Sunnuntai 27.5.2012

Valtio maksamassa koko vaalimunauksen

Luotu: 
4.8.2009 06:53
  • Kuva: Oikeusministeriö

Oikeusministeriön mukaan valtio korvaa kunnille kuntavaalien uusinnasta koituvat ylimääräiset kulut todennäköisesti kokonaan.

Kuntavaalien uusinta järjestetään kuukauden päästä Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä, koska kuntien kokeilemassa sähköisessä äänestyksessä ilmeni ongelmia.

Ylimääräiset kulut koskevat äänestystä ja äänten laskentaa. Vaalien ehdokasasettelu pysyy samana. Uusintavaaleissa ei järjestetä enää sähköistä äänestystä.

Valtion korvauksen määrää selvitetään parhaillaan. Aiempien arvioiden mukaan vaaleista koituu kunnille lisäkuluja kaikkiaan noin 130000 euroa.

Valtio saattaa osallistua myös puolueiden kustannuksiin. Tuki ohjattaisiin puolueiden kunnallisjärjestöille ja summa määräytyisi ehdokkaiden lukumäärän mukaan.

Normaalisti puolueet eivät saa valtiolta vaaleihin puoluetuen lisäksi ylimääräistä tukea. Puolueet lähtevät kuitenkin siitä, että oikeusministeriön täytyy osallistua myös ehdokkaille toistamiseen aiheutuvien kampanjakulujen maksuun.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen
Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen Brax Jääskeläinen

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) ja vaalijohtaja Arto Jääskeläinen (sd) ovat vastuussa siitä, että TietoEnator vai kelvottoman äänestyksen aikaiseksi, josta sitä oli varoitettu. Effi jne.

Sarjassamme koivistolaisen tasavallan tunareita!

Liike

Selvää lienee, että sähköistä äänestystä jostakin periaatteellisesta syystä vastustaneet sabotoivat sen aiheuttamalla tarkoituksellisia virhetuloksia varsinkin Vihdissä. Jokainen nettisivuja selaillut tietää, että näin tehtiin.

Poliitikot eivät ymmärrä montaakaan asiaa.

Tässä tapauksessa päätettiin järjestää uudet vaalit suotta.

maraz

Näinköhän jossain huitsinnevada-pikkukunnassa on kuultukaan koko Effistä ja vaikka oltaisiinkin, löytyisikö sieltä kymmeniä kunnassa äänioikeuden omaavia aktivistijäseniä tarkoitukselliseen haitantekoon?

Effi ei todellakaan ole mikään digitaalikettutyttöjen bittienvapautusrintama. Ottaisit asioista selvää.

Sähköinen äänestys ei toimi niin kauan kuin sen toimittajana on hyvävelijärjestelmällä valittu kasvoton liikeyritys, jonka jokaista porrasta kiinnostaa vain raha. Tarvitaan avoimuutta ja puolueetonta koko järjestelmän auditointia - tätä Tieto Oyj (entinen TietoEnator) ei suostu tarjoamaan.

TietoEtanatorin (sic) paskuudesta voisi avautua parinkin viestin verran, mutta kummasti Tietoa kritisoivat viestit tuppaavat katoamaan verkosta nopeasti. Käytännössähän kyse on siitä, että em. hyvävelijärjestelmää hyväksikäytetään Suomessa täysin estoitta ja nauretaan päälle pomojen saunaillassa. Rahaa kaadetaan kymmeniä miljoonia ikuisuusprojekteihin, jotka olisi toisessa firmassa saatu valmiiksi satakertaisesti halvemmalla ja jo vuosia sitten.

Hyvänä esimerkkinä tästä käynee AKE:n järjestelmäuudistus, jonka Tieto on sössinyt aivan täydellisesti. AKE:n palvelujen uudistushanke aloitettiin vuonna 1999, ja sen oli tarkoitus valmistua vuoden 2003 aikana. Näillä näkymin kuljettajatietojärjestelmät valmistuvat kuitenkin vasta vuoden 2011 loppuun mennessä.

Hankkeen kustannusarvio nousi alkuvaiheessa enimmillään 27 miljoonaan euroon, mutta toteutuneet kehittämisprojektin ja tietojärjestelmien kustannukset olivat nousseet viime vuoden loppuun mennessä jo 49 miljoonaan euroon.

Minkähän takia näitä projekteja sysätään EDELLEEN Tiedolle vaikka kaikki kansaa lukuunottamatta tuntuvat olevan erittäin tietoisia koko firman maineesta pohjattomana kaivona, jonne valtio syytää aina vain lisää rahaa?

Liike

Mahtavatko tuon otsikon alla olevat kommentit olla järkevyydessään säkenöiviä?

Tuskin. Siksi jätin ne lukematta. Lukekoon, ken tahtoo.

Sinulle kirjoittaja: jos haluat minun lukevan tekstisi, kirjoita se peruskohteliaaseen sävyyn.

Januski

"AAA, AAA, en kuule sua, en kuule sua!" Olet omaksunut päiväkoti-ikäisten paradigman hienosti. Onnea valitsemallasi tiellä.

Reiska

Stanan tunarit !! Kovin moni teille totesi ettei roskalaitteenne toimi.

Joku vieläpä syyttää toimimattomista rojuista äänestäjiä ja sanoo uusintavaaleja turhiksi... käsittämätöntä. Muuttakoon sellaiset vaikka Kiinaan, Usaan tai muihin vielä lumedemokraattisempiin maihin kuin Suomi.

Liike

Koko hässäkkä johtuu siitä, että puolue Vihreät halusi käyttää äänestyksessä heidän ohjelmaansa, mutta kun siihen ei suostuttu, päätettiin kokeilla kilpailevaa ohjelmaa ja koko Suomen maan vihreät masinoitiin vastustamaan sitä hirmuista ei-vihreää ohjelmaa.
Niinpä se huonosti toimiva ohjelma todettiin huonosti toimivaksi.

Niin ... se ei kai oo tärkeetä, mikä ohjelma toimi.

VierasBrandheim

Eikös tuo Viro käyttänyt sähköistä äänestystä virheettömästi.Mahtoiko siellä olla myös kirjainyhdistelmä OK ,kun oli äänestys tehty.Mummot ja vaarit varmaan ymmärtävät tällaisen OK:n kun vielä vastakirjoilla hakevat pankista rahaa??etc.etc.etc.