Kansanedustaja Jyrki Kasvi selvittää Uuden Suomen blogissaan, että hänellä todettu sairaus on uusimisen jälkeen hoidossa, hallinnassa ja seurannassa. Hän palaa töihin syksyllä normaalisti.
Kirjoituksessaan Kasvi peilaa suhdettaan julkisuuteen. Kasvi muistuttaa olevansa julkinen henkilö, jonka toimintaa äänestäjillä on oikeus seurata.
Toisaalta kansanedustajanakin hän on kuitenkin myös ihminen, jolla on poliittisen elämän lisäksi myös yksityiselämä, joka kuuluu vain hänelle itselleen ja hänen läheisilleen.
-Ilta-Sanomat kuitenkin päätti, että tieto sairauteni uusimisesta kevätkesällä on äänestäjille niin tärkeä, että heille on oikeus se tietää. En halua edes tietää, mistä huhu, kuten toimittaja tietolähdettään eilen puhelimessa kutsui, oli Ilta-Sanomiin päätynyt, Kasvi napauttaa.

Kommentit
Toimitukselle
Syövän uusiutuminen on aina tragedia. Sen julkistaminen vastoin asianomaisen toivomusta on julkisuudenkin henkilön kohdalla vähintäänkin tahditonta. Uutisen välittäminen otsikon "Julkisuustemppu" alla on Usarin toimitukselta törkeä teko!
Korjannette asian pikimmiten.