Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Tänne Madonna-kaaos iskee pahiten

Tänne Madonna-kaaos iskee pahiten
Julkaistu: 6.8.2009 10:39
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Itämerenkatu tulee olemaan täysin tukossa torstai-iltapäivällä. Suurin osa 85 000:sta Madonna-fanista tullee Jätkäsaaren konserttipaikalle joko jalkaisin tai kuvan oikealle puolelle jäävän metroaseman kautta.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Itämerenkatu tulee olemaan täysin tukossa torstai-iltapäivällä. Suurin osa 85 000:sta Madonna-fanista tullee Jätkäsaaren konserttipaikalle joko jalkaisin tai kuvan oikealle puolelle jäävän metroaseman kautta.

Faktakulma

Ruuhkahuippujen poikkeusjärjestelyt:

-Länsiväylän ja Porkkalankadun suunnasta tuleva liikenne ohjataan Ruoholahdenkatua keskustaan ja Itämerenkadulta tuleva liikenne Mechelininkatua Hietaniemen suuntaan.

-Keskustasta länteen suuntautuva liikenne ohjataan Ruoholahdenkatua Ruoholahden sillalle ja sieltä edelleen Porkkalankadulle ja Länsiväylälle. Mechelininkadun etelään suuntautuva liikenne käännytetään Porkkalankadun sivuväylälle Lauttasaaren suuntaan.

-Mahdollisesti ajoneuvoliikennettä ei sallita myöskään Eerikinkadulta, Kalevankadulta ja Lönnrotinkadulta Aabrahaminkadun länsipuolelle, vaan se käännytetään Aabrahaminkatua Ruoholahdenkadun suuntaan. Liikenne ohjataan Telakkakatu - Mallaskatu risteyksessä Uudenmaankatua pitkin Erottajalle ja Hietalahdenranta - Bulevardi risteyksestä Bulevardia Erottajan suuntaan.

Tänä iltana Helsinki tulee olemaan täysin jumissa Madonnan konsertin takia. Kyseessä on suurin koskaan Suomessa ja koko Pohjoismaissa järjestetty maksullinen konsertti, ja se tulee vaikuttamaan kaikkiin Helsingin keskustassa liikkuviin, vaikka ei Madonnasta olisikaan kiinnostunut.

Liikenne vaikeutuu pahasti iltapäivällä ja illalla Hietalahdenrannassa, Mechelininkadulla ja Itämerenkadulla Ruoholahden, Lapinlahden ja Hietalahden alueella.

Iltapäivällä kello 12 - 18 Itämerenkadun ja Hietalahdenrannan välillä liikenteeseen voi tulla pitkähköjä katkoksia.

Ruuhkahuippujen aikana keskustassa on liikenteen suhteen useita poikkeusjärjestelyitä.

Länsisatamaan johtava tavara- ja matkustajaliikenne pyritään sallimaan normaalina. Matka laivalle saattaa pahimmassa tapauksessa ruuhkista johtuen kestää erittäin kauan, joten Tallinnaan matkustavien on syytä varata aikaa huomattavasti normaalia enemmän. Helsingin Satama pyrkii pitämään terminaalien pysäköintialueet laivamatkustajien käytössä, mutta pysäköintipaikkoja on rajallinen määrä.

Esimakua Madonna-kaaoksesta saatiin jo tiistaina Tallinnassa. Siellä Madonnan Laululavan konsertin näki ”vain” runsaat 70 000 fania, mikä sekin riitti ruuhkauttamaan kaupungin. Paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan ”kaduilla sai kauhoa eteenpäin ihmismassassa”.

Julkinen liikenne oli Tallinnassa tupaten täynnä ja taksit sahasivat keskustan ja Laululavan väliä yhtenä rintamana. Suurin osa faneista matkasi Tallinnassa neljän kilometrin matkan keskustaan jalkaisin.

Helsingissä etäisyys Jätkäsaaren keikkapaikalta keskustaan on onneksi hieman lyhyempi, 2,5 kilometriä.

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Madonna
 
 
 
 

Käsittämätöntä touhua

Käsittämätöntä, että ulkomaalainen henkilö pakottaa bisneksenteollaan osan helsinkiläisistä luopumaan vapaan liikkumisen perusoikeudesta.

Käsittämätöntä, että Mad donnan konsertin järjestäjät eivät hommaa yleisölle istumia vaan seisottaa ihmisiä ehkä kuusi tuntia taivasalla.

Käsittämätöntä, että jotkut tulevat satojen kilometrien päästä katsomaan Madonnaa screeniltä, kun ikätyttöä ei livenä näe kahdesadan metrin päästä 80 000 ihmisen takaa. Jotkut ovat takimmaisia tässäkin konsertissa.

Käsittämätöntä, että kukaan ei ole julkisuudessa tuominnut Madonnan Helsingin keikan ns. hiilijalanjälkeä, kun juuston syöjätkin tuomitaan nykyään.

Käsittämätöntä, että noin keskinkertainen laulaja on hysteerisen suosittu.

Snuttaa fjoosalle

Kakssataa parii verkkosukkia ei ole turhaan. Mihinköhän ne joutuu käytön jälkeen? Jos löytäis muutaman niistä nii tekis tilin. Dyykkarin taivas - sekois kaali ku ...

Varoitus! VR:n rahastusautomaatti nimeltään lipunmyynti

VR:n rahastusautomaatti ja vitsi nimeltään lipunmyynti junavaunussa tahkoaa ensi yönä rahaa, kun Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) kulkee jakelemassa 80 €:n pikavoittoja kaikille, jotka eivät ole ymmärtäneet astua laiturilta suoraan lippuja myyvään vaunuun. Ei nimittäin riitä, että astuu junaan. Vaunusta toiseen ei pääse kulkemaan, joten oikeaan vaunuun on osuttava laiturilta.

Jotain toivoa oikeaan vaunuun osumisesta kenties on, jos juna odottaa valmiiksi asemalla. Väliasemalta oikeaan vaunuun osuminen on sen varassa, että huomaa jonkun suuren keltaisen kyltin, johon opaste lipunmyynnistä on merkitty (YTV:ltä saamani kirjeen mukaan). Virheitä tehneet ovat lähtökohtaisesti valehtelijoita ja huijareita.

Ei ole 2.5 kilsaa

Ei ole 2.5 kilsaa jätkäsaaresta keskustaan. Hyvä jos 1,5 km

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely