Supon tärkein vastustaja selvisi

Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB oli suojelupoliisin ylivoimaisesti tärkein vastustaja kylmän sodan aikana. Muiden sosialistimaiden tiedustelupalveluihin Supo kiinnitti paljon vähemmän huomiota. DDR:n Stasikin oli Supolle pieni tekijä. Nämä tiedot tulevat näkyvästi esiin professori Kimmo Rentolan tutkimuksessa Supon toiminnasta kylmän sodan aikana.

Tutkimus on keskeinen osa torstaina julkaistua Supon 60-vuotisjuhlakirjaa. Kirjan nimi on ytimekkäästi Ratakatu 12 (WSOY).

Ehkä merkittävin tutkimustulos on, että Supon yhteydet länteen olivat oletettuakin läheisemmät. Yhteyttä pidettiin kaikkiin läntisiin tiedustelupalveluihin. Tietoja vaihdettiin ja silloin tällöin saatiin aikaiseksi menestyksekkäitä operaatioita. Suomen ulkopoliittiselta linjalta ei kuitenkaan livetty.

Vaikka KGB olikin Supon pahin vastustaja, järjestöjen välillä syntyi myös kontakteja etenkin vuonna 1978 Supon päälliköksi tulleen Seppo Tiitisen virkakauden alussa. Mihinkään varsinaiseen operatiiviseen yhteistyöhön ei kuitenkaan ryhdytty.

KGB:n kielenkäytössä suomalaiskontakteja kutsuttiin agenteiksi. Kyse oli kuitenkin pääasiassa ihmisistä, joihin KGB piti ylipäänsä yhteyttä. Presidentti Urho Kekkonenkin oli ”agentti”. Myöhemmin KGB luopui nimityksestä ja otti käyttöön käsitteen ”operatiivinen resurssi”.

Kun Supo vuonna 1949 perustettiin, sen päätehtäväksi tuli suomalaiskommunistien tarkkailu. Vuosien varrella tuli kuitenkin selväksi, ettei kommunisteista ole mitään vaaraa Suomelle. Kommunistien automaattisesta rekisteröinnistä Supo luopui 1980-luvun alussa.

Tiitisen listasta ei hupia

Rentolan tutkimuksen tulokset antavat lisäselitystä monille takavuosien tapahtumille. Yksi näistä on inkeriläisten maahanmuutto. Tutkimuksesta ilmenee, että asian otti esille alkujaan KGB:n Felix Karasev keskustelussa Tiitisen kanssa.

Tiitinen kysyi asiasta presidentti Mauno Koivistolta, joka vastasi, että "jos ovat valmiita antamaan muuttoluvan, annetaan tulla". Koivisto piti heitä suomalaisina, vaikka mukaan sattuisikin ”mittatappioita”.

Inkeriläisten muutto alkoi siis virallisen Neuvostoliiton aloitteesta. Aloitteen motiiveista Suomen johto ei saanut lopullista varmuutta.

Tutkimuksessa tulee esiin myös kuuluisa "Tiitisen lista" eli Stasin laatima luettelo mahdollisista suomalaiskontakteista. Saatuaan listan ulkomailta Tiitinen keskusteli asiasta Koiviston kanssa. Tämä jälkeen hän tallensi luetteloon kassakaappiin. Mitään sinänsä uutta tietoa listasta tutkimuksessa ei ilmene.

Niin Tiitinen kuin Koivistokin ovat vähätelleet listan merkitystä. Sama tulee esiin Tiitisen tuolloin tekemistä muistiinpanoista. Rentola tulkitsee, että ilmeisesti listaa ei pidetty kummoisena, koska sen kohdalla ei ole merkitty edes mitään keskustelua. Jotkut listalla olevat nimet olivat kirjoitettukin väärin.

–Kun suojelupoliisin päällikön vaihdoksen jälkeen (1996) siivottiin kassakaappia, papereiden siilaaja pohti hetken, pannako se menemään päätearkistoon vai jättääkö seuraavan päällikön huviksi. Päätti jättää, mutta hupia ei siitä kertynyt, kirjoittaa Rentola. Hän olisi ilmeisesti liittänyt listan kirjaan, mutta se ei ollut mahdollista.

Rentolan näkemyksen mukaan tosin on kiistatonta, että Supo ei nähnyt DDR:n tiedustelun koko laajuutta. Toisaalta itsepintaista pureutumista KGB:hen voi pitää oikeaan osuneena priorisointina, sillä KGB:ssä Suomi kilvoitteli erittäin tärkeiden tietojen sarjassa Britannian kanssa.