Kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola ihmettelee Uuden Suomen blogissaan hallituksen linjauksia Itämeren kaasuputkihankkeessa.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ovat sanoneet, että Nord Stream -kaasuputkihankkeella on periaatteellinen lupa Suomen talousvyöhykkeen käyttöön Itämerellä jo ennen kuin ympäristöviranomaiset ovat ottaneet kantaa asiaan.
Lehtomäki kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että merialueen kokonaisuutta ajatellen kaasuputken ympäristövaikutukset näyttävät siltä, että ne voisivat hyvinkin olla hallittavissa.
Korhola muistuttaa, että vastaamattomia kysymyksiä ja vaitioloa tällä alueella on niin paljon, että tavalliselle suomalaiselle syntyy mielikuva uudelleen viriävästä suomettumisesta.
Vanhanen sanoi perjantaina Ylen uutisille, että lupa Suomen talousvyöhykkeen käyttöön voidaan myöntää Nord Streamille syys-lokakuussa.

Kommentit
Hallitus säilyttää suhteet
Kun hallitus antaa hyväksynnän ja ympäristöviranomaiset sitten kieltää sen, ei se vaikuta negatiivisesti Suomen suhteisiin Venäjään. Syy voidaan vierittää viranomaisille. Tämä on yleinen tapa myös venäjällä (suomalaisen rekkaliikenteen estäminen).
Löperöä sanailua
Kuuntelin sunnuntain pääministerin haastettelutuntia.
Vastaus kaasuputkiasiassa antoi vaikutelman, että pääministeri ei ole perehtynyt asiaan. Niin epätarkkaa oli asioiden nimitykset. - Vai oliko se pelkkää hallintoalamaisten aliarvioimista?
- Tosin hän myöntyi hieman turvallisuuskysymyksessä sanomalla, että "tuskin sinne suuria määriä sota-aluksia kukaan lähettää".
Merentutkimus kohteita lakkautettu
Käsittääkseni kaasuputki hankkeen alta merentutkimuslaitoksia lakkautettiin vaivihkaa viime vuosina. On se vaan kumma juttu, että kaasuputki on niin tärkeä joillekin, että siitä ei voi julkisesti keskustella, vaan se vedetään salakavalasti tietoja piilotellen. Jotain mätää siina siis on. Kaasuputkesta pitäisi järjestää kansanäänestys.
Karjala takaisin vaikka pullo päivässä
Taitaa ollakin kokoomuslaiset tämän Karjala hankkeen takana. Stubb voisi viedä tätä asiaa eteenpäin maailmalle, kun Ahtisaari ei suostunut.
Mistä tämä moinen into luonnonsuojeluun nyt on herännyt ydinvoimaintoilijoilta. Uraania merenepohjasta, ekologista hommaa.
Jos kepulaisille tuli hätä käteen, ettei maamme julkikuva romahda ihan kokonaan kykypuolueen johdolla.
vastaus
Katsotaanpa mitä kansainvälinen laki sanoo valtion oikeudesta määritellä talousalueensa käyttöä:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1996/19960050/19960050_2
[i]
1. Kaikilla sekä ranta- että sisämaavaltioilla on tämän yleissopimuksen asianomaiset määräykset huomioon ottaen talousvyöhykkeellä 87 artiklassa mainitut merenkulun ja ylilennon vapaudet, [b]vapaus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkistoja[/b] sekä vapaus kaikkeen muuhun näihin vapauksiin liittyvään kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyyn meren käyttöön, joka esimerkiksi koskee alusten, ilma-alusten, merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen toimintaa ja joka on sopusoinnussa tämän yleissopimuksen määräysten kanssa."[/i]
Tuossa sanotaan yksiselitteisesti, ettei Suomi voi estää kaasuputken rakentamista talousalueelleen. Ainoat mahdolliset poikkeukset ovat ympäristölle aiheutuvat vaarat, eli poliittisin perustein putken rakentamista ei voi kansainvälisen lain mukaan estää, ei Suomi eikä kukaan muukaan.
Nord Streamilla ei myöskään ole velvollisuutta maksaa Suomelle korvauksia Suomen talousalueen käytöstä, koska kansainvälinen laki ei sitä siihen velvoita.
Ympäristöviranomaiseltahan putkelle haetaankin lupaa
Pääministeri Vanhanen ja ympäristöministeri Lehtomäki yrittävät vain kaapata vallan Suomessa asettumalla riippumattoman viranomaisen yläpuolelle.
Esimerkiksi Lehtomäki antoi tänään julkaistun lausunnon, jonka mukaan hän ja hallitus tietävät jo ympäristöviranomaista paremmin, että putkijärjestelmästä ei ole haittaa, vaikka viranomainen ei ole ehtinyt edes tehdä selvitystään valmiiksi.
Sitä paitsi kaasuputkisto siihen kuuluvine laitteineen on luokiteltavissa mainitsemasi merioikeussopimuksen 60 artiklassa tarkoitetuksi laitteeksi, jonka rakentamiseen tai rakennusluvan antamiseen rantavaltiolla on oikeus.
Selvä, vedetään putkia Venäjän alueelle.
Katotaan miten käy, kun me vuosia rakennamme putkiyhteyden Petsamoon ja sanomme, että men rakennamme putken Norjan kautta Norjan kaasukentille ja ostamme kaasun Norjasta. Mitenkähän käy?
Höpöhöpö
Kysymys ei ole vähäisestä asiasta, minkä vuoksi TEM:llä ja valtioneuvostolla on monta pähkinää purtavana. Kaivoslaki (17.09.1965/503 tai Kaivosasetus (17.12.1965/663) määräävät myös merivaltauksen periaatteet.
Suomen lain mukaisella kaivosvaltauksella on vahva oikeudellinen suoja. Lisäksi kaivosvaltaus on Suomenlahdella tehty ensimmäisenä, joten sillä on prioriteetti Nord Streamin hakemuksiin verrattuna.
On syytä havaita, että kaivosvaltauksen osalta syntyi ensimmäinen viranomaispäätös kaasuputken suunnitellulle reitille, joten kaivoshakemuksella on yksiselitteinen prioriteetti Nord Streamin hankkeeseen verrattuna.
Lisäksi valtioneuvosto ja vain valtioneuvosto päättää Suomen talousalueen käytöstä, ei Nord Stream eikä Venäjä.
Neljä varatonta liikemiestä
ja 57 metriä leveä ja 18 km pitkä kaivosvaltaus. Mikä malmio noin pitkällään?
Kyse on valtauksesta
Ei malmion rajoista. Valtaus antaa yksinoikeuden alueen mineraalivaroihin, mutta vasta valtausoikeuden hyväksyminen antaa oikeuden alueen tarkempaan tutkimiseen.
Tuollainen pitkänomainen valtaus antaa ihanteellisen poikkileikkauksen alueesta, joka voi myöhemmin johtaa lisävaltauksiin. Sanon näin mitenkään epäilemättä valtaajien motiiveja. :)
Sitäpaitsi persaukisuus ei ole este, jos idea on hyvä. Pääomia kyllä löytyy kannattaviin hankkeisiin.
Valtaamattomalle alueelle ei voi perustaa kaivospiiriä
Alue pitää ensiksi vallata pois maanomistajan käytöstä. Valtaamattomalle alueelle ei voi perustaa kaivospiiriä. Herää kysymys, mikä on näiden neljän ilmeisen varattoman ja ilmeisesti varsinaisesti geologian tai metallurgia koulutusta hankkimattoman liikemiehen tavoite.
Missä muualla maailmassa on kilometrejä pitkä ja alle 60 metriä leveä malmio? Mikä mineraaleista esiintyy tuonmuotoisesti?
Kenen talousalueen?
"Katsotaanpa mitä kansainvälinen laki sanoo valtion oikeudesta määritellä talousalueensa käyttöä:
Kansainvälinen laki ilmeisesti tarkoittaa OMAN talousalueen käyttöä. Ei muiden.
Kokoomus sponsored by
Kokoomus sponsored by asevalmistaja Patria.
Sota tekis kutaa Patrialle.
Stubb on Kokoomuksesta. Stubb oli ETYJ puheenjohtaja kun Georgian sota alkoi. Anton tapaus. Nato lässytykset, Afganistanin sota....Kovasti on provosoitu tunnetusti herkkänahkaista Venäjää.
Miltähän se näyttäisi jos esim. YK pääsihteerin sposori olisi asevalmistaja ??
BBC on ollut kiinnostunut ETYJ:n roolista Georgian konfliktissa: brittiupseeri Ryan Grist (entinen ETYJ:in virkailija, työskenteili elokuun 2008 alussa ETYJ:in Tbilisin tomistossa) kertoo ETYJ:in epäonnistuneen Georgiassa, hän kertoo tehneensä erittäin selväksi ETYJ-maiden suurlähettiläille, että meneillään oli vakava tilanteen kiristyminen. Stubbin mielestä ETYJ toimi moitteettomasti. (hae wikipedia tai BBC: Ryan Grist)
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/7717169.stm
Grist has accused the OSCE of failing to warn that this summer's Russia-Georgia conflict was looming.[3] According to the BBC, he had warned of Georgia's military activity before its move into the South Ossetia region. He said it was an "absolute failure" that reports were not passed on by bosses
http://en.wikipedia.org/wiki/Ryan_Grist
Grist
Grist ei kuulu tähän asiaan mitenkään, vaikka onkin Venäjän vakooja.
Patriasta artikkeli
Patriasta vanhempi artikkeli:
Puolustusvälineyhtiö Patria on maksanut Sloveniassa tehtyjen vaunukauppojen yhteydessä lahjuksia myös maan pääministerille Janez Jansalle, kertoi Yleisradion MOT-ohjelma maanantaina.
MOT:n mukaan Patria maksoi lahjuksia yhteensä 21 miljoonaa euroa. Rahaa päätyi myös Slovenian puolustusministeriön virkamiehille.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809018199265_ul.shtml
Miksi hoppu?
Olen Korholan kanssa samaa mieltä ja ihmettelen mikä hoppu on julkistaa hyväksymistä ennen ympäristö- ja muita selvityksiä.
Kohta aletaan jo oikeudenkäyntienkin lopputuloksia julkistaa ennen istuntoa, prkl.
Tarkennus
Nord Streamin tekemä ympäristöselvitys on YVIA (ympäristövaikutusten ITSEarviointi).
- On valitettavaa, että pääministeri suhtautuu halveksivasti hallintoalamaisia kohtaan puhumalla haastattelutunnilla kuin lapselle so. "piuhat" yms. määrittelemättömät termit.
Minusta
Vanhanen puhuu kuin lapsi, mutta toisilla ihmisillä sekin kuuluu ikääntymisen vaikutuksiin että mennään taaksepäin.
Hyvin on Kokoomus
Hyvin on Kokoomus provosoinut Venäjää. Millonkohan Kokoomus ehdottaa vaikka 1 miljardin lisäystä puolustusbudjettiin ?
Venäjä pitää Itämeren alueella suuret sotaharjoitukset
Venäjä pullistelee sotilaallisia lihaksiaan poikkeuksellisen näyttävästi Itämerellä ja sen lähialueilla elo–syyskuun aikana.
Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov, sanoi Ria Novostin mukaan, että harjoituksiin osallistuu yli 60 000 sotilasta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ven%C3%A4j%C3%A4+pit%C3%A4%C3%A4+It%...
Moskovan uutisia
Kuuntelin joskus nuorena poikana keskipitkiltä aalloilta Moskovan radion suomenkielisiä "uutisia". Niissä kannustettiin 70-luvulla suunnilleen samanlaiseen ajattelutapaan kuin sinun ja tuon ylempänä taas miljoonatta kertaa Venäjää lipovan kommenteissa.
Usko pois, Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu. Suomi on nyt vapaa maa.
Suomettuneet
Paljon on vielä Suomessa suomettuneita kansalaisia ja politiikkoja. Kokoomus ainoa puolue jolla on puhtaat paperit, oli sivussa kun Dem ja Kepu suhmuroivat Neuvostoliiton kanssa. Sama jatkuu näköjään Venäjän kanssa.
Vastuu ja kuka sen ottaa?
Voi toki olla kyse siitä, että pääministeri ja ympäristöministeri aikovat piiloutua viranomaisten selän taakse.
Mutta voi olla kyse myös siitä, että he haluavat ohjata viranomaisten päätöstä "oikeaan suuntaan".
Saamme nähdä, oman vaatimattoman tietämykseni valossa putken YVA ei voi olla sellainen että putki rakennuslupaa ikinä saisi. Sen verran potentiaalisia vaaroja asiassa on.
Eija-Riitta huomio!
Kysy ensin toiselta hallituspuolueelta, ja pääministeriltä, tai kuuntele pääministerin haastattelutunti sunnuntaina 30.8.
Älä kommentoi asiaa, ellet tiedä.
Eli asia käsitellään.
Eija-Riitalle lienee selvä, että kaasuputkihanke käsitellään. Toinen asia on se, että venäläiset lähtevät rakentelemaan putkea toisten maille kysymättä etukäteen mitään.
Putkifirmassa melkoisia ongelmia.
Firmassa joka noita putkia rakentaa on ulkomaalaiset työnjohtajat ja kammottava johtamismeininki. Suurin osa porukkaa jotka ovat pakon edessä työssä sillä putkitehtaalla haluaisivat vaihtaa työpaikkaa kun ilmapiiri on erittäin epämiellyttävä, työntekijöitä haukutaan ja kiroillaan sekä ahdistellaan.
Luulisi päättäjien tällaisessa hankkeessa pyrkivän panostavan suomalaiseen työvoimaan, mutta huonolta näyttää.
Epätavallinen suomalainen?
"tavalliselle suomalaiselle syntyy mielikuva uudelleen viriävästä suomettumisesta."
Olenkohan epätavallinen suomalainen kun itselläni on mielikuva että "suomettuminen" eli vaatimukset itsesensuurista ymv. ei koskaan ole minnekään kadonnutkaan: vain kohteet ovat vaihtuneet?
Hallitus hätäilee
Eija-Riitta Korhola sanoo Nord Stream -asiassa pääministerin hosumisesta hyvin:
UM: "Korhola muistuttaa, että vastaamattomia kysymyksiä ja vaitioloa tällä alueella on niin paljon, että tavalliselle suomalaiselle syntyy mielikuva uudelleen viriävästä suomettumisesta."
Tosin suomettuminen ei ole viriämässä uudelleen, se on vallassa olevaa politiikkaa uussuomettumisena.
Koskahan liikemiehet esittäytyvät?
Olen joskus tiedustellut, miten suuri osa suomalaisesta upseerikunnasta on Pro Karelian jäseninä ja miten moni toimii aktiivisti ja keitä he ovat. Edelleen asiassa on suuri hiljaisuus, koska K. M. Walleniuksia ei ilmeisesti upseerikunnassa enää ole, vaan luimistellaan verhon takana Marskin ryyppyä huikkaillen.
Nyt tiedustelen, ketkä ne kaikki neljä liikemiestä oikein ovat, ja mitä malmia he aikovat kaivaa äärimmäisen kapealta ja äärimmäisen pitkältä alueelta. Ainoa järkevä ajatus on merimiinojen kylväminen suluksi niin pitkälle ja niin kapealle alueelle.
En kuitenkaan usko, että KTM Veikko Saksi kertoo meille edes sitä vertaa kuin Matti Vanhanen avoimmuuden ja länsimaisuuden puuskassaan.
On se kumma!
On se kumma, jos venäläiset rakentelee putkiaan pitkin maailmaa, eivätkä kysy lupaa. Ei tarvitse olla venäläisvastainen millään tapaa, mutta maassa maan tavalla. Se että venäläiset oligargit haluavat vetää kaasuputkensa Suomen kautta ei ole Venäjän ja Suomen valtion välinen asia. Tskin kiellämme sitä, että venäläisetkin onnistuvat hoitamaan kansalaisiaan. Kysymys on nyt yksityisestä yrityksestä, ei Venäjän valtiosta. Nord Stream on pitkälti muiden kuin "maatuskoiden".
Kommenttien kertomaa
Russofiilien riemunkiljahdukset kertovat, kenen etu on toteutumassa Vanhasen hallituksen päätöksellä.
Lupaa ei ole annettu.
Lupaa kaasuputken rakentamiseen ei ole annettu. Ja jos suomalaiset sen antavat, niin antavatk virolaiset, ruotsalaiset, latvialaiset, liettualaiset? Heilläkin on sanansa sanottavana.
Germanofiilien riemujuhla
Siksi muuripatakypäräliperikauluslaisetkin kannattavat!
Vaikea olla oikeassa väärässä asiassa
Korohorola näkee piikikorkojensa johdosta pitemmälle kuin me muut tavalliset lattajalka uroot...vai näkeekä.
Koko putkijutun ympäristösetvitys tuhaa rahantuhlausta suomen osalta (kuka sen maksaa?).
Putki tulee se on varma ja aikataulukin on varmasti jo lyöty lukkoon.
Asevelisosialistina
sanoisin, että rasvanahkani kestää Suomen kaikenlaisen puolustamisen, muttei naapurin kehuhumista loputtamasti meiä piikkiin.
Kaks oli tyttöä jaloa..
Voisko Korholta kertoa, koska olemme päässeet ns. "suomettumisesta" täysin eroon, jos pelkää uussuomettumista. Se nyt vain on siirtynyt sinne brysselin puolelle!
EKL
Alavus
http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
Jos kaikki nämä
Kommentit mitä täältä saa lukea on Suomettumista niin onpa erikoista Suomettumista, pään aukominen on sen verran meluisaa mikä onkin hyvästä ja suorastaan parhaasta päästä. Sinä päivänä kun me kaikki olemme samaa mieltä Vanhasen kanssa joka edustaa "en tiedä mitä" olemme Vanhastuneet.
Suomettuminen on ajankohtaista
Niin kauan, kunnes me olemme selvittäneet ja tunnustaneet lähihistorian - nykypäivään ja näin päässeet siitä eroon!
Ei se ole mitään "pään aukomista"! Ei todellakaan!!
EKL
Alavus
Parempi
parempi suomettua kuin brysselöityä.
Kekkoslovakkian molemminpuolisesta rakkaudesta
Oletko varma? Aikuisten oikeasti, eikä vanhasta stallarikiukusta?
Kuka on barbaari?
Voitko kertoa, miksi EU, jossa olemme, on huonompi vaihtoehto kuin Venäjän vasallin osa?
- Olen käynyt Venäjän kurjalassa kymmeniä kertoja. Kanit on jo syöty, koirat ja kissat ovat menossa.
Se, että teknisen jne. kehityksen ero on vähintään 10 vuotta (usein 50-v), en näe sivistymisen haittana. Barbaari jää barbaariksi.
"Nord Dream"--Liian helpolla kaasuputki Saksaan Venäjältä"!
"Suomi kunnostautuu taas tekemällä muille myönnytyksiä ja
hyvää-unohtaa samalla markkinatalouden mekanismit-bisneksen-
tuotot valtiolle"-tämä on ennalta sovittu harkittu pakkoratkaisu Sotshin matkalta tuliaisina"!
Asia olisi pitänyt selvitellä paljon tarkemmin-miksi Viro sanoi heti "ei"?
"Suomi sanoo jonossa "tottakai"-Merkel,Schöder,Putin,Medvedev kiittävät niin Rouva tasavallan presidenttiä-kuin maamme pääministeriä-jota
Venäjän suhteet eivät pahemmin kiinnosta-se nähtiin jo
puun saannin neuvotteluissa-hän heitti pyyhkeen ensimmäisenä
kehiin-muut perässä-paitsi ent. ulkoministerin Kanerva ja
Wallenbergin suku-Wallenberg teki tuottoa reippasti paremmin kuin vuosi sitten hyvät hallituksemme pikku-
nassikat,tytöt ja pojat!
"Niin helpollahan putki päätetttiin "antaa palaa" rakentaa
mutta paljonko Suomi saa aluevesien käytön osalta rahaa-
ei kai Lipponen ole aivopessyt koko Suomen hallitusta ja muita korkea-arvosia ihmisiä?
"Olen jyrkästi sitä mieltä-että maamme hallitus ei ole enää
toimintakelpoinen" koska päätökset ovat ailahtelevaisia-niitä ei valmistella riittävästi ja pääministerillä on vähintään "exhaustio" eli uupumustila.
"Tarvitsemme kovaotteisen pääministerin ja kovempia henkilöitä hallitukseen-lastentarhaleikki on ohi!"
Pääministerin on puhuttava venäjää,englantia,ruotsia,saksaa--sitten alamme olla polun päässä ja ikää yli 50 v.
Vanhanen raiskasi oikeudentunteeni
Jos mies voi tuntea raiskatun osasta jotakin, niin sitä tunsin tänään jälkeen pääministerin haastattelutunnin.
Suosittelen lukemaan tämän.
Joku avautunut ansiokkaasti Itämeren kaasuputkihankkeesta:
"Jo historian valossa voi varmuudella sanoa, että rauhaa ja tasapainoa ei Arabian niemimaalle ja sitä ympäröiviin öljymaihin tulla koskaan saavuttamaan. Niissä on, aivan kuten nyttenkin, jatkuvasti vakavia sotilaallisia ja poliittisia ongelmia. Siksi myös Suomelle on erityisen hyvä asia, että vaihtoehtoisia energian toimituksia Euroopan Unionin alueelle saadaan enenevissä määrin mm. Venäjältä.
Ei voida olettaa, että itämeren kaasuputkeen liittyvät investoinnit suoritetaan Suomen, Balttien ja Puolan ehdoilla. Itämeren pinta-ala on yli 400 000 neliökilometria. Kaasuputki on tätä todellista mittakaavaa vastaan tarkasteltuna täysin mitätön pilli. Niin Saksa, johon putki vedetään, sekä Venäjä, josta putki vedetään, ovat maamme tärkeimpiä kauppakumppaneita. Minusta nämä lapselliset nitinät ja narinat tämän aiheen ympärillä voisivat jo loppua.
Ottakaa järki käteen, niin huomaatte mistä koko asiassa on kysymys: rauhattoman Arabian niemimaan ja sen ympärillä olevien islamististen diktatuurien monopoliaseman rikkomisesta ja vaihtoehtoisten energiatoimittajien saamisesta Eurooppaan, sekä Euroopan riippuvuuden vähentäminen Yhdysvalloista ja sen armeijasta energiansaantimme takeena. Uudet energiansaantiin liittyvät toimituskanavat vähentävät riskiämme, jos tilanne arabimaiden osalta muuttuu entistäkin vaikeammaksi. Ettekö te tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä?
Käynnissä on kova kansainvälinen talousblokkien välinen kilpailu, jossa Eurooppa on jäämässä kasvavan kaukoidän ja jaluksillaan huojuvan USA:n jalkoihin. Silti yhden kaasuputken ympäristövaikutuksista naristaan, kuin viherpeipot aikanaan teitä rakennettaessa. “Liito-oravan papanoita” nähdään joka Itämeren lahdelmassa. Ongelmia suurennellaan ja kauhukuvia rakenetaan, kuin kylmän sodan aikaisessa Alabamassa: samalla paatoksella ja yhtä vähäisin eväin.
Pietarin jätevesistä marmatetaan, aivan kuin Puolasta ja muista itämeren maista valuisi puhdasta hunajaa kalojen ruuaksi. Ei kaasuputken rakentamisen estäminen estä itämeren saastumista ja puhdista siihen laskevia viemäreitä, eikä maatalouden jätöksiä. Ihan vaan tiedoksi toimittajallekin.
Puupäitä maassamme riittää. Ne tuntuvat olevan ehtymättömin luonnonvaramme ja pian myös ainoa sellainen.Puupään ja puujalan välinen suurin ero on, että puujalka ei periydy. Valitettavasti näin päin. Ja nyt samaiset tollot ovat ampumassa ainoaan terveeseen jalkaamme tällä putki-vouhotuksellaan. Haloo, toinen maailmansota loppui yli 50 vuotta sitten ja Neuvostoliitto kaatui viime vuosituhannella. Olette jälkijunassa koko porukka.
Pahimmat ruikuttajat tässä asiassa ovat niitä, jotka aiemmin hihkuivat riemusta kun neukkulan kassa oltiin tekemisissä ja ne, jotka eivät silloin uskaltaneet avata suutaan. Nyt huudetaan päät punaisena jostain itämeren kuolleessa pohjassa kulkevasta pienestä, mutta taloudellisesti tärkeästä pillistä. *******n tunarit!"
Kaasu ja ympäristö
Saksa ja Venäjä hyödynsaajina?! Kaksi vanhaa vihollista, joita voisi yhtä aikaa näpäyttää. Siksi roistomaisia olivat kummankin teot Suomea kohtaan toisen maailmansodan aikana.
Suomalaisten poliitikkojen kommentit ovat kaikuja neuvostoajoilta. Ympäristöministerikin antaa kommentin, ennen kuin ympäristövaikutukset on arvioitu!
Niinhän se menee kaavoituksessakin, jos on poliittinen ja grynderiarvio tehty, ei ympäristöviranomainen sitä uskalla vastustaa!! Kannattaisi ohentaa hallintoa, kumileimasimia ei tarvita. Saataisiin varovaisestikin arvioiden 200 miljoonan euron säästöt ympäristö- ja keskushallinnosta!
Puolustusta ja ympäristötutkimusta on pakko vahvistaa tämän kaasutuspäätöksen takia. Yksi sukellusvene pitäisi Suomenkin hankkia.
Stubeloinnistako vaihtoehto?
"Tarvitsemme kovaotteisen pääministerin ja kovempia henkilöitä hallitukseen-lastentarhaleikki on ohi!"
Itämeren kaasuputki
Putin ja Vanhanen
Kun pääministeri tapaa Putinin tällä viikolla,tuli poliitikoille kiire saada myönteinen päätös tästä Nord Stream-hankkeesta.
Ei siinä sen kummenpaa ole!
Turun vaari
Hienoa Korhola! Lisää aikaa vaikutusten analysointiin!
Hienoa Korhola, että huudat lisää aikaa. Vanhanen ja Lehtomäki pystyvät näemmä vakuuttamaan ja näin ollen kantamaan vastuun, ettei yli kahdensadan toisen maailmansodan aikaisen merimiinan tuhoamisella ole ympäristövaikutuksia Suomenlahteen. Yhdessä tuhottavassa miinassa on ainakin toista sataa kiloa räjähdysainetta. Lisää selvityksiä!!
sopimus
Mitä Vanhanen tarkoittaa: Kaasuputkihanke etenee sovitusti.
Mitä on sovittu, ketkä ovat ja mitä ovat sopineet?
Nyt pitää julkistaa kaikki, ettei lehmänkauppoja synny!
Itse en luota Vanhasen kykyyn ajaa Suomen etua asiassa.
Jo se, että Venäjän sotalaivasto tulee Suomen talouaslueelle
- kuka hallinnoi ja määrää sillä alueella vai
- onko se luovutettu pois ja millä hinnalla?
- onko valtakunnan rajaa siirretty?
Mitä lisäkuluja Suomen puolustukselle koituu tästä?
Rakentamisen lisäksi Venäjän laivasto jää alueelle pysyvästi, miten kalastus hoidetaan, entä jos se myrkyttyy kelvottomaksi ja ei syötäväksi?
Kuka korvaa tappiot ja työttömyyden?
Naurettavaa
Putkella puolikuolleen meren pohjassa ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Pitääkö vielä väänttää jotain "nollatutkimusta". Näinkö Venäjää integroidaan Eurooppaan. Keskustelu on täysin ääliömäistä. Kaasua on paljon järkevämpi siirtää putkea pitkin kuin nesteytettynä laivoilla. Kiusanteko ja kiristys ainoat motiivit hankkeen kampittamisessa. Venäläiset taatusti kostavat jos hanke menee puihin. Eihän Suomen kaasuputkistakaan mitään haittaa ole ollut, kaasua on saatu luotettavasti kilpaiukykyiseen hintaan, eikä miehitysjoukot ole ryömineet putkea pitkin Suomeen ;)
Siitä ja sillä viisii
"Venäläiset taatusti kostavat jos hanke menee puihin."
Kenelle venäläiset kostavat? He ovat aloittaneet jo putken rakentamisen, Suomen talousvesialueelle kysymättä mitään suomalaisilta. Normaalisti ensin käydään neuvottelu ja sitten vasta kannetaan putkia Kotkan satamaan. Siis, jos venäläiset eivät nyt saa tahtoaan lävitse, he kostavat vai? Siitähän syntyy tällöin konflikti, jonka aiheuttaja on Venäjä ja Gazprom. Tämä on sitä hyvää naapuruutta? Olen 100 prosenttisesti varma siitä, että jos me lähdemme Venäjän talousvesialueille putkea rakentamaan, niin pyssyjä on vastassa. Oletko eri mieltä?
Nord Stream
Ei kai putkia vielä meren pohjassa ole. Saahan niitä satamaan kasata omalla riskillä jos haluaa. Hanke työllistää hyvin suomalaisia. Nord Stream on yhteisyritys, jossa on mukana neljä merkittävää yritystä: Gazprom, BASF/Wintershall Holding AG, E.ON Ruhrgas AG ja N.V. Nederlandse Gasunie. Euroopan unionin kaasuntuonnin on arvioitu kasvavan 195 miljardilla kuutiometrillä vuoteen 2025 mennessä. Nord Stream kattaa 25 % kaasun lisätuonnin tarpeesta kuljettamalla 55 miljardia kuutiometriä kaasua vuosittain. Määrä vastaa yli 25 miljoonan kotitalouden tarpeita. Hankkeessa on mukana maailman suurin maakaasun tuottaja ja maailman suurin kemianalan yritys. Onko hyvää naapuruutta ja EU kumppanuutta estää Euroopan kaasun saanti.
Aika vähän on suomalaisten
Aika vähän on suomalaisten työllistäjiä putkea tekemässä! Taitaa valuta hyöty ohi kaasun lailla.
Rambøll (Tanska), Marin Mätteknik (Ruotsi),
Institut für Angewandte Ökologie (Saksa),DoF (Norja), PeterGaz (Venäjä), Det Norske Veritas (DNV) (Norja),
Snamprogetti (Italia), Europipe (Saksa), OMK (Venäjä), EUPEC (Ranska), SAIPEM (Italia), PeterGaz (Venäjä), PetrolValves (Italia), DONG Energy A/S (Tanska), E.ON Ruhrgas AG (Saksa), Gaz de France S. A. (Ranska), GAZPROM MARKETING AND TRADING, UK (Iso-Britannia), WINGAS GmbH (Saksa),...
AIVAN NAURETTAVAA !!!!!!!
Olen aivan samaa mieltä! Keskustelu aivan naurettavaa!
Kusipäistä kiusantekoa...
Mukavaa lukea perusteltu kannanottosi, Paavo
Terveisiä Päiville ja Vladimirille.