Sunnuntai 27.5.2012

Vahdi lapsen tv:n katselua - tässä syy

Luotu: 
7.8.2009 16:47
  • Kuva: Aaronyx / Creative Commons

Runsaasti televisiota ja videoita katsovien leikki-ikäisten lasten verenpaine saattaa olla useammin koholla kuin muiden riippumatta lasten painosta, espanjalais-yhdysvaltalainen tutkimus vihjaa. Tietokoneen käyttö ei vaikuta samoin.

Tutkimuksesta ei paljastu, miksi television katseleminen nostaisi verenpainetta, mutta pelkkä istuminen tai tietokoneen käyttäminen eivät. Yksi selitys on epäterveellinen napostelu, joka on luultavasti yleisempää televisiota katsellessa kuin käyttäessä tietokonetta tai pelikoneita, jotka vaativat enemmän aktiivisuutta.

Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehden julkaisemassa tutkimuksessa 111 amerikkalaista 3-8-vuotiasta lasta kantoi liikkeet rekisteröivää mittaria viikon ajan. Mittausten perusteella lapset olivat fyysisesti joutilaita noin viisi tuntia päivittäin. Tästä ajasta keskimäärin 1,5 tuntia kului television, videoiden, tietokoneen tai pelikoneiden parissa.

Pelkkä paikallaan oleminen ei liittynyt verenpaineeseen sen jälkeen, kun analyysissa huomioitiin lasten ikä, sukupuoli, pituus ja röntgenkuvauksessa mitattu rasvan määrä, mutta yhteys havaittiin tarkasteltaessa television ja videoiden katselua. Vähiten televisiota ja videoita katsovien verenpaine oli selvästi alhaisempi kuin eniten katsovien.

Tulokset eroavat aikaisemmista, samansuuntaisista havainnoista, koska tutkimuksessa huomioitiin lasten kehon rakenne ja rasvan määrä. Tutkimuksesta kertoi Uutispalvelu Duodecim.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Pelkästään katsellessa ei ärsykkeisiin reagoidessa voi vaikuttaa tapahtumiin tai muutenkaan tehdä asialle mitään kuten pelaillessa tai koneella puuhastellessa, luulisi varsinkin lapsille sen olevan myös yksi pulma.

HT

Kellä on kotona verenpainemittari voi kokeilla kuinka paljon verenpaine laskee kun lopettaa TV:n katselu. Parin viikon kuluttua jo huomaa eron. Eikä tarvitse lopettaa syömistä tai aloittaa liikkumista, riittää jo kun on samassa huoneessa, samassa tuolissa, mutta ei katso telkkaria. Tätäkin voisi joku oikea lääkäri tutkia.