Sunnuntai 27.5.2012

Meppi: Sain ”maksetun naisen” leiman

Luotu: 
19.8.2009 13:47
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Eija-Riitta Korhola.

Europarlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola (kok.) pitää median toimintaa vaalirahauutisoinnissa ”masentavana”. Esimerkiksi kesäkuun eurovaaleissa ennakkoilmoituksen tehneet joutuivat riepoteltaviksi, kun rahoitustietojaan salailleet selvisivät helpommalla.

- Vaikka eurovaaleissa nähtiin ilmiselvästi myös yli kahdensadan tuhannen euron kampanjointia, lehdistö ei kummastele pieniä ilmoitettuja lukuja. Alan ammattilainen, JCDecauxin toimitusjohtaja, vahvisti julkisuudessa (HS 4.6.09) suurimman abribuskampanjan olleen sadantuhannen euron luokkaa, ja ennakoi näin suurimpien kokonaisbudjettien yksittäisillä ehdokkailla nousevan satoihin tuhansiin euroihin, kirjoittaa kokoomusmeppi blogissaan.

Korholan mielestä hänet leimattiin aivan turhaan.

- Isojen pelaajien loistaessa poissaolollaan ehdin keskikokoisella budjetillani saada ”ison rahan teollisuusmepin” ja ”maksetun naisen” leiman. Seuraavalla kerralla, jos ehdolla olen, en tee ennakkoilmoitusta. Lopullisen ilmoituksenikin teen viime hetkellä, jolloin vatvomiseen on jo väsytty.

Korholan eurovaalibudjetti oli noin 76 000 euroa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

nyt ensiksi,mihin Tarastin työryhmä päätyy.
Periaatteessa minulle on ihan sama, miten ilmoittelet tulevaisuudessa kun en kuitenkaan sinua äänestä.

kaija kuopila

Minulle on muodostunut sellainen käsitys, ettei Eija-Riitta Korhola ainakaan kaihda julkisuutta, vaikka ei olisikaan mitään sanottavaa. Nyt oli sanottavaa mukamas ; sain maksetun naisen leiman.
No se siitä - muuta ei kai voin odottaakaan.

tapio_o_neva

Huoraksi julistautumalla saa kuudennen käskyn mukaista julkisuutta. http://www.youtube.com/watch?v=uWx7zv24vCI

Ajatellaanpa, ettei Eija-Riitta Korholla ole:
- mustaa muisteltavaa Suomen Kristillisen Liiton ja Suomen Kristillisdemokraattien uskonnollisesta painostuksesta
- kehumista ydinvoimasta hyökkäämällä marginaalista ja itsestään lopahtavaa tuulivoimaa vastaan, joka ei Suomessa prosenttiliikkeenä ole ongelma
- oksennuspusseista

Varmoja julkisuuden lähteitä ovat:
- sukupuolimoraalittomuus
- kunnianloukkaukset (tässä tapauksessa ERK poliittisena huorana)
- korruptio (tässä tapauksessa vihreä valhe 300 000 €:n kampanjasta ja sen hämärästä rahoituksesta)

Kun yksityiselämää paljastavia luokkaavia, kunniaa loukkaavia tai kunniaa törkeästi loukkaavia uutisia ei ole liikkeellä, kun ei ole poliittista sanottavaa niin kannattaa torjua itseään koskevia loukkaavia tietoja.

Esimerkiksi missään ei ole ollut yleisesti tiedossa Vihreän liiton käsitys ERK:n 300 000 €:n kampanjasta eikä se vaikuta liian myöhään ilmoitettuna tähän mainioon vaalitulokseen: liian myöhään, mutta sopivaan aikaan otsikoiksi.

Korhola on hyvin kasvatattu nainen: hän harjoittaa hallittua itseloukkaavaa muistelua jo aktiiviaikanaan. Hänestä ja oikeastaan Timo Soinista pitää ottaa mallia asiaviihteen tuottajana.

tapio_o_neva

Nyt voisi ruveta julkaisemaan listaa kunnavaltuutetuista, jotka ovat 2011 vaaleissa todennäköisesti mukana. Miten moni on ollut myymässä rakennuskaavaa Keskolle, S-ryhmälle ja kaupungin vajaalle puolelletusinalel grynderille.

Lista on mielenkiintoisempi kuin lista Virossa haureutta harjoittaneista kansanedustajista.

Vieras

Tee mitä lystäät, minun ääntäni et enää jatkossa mokomalla lapsellisella kiukuttelulla saa.

Sääli, että asioistamme päättävät henkilöt ovat aivan pihalla tavallisten kansalaisten arvoista ja mielipiteistä.

jtmnen

lopeta itse mokoma lapsellinen kiukuttelu.

Asioistamme päättävät henkilöt on "aivan pihalla tavallisten kansalaisten arvoista ja mielipiteistä" oikeastaan vain silloin, kun vaalirahoittaja on ammattiyhdistysliike! Vain sellaisissa tapauksissa asioistamme päättävillä henkilöillä on varaa irtautua tavallisten ihmisten arjesta, ja heidän arvoista ja mielipiteistä.

Foxbyallmeans

... ovat kaikki maksettuja. Krugmannia mukaellen, kysymys on siitä, kuka on ostanut ja kenet ja millä hinnalla. Syyt tiedetään. Mutta virkamiehet ovat demokratian kannalta arvaamattomampia.

Liike

Esimerkiksi Timo Soini ei ole lopullisen vaalirahoitusilmoituksensa mukaan käynyt yhdessäkään vaalitilaisuudessa, kukaan ei ole tehnyt hänelle vaalimainoksia eikä hänellä ole ollut vaaleihin liittyen minkäänlaisia esitteitä tai muuta painettua materiaalia. Lisäksi hänen lehtimainoksiinsa on kulunut koko maassa vain selvästi alle 9000 euroa.

Soinin ilmoitus on vielä kaiken kruunuksi valheellinen niinkin, ettei kulujen kokonaismäärä täsmää erittelyn yksittäisten kulujen summan kanssa, mutta se menee aivan ymmärrettävästi hänen taloudellisen osaamattomuutensa piikkiin, eli on ilmoituksen vähäisin synti.

Syy Soinin tapaisten hämäräheikkien häikäilemättömään äänestäjien huijaamiseen on yksinkertainen: vielä tänä vuonna säädetyssä uudessa laissakaan ei annettu millekään viranomaiselle selvää tarkastusoikeutta ehdokkaiden todelliseen vaalirahoitukseen. Toisin sanoen se Timo Kallin kuuluisaksi tekemä perustelu pätee yhä, että kun ei ole sanktiota, ei tarvitse ilmoittaa.

Liike

Hätäännyitkö siitä, että kiinnitin huomiota Soinin selvästi valheelliseen vaalirahoitusilmoitukseen? Rahoituksen ja kulujen pimittäminenhän oli pääaihe sekä tässä Uuden Suomen jutussa että Eija-Riitta Korholan blogikirjoituksessa.

Jopa RKP:n väki vaikuttaa rehellisemmältä ja avoimemmalta toimintansa suhteen kuin Soini. Ruotsalaisethan vastikään ilmoittivat puolueelleen tullutta rahoitusta muutaman miljoonan edestä. Heidän yksittäisiä vaali-ilmoituksiaan en ole tutkinut tarkemmin.

Mielenkiintoista, että Soini arvioi ennakkoilmoituksessaan vaalitilaisuuksien kuluihin menevän tuhat euroa, mutta lopullisessa ilmoituksessa hän aivan pokkana väittää, ettei ole osallistunut eurovaalien alla yhteenkään vaalitilaisuuteen omin rahoin tai muiden kustannuksella. Mahtoiko hän ajatella, että niinkin törkeä linssiinsahaus menee tyhmissä kannattajissa läpi?
http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/pdf/EPV_2009_198_pre.pdf
http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/pdf/EPV_2009_198.pdf

Korhola oli oikeassa, kun kritisoi toimittajia ilmoitusten oikeellisuuden arvioimatta jättämisestä. Myös Uusi Suomi on julkaissut uutisia ehdokkaiden ilmoituksista arvioimatta joissakin olevia selvästi paikkansapitämättömiä lukuja.

Vieras

olen itsekin lukenut Timon ilmoituksen ja sinulle on huomautettava, että jos syyttää jotakuta valehtelusta niin olisi syytä esittää todisteet koska: kirjoituksessasi syytät Soinia valehtelusta ja nyt kuitenkin itse syyllistyt siihe.

Liike

Kuten ylempänä selitin, ilmoitus ei voi olla totuudenmukainen, koska Soini väittää vaalikulujensa erittelyssä, ettei hän ole osallistunut ainoaankaan vaalitilaisuuteen kampanjan aikana.

Lähes jokainen suomalainen näki hänet kuitenkin uutiskuvissa eri tilaisuuksissa. Jos Soini ei maksanut itse tilaisuuksiin osallistumisesta aiheutuneita kulujaan, jotkut muut maksoivat ne ja Soinin olisi pitänyt ilmoittaa tukijat, jotka maksoivat hänen kulunsa. Soini jäi kiinni rysän päältä.

Voit kerrata hänen vaalirahoitusilmoituksensa sisällön, jolloin näet itsekin todisteen hänen valehtelustaan:
http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/ilmoitukset/?elected=1&election=4

Missä kohdassa kommenttia luulet ja väität minun valehtelevan?

MerjaH

...edes perintöjä?

Minuakaan ei jätetty ihan perinnöttömäksi, yhden kerran isäukko tosin ajoi pois...mutta soitti puolen tunnin päästä perään. Puolen tunnin ajan kävi huvittavana seikkana mielessä, että jäänköhän ilman lada-osuuksia.

niin meillä.

Vitsivitsi.

Onko tämä sitä karkeaa huumoria?

tapio_o_neva

En ole kuulunut yhdenkään vainajan perikuntaa, vaan jokaisesta matkasta on tullut maksettua bensiinin hinta, bensiinin valmistevero, bensiinin varmuusvarastointimaksu ja arvonlisävero Suomen valtiolle.

Jokainen hautajaismatka on ollut yhtä lukuunottamatta taloudellinen tappio noin 500 kilometrin matkan vuoksi. Se on ollut sosiaalinen investointi yhteisöllisyyteen ja Suomen historiaan.

Vieras

Kolina kuuluu taas, siis tyhjien. Korhola on itse oikeassa luonnehtiessaan itseään ”ison rahan teollisuusmepin” ja ”maksetun naisen” leimalla. Tiedettiin, jten ei mitään uutta maanpäällä.

Tärkeintä Korhosella ei olekaan substanssi, vaan esilläolo. Kun luoja on luonut näyttävän naisen, joka pääsee mediaan milloin haluaa itsestäänselvyyksillä.

tapio_o_neva

Minusta myös Nina Suomalainen on hyvä julkisuuden täyttäjä. Skaala vaihtelee Oskuista viattomaan virkamieheen, joka sosiaalijohtajana eli vaivaisjohtajana on erikoistunut päätoimekseen hyvyyteen.

Toivottavasti Nina jaksaa myös itse aloittamaansa julkisuutta 2011 eduskuntavaaleihin. Nimen luominen on aloitettava jo nyt. Näin selviää tuhansia euroja halvemmalla.

Liike

Kyllä vaalirahoitusilmoitusten totuudenmukaisuuden arviointi on ohitettu mediassa lähes täydellisesti.

Jos jokaisesta vaalikampanjasta pitäisi tehdä kunnon kirjanpito ja niitä tilintarkastettaisiin edes pistokokein, rahoitusilmoitukset muuttuisivat paljon luotettavammiksi.

Kun eduskunta sääti uuden lain ehdokkaan vaalirahoituksesta tämän vuoden keväällä, hallituksen esityksessä selitettiin, että Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO on antanut Suomelle jo vuonna 2007 suosituksen kohdistaa kampanjoihin tilintarkastuksia. Hallitus katsoi kuitenkin, ettei poliitikoilta voida vaatia niin raskasta menettelyä kuin kirjanpidon teettäminen on, joten tilintarkastuksiakaan ei voida tehdä.

Siispä ehdokas voi edelleen sutaista halutessaan vaikka minkälaisen ilmoituksen vaalirahoituksestaan. Korhola kritisoi sitä, etteivät toimittajat ole edes yrittäneet analysoida ilmoituksia ja se kritiikki on minun mielestäni hyvinkin aiheellista ja asiallista.

Tanka

Kolttu on kiva, oletettavasti Marimekkoa, mutta meikki täysin epäonnistunut. Liian paksu ja tumma meikkivoide vanhentaa ja antaa suttuisen vaikutelman. Silmiä kannattaisi korostaa vastavärillä, ei silmän omalla värillä. Meikatessa kannattaa muutenkin pitää mielessä yksi tärkeä perussääntö: vähemmän on aina enemmän.

tapio_o_neva

Kuvan tarkoituksena on osoittaa hyvin sponsoroitu varttuneempi nainen, jolla on kuitenkin ollut joskus ihanne Marimerkosta ja paremmasta maailmasta.

Minusta tuolla kuvalla Eija-Riitta Korhola jotenkin yhdistyy hieman varttuneempaan Erkki Tuomiojaa, jolla on Marimerkon olkalaukku ja rauhanliikkeen tunnus.

Kuvan otsikoksi sopisi: "Terveisiä Kokoomus-risteilyltä: Oli elämän valttikortit, mulla kerran kourassain, oli avoinna kaikki portit, jotka suljin takanain." tai sitten Timo T.A. Mikkosen:"Takana loistava tulevaisuus!".