Miksi lasta saa kurittaa talutushihnalla?

Joidenkin mielestä koskettaminen on rikos, toiset pitävät sen puutetta pahana.

Kun laki lapsen fyysisen kurittamisen kieltämisestä aikoinan säädettiin lain laatijat nimenomaan perusteluissaan toivat ilmi ajatuksen siitä, että vaikka laki onkin säädetty, niin lievästä ruumiillisesta kurituksesta ei automaattisesti lätkästä vanhemmille rangaistusta. Tämä onkin oikea periaate, sillä jokainen, joka lapsia on kasvattanut tietää, että teoria, periaatteet ja käytäntö ovat joskus todella kaukana toisistaan ja että lapsen kasvattaminen joskus vaatii toimenpiteitä, jotka ylimitoitettuina menisivät kielletyn puolelle.

Lapsen kuten koirankin kasvatus vaatii ns. väkivaltaan viittaavia otteita, mutta niitä pitää käyttää hillitysti ja ilman oikeata voimaa.

Se nyt vaan on niin, että molemmat edellämainitut kokeilevat rajoja, ja osa sitten vielä niin, etteivät usko kuin fyysisen ylivallan osoittamiseen. Jos tätä ei tehdä, niin seuraavat 18v onkin aika tuskaista hommaa.

Voimaa ei tarvitse käyttää, täytyy vain osata näyttää että fyysinen ylivalta löytyy.

Kaikkiin ei todellakaan mikään syliin sulkeminen ja hyssyttely pure.

Kukkahatuttädit voi mennä teorioineen vaikka siperiaan tai käydä adoptoimassa jonku rasavillin tapauksen ja kokeillla itse.

Ehkäpä lasten fyysinen kurittaminen on kielletty siksi, ettei se "lievän kurittamisen" ja pahoinpitelyn raja ole kuitenkaan kaikille vanhemmille ihan selvä. Itselläni on ystäväpiirissä sellaisia, jotka saivat lapsena "piiskaa" esim. pölyimurin putkesta jne...
Mitä muuten tulee lasten kasvatukseen, niin on se kumma, jos ei aikuiset ihmiset pysty ilman väkivaltaa kasvattamaan lapsia! Ei minun ainakaan ole tarvinnut lapsiani piiskata tai muuta, hyvin ovat kilttejä lapsia olleet. Väkivalta voisi tietysti olla helppo tie leipoa lapsista nöyriä ja kilttejä, mutta eipä paljoa sellainen kasvattaminen kiinnosta.

Olemme tottuneet väkivallan kierteeseen. Se asuu monessa kodissa. Todellisuudessa se asuu vanhemmissa. He eivät välitä lapsistaan. Toimivat vain itsekkäästi. Jos lapsi otetaan perheen jäseneksi, ei tule mitään ongelmia. Ei ole kolikkia, sairauksia, ei nuoruuden ongelmia. Tämä vaatii vanhemmita paljon.
Nimimerkki: ei hakattu - ei hakannut.

En malta odottaa että saan itse lapsen, joka voi sitten pitää minua pilkkanaan ja tehdä mitä huvittaa. Siihen mennessä kun minulla on lapsi, ei voi antaa kotiarestia, koska kyse on vapaudenriistosta, tukistaminen on pahoinpitelyä, toruminen on kunnianloukkaus ja syliin ottaminen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Hävettää elää nykysuomessa.

Vanhemmat eivät ehdi/osaa/jaksa kasvattaa, koulu ei osaa/ehdi/jaksa kasvattaa, poliisi ei ehdi/jaksa/osaa kasvattaa. Kuka kasvattaa?

Tilanne näkyy kartsalla, porukka kasvattaa itse itseään. Jo kymmenvuotiailla on selkeästi eläimellinen nokkimisjärjestys, joka perustuu vääristyneiden ihanteiden varaan. Tilanne on maaseudullakin vähintäänkin yhtä paha, kuin 70-luvun pahimmissa jengikeskittymissä Etelä-Suomessa.

Silloin asia aiheutti etusivujen juttuja valtalehdissä, kansallisen huolen ilmaisun eduskunnassa. Tänä päivänä turtunut kansa vain hymähtelee, ja hautaa kaikessa hiljaisuudessa nuorisoaan.

Mummoja potkimme hissikuiluun...

Ongelma lasten kasvatuksessa näyttäisi olevan juuri tuo, että kuri koetaan jotenkin fyysiseksi tapahtumaksi.

Ja kun nykyään pikku piltitkin tiedostavat fyysisen koskemattomuutensa, niin vanhemmat ovat rangaistuksen pelossa jättäneet kaikki kuritoimenpiteet pois ja samalla myös luopuneet kasvattamisesta.

Kun kuri sitten vaihtuu keskariin, niin siinähän meillä kasvaa kunnon isiä ja isänmaan toivoja.

Mutta kuri voi olla muutakin kuin fyysistä remmillä pätkimistä ja kädestä retuuttamista. Kurin sijasta pitäisikin puhua siis kasvattamisesta, ohjaamisesta, tukemisesta, ymmärtämisestä jne.

Mutta kun nykyperheissä hyvin usein lapsi on ainut aikuinen jolla on valta, niin mitäpä muuta voi odottaa, kuin pallo hukassa olevia vanhempia ja sormipystyssä olevia asiantuntijoita.

Kasvatuksesta on helppo puhua tai kirjoittaa, mutta kuka on täydellinen omalla kohdallaan? Yrittää pitää ja yleensä se onnistuukin. Ongelma on vain se, että niin lapset kuin aikuiset ovat joskus väsyneitä tai ylirasittuneita. Yleensä ylilyönnit tapahtuvat silloin, kun vanhempi on väsynyt.

Kuitenkin toisaalta asioita käsitellään sen kautta, että lapsen olisi aina tehtävä niinkuin vanhempi haluaa tai toivoo. Näinhän ei tarvitse olla. Tämäkin vaatii monesti ymmärrystä vanhempana. Mitä hyväksyä, milloin ja mitä ei.

Oletteko muuten törmänneet vanhempana suurempaan kärsimättömyyteen naapurin lasten kohdalla? Tuntuuko naapurin lapset kakaroilta, jotka voisivat pysytellä enemmän omalla pihallaan?

Sanoisin, että lapset kasvattavat vanhempiaan. Kasvattajana olo vaatii eniten itsekritiikkiä.

En ole aivan saa mieltä että jo esikoulu/koulun ensimäsillä vuosina opetetaan lapsille että heihin ei saa edes tukistaa.
Kiitos P. Tyäläjärven jonka aikana otetiin mallia Ruotsin "vapaasta kasvatuksesta". Minkä seurauksena saamme poimia hedelmiä jo ala-asteen kouluista missä hudotaan toista koululaista veitsen kanssa.
Sitä paitsi kouluja voi syytää myös siitä että heillä ei ole koulukiisamista. Koska rehtorit pelkäävät koulun mainetta jos asiasta tulee julkinen.
Jotain mätää ja runsaasti

Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan.