен прилетела в Финляндию, получив гарантию от мужа, что с ней ничего не случится, и она будет в полной безопасности.

Накануне она звонила финскому правозащитнику Бекману Йохану, и сообщила ему о том, что летит в Финляндию. По её словам, полиция обещала ей полную свободу, более того, Салонен сообщили о том, что её личные счета разморожены и она может забрать деньги, хранящиеся в банках страны - около 30 тысяч евро. Чтобы получить эти средства и заодно увидеть своего ребенка Римма Салонен и отправилась в Финляндию.

(poistettu tekstiä)

----------------------------------------------------------

http://translate.google.com

Rimma Salosen 30 000 euroa on jäädytetty pankkeihin.

K-Veikko

Tampereella pidätettiin äidin poika, joka muutti Venäjältä Suomi diplomaatti

Lähde: Fontanka.ru; tänään, 53 minuuttia sitten
Rimma Salonen vangittuna lentokentälle tänään, Suomessa Tampereella.

Tällä hetkellä hän on väliaikaisesti poliisin säilössä. Mukaan puolustajat, todennäköisesti maanantaina, se voidaan periä menettelyn ennen rikosasiassa lapsikaappaustapauksissa. Hänen pidätyksen, poliisi vaati.

Rimma Salonen saapui Suomeen, se on saanut varmuuden hänen miehensä, että se ei tapahdu, ja se on täysin turvallista.

Eilen hän soitti Suomen puolustaja Johan Bekmanu, ja kertoi hänelle, että lentää Suomeen. Hänen mukaansa poliisi lupasi hänen täydellinen vapaus, todellakin, Salon ilmoitti, että hänen henkilökohtainen tili jäätynyt, ja se voisi nostaa rahaa tallennettu pankit maa - noin 30 tuhatta euroa.

Voit saada näitä varoja ja samalla nähdä lapsensa Rimma Salonen ja lähti Suomeen.

Aiemmin todettiin, että poika laittomasti viety Venäjä Suomeen henkilöstön auto maan pääkonsulaatti Pietarissa.

http://translate.google.com/translate?hl=fi&ie=UTF-8&sl=ru&tl=fi&u=http:...

http://www.mk.ru/social/publications/328149.html

Puolustusasianajaja näyttäisi olevan
Johan Bekmanu,
jotenka uutinen on saatu "varmasta lähteestä".

tapio_o_neva

No sen verran nyt mainitsisin, että en ajatellut ottaa Johan Bäckmnin ja Jarmo Koposen töitä Uudessa Suomessa vastaan kääntämällä koko artikkelia, jossa sanotaan, että maahantulemisensa aattona Rimma Salonen oli soittanut oikeudenpuolustaja (oikeustaistelija) Johan Bäckmannille. Rimma Salonen oli saanut (Suomen) poliisilta tietää, että hänelle taataan vapaus ja että Paavo Salonen oli sanonut, että hän saa vapaasti ottaa pankkien jäädyttämät 30 000 euroaan.

Uutisessa on sen verran hämärää, että oikean uutisen kirjoittamiseksi tarvitaan ammattijournalisti tai G-mies.

1. Todennäköisesti Johan Bäckmanilla on suhteet Fontankaan ja todennäköisesti hän on tietolähde.

2. Kuka Suomen poliisista on antanut Rimma Salosen ymmärtää, että hänelle taataan rikosoikeudellinen immuniteetti niin kuin Hymy Lahtiselle?

3. Onko Fontankalle valehdeltu, että Suomen poliisi olisi luvannut Rimma Saloselle immuniteetin, jonka voi myöntää vain oikeuslaitos?

4. Onko Paavo Salonen todella sanonut, että Rimma Salonen saa ottaa 30 000 euroaan, jotka viranomaset ovat jäädyttäneet.

5. Miten kokoomuslainen Heikki Lampinen kytkeytyy asiaan jo ennen tuota Suomeen tuloa ja miksi todennäköisesti Johan Bäckman neuvoi juuri julkikokoomuslaisen entisen sosialidemokraattisen asianajajan?

Jotenkin tuntuu, että tämä viimeinen käänne on korkeampaa matematiikkaa ja onnistuessaan muodostaa kokoomuksen jäsentenvälisen remonttimiesten ja stubbilaisten kesken.

Jotenkin luulisin, että onko Tuomioja mastermindina rakentanut Stubbille ansan. Se, missä määrin kyseessä on Kokoomuksen keino peittää Tarastin komitea ja puoluerahoitus tai edistyksellisten kokoomuslaisten Stubbia, Kataista ja Vanhasta vastaan rakennettu salaliitto, näkynee Tarja Halosen ensimmäisistä lausunnoista. Jos Halosen lausunnot ovat mieleltään järkkyneitä vanhan rouvan lausuntoja isojen pikkupoikien kovaan peliin joutuneelta naiselta "omin sanoin", kyseessä on yllätys ja smoke screen Kokoomuksen puoluerahoitusskandaalille. Jos taas Halonen vaikuttaa järkevästä, on kyseessä Stubbin, Vanhasen ja Kataisen västainen remonttimiesten ja Niinistön salaliitto Niinistön ja Pekkarisen saamiseksi ministereiksi Kataisen ja Vanhasen sijaan.

jarmokoponen

Mitä vielä! Olen oikein tyytyväinen verkkokeskusteluun, joka jatkaa raapaisuja, joita ehdin ja huomaan tehdä. Parasta (kansalais)journalismia ovat linkit tiedon lähteille (Suomen Kuvalehdessä on oikein kilpailu menossa). Kiitos.

tapio_o_neva

Jopas jotakin! Nyt on kyllä pastori Ruokanen heittäytynyt hurmoshenkiseksi, kun lietsoo lähdeviitteitä ja linkkejä Suomen Kuvalehteen, joka on aina ollut vastuullisen lehtityön ja eheän epäloogisuuksia kartavan ja harmonisen maailmankuvan kannattaja.

Lehtityössä, jossa alistutaan akateemisen kirjoittamisen tapaan lähdeviitteille, tuotetaan empiirisellä maailmankuvalla epävarmuutta oikeasta ja väärästä sekä pakotetaan ajatteluun "älyllisen rehellisyyden" nimissä.

En olisi uskonut, että suomalaisuuden linnake, Suomen Kuvalehti, lietsoo linkittäjiä yhä suurempaan uhoon ja järjen käyttöön kirjoittamisessa.

No, maailma muuttuu Eskoseni, maailma muuttuu.

Hannu Mikael

Rahoja ei ole jäädytetty.

"..её личные счета разморожены и она может забрать деньги, хранящиеся в банках.."
=
..hänen henkilökohtaisten tiliensä jäädytys on purettu ja hän voi nostaa pankeissa talletetut rahat..

Karelin

... on äidin ja isän paras hyväksyä. Valtioilla ei siinä ole mitään sananvaltaa. Kun Anton on aikuinen, mitä mahtaa hän ajatella koko " kaappauksesta " ??? Äitiä ei pidä missään tapauksessa vangita. Isää ei myöskään. Panknaa lapseen kohdistuva rakkaus etusijalle huolimatta omista intressesitänne. Jos näin ei käy, siitä voi olla arvaattomat seuraukset.

tapio_o_neva

Anton Salosen juttu oli sikäli selvä, että FSB osoitti Paavo Salosen ja Simo Pietilän Rimma Salosen kannoille hyvän hyvyyttään toivoen ilmeisesti, että asianomaiset pääsisivät johonkin ratkaisuun.

No tuloksena oli kaappaus ja rohkaisu Paavo Saloselle esiintyä Seiskassa Venäjän karhun kaatajana. Haloenkin Vanhasen kanssa profiloitui oikein mainiosti ihmisoikeuksien puolustajajuristina, kun suunnitteli pöydän ääressä "eri vaihtoehtoja" eli kaappausta, mitä voidaan pitää avustamisensa rikokseen ulkoasiainhallinnon kautta tai yllytyksenä rikokseen. Suomen lain mukaan yllytyksestä voi saada saman, minkä teostakin.

Voitte varmaan arvata, miltä Venäjän hallituksesta venäläisten äitien puolustajana tuntuu lukea Paavo Salosen voitonriemuista ilmoitusta siitä, että Venäjän poliisiviranomaiset auttoivat viranomaistiedoin ihmisryöstössä: lapsenryöstössä venäläiseltä äidiltä.

Se, että Stubbin piti mahtailla hävittyään Abhasian ja Etelä-Ossetian tasavallat Etyj:n puheenjohtajana 2008 sai hänet tavoittelemaan mielikuvavoittoa!

Tämän tuloksena Anton Salosella ei ole vanhempia eikä pitäisi olla vanhempia. Äidin pitäisi olla Hämeenlinnan naisvankilassa kolme vuotta ja isän Venäjällä vankilassa 6-15 vuotta yhdessä Simo Pietilän kanssa, jotta oikeusvaltiot toteutuivat. Missä on "lapsen etu"?

Vähintä, mitä Stubb voisi tehdä, olisi ryhtyä Anton Salosen ottoisäksi siksi aikaa, kun oikeusvaltiot ovat hänen vanhempansa vankilassa istuttaneet.

On varmaan mukava peruskoulussa sanoa vanhempien ammatiksi linnankundi ja linnangimma. Monellakaan lapsella ei nimittäin ole molempia vahempia vankilassa samanaikaisesti.

Ope

Kasvattajana olen sitä mieltä, että lapsen paras paikka on pienenä eli allle kouluikäisenä olla äitinsä luona, varsinkin kun äiti on lastenhoitaja koulutukseltaan ja isä on aika iäkäs. Lapsen etu on tärkeintä, ei riita tai kiista valtioiden välillä!

tapio_o_neva

siksi, kunnes vanhemmat kasvavat aikuisiksi. Vanhemmat käyväs sitten lomilla vankiloistaan.

Tässä kysymyksessä ei ole kyseessä Anton Salosen paras, vaan Stubbin NATO-uskottavuus, Halosen nöyryys enemmistöparlamentarismille eli Matti Vanahselle sekä koko Suomen länsiuskottavuus.

Suomessahan isillä ei ole mitään oikeuksia, ellei äiti ole venäläinen.

kissa

Suomen isät tarvitsevat opetusta, ettei perheet hajoa. Eilen oli hyvää opetusta kristillisellä kanavalla. Muuhun koulutukseen satsataan. Lapset imevät opetusta myös esimerkistä. Perheet saavat tapella oikeustuvissa. Perheasiat ei kuulu edes oikeustupiin. Kyllä ihmisiä riistetään.

semi

Aavistivat tämän tulevan kriisin ja perustavat suojeluskunta joukkoja mustikka sadolle, 2km lähempänä ei saa ulkomalaaiset (Venäläiset)? poimia mustikoita. Parasta viihdettä kansalle ja asianomaisille kaikkea muuta, mutta tulikohan äiti ilman taustatukea Venäjältä.? Kuten Tapi toteaa tässä voi Stubb kävellä ansaan, joko Tuomiojan tai Venäläisten.

tapio_o_neva

Kun Fontanka paljasti tuon Bäckmanin osuuden asiaan niin alan epäillä, että Tampereen käräjäoikeus voi tehdä jonkilaisen päätöksen, mistä on jo julkisuus sovittuna.

Jutussahan on kaksi varmaa häviäjää: Alexander Stubb kaappaajien johtoryhmän jäsenenä ja Tuija Brax oikeusministerinä, jonka pitäisi luovuttaa vastavuoroisesti Paavo Salonen ja Simo Pietilä Venäjän oikeusviranomaisille.

Halonen kompromettoi itsensä jälleen kerran tutulla virrellä siitä, että Venäjän pitäisi kuulua lapsikaappaussopimukseen.

Mistä Rimma Salonen TIESI, että poliisi antaa hänen kulkea vapaana Suomessa ja koska Paavo Salonen KERTOI Rimma Saloselle, että tämä voi hakea pankkiin jäädytetyt 30 000 euroaan?

Huijasiko Bäckman Rimmaa saadakseen provkaatin tapahtumaan? Valehteliko poliisi itse Rimmalle, että tällä on rikosoikeudellinen immuniteetti Somessa? Valehteliko Paavo Salonen, että Rimma voi ottaa jäädytetyt 30 000 euroaan?

Miksi juuri kaikista asianajajista juuri kokoomuslainen poliitikko-juristi on Rimman asianajaja?

Olisiko koko operaatio sittenkin Sauli Niinistön suunnittelema Stubbin kompromettoimiseksi ja Kataisen panemiseksi nurkkaan, jotta hallitus vaihtuisi Pekkarisen-Niinistön hallitukseksi?

Kumpi tässä on Stubbia vastaan hyökkäävä mastermind? Niinistö vai Tuomioja?

Hotcat

Rimma Salonen pitää palauttaa heti takaisin Venäjälle, kohta Venäjä muuten syyttää Suomea hänen kaappauksestaan Suomeen! Rimma takaisin Venäjä-paratiisiin, valtio maksakoon junalipun rajalle.

tapio_o_neva

Jos nyt vihreä totuus Suomen luonnosta sanotaan niin Rimma Salosen lisäksi Paavo Salonen tai kukaan muukaan ei kuulu luonnollisesti "Suomen luontoon", koska asuimme jo jääkaudella Ukrainassa.

Olen myös sitä mieltä, että Martti Ahtisaari pitää palauttaa Viipuriin, Ulpu Iivari Sallan Naruskaan ja Paavo Lipponen Tervolaan.

Helsingissä on paljon eläjiä, jotka eivät luonnollisesti kuulu sinne, vaan luonnolliseen ympäristöönsä.

Vieras

Rikollinen heti takaisin kotimaahansa ja pysyvästi, kummallista että yleensä on päässyt Sengenin alueelle ja vielä kävelee vapaana.

Lapsen kidnappaaja pahimmasta päästä ja vielä eräät tässäkin palstalla puolustelee ulkomaalaista rikollista.

Hannu Mikael

Äiti kaappasi lapsen Venäjälle. Isällä oli kaksi venäläisen oikeusistuimen päätöstä, että huoltajuus kuuluu hänelle. Siitä huolimatta pojan Suomeen tuonti takaisin ei onnistunut normaalisti, ja Ulkoministeriöstä ei apua tullut, vaikka pari viikkoa sitä odoteltiin konsulaatissa.
Konsulaatin virkamies suivaantui pattitilanteeseen, ja toi isän ja pojan diplomaattiautollaan Suomeen poika piilotettuna tavaratilaan.
Virkamiehellä ei ole paluuta konsulaattiin, kun tuli rikkoneeksi kaikki mahdolliset sopimukset ja lait.
Ulkoministeri Stubb julisti virkamiehen teolle täyden tukensa. Diplomaattipiireissä kohistiin, että suosiiko Suomen ulkoministeri salakuljettajia? Putin suivaantui, että konsulaatin virkamiehen pitäisi vaihtaa työnantajaa, ja siirtyä kirkon leipiin.
Suomeen palannut äiti pidätettiin kuulusteluihin.
Oikeustaistelija Bäckman löytänee vielä koko proseduurista ainakin fasismia, ja mahdollisesti rasismia. Ainakin Virossa, ja nyt mahdollisesti myös Suomessa.
Tulisiko koko kertomuksen avainhenkilö, ulkoministeri Stubb luovuttaa Venäjälle kuulusteluihin, jotta ehkäistään maiden välisten suhteiden huononeminen, ja mahdolliset ehdotukset yhteisistä sotaharjoituksista?

tapio_o_neva

Puolustusministeri Jyri Häkämies sopii tammi-helmikuuksi 2010 Norjan ja Venäjän kanssa yhteissotaharjoitukset Suomen Lappiin.

Korpraali Alexander Stubbille komennetaan Suomen puolustusviomin puolesta joku naisupseerikokelas tai miesupseerikokelas, joka puhuu venäjää, avustajaksi.

Stubb nimitetään tilapäisesti korpraalina ryhmänjohtajaksi täysin valtuuksin ja hänelle annetaan venäläinen kivääriryhmä johdettavakseen harjoituksessa.

Kun on viikko tetsattu suksilla ja lumipuvussa Stubbin loistavalla maratonkunnolla ja vartioitu sekä keitetty ryhmän kanssa kaminan päällä tshajua, alkavat henkiset edellytykset uudelle Pohjoiselle ulottuvuudelle olla olemassa.

Anatoli Serjukov voisi sitten hommata sitten hyvästä ryhmänjohdosta Stubbille jonkin sotilasansiomitalin, jollaista ei ole kenelläkään Euroopan unionin ulkoasiainministerillä.

tapio_o_neva

Joukkotiedotusvälineiden edustajia kielletään haastattelemasta Halosta enää kysymyksestä, jottei tuo pateettinen hokema siitä, että "Venäjän pitäisi olla lapsikaappaussopimuksessa" enää jatkuisi.

On olemassa IVY:yn liittyviä syitä, miksi Venäjä ei ole sopimuksessa ja läpeensä laiskat toimittajat, jotka peistaavat tuota ärsyttävää hokemaa, voisivat ottaa siitä selvää.

erkkikalevilaakso

Ei kait kukaan kuvittele, että Rimma Salonen olisi tullut Suomeen edes "yrittämään" Antonin takaisin kaappausta, se nyt kait lienee selvää. Tietysti raha on yksi ja merkittävimpiä syitä, jos pankki jäädyttänyt aiempien tapahtumien johdosta, mutaa lisäksi se, että kyllähän lapset ja Anton poika ovat se tärkein syy. Eniten tässä kiinnostaa se, missä tuo *kiinniotto* tapahtui? Virossa ja Viron maaperälläkö, vai Viron aluevesillä, Tampereen lentokentälläkö, asiassa on TAAS niin paljon ristiriitaisuuksia ja ihmettelen, ettei löydy yhtään objektiivista toimittajaa! Tehtää Te US se mihin ei muut pysty tai halua ja selvittäkää & taustoittakaa tämä case?

http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

Laatokka

Luulenpa, että Rimma Saloselle se RAHA on se kaikkein tärkein syy. Hylkäsihän hän vanhimmankin poikansa. Tuskin sitä mennään naimisiin itseään noin paljon vanhemman miehen kanssa muuten.

Misha

Täyttä sekoilua tämä keskustelu. Rimma S ilmoittautui itse Tallinnan lähetystön suomalaiselle poliisille, joka toimitti hänet pyyntönsä mukaisesti Suomeen. Täällä odotti vangitsemismääräys, jonka hän hyvin tiesi. Hyvä, että palasi hoitamaan asiansa. Täyttä puppua, että hänellä olisi täällä varoja jäädytettynä. Hän vei kaikki vähät rahat mennessään lähtiessään ristiretkelleen. Varmaan tuli ikävä lapsia, mutta myös suomalaista perusturvaa.
Rimma tekisi viisaasti jos antaisi asianajajan hoitaa asiaansa ja tukkisi outojen dosenttien,kirkkoherrojen ja nevojen suut.
Loppu hyvin kaikki hyvin - Suomessa syntynyt suomalainen poika on synnyinmaassaan. Toivottavasti vanhemmatkin saavat asiansa kunton.