Hallituspuolueet kokoomus ja keskusta ovat puheenjohtajiensa johdolla intoutuneet nokittelemaan toisiaan erilaisten verojen nostoilla ja laskuilla. Viikonlopun ja maanantain aikana erilaisia veroehdotuksia esimerkiksi ruoan alvista onkin tullut niin paljon, että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi puhuu jo suoranaisesta huutokaupasta.
– Me kokoomuksessa olemme halunneet nostaa esille nimenomaan työllisyyttä tukevaa ruuan arvonlisäveromallia ja vastineeksi siitä olemme saaneet puolivillaisia vastaväitteitä, poliittista panettelua ja jopa suoranainen huutokauppamentaliteetti on tämän asian suhteen saanut merkittävästi jalansijaa, Ravi sanoi tänään STT:n mukaan.
Ruoan arvonlisävero näyttääkin hiertävän hallitusta erityisesti. Hallitusohjelmaan kirjattu ruoan arvonlisäveron lasku 17 prosentista 12 prosenttiin sai ensin vastaansa asiantuntijoiden arvostelun.
Sen jälkeen vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ja kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esittivät vuoronperään, että ruoan arvonlisäveroa tingittäisiinkin vain 14 prosenttiin, mutta samalla laskettaisiin myös ravintolaruoan alv 22 prosentista 14 prosenttiin.
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ei ideasta innostunut. Hän haluaa pitää kiinni äänestäjille luvatusta ja hallitusohjelmaan kirjatusta ruoan alennuksesta. Lopulta hän tarjosi hallituskumppaneille mallia, jossa myös ravintolaruoan alv laskettaisiin 12 prosenttiin - kunhan alennuksen rahoituksesta sovittaisiin.
Vanhanen uskoi tuskin itsekään kokoomuksen tarttuvan täkyyn. Hämeen Sanomien lauantaisessa haastattelussa pääministeri ehdotti, että ruoan veroalennukset rahoitettaisiin tuloverotuksen ”inflaatiotarkistusten pienellä säädöllä”. Tuloverotuksen pienikin hivutus ylöspäin on kokoomukselle punainen vaate.
– Sanottakoon selvästi se, että me emme tule tinkimään vaatimuksistamme tuloverotuksen indeksitarkistusten suhteen tämän asian ratkaisemiseksi, kokoomuksen Ravi julisti tänään avatessaan puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksen.
Samaan aikaan Hämeenlinnassa pääministeri Vanhanen avasi verotaistelulle uusia rintamia, kun hän keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa vihjasi yleisen arvonlisäveron nostamisesta 22 prosentista 25:een. Lisäksi Vanhanen halusi herättää julkista keskustelua jo vuosi sitten tyrmätystä perheveromallista.
Nyt kokoomuksen ja keskustan verotaisteluun on kiinnittänyt huomiota myös demarit. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja verojaoston jäsen Heli Paasio pitää jo ruoan arvonlisäveron huutokauppaa kestämättömänä, mutta yleiseen arvonlisäveroon kajoamista Paasio jo oudoksuu.
- Samaan aikaan kun keskusta ajaa härkäpäisesti ruoan alv:n alennusta välittämättä opposition ja talousasiantuntijoiden varoituksista, vihjaa pääministeri Matti Vanhanen, että yleistä alv-kantaa pitäisi nostaa. Missä on keskustan veropolitiikan linja?, Paasio kysyy MTV3:n haastattelussa.

Kommentit
ALVia 25%
Katainenkin myötää, myöntää. Ovatkohan herrat nyt hereillä, jos tämä tapahtuu, siirryn äänestämään, niin mitä?
Sumutusta kaikki
Sumutusta kaikki tyyni.
Olisi korkea aika kaivaa esiin se Sirkka-Liisa Anttilan "salainen", kassakaappissa lepäävä, ruuan hintaa koskeva selvitys!
Katainen ja Vanhanen potevat pahaa muistinmenetystä?
He eivät muista, tai vielä pahempaa, eivät tiedä kunnallisveron olemassa olosta!
Sätkynukkehallitus vauhdissa
Se on aika lailla viikottaista miten nuo mielipiteet ja käsitykset muuttuvat meidän "hallituksessamme" siitä, mitä Suomen pitäisi tehdä asioilleen. Ensin lasketaan veroja, sitten ollaan nostamassa ja välillä otetaan lisää velkaa ja välillä taas jaetaan rahaa ilmaiseksi Islantiin, Suomi Soffille sun muille jne.
Minun puolestani tällaiset hallitusherrat voisi pistää vaihtoon ja tilalle sellaisia, joilla on jokin linja, päämäärä ja tavoite politiikan teossa. Sellainen linja, joka ajaa tämän kansan hyvinvointia.
Olisiko mahdollista, että osaisimme valita itsellemme hieman parempia, päämäärätietoisempia johtajia jatkossa?
Hallituksella on oikeasti ongelma, rahaa ei ole.
Ei tässä verohuuto.net:ssä ole mitään ihmeellistä, Valtiomme taloudellinen tulevaisuus on niin huono, että paniikkiratkaisut ovat kohta käsillä.
Jollain keinoilla verotusta on kiristettävä tai sitten työllisyyttä lisättävä, jotta Valtion kassaan alkaisi virrata taas rahaa, tästä tässä on kysymys.
Kokoomus haluaa työllisyyttä ja sitä kautta rahaa. Keskusta haluaa siirtää rahaa toisen taskusta toiseen. Vihreät haluaa kiristää verotusta ja demarit ei vieläkään ole päättänyt, mitä ne yleensä oppositiossa haluaa.
Edelleen totuus on se, että sisäisillä verokikkailuilla, ruuan alv:n laskulla ei Suomea nosteta. Ihmiset syövät ulkonäöstä päätellen nytkin jo liikaa ja mahdolliset alennukset häviävät samalla lailla kuin parturimaksut jonnekin välikäsien taskuun.
Suomen 5 miljoonainen väestö on niin pieni markkina-alue, että täällä ei saada sellaista sisäistä markkinaa aikaan, jossa joku alv -puuhastelu generoisi jättityöllisyyden ja huikeat verotulot Valtion kassaan.
Jos suomalaisen tuotteen kilpailukykyä ei saada toimimaan, niin edessä on säätö tai veronkorotus. Ja ruuan alv ei vaikuta yhtään kansainväliseen kilpailukykyyn, kyllä ne on ihan muut jutut.
Oikeistolla ei ole muuta moraalia kuin kylmä raha,- itselleen.
Ellei meillä olisi vahvaa ammattiyhdistystä, ei meillä olisi puolustajaa tätä riistohallitusta vastaan.
Kaikki näkevät mihin maa johdettaisiin, jos vastavoima puuttuisi.
Täyteen anarkiaan jossa etujaan ajavan pienituloisen veri laitettaisiin valumaan.
TUHON TOHTORIT
Vaihtoon nämä *##¤#&:t, jotka eivät tiedä mitään muuta kuin verottaminen.
Saavutetuista eduistaan HE eivät luovu. Kansa maksaa.
Todelliset "tohtori tuhot".
"Right to tax is a right to destroy"
Katse olisi käännettävä nopeasti TODELLISEEN ONGELMAAN, rahan luojaan EKP:hen, joka on taloutemme LOINEN, eli PARASIITTI.
Verotustarve loppuu lähes 100-prosenttisesti, kun valtio ottaa itselleen sen roolin, joka nyt on luovutettuna EKP:lle.
Viiden pennin sököä
Opiskeluaikana pelattiin 5 pennin sököä. Saatiin menemmään päiväkausia ilman, että kukaan köyhtyi tai rikastui.
Ruuan arvonlisäverossa on kysymys n. 30 sentin säästöstä päivää ja taloutta kohden. Kyllä meidän potit oli isompia! :)
Tilintasaaja
Ruokaveron huojennus korvaa terveyskeskusmaksun moninkertaisesti. En kylläkään viitsi seurata ruuan hintaa, mutta pari kymppiä terveyskeskukseen vuodessa v-tuttaa kyllä.
Sitäpaitsi ekonomit laskevat ruoka-alvin alennuksen maksavan valtiolle 500 milj. eur. Tämän mukaan olisi loogista nostaa ruoka-alvi 30 :n prosenttiin, niin valtio olisi muutamassa vuodessa velaton, ja kansalaiset osallistuisivat velanmaksuun kaikki tasarahalla (lukuunottamatta anorektikkoja).
Tuloveroale-päätös peruttava.
Olisi kyllä kokoomuksenkin nöyryttävä, ja otettava takaisin tuloveropäätös, vaikkakin määräajaksi...
Kauppakamarinulikat ja Veronmaksajien liitto vauhdissa
Nämä tahot ovat tätä ALVia halunneet korottaa ja nyt marionettihallitus tekee käskystä työtä!
Mitään ei voi muuttaa
Suomi on suunnitelmatalouden tiellä. 2007 vaalit olivat turhat, koska hallitus lataa kaikki ratkaisut 2011 jälkeiselle hallitukselle syvemmällä velkakuormalla.
Voehen tokkiinsa!
Oikein valtionvarraminister Kattainen taetaapi olla oekeem tallousimmeinen, hanpä on okeen aaskutoinunna puolueen tallouven vakkattaumissa. On oekeen venkoiltu ja kieroiltu iliman oekeata muailmaa, semmosta hiekkalaatikkonäpertelyä ja aina muitteen rahhoilla, ei sitten koskaan omiaan oo tarennut. Jyrkillä näköalat välillä sumenee niin, ettei mittään osoo sanoa, toisinaan tuas niin vakavalla rintaiänellä latoo kovia tottuuksia ja oekein käellä huiskuttaa puheensa vakuuveksi, fantastista, fantastista. Tokkiinsa sentään! On se hallituksen työ vaikeaa, kun neljän vuoden pätkissä maata hallitaan, tuleepa suunnitelmatalous idästä mieleen. Jos ei sopuun päästä niin palataan alkuperäisiin suunnitelmiin, eikä tilanteen vaatimiin toimiin.
Vanhanen joutaa Lappiin
hiihtelemään. Päätös ruoan 12% arvonlisäverosta tehtiin syksyllä 2008. Nythän tilanne on aivan toinen kuin silloin. Kaikkien järkevintä olisi lykätä koko ruokaveroasia odottelemaan parempia aikoja. Tai, ottaa käyttöön Kataisen ajama 14%, niin ravintolaruoan kuin kaupasta ostetun ruokatuotteen osalta. Toisaaltahan puoluejohtaja Vanhanen on jo ehdottamssa muiden tavaroiden osalta 25%:n arvonlisäveroa. ja maitotiloille lisätukea, kun maailmanmarkkinahinnat ovat alhaalla ja samanaikaisesti mahtava ylituotanto. Olisiko syytä kyseistä toimialaa tehostaa, ja kovalla kädellä. Aivan kuin tehdään muussakin yritystoiminnassa.
Maitotilan koko
Keskikokona 500:n lehmän tila on siedettävä yksikkö toimialalla, pienet ovat pelkkää näpertelyä, sekä todistavat tuottajahinnan olevan aivan liian korkean.
250-1000 lehmän navetoita valtion omistukseen
Maanomistajat operoikoot. Maitotalous on hunningolla.
Pidän kaikkein
Pidän kaikkein hirveimpänä merkkinä valtiomme suurimpien valtikoiden heiluttajien kyvyttömyydestä johtajina, kun nyt pidetään kynsin hampain kiinni jostain hallitusohjelmasta, joka on laadittu vuonna 2007 AIVAN toisenlaisten talousnäkymien aikaan.
Nyt tarvitaan sitä oikeaa johtajuutta, jonka tärkeimpänä ominaisuutena on pelisilmä. Oikea johtaja tekee oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan, ja on valmis myöntämään, että pari vuotta sitten tehty linjaus ei nyt kyllä toimikkaan, eli vaihdetaampas taktiikkaa.
Strategia pidetään samana, taktiikka vaan vaihtuu.
Näin niitä asioita "hoidellaan"
Voi jumankauta tuota meininkiä!
Minä en enää oikeasti kestä tuota osaamatonta amatöörien puuhastelua.
Nyt meni kuppi nurin viimeistään.
-EP-
jo vain
Joku toljake uskalsi senthään heittää Pekkarisen hankheen muutama vuosi sitten, mutta tulukaa kaikki Ylläkselle ja ottakaa sauvat mukhan, niin reippailhaan yhessä.
Särestösäki on joku viulun vinguttaja jo oottamasa.
Nyt tullee komia ruska ja on viimesen päälle pitkosta jängäsä. Ei tartte saaphaja.
Se on tuo perhevero vähän niinku meille tehty, paitsi että viimenenkin suurperheinen sai just eukkonsa hyvhän tienestin junnailtua.
Paikalliset pysykhön kotona. Ne ei ole koskhan maksahnet mithän näitä mejän investointeja. Juohnet ja remuhnet vain.
Hölmöily Stop
Kepun kriisi johtaa hallituksen sisäiseen riitaan ja alunperin hyvän asian romuttamiseen. Tuleeko näiden muutoin tarpeettomien ulkopuolisten vaikutteiden saada valta tuhota koko kehitys, talous ja järjestys ja korjata saalis, toimissa jotka on tarkoitettu kokonaan muille samalla kun maan johto nukkuu? Voisihan sen järjestää hienostuneemminkin, kuten finanssiasioiden hoitaminen hallituksen ehdotuksella tulla johdetuksi niiden pankkien hallinnassa, joilla on osaaminen näiden asioiden suhteen. Hallitus ei ymmärrä niistä asioista mitään.
Puolueiden varainhankinta
Salaliitoteoriani: Onko vaalirahoitushöpinällä tarkoitus peitellä isojen puolueiden ulkomaalaistilejä, joihin on talletettu ns. Sonera miljardit! Luovun teoriastani kun saan tiedon kuinka paljon Saksan valtio sai kassaansa mainitusta huutokaupasta. Epäilen että siinä käytiin jälkipörssi kauppaa; elikkä ensin joku koalitio hankki halvalla, ja myi kalliilla Soneralle. Muistaen Saksan Siimensin edesottamukset euroopassa, en ihmettelisi vaikka EU:ssa ylikansalliset isot puolueet olisi kimpassa rahastamassa valtio-omisteisia yhtiöitä.
Sumeaa verologiikkaa
Edellinen hallitus alensi pääomaveroa. Sitten tämä varallisuusveron. Ja sitten alennettiin tuloveroja. Sitten alennettiin arvonlisäveroa. Sitten nostetaan arvonlisäveroa. Sitten nostetaan kiinteistöveroa. Sitten nousee kunnalisvero.
Jos kirkas logiikka pelaisi yli hallitusten, nostettaisiin varallisuus- ja perinövero takasin, nostettaisiin pääomavero takaisin, annettaisiin tuloverojen olla paikallaan, alennetaan elintarvikkeiden ja ravintolamyynnin arvonlisäveroa samalle tasolle, alennetaan muiden päivittäistavaroiden arvonlisäveroa edellisten tasolle, mutta nostetaan reippaasti sitä arvonlisäveroa, joka ei liity välttämättömyyksiin peruskansalle. Ei kosketa kiinteistöveroon, koska vanhat omakotiasujat eivät pysty eläkkeillään sitä korotusta enää maksamaan. Avustetaan kuntia reippaalla kädellä, ettei kunnallisvero nouse tai muutetaan laki sellaiseksi, että se kohtelee kuntalaisia progressiivisesti.
Lisää: nostetaan autoveroa kohtuullisesti (ei ammattiliikenteelle), viinaveroa väkeville + 50 %, viinit ennallaan, kalja + 20 % ja tupakkaveroa reippaasti + 50 %. Ei kosketa polttoaineveroon.
Lasketaan teollisuuden energiavero minimiin. Poistetaan energialaitosten kiinteä maksu kuluttajilta.
Miltähän tämä näyttäisi budjettiriihessä ?
Aleksader K oikeilla jäljillä!
Esityksesi hakkaa mennentullen Vanhasen ja Kataisen sössötykset!
Selkeää suomalaista logiikkaa
Juuri siksi sitä ei voida toteuttaa, koska se tekisi verotuksestamme jälleen suomalaisen eli epälänsieurooppalaisen.
Oluenjuonnin ja punaviininjuomisen vähentäminen verotuksella on rikos Euroopan unionin sisämarkkinaa ja löyhää keskustaliberaalia moraalia vastaan.
Autojen verottaminen aiheuttaisi sen, että autot käytettäisiin loppuun ja korjattaisiin suomalaisella työllä. Näin ollen jälleen joku Vihreän liiton kansanedustaja tulee vinkumaan Keskon ja VV-auton puolesta, että pitäisi ostaa uusia Volkswageneita, Seateja, Skodia, jotta liikenteessä olisi uudempia ja vähäpäästöisempiä autoja maassa, jossa väentiheys ei ole 250 / km2 niin kuin Saksassa, vaan 17 / km2.
Veroehdotuksesi on kristillinen, siveellinen ja suomalainen, mutta se ei sovi moraalittomalle hallitukselle eikä sitä rahoittavalle Keskolle eikä juuri kyllä SOK:llekaan.
Kuullostaa
siltä, että asut omakotitalossa, olet lähellä eläkeikää, et polta, et juo eikä sinulla ole aikomusta ostaa uutta autoa.
Ainakin Karelin
yritit. Sanon suoraan,että en pysy kärryillä. Ja miksi tuon sumuverhon takaa ei ole tullut edes yhtään Karelinin ehdotuksen kokoista pakettia, vaan aina joku pikkunen osanen, joka osoittaa vain kyvyttömyyttä yhtään mihinkään. Lamaannuttavaa.
Outoa vääntöä ruuan arvonlisäverosta
Eduskuntahan on jo viime marraskuussa päättänyt, että kaupasta myytävän ruuan alv laskee 12 prosenttiin ja ravintolaruuan alv säilyy 22 prosentissa. Miksi asiasta väitellään nyt, kun muutoksen voimaantuloon on aikaa enää runsas kuukausi?
Oletetaan, että päätös haluttaisiin perua tai muuttaa sitä jotenkin. Kuinka se tapahtuisi? Hallitus ei voi muutella verolakeja omin päin, vaan muutos pitäisi käsitellä taas eduskunnassa, eikä se pystyisi todennäköisesti käymään läpi lainsäätämisen eri vaiheita yhden kuukauden aikana.
Viime vuonna tehty päätös tulisi siis voimaan lokakuun alussa ja jokin uusi muutos esimerkiksi vuoden vaihteessa. Ja taas alkaisi varautuminen tuleviin hintamuutoksiin.
sytytys myöhäsellä
"Eduskuntahan on jo viime marraskuussa päättänyt, että kaupasta myytävän ruuan alv laskee 12 prosenttiin ja ravintolaruuan alv säilyy 22 prosentissa. Miksi asiasta väitellään nyt, kun muutoksen voimaantuloon on aikaa enää runsas kuukausi?"
Valtiovarainministeri hoksas asian vasta nyt.
Alvi ja vaalipyykki
Kelposestakin sitä kommenttia heitetään "ruoan alvista". Ruoan alvi pitää saada (0)nollaan. Ravintolassa sapuskaansa nauttivaa nauttii ja maksaa. Suunta on oikea. Otetaan niiltä joilla on mistä ottaa. Köyhä ja keskituloinen perhe ei istu ravintolan pöytään. Ja kun siellä saisi edes kunnollista ruokaa, eikä migrossa kuumennettua.
Kuka uskaltaa ravintolaan, kun sikaflunssa oikein otteen ottaa. Kokki pyyhkäisee kätensä pyyhkeeseen kerran jos toisenkin, tekee annoksen ja kiikuttaa bakteeripesän asiakkaalle. Pelkääjä ei asioi ravintolan pöydässä ruokaillen laskipa alvi tai ei. Ravintolaruoka maksaa ja hyvävarainen maksaa.
Ne, jotka haluavat laskea ravintoloiden arvonlisäveron, niin kompensoikaa se tuloveroistanne, sillä te ette ole köyhiä ettekä kipeitä.
Jättäkää jo sitten ne vaalirahajutut menneisyyteen. Jokainen ottaa vastaan mitä on tarjota ja media/ lehdistö niistä ovat hyötyneet. Milloin se median vaalirahapyykki pestään ?
Tässä oli tavallisen kansalaisen mielipiteitä.