Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) arvioi, että suunnitelmat Itämeren kaasuputkesta ovat monelta osin kehittyneet ympäristölle ystävällisempään suuntaan.
Helsingin Sanomien haastattelema Lehtomäki on samoilla linjoilla pääministeri Matti Vanhasen (kesk.)kanssa.
– Merialueen kokonaisuutta ajatellen ympäristövaikutukset näyttävät siltä, että ne voisivat hyvinkin olla hallittavissa, Lehtomäki arvioi.
Lehtomäen mielestä valtioneuvosto voi antaa periaateluvan Itämeren kaasuputkelle ennen kuin ympäristöviranomaiset ratkaisevat kantansa.
Ministerin mukaan hankkeen ympäristövaikutuksista tiedetään jo nyt niin paljon, että valtioneuvosto voi huomioida ne päätöstä tehdessään. Hän kuitenkin huomauttaa, että ympäristölupaviranomainen on itsenäinen omassa harkinnassaan.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on aiemmin sanonut Ylen uutisille, että lupa Suomen talousvyöhykkeen käyttöön voidaan myöntää Nord Streamille syys-lokakuussa.

Kommentit
Suomen näennäisdemokratia siinä toimii
"Lehtomäen mielestä valtioneuvosto voi antaa periaateluvan Itämeren kaasuputkelle ennen kuin ympäristöviranomaiset ratkaisevat kantansa."
Ja tuon valtioneuvoston luvan jälkeenkö ympäristöviranomaiset uskaltaisivat ottaa kielteisen kannan?
Kun Olkiluoto-3 oli ministeriöiden lausuntokierroksella, puolustusministeriö kannatti lisäydinvoiman rakentamista. Tämä siitä huolimatta, että keskitetty energiantuotanto on maanpuolustuksen kannalta iso riski. Vaihtoehtoja olisi ollut, mutta puolustusministeriö ei uskaltanut niitä sanoa. Ruotsissa kävi täsmälleen päinvastoin.
Nyt sitten teeskennellään, että ympäristöviranomaiset uskaltaisivat asettua poikkiteloin! Voi hallelujaa mitä pelleilyä.
Putket pohjaan
Hyvä Lehtomäki. Edustat tervettä realismia, vaikka oletkin Kepulainen. Virolaiset ja muutama finski yrittävät jarruttaa lapsellisilla perusteilla putken edistämistä.
Putki pohjaan, se vauhdittaa tästä taantumasta nousua omalta osaltaan.
Vuokra?
Äskettäin on solmittu sopimus Saimaan kanavan vuokra-alueen vuokraamisesta. Hintaa ei ole ilmoitettu, mutta lehtitietojen mukaan se ylittöö huomattavasti vanhan vuokran. Miksi ei ole julkinen?
Paljonko Suomi saa nyt kaasuputken sijoittamisesta Suomen talousalueelle? Pääministeri ja ympäristöministeriö kertokoot. "Neuvonantaja" Lipponen lienee lahjoituksen kannalla.
Menot/tukot
Tätä minäkin perään!
Missään en ole nähnyt kaasuputkesta aiheutuvia kustannuksia Suomelle, kuka korvaa ympäristövahingot ja kalatalouden menetykset. Itämeren kalathan saavat lisää myrkkyjä ja niiden käyttö ravinnoksi on kiellettävä.
Suomi maksaa Saimaan vuokran ja puutullit. Mitä Venäjä maksaa Suomen talousalueen 361 km käytöstä vuokraa ja kaasun välityksestä sen kautta.
Nämä ovat kansainvälisen kaupan sääntöjen alaisia asioita!
Suomi ei saa olla maksaja vaan saaja tässä kokonaisuudessa.
Tämän pitää olla julkista kansainvälistä toimintaa. Sotakorvauksetkin julkistettiin, tätä ei voi olla julkistamatta!
Jos tätä ei julkisteta, Lehtomäki menettää kasvonsa täysin ja koko hallitus.
Paula: Putkiko ei saastuta, vaan Kainuun mökin mummot?
Kuin hyrrä tuo meidän Paula.
+
Ensin hän vaati Kainuun ja muun maaseudun mummoja tekemään 10.000 - 15.000 euroa maksavat jätevesipuhdistamot, jotta ei Itämeri saastuisi.
?
Nyt hän sitten suitsait toteaa, että kaasuputki merenpohjaan. Sekö ei saastuta?
+
Ja tälläinen nainen kehuu olevansa Itämeren ja Suomen maaseudun ihmisten asialla.
+
On hyvä, että Ruotsin porvarihallitus ja vihreät ampuvat hankkeen alas.
+
Paula kysyn mys: Maistuikohan votka hyvältä ja oliko pöytä sopivan suuri tanssimiseen?
Kaasuputki
Ihmetyttää suomen päättäjien innokkuus kaasuputki-asiassa,
ilmeisesti päättäjien "voitelu" on jo hyvässä kuosissa.
Suomella olisi hyvä neuvotteluasema koska me emme ko. putkea
tarvitse.
Neuvottelut olisi hyvä kytkeä maittemme välisiin kipupisteisiin, kuten puutulleihin ja rekkajonoihin.
Tosin näihin asioihin tulisi naapurin tuntien vain
hetkellistä helpotusta, kunnes putki olisi pohjassa,
ja pysyisi.
Anyway kai suomen alueen käytöstä on kaavailtu korvausta,
esim: suomen Saimaan kanavasta maksaman vuokran tapaan?
Turvallisuuspoliittinen aspekti on jätetty lähes huomioitta.
Kun venäjän presidentti uhoaa puolustavansa venäläisten
etuja kaikkialla maailmassa on syytä huomioida tämän lausuman koskevan myös suomen aluevesiä.
Lisäksi Suomelle kuuluva suomenlahden rannikko muodostaa
"uhkan" putken turvallisuudelle, samoin kuin historiassa
suomalainen karjalan kannas uhkasi leningradin turvallisuutta.
Eli tältä pohjalta "njet" putkelle, Lipponen pitäkööt
hopearahansa.
Ilkka
Moni asia
On kipupiste Suomen ja Venäjän välillä, mutta haluaako Suomi olla kipupiste saksalle.? Tämän kaasuputken kanssa Suomi on kahden vanhan suur-vallan välissä Venäjän ja Saksan, kun nämä kaksi valtiota haluavat kaasuputkensa se tulee halusimme me sitä, tai emme. Kaasuputki asiassa on ihan turha aukoa päätään vain venäjä kortilla, on todella syytä katsoa myös länteen ja saksaan yhtä tarkasti ja tuntea mistä tuuli puhaltaa.
Hah. Putki tulee olemaan vikainen ja poikki lähes koko ajan.
Kaasuputkien sijaan olisi fiksumpaa käyttää esim. kaasulla toimivia suuria kaasusäiliöaluksia jotka suomalaiset olisivat rakentaneet energiayhtiölle.
Mutta minkäs teet kun saksalaisen pieru tuoksuu niin hyvälle Lipposen nenään.
Putken suurin ongelma on siinä, että se ei toimi :)
njet
Kiitos, hyvä kirjoitus.
Miksi sanallakaan ei mainita turvallisuutta ja kysytä armeijan lausuntoa?
Ruotsi näyttää esimerkkiä asioiden vastuullisesta hoidosta.
Suomi näyttää vastuutonta tapaa, poliitikotkin temmeltävät vastuuttomina.
Onko Venäjä antanut hyväksyttävän ympäristöselvityksen YVA:n mukaisesti?
Miksi Venäjä ei ratifioi Espoon sopimusta?
Miksi Venäjä ei ratifioi Haagin ihmisoikeussäädöksiä?
Kuka korvaa ympäristövahingot ja Suomen talousalueen käytön?
Mitä hyötyä Suomelle putkesta on, saako Suomi talousalueensa käytöstä ja kaasun siirrosta asallisen korvauksen?
Onko hanke neuvoteltu Nato-Venäjä neuvostossa, jossa Suomi ei ole mukana?
Miten kokonaisuus Venäjä-EU on hoidettu ja valvottu Suomen kannalta, tässä olisi Suomella neuvotteluvaltit: Turvallisuusasiat, Karjala, kanava, puutullit, neuvottelut EU:ssa vastineista kaasuasiassa. - emmekä hyödy mitään?
Puolustusvoimien lausuntoa
On varmaankin kysytty mutta sitä ei julkaista, Ruotsin vastuulinen asioiden hoito? Siis minkä asioiden, Ruotsi ei hoida mitään kysymystä vastuullisesti jos se ei hyödytä sitä itseään.
Suomen politiikot ovat hiljaa vain sen vuoksi että kysymykksessä on venäjän ja saksan hanke, jokainen tietää että näille kahdelle ryppyily ei pääty hyvin varsinkaan jos sen tekee samaan aikaan.
Mitä tulee kaikkiin sopimusten hyväksymisiin niin kaiki pelaavat omaan pussiin, Venäjä ei rafitioi ja Norjakin Skandinaavian mallimaa sylkee YK,n yli heti jos jokin on omaa etua vastaan.
Mitä tulee kaasuputkien turvallisuuteen muualla maailmassa niin minkälaisia katastrofeja on syntynyt,? paljon vähemmän kuin laivaliikenteen kanssa. Eipä tunnu olevan pohjoisten kaasuputket mitenkään vaarallisia, ainoastaan tämä kaasuputki tuntuu olevan hengenvaarallinen.
Kepulaisten kilpalaulantaa
Ei Lehtomäki näe mitään ongelmaa ohittaa päätöksenteossa järjestelmää.
Kyse on "ruskeakielien" kilpalaulannasta Tehtaankadun suuntaan. Kyllä ne siellä jo uskovat että rouva on soveltuva puoluejohtajaksi, tosin ei suomalaisten mielestä. Hävettävää toimintaa.
Onko tämä hallituksen kanta?
Järkyttävää kusetusta
Järkyttävää kusetusta suomalaisilta poliitikoilta. Hanke muka pelkkä mitätön ja ongelmaton ympäristökysymys. Kyse on mitä suurimmassa määrin koko putki-alueen muuttuvasta strategisesta merkityksestä. Miten Suomen päättäjät kommentoivat Gazpromin aseistettujen "suojajoukkojen" merkitystä Suomelle. Ja mitä merkitsee Putinin määräys armeijan valjastamisesta samaan tehtävään? Missään ei ole näkynyt hiiskaustakaan siitä, mitä kaikkea näiden puitteissa voi tapahtua.
Kyllä kyse on erittäin merkittävä maamme turvallisuuden kannalta ja Suomen edun vuoksi linjaus olisi vietävä mahdollisimman kauas rannikostamme.
strategia
Näin on.
Koko hommassa en näe mitään tolkkua Suomen kannalta.
Ministerit antavat villejä lausuntoja, joilla ei ole perusteita. Suomen etu on unohtunut täysin. Kukaan ei tiedä mitä etua tästä hankkeesta on Suomelle, eikä edes vahinkoja kerrota!
Turvallisuuskysymyksiä ei edes käsitellä!
Missä on itsenäinen Suomi ja sen edun valvojat?
Poliitikkojen hukkaputki
Kyllä pitää putki saada ja heti. Silloin on idästä paljon helpompi lähettää vaalirahaa putkipostilla päättäjälle eikä tarvitse jakaa sitä Pauloille ja Paavoille pöydän alta.
Kunnon hinta
1.Kunnon vuokra putkesta.
2. Toinen vuokra läpivirtaavasta aineesta x euroa/kuutio
3. Erikseen hinta vartioinnista,saa puolustusvoimat rahoitusta toimintaan.
Määräaikainen sopimus esim. vuokran tarkistus parin - kolmen vuoden välein.
kauppa on se
Joka kannattaa, jonkilainen hinta pitäisi olla jos putki kulkee Suomen talousalueen halki tai sitä sivuuttaen. Valvonta Suomelahdella on jo tänä päivänä hyvällä tolalla toisin kuin Ruotsin Itä-Merellä jossa nykyajan kaapparit operoivat.
Jos Ruotsi itse ei ymmärrä nostaa sotilaallista läsnäoloaan alueellaan on Suomen tai Venäjän se tehtävä, vaatiihan jo mastkustajalauttojen turvallisuus merirosvoja vastaan sitä. Asiaa ei itketä niin pitkään kun mitään ei tapahdu, mutta kun tapahtuu kiehuu maito yli.
Jos ei voi muuta, niin haarakappeleet, HAARAKAPPALEET!
Paula, tekniset termit venäläiselle putki-inssille,
1) HAARAKAPPALE = "Crotch".
2) Haara= "Отрасль". Opettele sanomaan!
_
Ruotsi tylynä Itämeren kaasuputkelle
IL 12.2.2008 15:58
Ruotsin hallitus lähettää Itämeren kaasuputkea koskevan lupahakemuksen takaisin Nord Stream-yhtiölle.
Hakemus on niin epätäydellinen, että Ruotsin hallitus ei halua sitä edes käsitellä.
- Nord Streamin hakemus on hämmästyttävän epätäydellinen. Emme halua käsitellä sitä vaan lähetämme paluupostissa
takaisin ja vaadimme sen täydentämistä, Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren kertoo.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802127238190_ul.shtml
__
Ruotsalaisille ei siis kelvannut edes venäläisten hakemus, vaan se laitettiin bumerangina takaisin.
Gazprom on Venäjän suurin yritys.
Jopa 25% Venäjän verotuloista tulee Gazpromista.
Yrityksessä ympäristökysymyksiä käsitellään perivenäläisen leväperäisesti, myös kaasuyhtiön omilla nettisivuilla.
Jos yrittää löytää esim. ympäristöraportteja, klikkamalla "environmental reports" linkki johtaa investoijille suunnattuun tuloskatsausluetteloon.
(All information on Gazprom's environmental activities is available in special "environmental reports" and environmental notice bulletins.) http://www.gazprom.com/investors/reports/2009/
Yrityksen ympäristöpolitiikka mahtuu seitsemälle, harvaan kirjoitetulle sivulle, kolmeen kappaleeseen.
Ympäristöpolicyn kantava ajatus on että kaasu on puhdasta energiaa. Ei muuta.
"Gazprom Environmental Policy"
http://www.gazprom.com/f/posts/84/335900/ecology-2008-eng.pdf
Yrityksellä ei ole organisaatiossaan ympäristökysymyksiä hoitavaa osastoa tai edes ympäristövastaavaa.
http://www.gazprom.com/map/
Näiden järkyttävien puutteiden takia onkin hyvin loogista, kuten aiemmin todettiin:
"Suomeen kohdistuvien vaikutusten arviointia ei ole pystytty todentamaan Venäjän osalta, koska maan kansallinen
YVA-selostus ei ole ollut käytettävissä. Suomi pyytääkin Venäjää toimittamaan arviointiraportin kommentoitavaksi.
Samalla Suomi esittää Suursaaren etelä- ja pohjoispuoleisen vaihtoehdon tarkempaa vertailua ja mahdollisuutta
jatkokeskusteluihin ympäristövaikutuksista.
Venäjä ei ole ratifioinut Espoon sopimusta, eivätkä sopimusvelvoitteet näin ollen ole valtiota sitovia.
Venäjän ja Saksan välinen merenalainen maakaasuputki Suomen talousvyöhykkeellä - ympäristövaikutusten arviointi"
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=328444&lan=FI
Ei ihme että ruotsalaiset hätkähtivät tämän porukan lähettämää putkihakemusta. Ruotsalaiset kun ottavat ympäristökysymykset
vakavasti, tulevia sukupolvia ajatellen.
Ympäristökysymyksien valossa katsottuna, venäläiset ja ruotsalaiset asuvat todennäköisesti eri planeetoilla.
Vaarallinen vuoto Nord Stream kaksoisputkessa!
...eiku, "Vuoto Venäjän ydinvoimalassa – 200 km Helsingistä"
_
Nord Stream -kaasuputkien, joita tulee siis kaksi (2 kpl) rinnakkain, rakentaminen merkitsee, että Venäjän on
turvatakseen oman energiansaantinsa, rakennettava lisää näitä Tshernobyl -tyyppisiä suur-ydinvoimaloita.
Jotta voitaisiin korvata Nord Stream -hankkeen suunniteltu kuljetuskapasiteetti, tarvittaisiin noin 600–700
nestekaasutankkerin matkaa Itämeren poikki vuoden aikana.
_
Suomeen kohdistuvien ympäristövaikutusten arviointia ei ole pystytty todentamaan Venäjän osalta, koska maan kansallinen YVA-selostus ei ole ollut käytettävissä. Venäjä ei ole tehnyt vaadittavia selvityksiä!
Suomi pyytääkin Venäjää toimittamaan arviointiraportin kommentoitavaksi. Samalla Suomi esittää Suursaaren etelä- ja pohjoispuoleisen vaihtoehdon tarkempaa vertailua ja mahdollisuutta jatkokeskusteluihin ympäristövaikutuksista. Venäjä ei ole ratifioinut Espoon sopimusta, eivätkä sopimusvelvoitteet näin ollen ole valtiota sitovia.
_
Energia-, ydinase -ja ydinvoimapolitiikan suunta vaikuttaa olevan takaisin kohti kylmää sotaa, ei sieltä pois.
Bulletin of Atomic Scientists päättikin 17. tammikuuta 2007 siirtää tuomiopäivän kelloa kahdella minuutilla eteenpäin.
Viisarit osoittavat viittä minuuttia vaille keskiyön. "It is 5 Minutes to Midnight"
http://www.thebulletin.org/content/doomsday-clock/timeline
_
Ydinvoimaan liittyvät riskit
http://www.nysalor.net/kirja/ydinvoima.html
_
Venäläinen ohjus laukesi ennen aikojaan (IS. 23.12.2008 12:47)
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1628450
_
Venäjän ja Saksan välinen merenalainen maakaasuputki Suomen talousvyöhykkeellä - ympäristövaikutusten arviointi
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=328444&lan=FI
_
Nord Streamin logistiikkakonsepti
http://www.nord-stream.com/fileadmin/Dokumente/1__PDF/3__Background_Info...
Kaasun "kilpajuoksu Berliiniin"
Kiire kaasuputkiasiassa johtunee Turkin, Unkarin, Itävallan, Bulgarian ja Romanian 13.7. tekemästä sopimuksesta, jonka perusteella maiden halki rakennetaan Kaspianmereltä Eurooppaan kaasua tuova putki, jonka tarkoituksena on vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjän kaasusta.
Erittäin hyvä yksi syy!
Tuo reitti tulee kuitenkin olemaan hyvin epävarma toimituksiltaan, välissä on niin paljon peli ryhmiä ja maiden korruptiotason tietäen joku vetää välistä enemmän tai vähemmän. Siitä saamme aikaan samanlaisen sopan mitä nähdään Venäjän ja Ukrainan välillä erona että nyt mukana on 5-10 maata jolloin soppa on isompi.
Saksalaisilla on vaihtoehtoja hyvin vähän niin pitkään kuin eivät ymmärrä rakentaa ydinvoimaa, mutta kun ydinvoimalla on Saksassa niin iso vastustus on heidän jostain tuo energia saatava. Heidän pelikorttinsa on Venäjän varassa.
Ymmärrys tullut
Onko naapurin mies antanut Suomi-neidon ymmärtää, että nyt olisi aika ymmärtää antaa?
Ympäristöviranomaisten ylikävelyä ja ristiriitaista touhua
Nord Stream mainostaa maakaasua: ”puhtain fossiilinen polttoaine”. Totta, terveydelle vaarallisia pienhiukkasia ei muodostu ja rikkipitoisuuskin on minimaalinen.
http://www.nord-stream.com/fi/turvallisuus-ja-ympaeristoe/kaasu-ja-ilmas...
MUTTA: unohtuiko kaasun (pääasiassa metaania) palamisreaktio:
CH4 + 2 O2 => CO2 + 2 H2O
Eikös hiilidioksidipäästöjä pitäisi vähentää EU:n 20-20-20 vähennystavoitteen mukaisesti?
Täällähän ympäristöministeri ajaa sitä kovasti takaa:
Paula Lehtomäki: Sähköautoilua jo vuonna 2020:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=777840
Ministerin mukaan autojen hiilidioksidipäästörajat tulisi vetää niin alas, etteivät polttomoottorit kykene niitä alittamaan. Se merkitsisi polttomoottorien loppua autoilussa. Lue myös ministerin "neronleimauksen" lukuisat kommentit!
Verratkaa Viron selvään kannanottoon !
"Kaasuputki Venäjältä Koiviston sataman lähistöltä Suomen aluevesien alle ja sieltä suoraan Saksaan-autamme taas
muita mutta itse emme hyödy siitä mitään"!
Miksi Suomi ei pysty sanomaan "ei" Venäjän presidentille,
Dmitri Medvedeville ja pääministeri Vladimir Putinille?
Sotshin "salainen tapaaminen" Rouva tasavallan presidentin
taholta pääministeri Vladimir Putinin kassa ja ennen sitä
presidentti Medvedevin kanssa "viestittää" toki yhteistyön halua mutta muistuttaa myös siitä että maamme eliitti,johto, hallitus ja tasavallan presidentti ovat
"aseettomia" Venäjän johdon edessä tapaamisten aikana-niin
nyt-kuin monesti aiemmin?
"Hanke on varmasti Venäjälle tärkeä-sen uskon mutta hyödyn laskeminen "ohi" maamme portin on harvinaisen vakava kysymys-ja kun siihen lisätään Saksan saama etu-olemme
"ulkona koko asiassa ja silti sanomme "kyllä käy"!
Jälleen kerran--"politiikan avain henkiolöiden on oltava paljon kovempia-kuin he ovat"!
"Viron presidentti Ilves tyrmäsi kaasuputkihankkeen ja
sanoi heti "ei"-ja muutenkin Virossa osataan olla kovempia-aina kun politiikkaan mennään-siinä esimerkki yhdestä ratkaisusta"!
"Tästä hankkeesta ja myönnytksistä jää vahva negatiivinen
kokonaiskuva Suomen harteille-taas kerran"!
Virkamiehistömme uskollisuudenvala Venäjälle velvoittaa
Miksi Suomi ei pysty sanomaan "ei" Venäjän presidentille,
Dmitri Medvedeville ja pääministeri Vladimir Putinille?
Suomalaiset virkamiessuvut ovat kiitollisuudenvelassa ja uskollisuudenvalassa Venäjään 1809 tapahtumien johdosta.
Yleensähän virkamieskunta valloitetusta maasta tapetaan ja tilalle tuodaan omat virkamiehet. Virkamiehet ovat valmiita pettämään isänmaansa, kuten on nähty niin useasti, mm. EU:n yhteydessä...
Ja vuodesta 1812, kun Helsingistä tehtiin pääkaupunki ja sitä alettiin slaavilaistamaan, on helsinkiläisvirkamiehillä ollut lupa kupata muuta Suomea kunhan se tapahtuu Venäjän eduksi.
Natottajien joukuehenki: Ei putkea !
Hyvin ymmärretävää - se tekee Itämerestä venäläisen sisäjärven.
Onkohan tuo
Suomalaisten natotajien yhteishenkeä vai nato maiden yhteishenkeä.? Viro ja Puola puhumattakaan Ruotsista ei edusta koko Natoa. Tanska ja Saksa näyttävät vihreää valoa, tässä on kysymys kaasuputkesta eikä USA,n ohjuspuolustuksesta. Mitä tulee Suomenlahteen niin Venäjällä on ollut siinä Levä lammikossa jatkuvasti sotilaallinen ylivoima, mitään utta se ei ole.
Muiden valtioiden oikeudet
Kaasuputken kulkiessa talousvyöhykkeellä tuo rahastaminen ei onnistu. YK:n merioikeusyleissopimuksessa määritellään rantavaltion (Suomi) ja muiden valtioiden (Saksa,Venäjä) oikeudet ja velvollisuudet talousvyöhykkeellä, Suomen oikeudet 56 artikla, Saksan ja Venäjän 58 artikla. Tuossa 58 artiklassa todetaan:
"1. Kaikilla sekä ranta- että sisämaavaltioilla on tämän yleissopimuksen asianomaiset määräykset huomioon ottaen talousvyöhykkeellä 87 artiklassa mainitut merenkulun ja ylilennon vapaudet, vapaus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkistoja sekä vapaus kaikkeen muuhun näihin vapauksiin liittyvään kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyyn meren käyttöön, joka esimerkiksi koskee alusten, ilma-alusten, merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen toimintaa ja joka on sopusoinnussa tämän yleissopimuksen määräysten kanssa."
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1996/19960050/19960050_2
Suomen poliitikot pihalle. Putki Lipponen selostakoon tilanteen.
Suomen poliitikot painivat aivan eri sarjassa kuin Kremlin diktaattorit ja Venäjän oligarkit. Heidän kanssaan ei Pottumatilla ole neuvottelumahdollisuuksia.
- Montako vastarannankiiski -toimittajaa tai kansalaisoikeusaktivistia meillä esim. on saatu hengiltä?
- ei ainuttakaan.
Venäläisten Putin-Kadyrov -listalla jo lähes 20.
_
Saksan kansleri Schröder ja Venäjän Putin sopivat aikanaan kaasuputkihankkeesta Suomenlahden pohjaan.
- Balttia ja siitä etelään Kaukasus on niin täynnä ryssävihaisia etnisiä ryhmiä että sille alueelle investointi ei yksinkertaisesti ole järkevää.
- Duma on hyväksynyt lain, jonka mukaan Venäläisillä öljy- ja kaasuyhtiöillä on oikeus perustaa yksityiset armejat valvomaan mm. kaasuputkea.
- Tulevan putken ympäristöä, satamia ja saaria on Venäläisten “valvonnassa” tämän jälkeen, ja montako kertaa vuodessa “valvontaa” kiristetään “turvallisuuden” nimissä.
- Mihin Suomi tarvitsee kaasuputkea? -Mitä hyötyä siitä olisi Suomelle?
Tavja on hankkeessa vain morsio jota viedään.
__
Halonen vaitonainen keskusteluistaan Putinin kanssa11.8.2009 17:28 | Päivitetty: 11.8.2009 20:46
STT Dmitri Astakhov / reuters
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev esitteli presidentti Haloselle presidentin kesäresidenssissä. Sotshi.
Presidentti Tarja Halosen Venäjän-vierailu sai tiistaina yllättävän käänteen, kun myös pääministeri Vladimir Putin ilmoitti haluavansa tavata Halosen. - Halosen oli tarkoitus pitää kahdenväliset keskustelut sekä työlounas presidentti Dmitri Medvedevin kanssa.
Presidenttien lounaan aikana pääministeri Putin otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi, että hänkin haluaisi tavata Halosen.
Tapaaminen oli Haloselle yllätys, vaikka hän tiesikin myös Putinin olevan Sotšissa.
"Hän vain kysyi, voisinko tulla sitä kautta", Halonen kertoi. Keskustelut kestivät noin tunnin.
Puheenaiheista Halonen on vaitonaisempi.
"Se on asia, joka ei ole ihan medialle tarkoitettu. Se oli pikemminkin sellaista pohdiskelua, kyllä se kuitenkin Suomen ja Venäjän väliseen taloudelliseen yhteistyöhön liittyi. Lisäksi oli vain mukava tavata."
Halosen mukaan Venäjällä on nyt hyvää tahtoa muun muassa puutullikysymyksestä.
"Se ei ole ihan niin yksioikoista, että tullit pois, mutta he ovat valmiita pohtimaan ratkaisuja."
...
Halonen kutsui Medvedevin Naantaliin, jossa presidentti voisi kokeilla uimista Itämeressä.
"Kyllä siinä Itämeressä ihan turvallisesti uida voi, toivottavasti sinä, arvoisa presidentti Medvedev, voisit itse kokeilla sitä Naantalissa."
_
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halonen+vaiton...utinin+kanssa/11352...
"Putinin putken" pukkaamisinto hämmästyttää
STT
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola ihmettelee pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) alttiutta myöntää Nord Stream -kaasuputkihankkeelle periaatteellinen lupa Suomen talousvyöhykkeen käyttöön Itämerellä jo ennen kuin ympäristöviranomaiset ovat ottaneet kantaa asiaan.
Korhola muistuttaa, että Suomi on pyytänyt tietoa merenpohjan myrkkyjen leviämisestä, kalastuksesta, räjähteistä ja kemiallisista aseista.
"Onko näihin huoliin vastattu ja miten, on jäänyt vielä avoimeksi", Korhola ihmettelee kannanotossaan.
Korhola hämmästelee myös valtiovallan hiljaisuutta hankkeen ulko- ja turvallisuuspoliittisista vaikutuksista. Hän arvioi, että se synnyttää mielikuvia uudelleen viriävästä suomettumisesta.
Mistä kysymys
Onko Venäjä luvannut toveri, ympäristöntuhoministeri Lehtomäelle kepun puheenjohtajan paikan? Mitä merkitystä on enää ympäristöselvityksellä, jos periaatelupa on jo annettu?
Koska Lettomäki ei kuitenkaan vastaa, pitää vastata hänen puolestaan. Ei mitään!
Kaasuputkessa on monia ulottuvuuksia !
"Retki Turkissa,Georgiassa,Ukrainassa,Venäjällä aina Barentsin merelle asti todistaa sen faktan että Venäjä,Turkki sekä Saksa ottavat mitä he haaluavat"!
Siihen ei edes Lipponen, Paavo, pysty pahemmin vaikuttamaan.
Öljystä-kaasusta-muista yhteistyökuvioista voi puhua useamman tunnin josko tarpeen on-ja sitten rauhallisen Norjan eri yhteydet päälle--USA:n tarpeet,Kuwait ym....
Kannattaa tutustua "alustaan" katsoa,keskustella,neuvotella-
Turkin EU-jäsennyyden puolesta puhujiahan on nyt taas lista
ja nimiä paljon-näin muuttui valta-asetelma sitten Toukokuun 2009.(Turkissa,Saksassa,Suomessakin ym).
"Eräs henkilö Venäjän johdossa avustajineen on rikas-ovat rikkaita--mikähän on se syy"?
"Suomi on niin pahasti ulkona koko kupletista ettei kommenttia viitsi edes kirjoittaa-ei tiedä maamme hallituskaan kaikkea-ei ulkoministeri -sitä vertaa mutta
Rouva tasavallan presidenttiä on varmaankin informoitu
jossakin määrin"?
"Miksiköhän Georgiassa on sodittu"?