Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ottaa kaiken ilon irti tuoreista vaalirahatiedoista, joiden mukaan kokoomus on saanut jättituen Sammolta.
Soinin mielestä kokoomuksen toiminta vaalirahoitusasiassa on ollut tekopyhää.
- Kokoomus kylpee fariselaisuudessaan. Se kannattaa tukiensa julkistamista, mutta ei tee sitä itse. Tämähän vetää vertoja jo Kepun tekopyhyydelle, Soini mollaa blogissaan.
Soini kutsuu Sammon kokoomukselle eduskuntavaaleihin 2007 antamaa 75 000 tukea "nallekarkiksi" yhtiön pääjohtajan Björn "Nalle" Wahlroosin mukaan.
- Melko mellevä melli. Ja kukaan muu ei tiedä mitään, Soini tykittää.
Soini pitää porvarihallituksen perustaa mätänä, ja että vaalivoitot on saatu ainakin osin suuren rahan avulla.
- Kokoomus selittää turparuutinki ruvella, ettei Kokoomuksen taloudellisessa tukemisessa ole mitään laitonta, Soini päivittelee.

Kommentit
Namusetä Wahlroos
Onkohan Sampo muistanut jakaa namuja muillekin kerjäläisille? Kokoomushan on uhkaavampi kerjälänen kuin romanialaiset toiminta-avustuksen pyytäjät. Soinilta irtoaa kyllä joskus paremmin kuin Iltalehden kolumnistilta. Kis-kis-karkkia!
soinin persut on kuin ajopuu koskessa
kyllä taas populismin aalloilla Soini keinuu - onko tuossa mitään analyyttista uutta - ei mitään - Soini ei siihen kykene eikä just kukaan muukaan persuista
mitä se merkitsee - sitä että persut ohjautuu ajanvirrassa ja ohjaa yhtä paljon ajan virtaa kuin ajopuu koskessa
jussi vaarala
populismi
Jos Persuja sanotaan populisteiksi, mikä tarkoittaa käsittääkseni jotain kansalaisten mielistelemistä, niin eikö se ole suurilta puolueilta populismia, kun ei haluta tehdä järkeviä ja ehkä kipeitä päätöksiä, koska pelätään äänestäjien reaktioita???? Sehän on sama asia kun äänestäjiä mielistellään, ja tulee suomelle paljon kalliimmaksi kuin Persujen populismi
"kyky puolueen" kyky
Analysoisin kyky puolueen kyvyttömäksi edes palkkaamaan asiansa osaavaa kirjanpitäjää, joka työkseen voisi laatia vaaliraha ilmoituksia.
Eli jos kepu on haluton niin onko kokoomus kyvytön vai haluton ja kyvytön?
Soini yksi kupla
Samaa mieltä Vaaralan kanssa. Peuhaapa Soini senkin suhteen, että kaksi perussuomalaista johtaa Lapissa perustettavaa marjanpoimijain yhdistystä, joka kyttää suomalaistenkin firmojen maahan tuomia ahkeria poimijoita. Nyt siellä laaditaan sääntöä, että poimija ei saa tulla 2 kilometriä lähemmäksi asutusta. Lapissa käyvänä ja siellä myös asuneena en voisi metsässä taata, etten lipsahda lähelle jotakin tönöä, joka näkyy puskasta vasta muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä.Että siitä vaan poliisit perään. Tämä vieraitten vihaaminen on paljon kammottavampaa kuin koko vaalirahoitukset. Että se siitä soinilaisten höpinästä, että työn perässä tulijat savat tulla maahan. Eivät, Timo, näytä saavan.Äläkä rupea selittelemään, että se nyt on joidenkin puuhastelua.
Nalle, ane ja uskonpuhdistus
"- Kokoomus selittää turparuutinki ruvella, ettei Kokoomuksen taloudellisessa tukemisessa ole mitään laitonta, Soini päivittelee."
Myihän katolinen kirkkokin aneita. Kuka meistä on viaton heittäköön ensimmäisen kiven.
Nyt tarvitaan "uskonpuhdistusta", onko Soinista Lutheriksi?
Vastauskonpuhdistaja, katolilainen Timo Soini
Soini on niin juoni mies, että hän natottaa Suomen Sauli "NATO" Niinistöä ovelammin.
Uskoisin, että hän saa vielä EVA:n ja EK:n rahoituksen, jos järjestää Keskustan oppositioon ja yhdessä Kokoomuksen ja SDP:n kanssa ryhtyy kampeamaan Suomea NATO:oon.
Englantilaisen sanonnan mukaan politiikka on kannatuksen keräämistä köyhiltä ja rahojen keräämistä rikkailta lupaksella suojella köyhiä ja rikkait toisiltaan.
Toinen englnatilaisen sanonnan mukaan politiikka on vastustajien rahojen siirtämistä omille kannattajille.
Luetun ymmärtäminen taitaa
Luetun ymmärtäminen taitaa olla minulla heikkoa, kun en osaa pitää tuota "raivostumisena".
Luetun ymmärtäminen
"Luetun ymmärtäminen taitaa olla minulla heikkoa, kun en osaa pitää tuota "raivostumisena"."
Lehdistössä kaikki negatiiviset tunteet ovat nykyään "raivostumista". Joku "bb-tähti" "raivostuu", kun vessapaperirulla on väärin päin telineessä.
Toinen verbi, jolle ei löydy vastinetta, on "järkyttyä"
Kansa "järkyttyy", kun "kaikkien rakastama" näyttelijä sairastuu. Kieli köyhtyy.
Pekkarinen haluaa katkaista Häkämiehen vaalirahoituskanavan
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=200...
soinin persut on kuin ajopuu koskessa
ei mitään analyyttista uutta soinin puheissa - pelkkää populistista myötäilyä - soini eikä juuri kukaan persukaan analyyttisuuteen kykene
soini ja persut onkin yhtä paljon ajanvirtaa ohjaava kuin ajopuu koskessa
kylläpä tekee totuus
kylläpä tekee totuus Jussi-pojalle kipeää..
luulisi
olleen soinin suurin ja nopein ja terävin taho vaalirahakeskustelussa mutta kaikkea kanssa
siinä sulle totuutta - soini lusikoi koko ajan hilloa toisten poimimista marjoista
älykäs ihminen pysyy
älykäs ihminen pysyy hiljaa toisten virheistä ja puuttuu asiaan vasta sitten kun on mahdollista korjata
Soini-kritiikki on melkoisen huvittavaa sillä kaikki mitä Soini päästää suustaan/kynästään, pitää täydellisesti paikkansa ja mikäpä korruptoituneita puolueita enemmän ärsyttäisi kuin totuudenpuhuja. Sehän on suomalaiselle keskivertopoliitikolle kauhistus, että joku on kiinnostunut tavallisen kansan asioista muutenkin kuin kolme kuukautta ennen EK-vaaleja
minä en ole
nähnyt Soinin puheissa vielä kertaakaan mitää erityisen älykästä - pikemminkin keveitä kommentteja marginaalista
se että sanoo mikä on oikein ja mikä väärin tehty on valovuoden päästä siitä että tarjoaisi jotain vaihtoehtoa miten pitäisi menetellä
soini ei siis ole keskustelun keskiössä vaan sen marginaalissa
jos ihan oikeasti olet
jos ihan oikeasti olet Soinin plokeja lukenut, etkä ole niissä mitään järkevää nähnyt niin joudun kertomaan sinulle aika karvaan totuuden: Sinulla on luetun ymmärtämisen ongelmia.
Sen lisäksi, että Timpan plokit ovat älykkäitä, ne ovat myös erittäin hauskoja
ja tämä lauseesi: "se että sanoo mikä on oikein ja mikä väärin tehty on valovuoden päästä siitä että tarjoaisi jotain vaihtoehtoa miten pitäisi menetellä"
toistan vielä, jos olet oikeasti lukenut plokia, et ole ymmärtänyt lukemaasi. tietysti asiassa on myös toinen puoli: jos on sitä mieltä, että toinen on automaattisesti väärässä kaikessa mitä sanoo, niin tietenkään silloin ei voi myönteisiä ja oikeita asioita löytääkään.
Normaalia käytöstä
Yhtä normaalia kun oli puolueiden rahankeruu ja -saanti oli niiden antajien käytös. Mitä rahalla ja vallalla tekee, jos niitä ei voi käyttää? Suurimpaan ääneen huutavat ne "nyt onnekkaat", jotka eivät osanneet hakea tai vain muuten saaneet vaalityöhönsä tukia. Mitä se sellainen demokratia on, missä ei sitä edustajaansa tai puoluetta voi tukea tai tehdä töitä sen eteen, minkä ajatusmaailmaa kannattaa? Mukana ovat kaikki, joita asiat kiinnostavat yksilöistä, yhtiöihin aina ammattiyhdistysliikkeeseen asti.
Rahan demokratiaa
Suomesta on tullut epädemokraattinen maa. Vallan kammareihin on hiipinyt yritykset, joilla on rahaa rahoittaa puolueita, ja lobata omia etujaan.
Eikö puoluetuen tarkoitus ollut aikoinaan rahoittaa puoluetoiminta? Eikö mikään riitä?
Tässä mennään lujaa vauhtia siihen että vähävaraisten etujen ajajat eivät voi kampanjoida tasavertaisesti esim. Kokoomuksen kanssa, ja se näkyy vaalien tuloksissa.
Nykyinen mediapulina aiheesta ei tunnista mihin Suomen demokratia on ajautunut. Tuloksena on näennäiskeskustelua summien suuruuksista, kun lähtökohtaisesti pitäisi olla että kaikki tuet esille - kaikki.
Länsimaissa demokratia on korruptoitunut
Tämä on vain normaalia lännettymiskehitystä.
Soinin innostus
Ehtihän Soinikin sitten mukaan vaalirahoitushuutoon. Uutta ei tullut tässäkään huudossa. Muutama ilmeinen piirre tässä keskustelussa näyttä olevan.
-aihetta ylläpitävät Yle ja Hesari "uutisoinnilla" jonka ainoa tarkoitus on piilottaa Demarien tuska SAK:n antamista vaalirahoista.
-koko höpötys lähtee kansan yllyttämisestä pikkuasioiden äimistelyyn
-mitään vaihtoehtoa puolueiden rahoittamiseen ei esitetä
-kärki suuntautuu koko ajan kepuun ja nyt kokoomukseen
Eipä ollut Soinillakaan mitään sanomista siihen, että puolueiden rahoittaminen ei ole laitonta vaan hyväksyttävää toimintaa. Yhtiöt tekevät sitä sellaisen hteiskuntakehityksen turvaamiseksi, jonka katsovat vievän politiikkaa toimintaympäristön kannalta oikeaan suuntaan. SAK:n sekaantuminen rahoitukseen on tosin jäsenmaksuina kerättyjen varojen käyttöä vastoin sitä tarkoitusta, jota varten jäsenmaksuille myönnettiin verovapaus. SAK:n toiminnan todellinen kannatus nähtäisiin heti, jos yritykset lopettaisivat jäsenmaksujen keräämisen ja jäsenet joutuisivat itse ne suoraan maksamaan.
Jostain on puolueiden rahoitus kerättävä, huonoin vaihtoehto olisi se, että puolueet päätettäisiin rahoittaa kokonaan verovaroista, silloin ei yhtään uutta nousijaa syntyisi politiikkaan.Vallan jako olisi sementoitu nykyasemiin.
Mitä vastapalveluita on odotettavissa
Vastenmieleiseksi kuvion tekee se, että toisen puolueen, eli rkp:n, talouspoliittinen neuvonantaja on rahoittamassa kokoomusta. Voi kysyä, mitä palveluksia kokoomus joutuu rahaa vastaan tekemään kielipuolueelle.
Talouspoliittinen neuvonantaja varmasti tietää, että pienelläkin rahalla voidaan hankkia vipuvaikutusta.
Suomalainen puolue kerjää svekomaaneilta rahaa
Sehän olisi kuin palestiinalainen pyytäisi siionisteilta toiminta-avustusta. Kokoomus on suomalaisen puolueen alennustila, samanlainen kuin Paavo Lipponen, joka otti vastaan Sfp:ltä Freudenthalin rasistimitalin.
Vastapalvelus voisi olla
Vastapalvelus voisi olla vaikka se, että kun valtio-omisteisia yrityksiä taas yksityistetään, sellaiset henkilöt kuten Tor, Kaj-Erik, Björn ja Mikael ovat oivia henkilöitä yritysten johtotehtäviin.
Paavo Lipponenkin varmaan olisi samaa mieltä.
Svenska folkpartiet - kaikkien hallitusten äiti
Jotenkin luulen, että Björn Wahlroos osti Sammon rahoilla Kansalliselta Kokoomukselta seuraavia asioita tai saattoi ostaa seuraavia asioita:
- 1) kansainvälisen nuuskarikollisuuden jatkaminen mittavalla salakuljetuksella ja salakaupalla Tornion, Vaasan, Turun sekä Helsingin kautta. Edelleenkin ilmeiesti 1/4 pietarsaarelaismiehistä käyttää nuuskaa ja edelleenkin ilmeisesti bensiiniasemat toimivat salakaupan keskuksina. Kun sisäasiainministeri on kokoomuslainen yo-merkonomi Anne Holmlund ja poliisijohtajana ylinopeushurjastelija Mikko Paatero (kok), on tietenkin selvää, ettei ainakaan tämän hallituksen aikana Astrid Thorsin yllytyksestä puututa tähän ongelmaan. 27 Euroopan unionin jäsenvaltiosta Ruotsi on ainoa, joka suosii kansainvälistä nuuskarikollisuutta levittäen sitä naapurimaihin.
- 2) Pakkoruotsin turvaaminen. Åbo Akademin suojaaminen korkeakouluyhdistämiseltä Turun yliopistoon ja Turun kauppakorkeakouluun.
- 3) Vaalirahoituslain turvaaminen siten, että kaikki voidaan pestä ruotsinkielisten säätiöiden kautta.
- 4) Sfp:n ottaminen mukaan hallituksiin, jossa Kokoomus on vastoin kansan tahtoa
Kun ohjelmalista svekomaaneille pyhistä ja kalliista asioista on olemassa ei edes tarvita sopimusta Kokoomuksen eduskuntaryhmän ostamisesta - valmiiksi puoluekuritettuna kypsänä kaurana.
Vahingonilo on paras ilo
Siinä tosin Soini on oikeassa, että valtapuolueet ovat kurkkuaan myöten vaalirahasotkussa, ja ovat kaikki tyynni harrastaneet pimittämistä ja muunneltua totuuttaa asiassa.
Soinin on helppo riekkua, kun varsin oletettavasti oma puolue ei ole yrityksiltä rahaa saanut. Olisi varmaan kelvannut.
Kepun Timo Kalli sai vyöryn aikaan toteamalla tahattoman vilpittömästi, että vaalirahoituslakia ei tarvitse noudattaa, kun siinä ei ole mitään rangaistuksiakaan. Eli puolueet eduskunnassa ovat säätäneet itselleen lain rikottavaksi.
Seurauksena oli Vanhasen hallituksen kaatoyritys, mutta Kokoomus ja SDP pitivät samaan aikaan tässä asiassa hyvin matalaa profiilia, kun itsellä oli huonot housuissa.
Nyt sitten vuorollaan Kokoomus on päässyt valokeilaan ja Häkämies ja kumppanit luulivat selittelyillä selvittävän, vaikka sieltäkin löytyy rahoituksien pimittämisiä.
Nähtäväksi jää vielä SDP:n sotkujen selvittäminen, kuinka ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksuja on pimeästi kanavoitu puoluepolitiikkaan ja jopa presidentin valintaan.
SDP:n osalta julkinen pyykki voi jäädä kesken, sillä Suomessa istuu edelleenkin alamaismentaliteetti, joka ei salli presidentin taustojen avaamista kuin soveltuvin osin.
Ohessa säästyy SDP:kin julkisuuspyykiltä, vaikka silläkään ei ole puhtaat jauhot pussissa.
Jää vain nähtäväksi myöhemmin, kykeneekö eduskunta vesittämään Tarastin työryhmän muutosesitykset?
Sieltä on odotettavissa puolueille pelkkiä tiukennuksia, ja puolueiden pitäisi ne itseään koskevina jossain muodossa hyväksyäkin.
Veikkaan Tarastin työryhmän vaalirahoitustiukennuksiin eduskunnassa tehtävän löysennyksiä ja porsaanreikiä.
Itselleen on vaikea olla ankara.
Tarastin työryhmä
lantraa miedoiksi esityksensä jo valmiiksi - sitä vartenhan se on asetettu.
Ja eduskunta sitten tarjoilee sen kansalle ja kansa nielaisee tosta vaan - olihan se ylparlamentaarisen työryhmän yliparlamentaarisen viisas mielipide joka on nieltävänä.
Kysymys jää - mihin me tuollaisia saamattomia nahjuksia demokratiassa tarvitaan kuin istuvat kansanedustajat ovat kun eivät itse kykene ja/tai uskalla puuttua asioihin joihin heidän jos kenen pitäisi vaan asettaa milloin minkäkinlaisen selvitysmiehen tai tyäryhmän asioita setvimään.
Tulee vaikutelma että eduskunta on kuin ravintolavieraat jotka palauttelee ruokalajeja keittiöön kokkien uudelleen tehtäviksi kun ei ruoka oikein kelvannut. Ja kansa maksaa sen eliittiravintolan.
Yrityksen tehtävä on
Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen (ja tukea kokoomusta).
Wahlrosso osti luvan pitää pinkkejä housuja Kokoomukselta
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1425696
Kokoomukselle pitää maksaa, jos aikoo käyttää pinkkejä housuja.
Katainen pitää vaaleanpunaista solmiota
Kokoomuslaiset ovat vihdoinkin ottaneet vaarin Tarja Halosen kehoituksesta ja ovat tulemassa ulos kaapeistaan: pinkkiä näkyy jo.
Pinkillä rahaa
Kokoomuslaisena kiitän vihjeestä. Seuraavaa vaalirahaa kokoamme pinkeilä pikkupöksyillä.Ja rahaa tulee, sillä jokseenkin jokaisella on kai pöksyt,joillakin jopa kahdet.. Muistakaa muut puolueet, kampanja on varattu meille.Lähden 65-vuotiaana iloisesti myymään Toivo-talkookojuilla pinkkejä.
Ei mitään vapaaehtoisesti!!!
Poliitikothan paljastavat puoluerahoitusta vain sen verran mitä toimittajat saavat selville.
Entäs ennenvanhaan !
Vanhoina hyvinä aikoina eli silloin kun oli paljon 100-%.sti valtio-omisteisia yhtiöitä: Enso, Veitsiluoto, Kemira, Neste, Valmet, Wärtsilä, Postipankki, Alko ja Veikkaus y.m. Silloinkin olivat kassat levällään aina ennen vaaleja, mutta suunta oli varmasti silloin täysin toinen kuin kokoomus. Nämä asiat olivat täysin hyshys-asioita. Silloin nallekarkit jakoi oikein isänalle eli kyllä asiat tapaavat periytyä kumma kyllä.
Mikäli silloin olisi näistä asioista avannut suunsa olisi joutunut ikuiseen paitsioon ja saanut syytteen valtiopetoksesta. Eivät ne ajat ole muuttuneet vielä mihinkään suuntaan aikaisemmasta.