Sunnuntai 27.5.2012

Lehti: Koulut huijaavat tukia tuhansilla rekkakuskeilla

Luotu: 
23.8.2009 09:13
  • Kuva: Seppo Sirkka / All Over Press
    Rekkajonoja Vaalimaalla. Opetusministeriö epäilee koulujen huijanneen valtion tukia rekkakuskien avulla.

Opetusministeriö epäilee useiden koulujen hankkineen vilpillä valtion tukirahoja. Jopa tuhansien rekkakuskien arvellaan olevan oppisopimuskoulutuksessa vain rahan takia, kertoo Aamulehti.

Epäilyjen mukaan koulut olisivat ottaneet rekkakuskeja kirjoilleen vain opiskelijoista saamansa valtion tuen vuoksi. Perustutkintoa tekevästä oppisopimusopiskelijasta voi saada valtiolta jopa 20 000 euroa.

Ministeriön epäilyjen mukaan kuskit olisivat olleet näennäisesti opiskelemassa logistiikan perustutkintoa. Tosiasiassa heidän päivänsä ovat kuluneet kaukana koulunpenkiltä, esimerkiksi normaaleissa töissä.

Vastalahjaksi opiskelijasta koulut ovat ilmeisesti luvanneet heidän työnantajilleen ilmaiseksi uuden EU-direktiivin vaatiman ammattipätevyyskoulutuksen.

Logistiikan perustutkintoa suorittavien ihmisten määrä on jopa kolminkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gesär

No, kai tällaisesta sentään rangaistaan? Kyse on veronmaksajien rahojen kavaltamisesta ja summat aika suuria, joten kyllä häkin pitää heilahtaa (itse tosin olen aika skeptinen, nyky-Suomessa tällaisesta selviää torumisella).

Vieras

Pahinta mitä näissä voi tulla on paheksunta, ministeriö paheksuu tätä.
Potkuja pitäisi jakaa heti, sillä muutoinkin opettajista suurin osa hoitaa sivutöitä omien firmojensa kautta ja kuppaavat EU rahaa minkä ehtivät.

Vieras

työmaalleni tuli lukion keskeyttänyt, 18-v poika. Hän teki lattialämmitykseen liittyviä asennuksia. 32 €/h +alv ! Siitä työstä 9 €:kin olisi ollut hyväntekeväisyyden rajoilla. Olisin itse osannut paremmin, mutta putkitöihin tarvitaan vastuukortin heiluttaja. Oppisopimusheput eivät tule enää työmailleni. Pelkkää asiakkaiden aliarviointia ja kusetusta. Urakoitsija voi itse kulkea Vermossa työajalla, kun työmailla roikkuu 3-4 tuollaista.

Liike

Jokainen yritysmaailmaa tunteva tietää, että Jutta Urpilaisen ehdottamilla kehitystuilla ja muilla tukirahoilla eletään vain, koska valtio maksaa niitä samaan tapaan kuin kehitysapurahoja. Siis vastikkeetta.

Ei ole mitenkään epätavallista, että jokin oppilaitos huijaa veronmaksajia noin, koska se on maan tapa.

Juuri tuollaisia hallinnollisia menoja minä haluaisin vähennettävän, jolloin valtion ja kuntien menot vähenisivät niin, että kerätyt verotulot riittäisivät. Mutta se ei käy poliitikoille.

TakojaIlmarinen

Työttömän koulutuksen loistavaa koulutusta.

Kurssilla oli mm. mainostoimistossa vuosia työskennellyt graafikko ja toinen oli ammattitaitoinen lehden toimittaja.
Molempien rasitteena oli ikä, joka haittasi työnsaantia!

Heitä koulutettiin tekemään työnhakua kirjallisesti.

Kumpikin olisi monivuotisella ammattitaidollaan kyennyt opettamaan tätä aihetta kouluttajalle!
Tilastoissa näkyy, että on annettu työvoimakoulutusta.
Koulutukseen oli pakko osallistua. Ilman koulutusta työttömän tukia ei maksettaisi.
Vähäjärkisten touhua sanon minä. Ihmisiä pitäisi käsitellä yksilöinä eikä massana!
Tässä toteutui sossujen tasapäisyys parhaimmillaan

veijo venäläinen

Näin se vaan on. Tilanne tekee aina mahdollisuuden.

Suomeen on luotu lakeja sinne sun tänne.
Porsaanreikiä täynnä. Turha syytellä ketään
kaikki me olemme syyllisiä tilaisuuden käyttäjiä.

ööh

Rahaa saa myös valmistumisten perusteella, mutta perustutkinto-opiskelijoiden kohdalla valmistumisesta saatava valtion antama lisäraha ei ole kovin iso. Raha kertyy perustutkinto-opiskelujen rahoittamiseen yliopistoilla pääasiassa kai budjetista aika suoraan, eikä se riipu tuloksista (opintopisteet, valmistuneet, tutkimus) kuin osittain. Tohtoritutkintojen kohdalla sen sijaan yliopiston saama rahoitus perustuu lähes kokonaan valmistumisiin. Eli yhdestä tohtorintutkinnosta yliopisto saa jotain 170 000 euroa, tai summa saattaa olla vähän tuosta nykyään noussutkin. Siksi yliopistot patistavat ihmisiä väittelemään, mutta perustutkintojen loppuun saattamisesta ei kukaan ole välttämättä kiinnostunut. (Keskustelin taannoin henkilön kanssa, joka on ollut yliopistostaan poissaolevana useita vuosikymmeniä, ja joka on siellä yhä kirjoilla - mutta jolle kukaan ei ole edes soittanut kertaakaan tuona aikana, ja pyrkinyt saamaan pois koulun rekistereistä tai takaisin opiskelemaan... )

semi

Olevan kärsivän syvästä korruptiosta, joka on pysynyt piilossa pitkään tai sitten ahneus on kasvanut uusiin mittoihin. Jolloin ei enään välitetä valtiosta eikä kansan tulevaisuudesta paskan vertaa vaan oma etu ajaa kaiken edelle.

Turha kaivaa tikulla Meksikon tai Venäjän korruptiota kun oman valtion korruptio on levinnyt kaikkialle. Mutta sitä saa mitä tilaa, puolueet ja poliittiset päättäjät etunenässä asiaa harrastamassa. Sana leviää ja tavat juurtuvat, kunhan ei leviäisi puolustusvoimiin ja poliisiin ja oikeuslaitoksiin. Tosin oikeuslaitoksien tuomiot ovat sellaisia että on syytä epäillä vahvasti hyvä veli/sisko järjestelmän olemassaoloa.

Vieras

Tätä on vuosikymmen haettu Venäjältä oppia ilmankos siellä juostaan jatkuvasti tekemässä bisnestä. Ei ainakaan omilla rahoilla vaan veronmaksajat maksaneet (Valtio mukana) näiden toimijoiden korruption, jotta ovat päässeet "bisnestä tekemään" ja voitot ottaneet itselleen.

Vieras

Nyt asia on sanottu ja kohta sitä ei muista kukaan, eikä mitään toimenpiteitä tehty. Häkki ei heilahtanut, eikä heilahda myöhemminkään.

dilindarkastaja

Valtakunnassa on tapahtunut muutos, hyvin useat hakkeet (projektit) ovat rahoitetut eu-, esr...pohjaisesti. Mistä niitä senttejä eu:hun tulee?. Koulutuspuolellla on kikkailtu jo kauan opiskelijoiden lukumäärän kanssa, eli valmistumista on lykätty oppilaiden lukumäärän laskennallisten päivien yli, jotka ovat muistaakseni 20.9. ja 20.1. Sitten ovat kiertolaiset, jotka seilaavat oppilaitoksesta toiseen ja pahimmillaan ovat kaksoiskirjattuina oppilaitoksiin. Vastikkeeton raha siviilielämässä synnyttää mitä ihmeellisempiä rysiä. Politiikot taas pyrkivät esittämään saavansa senttejä vastikkeettomasti, joka tuntuu vallan ihmeelliseltä. Automaattisesti tulevat eläkemaksut eläkefirmoille eivät riitä vaan niiden pitää hoitaa kalliilla tavalla "yhteiskuntasuhteita". Mielestäni eläkerahoja pitäisi hoitaa huolella eikä kikkailla kelkkatehtaiden kanssa. Eläkejohtaja pesulle yleisiin saunoihin!

tikki

Tämän maan tapa näyttää olevan että herrat ja porvarit huijaa valtion kassasta minkä kerkeävät ja tavallinen/ köyhä suomalainen maksaa kulut ja ketään ei rangaista tai eroteta virasta. Tämä on aika perseestä! On taidettu tehdä ne korruptio tutkimukset joskus sota-ajalla.

kalle8

Joillakin on sellainen ihmeellinen käsitys, että köyhät maksavat Suomessa verot. Verotuksen tarkoitus on juuri päinvastainen: keski- ja hyvätuloiset maksavat lähes kaiken tuloveron, jolla maksetaan pienituloisille tulonsiirtoja ja maksuttomia palveluita.

Vieras

Eikös Kalle tiedä että todella köyhät joutuvat maksamaan kaikesta veron jopa työttömyyskoirvauksesta 587€ nimen omaan kunnallisveron, että näin se vaan on. Rikkaat pääomatulonsaajat eivät maksa euroakaan kunnallisveroa joten näin se vaan on. Tosiasia on että rikkaat saavat ilmaiseksi peruspalveluista suurimman osan, tutkittu juttu.

kalle8

Suomessa on progressiivinen palkkatuloverotus: mitä enemmän tuloja, sitä enemmän veroa jokaisesta tienatusta eurosta. Pienituloiset maksavat siis taatusti vähemmän veroa kuin suurituloiset.

Pääomatuloja verotetaan kevyemmin, mutta varmaankin jokainen pääomatuloja edes kohtuullisesti saava maksaa monin verroin enemmän veroja kuin yksikään köyhä.

kalle8

Koko oppisopimuskoulutus on suuri mätäpaise, joka pitäisi puhkaista mahdollisimman nopeasti. On väärin tavallisia opiskelijoita kohtaan, että opisopimuksella voi saavuttaa saman muodollisen pätevyyden, vaikka koulutus on pääsääntöisesti pelkkää rahankeruuta valtiolta.

Varsinkin työnantajat pistävät esimerkiksi juuri ammattiin valmistuneen oppisopimuskoulutukseen, koska saa siitä hyvät tuet. "Koulutus" on sitten normaalia työntekoa. Nyt näköjään jotkut oppilaitoksetkin ovat oppineet saman.

Liike

Jos tavoitteena on työn oppiminen, eikä pelkästään tittelillä rahastaminen.

Oppisopimuksen pahin haitta on, että opettelija voi vapaasti lähteä yrityksestä, kun on oppinut työn. Silloin opettaja ei hyödy hänestä mitään, vaan hänen oma työnsä kärsii kisälliä opettaessa.

Mainitsemasi "tavalliset opiskelijat" opettelevat alaansa vain teoriassa, joten heillä ei voi koskaan olla valmistuessaan samanlaista ammattitaitoa kuin oppisopimuksella ammatin käytännössä oppineella.

Työnantaja ei saa mitään tukea ammattiin valmistuneen oppisopimuksesta, koska sellaista oppisopimusta ei voi tehdä. Oppisopimuksessahan sovitaan ammattia vielä osaamattoman kouluttamisesta alan osaajaksi. Ei kannata kadehtia turhaan.

kalle8

Oppisopimusta kehuvat varsinkin työnantajat, koska saavat sen avulla helposti ilmaista rahaa valtiolta. Olen opettanut paljon oppisopimusopiskelijoita ja heidän suustaan kuulee totuuden: työnantaja ei hoida velvollisuuksiaan.

Useammalla kuin yhdellä kurssilla yksikään opiskelija ei tiennyt edes työpaikkaohjaajansa nimeä, eikä saanut pyynnöistä huolimatta tehdä koulutukseen liittyvää työtä, vaan sitä työtä, jota oli tehnyt jo vuosikausia.

kalle8

En kannellut asiasta viranomaisille, vaan nostin omasta osuudestani sievoisen korvauksen. Omatuntoni on siti puhdas, koska tein osuuteni vähintäänkin pykälien mukaan. Sen verran koko systeemi kuitenkin tympii, etten enää suostu ottamaan niitä hommia vastaan.

joukahinen

"koulutus kannattaa aina" Tätähän meille on hoettu iät ja ajat. Ei muuten kannata, eikä varsinkaan veronmaksajille. Tai siis joo kyllä, jos puhutaan kouluttajista. Silloin kyllä, kouluttaja hyötyy aina, koulutettava ei läheskään aina. Hömppäkoulutukseen on ihmeellisen helppo saada valtion tukirahaa. Ylikoulutusta suositaan ilman mitään kritiikkiä. Yliopistoilla tai AMK:lla ei ole mitään vastuuta opiskelijoiden työllistymisestä - ja tämä on suuri vääryys. Tukirahoja tuleekin suunnata sinne missä työllistymisaste on korkein, ei sinne minne on saatu haalittua eniten elämäntapa-opiskelijoita.

tapio_o_neva

Kumpikin kannattaa oikein oikein tuettuna. Koulutus kannattaa opettajalla ja maanviljely maanviljelijälle. Se on pääasia. Eduskunnassa on monta aineenopettajaa ja kasvatustieteiden maisteria.

Koulutus sosiaalisesti hyväksyttynä luterilaisena ja sosialidemokraattisena ajanviettomuotona on ok. Nyt pitäisi keksiä vain postimyyntimaisteritutkinnot.

moto kuski

nykyaikana joutuu jokainen joka ei ole suorittanut logistiikan perustutkintoa jopa 40 vuotta kuorma auton puikoissa ollut joutuu suorittamaan ammatti pätevyys koulutuksen voidakseen jatkaa kuljettajana..!
jos ei ole kyseistä pätevyyttä ei ole mitään asiaa tietyille työmaille ammattitaidosta huolimatta..!
tämäkin on yksi ominaisuus tässä byrokraattisessa ja sosialistisessa järjestelmässä.. ei tuijoteta ensin ammatti taitoa vaan paeria..

nyt tuhannet eri alojen huippu ammattilaiset istuvat oppisopimus koulutuksen tyyppisessä koulutuksessa saadakseen jatkaa työtänsä..

vika ei ole koulujen tai työntekijöiden vaan sairaan järjestelmän jolla ei ole käytänössä tuottavuutta tai arvoa nostavaa merkitystä.. ainoat ketkä hyötyvät ovat koulut ja byrokraatit..

Matti Kopra

Olen aina ihmetellyt intoa, millä Puolustusvoimat ovat satsanneet henkilöstöä ja resursseja, jotta varusmiesaikana saadaan aikaan ns rekkakortti. Tieto rekkakortin suorittaneista on helposti saatavissa Ajoneuvohallinnosta. Varusmiesaikana rekkakortin suorittaneita on ikäluokasta huomattava enemmistö. Miksi rekkakortin suoritusta ei määrätä yhdeksi siviilipalveluksen tavoitteeksi?
On vain niin, että ne joiden pitäisi näitä asioita hoitaa, veronmaksajien etujen mukaan,ovatkin vain rahastamassa lisää rahaa, tällä kertaa muun hallinnonalan, jopa EU:n varoja.
Taas kerran käy niin, että edes asianmukaista esitutkintaa rahastuksesta ja asiaan liittyvästä ei tehdä, ja juttu painetaan yleisen edun nimissä villaisella.

Vieras

Koulutuksen rahoitus perustuu periaatteelle "oppilas tuo rahat repussaan" eli oppilaskohtaiseen rahoitukseen. Epäilen, että kuolleita sieluja löytyy oppilaitoksista pilvin pimein. Rahaa tulee keskeyttäneistäkin.

tapio_o_neva

Miksi turhaa koulutusta ei voisi suorittaa kirjekurssina tai ostaa tutkintotodistusta?

Monet koulutusorganisaatioiden johtajapaikat ovat poliittisia. Jos Henna Virkkunen panisi koirat perään, jäisi hampaisiin monta hyvää sosialidemokraattia ja kokoomuslaista.