Kirkon ulkomaanavun mukaan hallituksen aikeet leikata kehitysmäärärahoja kertovat yhteiskunnan välinpitämättömyydestä. Järjestön mielestä asiasta on käyty vähän keskustelua.
Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen mielestä heikko taloustilanne ei lisää välinpitämättömyyttä muuta maailmaa kohtaan.
Pentikäisen mukaan vaikeuksissa olevat ihmiset auttavat auliimmin muita hädässä olevia.
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä keskustelu kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksesta osoittaa, että vihreiden arvot ovat helposti kaupan.
-Suomi on edelleen auttamattomasti jäljessä muista pohjoismaista kehitysyhteistyön rahoituksen tasosta. Emme vieläkään täytä niitä lupauksia, joihin itse olemme maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi sitoutuneet. Oman maamme työttömiä ja maailman köyhimpiä ei pidä asettaa vastakkain – molempia voidaan auttaa, jos poliittista tahtoa löytyy, Räsänen kirjoittaa blogissaan.
Hallitus on suunnitellut rahoittavansa valtaosan 200 miljoonan euron työllisyyspaketista kehitysmäärärahoja leikkaamalla. Suunnitelmista on eniten saanut arvostelua osakseen vihreät ja RKP, sillä kirkon ulkomaanavun mukaan molemmat ovat perinteisesti korostaneet globaalia vastuuta.
Leikkauksia on perusteltu taantuman aiheuttamalla bruttokansantulon laskulla. Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysmäärärahansa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Ensi vuoden tavoitteeseen päästään, vaikka määrärahoja leikattaisiin.
Hallitus päättää ensi vuoden talousarviosta budjettiriihessään ensi viikolla.

Kommentit
Kirkko eroon valtiosta Amen
Kirkko jakelee neuvoja rahakirstunsa päällä istuen.
Leimaa myös toisella tavalla ajattelevat välinpitämättömiksi.
Osoittaa taas kerran sen tosiasian, että kirkon ja valtio ero on tarpeellinen.
Saisivat nämä ulkomaanavun "hurskaat" siellä kirkossa ladella viisauksiaan ilman verovaroja.
Ovat silti aina käsi ojossa pyytämässä yhä enemmän rahaa kirkon pohjattomaan kassaan.
Valtio valtiossa.
Vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon joutuu välillisesti yritysverotuksen kautta maksamaan palkkaa näille toisinajattelijoille.
Amen
Koti kuntoon
Olisi kai hienoa olla joulupukkina ja auttaa kaikkia maailman hädänalaisia. Ensiksi on kuitenkin huolehdittava omista asioista, että voisi ehkä auttaa toisia. Kun pieni ja köyhä auttaa kurjia, se pitäisi tehdä järkevästi ja rajatusti. Kirkon Ulkomaanapu varmaankin toimii vastuullisesti ja muistaa, että ongelmia riittää meillä kotimaassakin. Vai eikö suomalaisesta kirkon diakoniatyöstä mene terveisiä perille sille osastolle, missä halataan koko maailmaa?
Kirkon välinpitämättömyys
"...aikeet leikata kehitysmäärärahoja kertovat yhteiskunnan välinpitämättömyydestä"
Kirkon halu ylläpitää korruptiomäärärahoja siinäkin tapauksessa, että Suomi elää velaksi, kertoo kirkon välinpitämättömyydestä suomalaista veronmaksajaa ja tulevia sukupolvia kohtaan. Tässä ev.lut. kirkko ei pure ruokkivaa kättä, vaan jyrsii ruokkivasta kädestä lihat luuta myöten.
Kirkko on lopultakin uskallettava erottaa valtiosta. Samalla heiltä on poistettava verotusoikeus. Ehkä sen jälkeen he joutuvat laskeutumaan Baabelin tornistaan lähemmäs kansaa - kunhan ensin ymmärtäisivät, mitä kansaa. Suomen tai suomalaisten kohtalolla ei tunnu olevan mitään väliä; nyky-kirkon lojaalisuus on korruptoituneille ja tehottomille avustusjärjestöille ja monikulttuurisuuden dogmalle.
Humanitaarinen apu ja
Humanitaarinen apu ja niinsanottu kehitysapu ovat kaksi eri asiaa.
Ilotalo
Eikö se yksi apu tuottanut ilotalon?
Iloa miehelle, joka pimeydessä ja puutteessa vaeltaa?
Huhhuh
Olemme jo ennestään velkaa sinne sun tänne ja elääksemme meidän on vielä lainattava rajusti lisää mutta haluasimme auttaa "vähäosaisia" diktaattoreita ja korruptioitunutta virkamieskuntaa kaukana jossain. Kirkkomme ja poliitikkomme ajatuksenjuoksun mukaan lainaataan vähän enemmän kuin tarvitaan ja jatketaan näiden "vähempiosaisten" auttamista. Tuntuu kyllä aivan hullulta. Voisiko kukaan yksityinen ihminen omalla kohdallaan ajatella vastaavasti: menen pankkiin lainaamaan rahaa, että voin auttaa kadulla kerjäävää Romanian mustalaista. Ehkä joku voi mutta aivan hullulta tuntuu.
Kirkko hyötyy itse kehitysavausta
Kun kirrko menettää kannatustaan, niin se pyrkii korvaamaan tappionsa lisäämällä asemaansa kehitysavun jakajana. 4/5 rahasta jää jakajalle ja korruptoiutuneelle eliitille,
Keniassa kansanedustajan palkka on n. 10 000€/kk ministeri 22 000€/kk ja presidentti 44 000€/kk.
Kirkko sitten
vaan myyntiin ja rahat ulkomaille.
Ai että miä
Kenenkähän rahoilla tämä kirkko oikein pulleistelee eikähän se koko omaisuus on tullut siltä köyhältä kansalta eli on se nyt upeata pullistella kirkkokansan rahoilla.
Koska joku seurakuntien työntekijä muka ovat tehneet työtä josta he olisivat tuottaneet verotuloja tähän yhteiskuntaan.
Eli näitä veroelättejä on jo tarpeeksi teidän lisäksi tässä yhteiskunnasss
joo
Yksi suurimmista yhteiskunnan pummeista eli kirkko pitäkööt suunsa kiinni rahasta ei Jeesuskaan hyväksynyt rahanvaihtajia eikä puplikaaneja.
Suomalaisia toimittajia on
Suomalaisia toimittajia on lähetetty ilmaiseksi maailmalle kirjoittamaan "myönteisesti" kehitysavusta.
Se on korruptiota.
Kehitysavusta pitää tehdä kriittinen, korruptoimaton ja rehellinen analyysi.
Maailmahan on äärimmäisen raadollinen. Siihen raadollisuuteen kuuluu härski isosilmäisten kehitysmaalasten käyttö tämän korruption mannekiineinä.
Se on härskiä peliä, jota ei lievennä yksittäisten maailmanparantajien naiivius.
Suomi ei sitä paitsi ole mitään velkaa kenellekään. Venäjä on velkaa Suomelle: Karjalan, Sallan ja Petsamon.
Meille riittäisi työsarkaa laittaa nämä Stalinin anastamat Suomen alueet kuntoon, eikä puuhastella vierailla mantereilla yhteiskunnissa, joissa on ihan vakiintuneet, omat pelisääntönsä (joita suomalaiset eivät myöskään osaa).
Kirkon
on viimeinkin mietittävä perustehtäviään yhteiskunnassa, jossa se vaikuttaa: Jumalanpalvelukset, vihkiminen, hautaaminen ja näiden lisäksi jalkautuminen omien kansalaisten hengenpaimeniksi. Siinäpä ne tärkeimmät.
On tehtävä raju rakennemuutos pelkästään oman olemisensa vakuuttaakseen. Virkoja lakkautettava, tyhjiä tiloja myytävä ja saneerattava uuteen tarkoitukseen. Turhat pyörimiset toisten hiekkalaatikoilla karsittava. Kerhoja,näytelmäpiireja ja muita hörselöita vähennettävä.
Kaikki valtion tukema kehitysapu on poistettava kirkolta,koska kirkko ei edusta Suomea. Auttakoot ylikansalliset kirkolliset yhteisöt,jotka nyt ovat enimmäkseen kasvattaneet itseään myös valtioiden varoilla.
Kirkko ei toimi yhteiskunnassa, vaan maailmassa
Kirkon on viimeinkin mietittävä perustehtäviään yhteiskunnassa, jossa se vaikuttaa: Jumalanpalvelukset, vihkiminen, hautaaminen ja näiden lisäksi jalkautuminen omien kansalaisten hengenpaimeniksi.
=> Kirkon merkittävin tehtävä on lähestystehtävä. Kristitty on internationalisti muslimin, sosialidemokraatin ja kommunistin sekä uusliberaalin tapaan.
Asiaan on ratkaisu!
Asiaan on ratkaisu, kirkon osuushan yhteisöveroista taitaa olla tuota samaista 200 000 000 € luokkaa. Kirkko eroon valtiosta, ja ongelma on ratkaistu! Huhuu, arkkipiispa, nyt kaivataan vastuunkantoa!
200 000 000
Kirkon yhteisvero on juuri sopiva summa auttaa kotimaan työttömiä!
Suorastaan suutun, kun luen näiden raha-ahneiden kirkon henkilöiden ohjeita valtiovallalle.
Toivottavasti joku teistä "kirkon viisaista" lukee kaikki nämäkin kirjoitukset ja tajuaa sen verran, että kirkon pitäisi hoitaa niitä tehtäviä joita sille on annettu.
Joskin tämäkin toivomus lienee turha. Siellä tyhjissä kirkoissa ovat "pyhät henkilöt", jotka ovat muuta kansaa viisaampia ja autuaita!
Arvoitus: Millä yhdistyksellä on maamme parhaat kokoustilat ja eniten toimihenkilöitä hoitamaan tilaisuuksia, joissa kukaan ei käy paitsi ehkä häissä ja hautajaisissa.
Kirkko on välinpitämätön omia kansalaisia kohtaan
Kirkon mielestä selvästikin ensin tulee vieraat ja vasta sitten omat. Ne jotka ovat verorahat tuottaneet omalla työllään, ovat oikeutettuja saamaan myös ne rahat takaisin parempien kunnallisten palvelujen/tms muodossa. Jos eivät saa, ei ole myöskään mitään syytä käydä töissä ja maksaa veroja.
Jos se minusta kiinni olisi niin senttiäkään ei lahjoitettaisi rajojen ulkopuolelle. 900.000.000€:n (yhdeksänsataamiljoonaa) vuosittainen "ulkomaankehitysapu" lakkautettaisiin välittömästi ja sillä rahalla pienenettäisiin luokkakokoja, parannettaisiin kouluruokailun määrärahoja jotta lapset oppisivat arvostamaan itsetehtyä ruokaa puolivalmisteiden sijaan, ja varsinkin parannettaisiin julkista terveydenhuoltoa jonka taso on nykyään surkea. Julkista liikennettä voisi tukea; reittejä lisätä (varsinkin poikittaisliikenteessä) ja lippujen hintoja halventaa...kaikenlaista kivaa saisi tuolla summalla niiden ihmisten hyväksi jotka ovat ne rahat tuottaneet....mutta ei, annetaan ne 900.000.000 miljoonaa euroa mielummin ulkomaille jotta meillä olisi hyvä omatunto.
Haistakoon kirkon ulkomaanavut sun muut ulkomaalaisten hyysäysoperaatiot pitkän p****n!
Kehitysapua sopii vähentää
Kehitysavun määrää sopisi alentaa reilusti, myös absoluuttisesti ei vain prosenttilukua. Esimerkiksi puoleen nykyisestä. Vähennys voisi tapahtua siten, että uusia ohjelmia ei aloitettaisi kun entiset tulevat valmiiksi. Kahdenvälistä apua saavia maita tulee vähentää, samalla voidaan lakkauttaa myös poistuvissa maissa toimivat lähetystöt, joiden ainoa tehtävä on kehitysapu. Jäjellejäävässä avussa tulisi kytkeä apu Suomesta tapahtuviin toimituksiin tai täällä annettavaan koulutukseen. Kehitysavusta ei ole kovin suurta hyötyä saajamaille, mutta se yllyttää korruptioon. Toisaalta jotkut harvat todella kehittyvät maat kuten Kiina pysyvät liian pitkään avunsaajien joukossa, vaikka eivät sitä enää tarvitsi.
Luottoja, ei apua
"Toisaalta jotkut harvat todella kehittyvät maat kuten Kiina pysyvät liian pitkään avunsaajien joukossa, vaikka eivät sitä enää tarvitsi".
Jos ollaan tarkkoja niin Kiina on saanut Suomelta kehitysluottoja, ei varsinaisesti vastikkeetonta kehitysapua.
Sinänsä mielenkiintoinen piirre Kiinan kohdalla on se, että maa kasvatti 90-luvulla sotilasmenojaan 70 prosentilla. Usein luottoja myönnettäessä avunantajat sitovat tukensa tiukkoihin ehtoihin, jotka vastaanottajamaan edellytetään täyttävän tuen saamiseksi. Sotilasmenot näyttävät kuitenkin olevan poikkeus.
Kehitysapu kanavoituu lisääntymiseen ja ilmastonmuutokseen
Suomen kehitysapukohde jo 60-luvun lopulta lähtien on ollut Ethiopia. 70-luvun alussa Ethiopian väkiluku oli noin 25 miljoonaa. Nyt se on yli 80 miljoonaa. Kehitysapu on tullut tiensä päähän kun autettavien määrä koko ajan kasvaa näin hallitsemattomasti.
Kiinnostaisi tietää, mikä on kirkon kanta tässä lisäntykääjatäyttäkäämaa -prosessissa? Kun apu lopetetaan, loppuu tämä väestöräjähdyskin. Tällä jatkuvalla kehitysavulla vain kohta täytämme omatkin nurkkamme kehitysapumaiden ns. pakolaisilla.
Kehitysavun edellytykseksi pitäisi laittaa tehokas väestöohjelma. Vasta kun se tuottaisi tulosta, voitaisiin apua jatkaa.
Maailman ongelma #1 on väestöräjähdys ja sitä on pönkitetty kehitysavulla. Kun väestöräjähdys on myös ilmastonmuutoksen suurin syy, voidaan myös katsoa, että kehitysavulla edistetään ilmastonmuutosta. Kehitysmaan ihminen ei sinänsä kuormita ilmastoa vaan tuhoaa hiilidioksidinielut. Silloin kun Ethiopian väkiluku oli 25 miljoonaa, metsäpinta-ala oli 45%. Nyt se on 4% tai sitäkin pienempi.
Pentti Linkolalla on näkemyksiä näihin asioihin, mutta häntä ei kuunnella koska näiden näkemysten esittäjän on Pentti Linkola.
päin vastoin
tuo on todennäköisesti parasta mitä noille avunsaaja maille voi tapahtua. kaikki noi tukirahathan on käytännössä tukea niiden nykyisille ala-arvoisille hallinnoille ja ne auttavat niitä pysymään vallassa. lisäksi noi myös tuhoavat paikallisen väestön yrittämismahdollisuuksia. miksi kukaan ostaisi tuotetta paikalliselta, kun sen saa ulkomaalaisilta ilmaiseksi. ja kolmantena myös, nuo avustusjärjestöt palkkaavat koulutetuimmat paikalliset omiin riveihinsä. ne ovat juurikin ne ihmiset joilla olisi parhaat mahdollisuudet tehdä jotain rakentavaa tuolla.
Räsänen haluaa Suomesta valtiollisen Nova Groupin
Nova otti itselleen velkaa ja käytti rahat mm. poliitikkojen avustamiseen.
Päivi Räsäsen mielestä Suomen valtion pitäisi kulkea Merisalon jalanjäljissä ottaen itselleen velkaa ja antaen rahat lahjoina muille.
Köyhäinapua ei voida mitenkään hoitaa sen kummemmin yksilötasolla kuin valtioidenkaan kesken niin, että itselleen syömävelkaa ottava siirtäisi rahat toisille. Kehitysapua voidaan antaa, jos välttämättä halutaan, taas sitten kun Suomen valtiontalous on ylijäämäinen, eli meillä on varaa jaella verorahoja sinne tänne.
Suuri osa kehitysavusta menee hämmentäviin hankkeisiin
Ehkä Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan ja Kristillisen liiton puheenjohtajan olisi hyvä perehtyä kehitysavun käyttöön ennen sen vaatimista.
Minä en keksi mitään hyvää syytä, miksi suomalaiselta, koko ikänsä raskasta työtä tehneeltä eläkeläiseltä otetaan veroina rahaa esimerkiksi "Työläisen maailma"-radioaseman kuulijatutkimuksen tekemiseen Etelä-Afrikassa. En myöskään ymmärrä, miksi valtio maksaa siihen tarkoitetut 50.000 euroa Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus ry:lle, jonka hallituksessa puuhastelee valtava määrä eri ammattiliittojen edustajia ja joka saa suurimman osan rahoituksestaan valtion kehitysapuun käyttämistä verorahoista.
Osa kehitysavusta annetaan talousrikollisten hallinnoimille suomalaisille säätiöille, eikä kukaan tunnu välittävän niistä nälkiintyneistä lapsista, joiden kuvilla kehitysapua perustellaan.
Tuolta voi kukin katsella nykyisen avun kohteita ja välittäjiä:
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=38721&contentlan=1&c...