Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä Suomeen voisi rakentaa kolmekin uutta ydinvoimalaa. Katainen sanoo Kalevan verkkolehdessä, että hänen mielestään lupa uuden ydinvoimalan rakentamiseen tulee antaa kaikille kolmelle voimayhtiölle, jotka ovat jättäneet hakemuksen.
Katainen perustelee ydinvoiman lisäämistä suomalaisen teollisuuden tarpeilla.
– En tiedä, minkä takia uusien ydinvoimaloiden määrää pitäisi tietoisesti minimoida. Jos halutaan, ettei ydinvoimalla tuotettua sähköä viedä ulkomaille, tähän voidaan tehdä rajoitukset, Katainen sanoo Kalevassa.
Katainen perustelee luvan myöntämistä useammalle uudelle voimalalle myös sillä, että ydinvoiman rakentamisessa valtio ei joudu maksumieheksi.
- En ole löytänyt järkeviä perusteita sille nyt pääsääntöisesti vallalla olevalle näkemykselle, että kotimaisen edullisen sähköntuotannon määrää yritetään minimoida", valtiovarainministeri toteaa.
Uudesta ydinvoimaluvasta on tarkoitus päättää hallituksessa loppuvuodesta.

Kommentit
Hyvä idea
Lisää työpaikkoja nyt ja tulevaisuudessa ilman valtion tukiaisia. Halvempi ja puhdas energia tuo työpaikkoja ja nostaa kaikkien elintasoa. Myös vihreiden. Avauksenakin on Kataiselta reipas ja raikas: kolme uutta ydinvoimalaa! Hyvä idea.
Kuvavalinta
Heh, onpa Kataisesta saatu hieno kuva poimittua. Vielä kun pienet sarventyngät saisi pään sivuille niin tulisi mieleen...
Hei, Haloo ?!
Vlade taitaa olla stubbi tai ainakin poliitikko, siis täh? Ensin viedään työpaikat, nyt ydinvoimaa. Eikö kellään raksuta..raks-raks mitä rapparinkakara puuhaa.
Katainen osaa
Lyhyt yhteenvero:
Suomen vienti kutistui 41 prosenttia
Toukokuussa vienti ja tuonti jäivät Tullihallituksen kuukausitilaston mukaan 41 prosenttia pienemmiksi kuin vuotta aikaisemmin.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/08/03/suomen-vienti-kutist...
Erityisesti kärsi Venäjän-kauppa. Vienti Venäjälle supistui lähes 60 prosenttia ja tuonti Venäjältä jäi toukokuussa puoleen viimevuotisesta.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Vienti+Ven%C3%A4j%C3%A4lle+k%C3%A4rsi+...
Vuotta aiempaan verrattuna teollisuustuotanto väheni toukokuussa 23,2 prosenttia.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/07/10/tuotanto-romahti-pah...
Tarkoitus lienee ärsyttää
Tarkoitus lienee ärsyttää Venäjää lisää. Tällä hetkellä kun energiaa tuodaan Venäjältä. Kokoomuksen vaalirahoittaja Patria voisi tykätä, jos Kokoomus saisi Venäjän suuttumaan.
Kokoomus voisi sitten ehdottaa vaikkapa 1 miljardin lisäystä puolustusbudjettiin, jos Venäjä suuttuisi.
Venäjälle alistujat
Suomen pitäisi siis kulkea Venäjän talutusnuorassa energia-asioissa jatkossakin, jotta Venäjä voi Suomea sitä kautta painostaa ettei vaan "Venäjää ärsytettäisi". Suosittelisin näille Venäjää hysteerisesti pelkääville ja alistumiseen viehtyneille siirtolaisuutta Venäjän suuntaan, jos kerran itsenäisessä maassa asumista pitää niin kovin turvattomana.
provo
Oletko nyt ylpeä itsestäsi,zsi, kun lähetit provon ja kukaan muu kuin sinä ei kiinnostunut?
Oh, hoh. Todellako?
Onko kirjoittaja todella sitä mieltä, että Suomen ydinvoimalapäätökset ovat jotenkin Venäjän asia? Jos näin olisi, niin kyllä silloin olisi syytä harkita nopeasti Natoon liittymistä tai maasta muuttoa. Vaikka kirjoittaja ilmeisestikin tiennee ja ymmärtäneekin sen, miten tyhmää on ostaa ydinsähköä rajan takaa, kun Suomen viranomaiset eivät pysty niitä voimaloita valvomaan.
Katainen on aivan oikeassa, sekä osoittaa poliittista rohkeutta ilmoittaessaan kannatavansa järkevää energiaratkaisua Suomelle. Taas jälleen kerran kun kaikkien pitää olla "edistyksellisiä" ja haihatella energia-asioilla. Ihan samalla tavalla kuin 60-80-luvuilla haihateltiin politiikalla, jonka perusteet ovat sittemmin osoitettu virheellisiksi.
Eipä tarvitse kuin vähän pintaa raaputtaa, niin käsittää, miten tuulimyllyt ja aurinkovoima ovat kestämättömiä energiavaihtoehtoja Suomelle. Kun Suomesta iso osa sijaitsee alueella, jossa aurinko ei paista vuoden kylmimpänä aikana, eikä talvisen pakkaskelin aikana myöskään tuule. Mistä se energia silloin otetaan kun sitä eniten tarvitaan?
Viherpiipertäjien ajamaa tuuli- ja aurinkovoimaa pitäisi vielä tulea verovaroin, ennen kuin sitä voisi tuottaa. Mutta kaikkein hulluinta näissä voimaloissa on vielä se, että jokaista tuuli- tai aurinkovoimayksikköä kohden tarvitaan 1 - 1,5-kertainen määrä säätövoimaa, eli niitä itseään suurempi hiili- tai maakaasuvoimala niiden lisäksi. Ja kukas sen lystin maksaa - veronmaksajat. Ei näitä säätövoimaloita tuuli- tai maakaasuyhtiöt itse rakenna. Joten, hyvä Katainen! Edes yksi poliitikko, joka ei höpise joutavaa vain energiapoliittisen muodin mukana.
Katainen on oikeassa: kolme lisäydinvoimalaitosta tarvitaan
YDINVOIMAA nyt, AURINKOENERGIAA tulevaisuudessa
Ydinvoima on AINOA lähitulevaisuudessa oleva KESTÄVÄ RATKAISU sähköenergian tuontiriippuvuuden ja päästöjen vähentämiseksi. Kaukaisemmassa tulevaisuudessa aurinkoenergia (suora tuotanto aurinkokennoilla ja peileillä sekä maalämpö) ja geoterminen energia tarjonnevat päästöttömän perusenergian yhdessä muiden uusiutuvien kanssa.
Fortum (loviisa-3): Sähköä ja kaukolämpöä
Olkiluodon (olkiluoto-3) myöhästymisen johdosta, TVO on paras asiantuntija seuraavan voimalan (olkiluoto-4) rakentamiseksi: voidaan aloittaa välittömästi, nyt virheistä oppineena.
Myös Fortum (loviisa-3) on varteenotettava hakija: lehtitiedoista poiketen myös kaukolämmön tuotto ja siirto pääkaupunkiseudulle on teknisesti mahdollista. Nimittäin: siihen EI käytetä liian alhaisen lämpötilan jäähdytysvettä (kuten esimerkiksi Helsingin Sanomissa virheellisesti väitettiin), vaan kaukolämpövesi kuumennetaan turbiinista otettavalla höyryllä 120-asteiseksi. Vesi siirretään pumppaamalla pääkaupunkiseudulle kaukolämpöverkkoon. Sieltä vesi palautuu voimalaitokselle 60-asteisena, jonka jälkeen prosessi alkaa alusta. Hankkeen taloudellisesti kannattava toteuttaminen edellyttää tietysti yhteistyötä, sillä sen hinnaksi on arvioitu ainakin miljardi euroa (suullinen tiedonanto Fortumin edustajalta). Fortumin mukaan uuden ydinvoimalaitosyksikön (1 000-1 800 MW) rakentaminen voidaan tehdä ilman yhteiskunnan taloudellista tukea (veronmaksajien rahoja).
Miksi ydinvoimaa?
1. Sähköenergian tuontiriippuvuus vähenee/poistuu (tähän ei tuulivoima pysty ja biomassan haittojen takia se ei voi täysin korvata fossiilisia polttoaineita). Teollisuus ja liikenne (sähköautot) tarvitsevat tulevaisuudessa (nykyisestä notkahduksesta huolimatta) yhä enemmän energiaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio (teollisuus ja työpaikat, terveys-ja sosiaalipalvelut, koulutusjärjestemä ym.) ei onnistu ”risujen polttamisella” eikä tuulimyllyillä. Vaikka tällä hetkellä elämme poliittisesti vakaalla alueella, emme voi tulevaisuudessa olla tuontienergian varassa (esim. Euroopan riippuvuus maakaasusta).
2. Hiilidioksidipäästöt vähenevät tavoitteiden mukaisesti (kun fossiilisia vähennetään ja biomassan käyttöä ei lisätä tolkuttomasti).
3. Pienhiukkaspäästöt vähenevät merkittävästi (joita nyt tulee sekä fossiilisista että biomassasta).
4. Ydinvoiman energiatehokkuus antaa raskaalle teollisuudelle mahdollisuuden pysyä kotimaassa (tuulella ja biomassalla se ei onnistu ja aurinkoenergian suurimuotoinen käyttö on kaukana tulevaisuudessa). Lisäksi ydinenergia on luotettavaa ja uudet voimalaitokset kestävät liikennelentokoneenkin törmäyksen.
5. Sähkön hinta pysyy ”siedettävänä” kun sitä on riittävästä tarjolla. Myös kaukolämpöä voidaan tuottaa pääkaupunkiseudulle (katso yllä Fortumin turbiinisysteemi, jolla vesi kuumennetaan 120-asteiseksi). Tuulivoima tulee kalliiksi ja biomassan ylenmääräinen käyttö lisäisi päästöjä ja kilpailisi ruuantuotannon kanssa sekä mahdollisesti tuhoaisi metsiä eli hiilinieluja peltoja raivatessa. Jätteitä ja metsäteollisuuden sivuvirtoja sekä ruuaksi kelpaamatonta biomassaa toki voidaan käyttää).
6. Veronmaksajien rahoja ei tarvita uusien ydinvoimalaitosyksiköiden rakentamiseen (tuulivoiman ylimitoitettu rakentaminen ”käy kukkarolle”).
Teollisuus
on suomesta ulkoistettu niinkuin järkevät poliitikotkin,mihin tarvitsemme ydinvoimaa???
nyt voisi katainen todeta kylmän viileesti että ei koske meitä. Jykä varmaan tarkoitti että kiinassa tarvitaan lisää ydinvoimaa kun teollisuus on sinne ulostumassa.
ps.saksassa pellot täynnä aurinkopaneeleja sijoitetaan niihin ja tuulivoimaan ja rajoitetaan järjetöntä sähkön kulutusta.
Ei kaikki teollisuus
Ei kaikki teollisuus Suomesta ole onneksi vielä kadonnut.
Esim. Raahessa ja Torniossa tehdään vielä terästä. Outokumpu Torniossa on maan suurimpia energian käyttäjiä. Ydinvoiman lisärakentaminen tarjoaisi sille merkittävän kilpailuedun ja loisi uusia työpaikkoja.
Suomesta olisi mahdollista luoda energiaparatiisi, kuten jo Pertti Voutilainen aikoinaan ehdotti.
Ei enää näitä työpaikkoja
Emme tarvitse lisää perinteisen terästeollisuuden työpaikkoja Ouluun. Koulutetaan nuoria vähän pidemmälle ja järkätään niille siistejä sisätöitä.
Edullinen energia
Kun se on niin turvallista ja puhdasta ja halpaa niin
- miksi ei rakenneta tänne Helsinkiin, jossa käyttäjät asuvat?
- miksi minun sähkölaskuni hinnassa tuo huokeus ei näy?
- miksi ns. teollisuus, joka mm. viime vuosina on Suomen puuteollisuuteen luonut uusia työpaikkoja maksaa sähköstä eri hinnan kuin tavallinen kuluttaja?
- kilpailukykyinen teollisuus Suomessa - onko se kiinnin vain sähkölaskun hinnasta?
Epäilen vain
laulajan lunnaat
Laula kukko
laula kukko
Peltoniemen, kirjava kukko
Laskelma
Tämä kukko laskeskeli mahdollisten kahdeksan ydinvoimalan sähköntuotantotehoksi noin 10000MW. Ne ovat lauhdevoimaloita joissa jäähdytysveden mukana häviää noin 60% tuotetusta energiasta meriveteen eli 15000MW.
Välimatka rantateitä pitkin Loviisasta Simoon on noin 1000km eli lauhdelämpötehoa riittää 15MW/km eli 15kW/m. Päällysteen keskileveyden ollessa 10m on neliömetrille lämmitysteho 1500W.
Asuinrakennuksissa suositeltava asennusteho jatkuvatoimisessa lattialämmityksessä on noin 70 – 100 W/m2 eli tehoa on 20-kertainen määrä käytettävissä.
Tällä lämmöllä saataisiin koko 1000km tieosuus pysymään sulana vuodet ympäri ja voitaisiin istuttaa palmupuutkin tietä reunustamaan.
Vai laskinko jotain väärin?
Hieno idea - enpä olisi uskonut !
Kokonaan mereen menevästä lauhteesta ei noin päästä. Mutta voidaan säästää oleellisesti hyötyenergiaa. Kaukolämpö otetaan turbiinista ns. väliotolla. Lauhdutin on pidettävä tyhjiössä kuitenkin.
Mutta hesasta takaisinpäin putki varmaan voidaan upottaa tiehen. Kaikille kaistoille tietenkin. On vain eduksi hyöty-/kombisuhteelle kun paluuvesi on viileämpää. Myös Hesan, Porvoon ja Loviisan kadut vodaan pitää sulana.
Tarvitsee lämpöeristää vain tuloputki.
Kuluissa, kolareissa ja ihmishengissä suuri säästö !
Ydinvoimaa voidaan rakentaa
Ydinvoimaa voidaan rakentaa lisää niin paljon kuin sielu sietää, mutta silloin pitää Suomeen rakentaa koko paketti että energia olisi kotimaista.Uraani kaivokset,uraanin rikastus laitokset sekä uraanin väkevöinti laitokset.Silloin suomi on oikeassa seurassa iranin ja pohjois korean kanssa.
Filunki-vihreää energiaa
Nythän Suomi on menoossa Saksan ja Tanskan seuraan huulivoimamaaksi:
-ajetaan hiilovoimaloita täysillä 100% ajasta, ne ovat varmoja ja suht halpoja- kun ei huomioida CO2-, pienhiukkas-, ymns päästöjä
- muutama % - 6% Saksassa- tuulivoimaa saadaan satunnaisesti, joka on kuitenkin pakko myydä naapurimaihin alennuksella koska heidän hiilivoimaloitaan ei voi pysäytellä satunnaisesti tunniksi, päiväksi eikä edes viikoksi.
Filunki-vihreää energiaa
Miksi emme saisi olla omavaraisia?
Suomi tuottaa itse vain n. 80& maassamme kulutettavasta sähköenergiastaan. Omavaraisuuden puutos katetaan sähkön tuonnilla Venäjältä.
- Miksi meille ei saisi rakentaa edes omaan käyttöömme tarvittavaa energian tuotantoa?
- kaikki se raha millä ostamme sähköä Venäjältä on pois omasta kansantaloudestamme.
Omat tuotatontolaitokset rakennetaan yksityisellä pääomalla. Sekä rakentamisen että tuotannon aikana valtio saa energioan tuotannosta huomattavat verotulot.
Nykyisessä suhdannetilanteessa olisi välttämätöntä että poliittiset päättäjät myöntäisivat luvat uusien voimalaitosten rakentamiseen. Jo pelkkä ilmoitus lupien myöntämisestä lopettaisi laman rakennusalalta.
Mitä pikemmin päätös tehdään sitä tehokkaammin se vaikuttaa työllisyyteen ja taloiden nousuun.
Vuonna 2008 suomi toi
Vuonna 2008 suomi toi venäjältä noin 11 000 gigawattia sähköä joka oli noi 12,5 prosenttia kulutetusta sähköstä.
Samaan aikaan Suomi kuitenkin vei sähköä 3335 gigawattia, joten tuontia voitaisiin vähentää rajoittamalla omaa vientiä.
Talvi tekee kiusaa
Helpommin sedästä tulee täti, kuin sähkön tuotanto ja kulutus saadaan jakaantumaan tasan kautta vuoden. Ydinvoimala ei tunne vuodenaikoja.
Tuohon uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen on turha ottaa kantaa ennenkuin nähdään saavatko koskaan sitä rakenteilla olevaakaan valmiiksi..
Ranksalaiset
Ranskalaiset haalivat urakoita sieltä sun täältä, millä keinoin? Hommat kuitenkin laahaa - kaikkialla.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
"Ukraina solmi kaksi vuotta sitten ranskalaisen Novarka-yhtiön kanssa miljardiluokan sopimuksen uuden kaarimaisen suojan rakentamisesta nelosreaktorin päälle 4-5 vuoden kuluessa."
"- Olemme järjestäneet kolme kansainvälistä konferenssia, varoja on kasattu yli 600 miljoonaa euroa, joten miksi työmaa on tyhjillään,..."
ydinvoimaa?
Yksi riittää.
Ydinvoima on tarpeellinen lisä sähkön tuotannossa.
Omavaraisuus sähköntuotannossa on koko hallituksen linja, mutta sähköä vieväksi maaksi Suomea ei haluta.
Ministeri Katainen on unohtanut ydinvastuulain, jonka
mukaan vastuu ydinjätteestä ja erityisesti voimala-onnettomuudesta on valtion.
onpas kuva
Onpas nätti kuva Kataisesta.
Toimituksen omaa hauskaa?
Toki kannattaa ja pitääkin
katsoa jo lopulta tästä kurjuudesta kohti tulevaisuutta.
http://helanes.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/17/ei-se-pelaa-joka-pelkaa
Ydinvoimavaltio
Taitaa Suomesta tulla sisulla ja sydämellä maa, joka asukasta kohti tuottaa eniten sähköä ydinvoimalla.
No, me olemme aina olleet tunnettuja taipumuksestamme kulkea niillä urilla, joista muut ovat jo luopuneet.
Kun olen seurannut nyt työn alla olevan voimalan kohdalla tapahtuneita mokia ja riitoja, niin voin olla aika varma siitä että Suomi on seuraava maa jossa tapahtuu vakava ydinvoimalaonnettomuus.
Säteilkääme!
Hieman realismia peliin
"No, me olemme aina olleet tunnettuja taipumuksestamme kulkea niillä urilla, joista muut ovat jo luopuneet."
Ei Venäjä ole luopunut ydinvoimasta, eikä luovu. Suomi on kuitenkin korkean turvallisuustason maa, myös ydinteknologiassa. Eikös se ole parempi, että ne voimalat on täällä Suomen rajojen sisäpuolella, kuin tuossa rajan pinnassa itäpuolella?
Eihän ne Olkiluodon viivästykset suinkaan suomalaisten mokista kerro -päinvastoin. Ne kertovat sen, miten vakavasti suomalainen viranomainen suhtautuu ydinturvallisuuteen.
Olisi syytä käyttää mieluumin järkeään, kuin sortua halpahintaiseen, mutta tietysti niin muodikkaaseen mustamaalailuun järkevää ja turvallista energian tuotantotapaa vastaan.
Myytit murtuvat
Myytit Suomen korruptoitumattomuudesta, puhtaasta ruuasta ja korkeasta turvallisuudesta murtuvat yksi toisensa jälkeen. Asoita kun ei tehdä puheilla ja paperilla.
Ehkä juuri siksi --- takametsien jussit . . .
. . . haluaa omia somalikulttuurin parhaat puolet - kaikki mahdollinen maasta irti heti eikä viidestoista päivä. Muutetaan Marsiin siten kun poltettava kama poppuu.
Suomessa on vielä fosforia lannoitteeksi muutamaksi vuosikymmeneksi. Jos haluttaisi hiukan pidentää elämisen edellytyksiä täällä, pitäisi kaikenpolttoterroristit saada aisoihin.
Rakentaa ydinvoimaa kaikin vomin: http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/fosfori_loppumassa_maapallolta_maa...
Koska valmistava teollisuus
Koska valmistava teollisuus maastamme lähtee ja työpaikat ovat jatkossa lähinnä hoito- ja palvelualla valtion verotulotkin vähenevät. Paikkaajaksi kaavaillaan energiatuotantoa joka raskaastikin verotettuna kykenee kilpailemaan eurooppalaisilla markkinoilla. Pieni lakimuutos mahdollistaa ydinenergian vientituotannon.
Kansalaispalkka ja sen rahoitus energiaviennillä - sekö on tulevaisuus?
sähköauto
Ensi vuosikymmenen loppuun mennessä töpselistä ladattavat sähköautot tulevat yleistymään. Siihen on hyvä varautua.
Vanhanenkin haluaisi rusinat pullasta:
Työntöapua sähköautolle Vanhaselta
" " Jos haluamme kehittää sähköajoneuvotoimi-alaa Suomessa ja sen olevan
alansa kärkeä maailmalla, meidän on toimittava nyt.
Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Päästöjen vähentämisen vaatimus
koskee niin yksittäisiä kansalaisia, kuin yrityksiä tai julkista valtaa.
Jotta tavoitteisiin päästäisiin, keskeiset politiikkalinjaukset tulee
päättää ja suuri osa toimenpiteistä toteuttaa jo kuluvalla
vaalikaudella. Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta
ilmastonsuojelun edelläkävijä.
Liikenne tuottaa noin viidenneksen Suomen hiilidioksidipäästöistä ja
on toiseksi merkittävin päästölähde maassamme.
Kun tavoitteena on vähentää kokonaispäästöjä 80 prosentilla vuoteen
2050 mennessä, ovat liikennettä koskevat tavoitteet kovia.
Liikenteen päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti parantamalla
ajoneuvojen energiatehokkuutta ja siirtymällä vähäpäästöisiin
energialähteisiin.
Sähköajoneuvoteknologia on yksi lupaavimpia keinoja vähentää päästöjä
keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.
Sähköajoneuvoteknologia tarjoaa Suomen kaltaiselle monista keskuksista
muodostuvalle maalle hyvät mahdollisuudet päästöjen vähentämiseen.
Ajoneuvoteknologian kehitys ja biopolttoaineet mahdollistavat
liikenteen päästöjen vähentämisen nopeammin kuin uskomme.
Kannatan yhdyskuntarakennetta, joka koostuu ihmisen mittakaavaisista
yhdyskunnista, joissa mahdollisimman moni voi hoitaa päivittäisen
asiointinsa kävely- tai pyörämatkalla.
Uskon, että hajakeskitetyssä mallissa paitsi minimoidaan
liikennemääriä, on myös paremmat mahdollisuudet hoitaa muu
energiahuolto ekologisesti ja saavuttaa muutenkin luontosuhde
päivittäin.
Tehokkaan ilmastopolitiikan välttämätön edellytys ei ole kaiken
keskitys.
Olemme merkittävän liikenteen teknologiamurroksen edessä. Se tarjoaa
uusia keinoja liikenteen päästövähennysten toteuttamiseen. Samoin
uusia liiketoimintamahdollisuuksia on käsillä.
Olen seurannut jo pidemmän aikaa sähköajoneuvoista ja liikenteen
sähköistämisestä käytävää keskustelua. Kun käytin runsas vuosi sitten
ensimmäisen puheenvuoroni sähköajoneuvoteknologian mahdollisuuksista,
en osannut aavistaa kuinka paljon asian ympärillä tapahtuu yhden
vuoden aikana.
Kuten kymmenistä viikoittaisista lehtiuutisista voimme nähdä,
autoteollisuus panostaa nyt voimakkaasti siihen, että fossiilisten
polttonesteiden sijaan liikumme tulevaisuudessa sähköllä.
Nyt on käynnistynyt maiden välinen kilpajuoksu sähköautojen
kehittämiseksi ja käyttöönoton lisäämiseksi, kun eri maat ovat
esitelleet omia ohjelmiaan ja suunnitelmiaan.
Suomessa on monista eri syistä hyvät edellytykset sekä uuden ajan
akkujen valmistukselle että myös sähköautojen kehittämiselle ja
valmistamiselle.
Sähköajoneuvojen nopea käyttöönotto edellyttää toimia julkiselta
vallalta. Jos haluamme kehittää sähköajoneuvotoimialaa Suomessa ja sen
olevan alansa kärkeä maailmalla, meidän on toimittava nyt.
Kansainvälinen kärki ei ole vielä karannut ulottumattomiin.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vaadittiin noin kuukausi sitten
päättäjiä antamaan työntöapua sähköautolle. Minä olen osaltani valmis
tähän.
Sähköautoliikenteen edistäminen alentaa päästöjä kaikkialla Suomessa.
Uskon siihen, että tämä teknologiavaihdos tulee olemaan myös
huomattavasti kustannustehokkaampi tapa kuin keskittää voimavarat
suurimman kaupunkimme metrolinjaston laajentamiseen.
Vaikka autoihin ja muuhun liikenteeseen käytettävä sähkö olisi
tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, se on edullista ja tehokasta
nykyisiin polttomoottoreihin nähden.
Mutta meidän on huolehdittava siitä, että sähköstä tuotetaan entistä
suurempi osa päästöttömästi, mieluiten uusiutuvilla energialähteillä.
Ei ole mahdoton tavoite, että Suomi liikkuisi 2050-luvulle tultaessa
lähes täysin hiilivapaasti.
Meidän onkin vielä tämän vaalikauden aikana tehtävä yksityiskohtainen
toimenpideohjelma liikenteen sähköistymisen kannustamiseksi sekä
esteiden poistamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön elokuinen
sähköajoneuvotyöryhmän työ tarjoaa tälle hyvän pohjan.
Olennaisia kysymyksiä ovat muun muassa sähköauton hankinnan ja käytön
verotus, infrastruktuuriin, maankäyttöön ja energiaverkkoihin liittyvä
sääntely sekä muun liikenteen normisto.
Tärkeää on luoda edellytyksiä sähköajoneuvotoimialan kehittymiselle.
Tämä edellyttää toimia osaamisen kehittämiseksi esimerkiksi alan
professuureja korkeakouluihin, jotta alan opetus ja koulutus
vahvistuisivat.
Jotta sähköajoneuvot täyttävät odotukset, tarvitsemme lisää tietoa ja
kokemuksia. Erilaisilla kokeiluhankkeilla ja edistämällä
innovatiivisia julkisia hankintoja voidaan saada kokemuksia
sähköajoneuvojen käytöstä eri olosuhteissa.
Suomen tavoitteena pitää olla, että olemme maailman kärkimarkkina,
jonne tuodaan, ja jossa kansalaiset haluavat ostaa ladattavia
hybridejä, täyssähköautoja, mopoja ja niin edelleen.
Liikenteen sähköistymisen edistäminen ei tarkoita, että voimme unohtaa
biopolttonesteet. Tarvitsemme molempia. Ilmastohaasteeseen ei ole yhtä
ratkaisua, vaan kymmeniä. Niiden joukossa keskeinen rooli on niin
uusituvilla energialla kuin liikenteen sähköistymisellä.
Biopolttoaineita tarvitaan, koska olemassa olevan autokannan päästöjä
on myös vähennettävä nopeasti. Biodieseliä tarvitaan esimerkiksi
raskaassa liikenteessä ja kaupunkiseutujen bussiliikenteessä.
Matti Vanhanen
Vanhat kattilat korvattava
Loviisan ja Olkiluodon vanhat vedenkeittokattilat pitää kuitenkin korvata jossain vaiheessa uusilla. Kataisen esitys on järkevä myös siksi, että Suomen pitäisi olla omavarainen sähköntuottaja. Mahdollisen ylijäämän myyminen ulos ei voine olla mitenkään paha asia. Lisää tasaista sähköntuotantoa kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessa, kuten edellä kerrottiin, myös sähköautojen takia. Olkiluodon vaikeudet voivat johtua siitäkin, että rakennetaan uudenlaista ja maailman suurinta. Eikö kaksi pienempää "Arevan standartipönttöä" olisi ollut huoltoseisokkienkin vuoksi järkevämpi malli?
Kiinteähintainen, huokea sähkö
On perusedellytys maamme pitämiseksi asuttuna. Ei ole hiiltä, ei öljyä, ei tuulta eikä aurinkoa. Vesivoimasta on yli 90% jo valjastettu. Taantuma antaa armollisesti vielä aikaa tehdä OL3;sta turvallinen ja toimiva, tosin riittämätön energiantuottaja.
Kv. yhteiskäyttö on järkevää jo aikavyöhykkeitäkin ajatellen.
ps:
Juuri päättyi MTV3;la öljyenergiadokkari jenkkien öljynporareista Alaskassa. Öljy ei lopu, mutta sen vähenemiseen on kertakakkiaan pakko varautua. Yksi rasvainen porari sanoi hyvin; " . . kyllähän meitä on kiva arvostella - samalla kun tankkaa autoaan . . ."
Tämä tiedostetaan siellä nyt tosissaan - vaikka se ei punaniskoille sielläkään sovi. Törmäsin Lapissa nokatusten sacrametolaiseen insinööriin. Heillä on pitkällä pa. -säästöt rekka- ja kiskoliikenteessä F1;stä tutun KERS -järjestelmän soveltamisessa raskaaseen liikenteeseen.
Yksinkertaisimillaan veturin voimansiirtoon liitetty sähkömoottori / generaattori joka varaa shköä kondensaattoriin jarrutuksessa ja vetää tarvittaessa apuna mäessä ja liikkeellelähdössä. Jopa 50% säästö länsirannikon vuoritoisilla teillä. Jatkossa dieselistä voidaan luopua ja käyttää vety/metanoli polttokennoa yhdessä konkkapaketin - ehkä akunkin kanssa.
Edellyttää saasteetonta sähköntuotantoa ydinvoimalla. SEKÄ vedyn valmistusta FT-prosessin sovelmalla jätteistä. Jos tämä on jonkun mielestä väärin niin kiivetköön takaisin puuhun.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/fosfori_loppumassa_maapallolta_maa...