Sunnuntai 27.5.2012

H1N1-epidemia iski lahtelaiskouluun?

Luotu: 
19.8.2009 19:55
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Sikainfluenssan uskotaan iskeneen lahtelaiskouluun. Monilla oppilaista on korkeaa kuumetta.

Useat Lahden Lotilan koulun eri luokkien oppilaista ovat saaneet sikainfluenssaan viittaavia oireita. Monella on korkeaa, jopa 40 asteen kuumetta, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Kouluterveydenhoitaja uskoo, että oireiden perusteella kyseessä voi olla H1N1-virus.

Täyttä varmuutta taudista ei ole, sillä laboratoriokokeet tehdään vain sairaalahoitoa tarvitseville oppilaille. Koulun rehtorin Kati Pennasen mukaan erityistoimenpiteisiin ei ole toistaiseksi ryhdytty, mutta oppilaille korostetaan hänen mukaansa käsihygienian tärkeyttä. Vanhempien olisi myös syytä pitää sairastuneet oppilaat kotona, kunnes he ovat täysin terveitä.

- Normaalisti ohjeistetaan yhdestä kuumeettomasta päivästä, mutta tässä tapauksessa useampikin lepopäivä voi olla tarpeen, jälkitautienkin ehkäisemiseksi, Pennanen sanoo.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Kim Lindblom

Nyt vallalla oleva sikainfluenssahype antanut aivan liikaa pelitilaa kaikille bakteerikammoisille hysteerikoille. Joka tuutista toitotetaan kuinka tärkeää on olla kättelemättä ja kuinka tärkeää on koko ajan pestä ja desinfioida käsiään. Käsittääkseni on kuitenkin niin, että käsienpesulla ei pystytä estämään yhtään tartuntaa, korkeintaan viivyttämään niitä. Jotenkin tuntuu siltä, että käsienpesu onkin eräänlainen rituaali jolla voimme osoittaa kuinka vakavasti otamme tämänkin uhan.

Aivan kuten otamme kaikki muutkin ”uhat” kuten ilmastonmuutoksen (josta ei tosin löydy mitään kiistatonta näyttöä), työvoimapulan (jota helpotetaan tuomalla maahan lisää työvoiman ulkopuolella olevia ihmisiä), passiivisen tupakoinnin ja polkupyöräilyn (joka ehdottomasti vaati kypärää). Eli kaikkea pitää pelätä ja olla erityisen huolissaan.

Totuus kuitenkin on se, että jokaisen elämä päättyy aikanaan ja vaikkapa jatkuvasta käsien pesusta saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että lisääntynyt siisteys itse asiassa on aiheuttanut lisääntyneet allergiat. Varmaa on myös se, että esim. sikainfluenssasta ja ilmastonmuutoksesta jatkuva huolehtiminen aiheuttaa ahdistusta ja vie, jo nyt rajallisia, terveydenhuollon resursseja täysin turhaan. Käsidesinfiointiaineiden myyjät tosin kiittänevät. Ilmastonmuutoshysteria on vielä tuhoisampaa, sen seurauksena Eurooppalainen teollisuus on kuohitsemassa itsensä lopullisesti.

http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

tapio_o_neva

Jos A-tyypin influenssavirus H1N1:n sijaan julkisuus pitäisi täyttää mainosten väliin toimitukselliseksi materiaaliksi niin millä täyttäisit sen:

1) Matti Nykäsellä,
2) Sirkka Mertalalla,
3) Finnairin lentokapteeneilla, paperimiehillä, ay-johtajilla,
4) Merikukka Forsiuksella,
5) Tanja Karpelalla,
6) Britney Spearsilla tai Madonnalla.

H1N1 on paras aihe, koska väärä tieto tarjoaa mahdollisuuden myös oikean tiedon tuottamiseen uutisvirtaan.