Sunnuntai 27.5.2012

Tuomioja tyrmistyi Hesarille: ”Kohtalokasta”

Luotu: 
2.9.2009 10:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Erkki Tuomioja pitää JSN:ää mediatalojen ylläpitämänä pr-laitoksena.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) arvostelee blogissaan Helsingin Sanomien päätoimittajaa Janne Virkkusta ja Julkisen sanan neuvostoa.

Tuomioja arvostelee "kohtalokkaana" Virkkusen lausuntoa, jonka mukaan poliittisten päättäjien ei pitäisi puuttua joukkoviestinten sisältöön.

Virkkusen kirjoituksen mukaan "poliittisten johtajien tulee pitää huolta siitä, että he eivät puutu yksittäisten viestinten sisältöön sen paremmin kehuen kuin arvostellenkaan".

Tuomioja hämmästelee, kulkeeko sananvapauden raja siinä, että poliitikot eivät saisi arvostella mediaa edes silloin, kun he eivät tee sitä viranhaltijoina.

Samassa lehdessä Virkkunen esitti, että Jussi Halla-ahon blogikirjoituksia koskeva tapaus pitäisi käsitellä tuomioistuimen sijaan Julkisen sanan neuvostossa.

Tuomioja ilmoittaa olevansa asiasta eri mieltä.

- Nykyinen julkisen sanan neuvosto ei valitettavasti ole muuta kuin mediatalojen ylläpitämä pr-laitos, josta ei ole median ylilyöntien vahtikoiraksi, Tuomioja kirjoittaa.

Virkkusen Halla-aho-kommenttia ihmetteli aiemmin näkökulmakirjoituksessaan Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko. Hän huomautti Virkkuselle, ettei JSN olisi nykytilanteessa ottanut asiaa edes käsiteltäväkseen, koska Halla-aho ei ole blogeineen JSN-sopimuksen allekirjoittaja.

 

 

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gösta

Erityisen innokkaasti Tuomioja on viime aikoina julmistellut Silvio Berlusconille vaikka on itse saanut vuosikymmenien mittaan enemmän palstatilaa hampaattomille jorinoilleen yksin Hesarissa kuin Berlusconi koko Italian mediassa.

Vieras

Onpas vaikeaa tunnustaa, että Erkki on tässä asiassa aivan oikeassa. Toiset ovat ottaneet kantaa samaan asiaan ja ovat myös päätyneet samanlaisiin johtopäätöksiin.

marko.lehti

jos pitää periaatteenaan sitä että tekee aina päinvastoin kun tuomioja neuvoo niin menestyy varmasti elämässään.
tuomioja esti soneran myynnin kurssin ollessa huipussaan kun ostajia olisi ollut pilvin pimein.
se että sonera myöhemmin osti saksasta "ilmaa" miljardeilla ei erkkiä huolettanut..

Eija-Riitta Korhola

Tuomiojan ihmettely on aivan paikallaan.

Olisi outoa, jos medialla olisi erityisoikeus kritiikiltä suojautumiseen. Vallan vahtikoirakin voi humaltua vallastaan, ja sen mahdollisista ylilyönneistä pitää voida käydä yhteiskunnallista keskustelua, myös poliitikkojen taholta.

otto_at_aurinkoenergiaa_fi

kyllä omistaa itse mediansa. Lisäksi hän on saanut määrättömästi palstatilaa muissa medioissa. Suomessa kun ei ymmärretä journalismia, vaan pidetään toimittajia lähinnä koirina, niin on ymmärrettävää, että Virkkunen nostaa häntäänsä ärhäkästi, kukas sen nostaa ellei sitä itse tee. Välillä mennään överiksi siinä. Toisaalta esim. maamme oikeuslaistos on ollut pahasti ja pitkään pihalla länsimaisesta sananvapaudesta. Keskustelu on primitiivitasolla tässä asiassa.

Vieras

Tuomiojan kommentti julkisen sanan neuvostosta on tosi. Ryhmän toiminta on sisäänpäin kääntynyttä hymistelyä. On todennäköisesti osasyy median moraalin ja etiikan hämärtymiseen. Ei siis pääsyy.

Hajalla

Tuomioja on kommenteissaan aivan oikeassa. Kyllä poliitikolla pitää olla oikeus sanoa mistä tahansa mitä tahansa lain sallimissa puitteissa. Jos poliitikko väittää joitain kirjoituksia laittomiksi, vastoin faktoja, niin sellainen on vain kyseisen poliitikon typeryyttä. Kunhan vain muistetaan, ettei poliitikon sana tai mielipide tee kenenkään kirjoituksista laittomia, kuten tapaus Halla-ahon kohdalla tuntuu olevan.

JSN ei itse suostunut edes käsittelemään Kalevan lehtijuttua, johon Halla-ahon kirjoitus pohjaa, joten on kyllä taas niin typeriä kommentteja Virkkuselta. Virkkunen tuntuu ajavan vain oikeutta kirjoittaa sellaisista asioista, jotka hänen mielestään ovat oikeita.

jpcosta99

"On niin-meillä on sananvapaus-ja mm. Julkisen sanan neuvosto on osoittautunut aseettomaksi jo monissa sinne
lähetetyissä kirjelmissä-vastausten perusteet,päätökset ovat hyvin kirjoittajia suojaavia-silloin kun kyseessä
on politiikan ammatti-ihimiset ja muut "Hyvärisen tutut"!

Vie rahat

Tuomioja arvostelee Virkkusta samasta asiasta kuin Huuskokin.
Huuskon mielestä Virkkunen asettaa median sananvapautta käsittelevän lain ja oikeuden päätösten yläpuolelle ja Tuomiojan mukaan Virkkunen rajoittaa politiikon sananvapautta asettuen heidän lausuntojensa yläpuolelle kielloillaan.

Median piti olla rakki, vahtikoira. Koska koirasta on tullut isäntänsä hallitsija?

Virkkusen näkemykset vaikuttavat Hesarin tulevaisuuteen. Tehkää jotain ne jotka haluavat pelastaa lehden. Virkkusen temput eivät nyt toimi.
Onko hän tekemässä samoja ylilyöntejä kuin muutamat muut vasta eläköityneet tunarit? Onko hän jäämässä eläkkeelle,ja siksi uskaltaa olla juuri niin tollo kuin on?

semi

Kun hommia tekee samalla tavalla sitä urautuu, on rakennusmiehiä jotka eivät kulmahiomakonetta käyttäessä pidä paikalla vaahtosammutinta. Mitä ne nuoretkin ajattelisivat, että olen tulipaloa sytyttämässä.?

PetSu

Vallan vahtikoirat haluaa siis lisää valtaa? No ei ole ihme, että monen lehden keskustelupalstat ovatkin sisällöltään niin päättömiä, että luulisi mielenterveyden lääkehuollon olevan lakossa.
JSN on myös melkoinen järjestö. Ei kai siellä nyt itseä komentaen aleta moittimaan omaa juttua.

Kirjoitin yhden sähköpostin JSN:lle lukiessani erään lehden keskustelupalstalta uhkauksen siitä, ketkä poliitikot pitäisi tappaa. Ei vaikutusta, eli tuossa jo sovelletaan sitä mihin Erkki Tuomioja puuttuu. (Tuomioja oli listalla) Kommentti on yhä nähtävissä, jos jotakuta kiinnostaa.

Ps. Sain myöhemmin tietää, että JSN:n konklaaviin kuuluu kyseisen lehden päätoimittaja.

Älä anna Eki periksi. Joku tolkku pitää olla mediallakin kirjoituksissaan ja myös heidän kirjoituksistaaan ja sanomisistaan pitää jokaisella olla oikeus sanoa mielipiteensä.Jyrkkä EI median diktatuurille.

Tuttu

Jos et huomannut tai älynnyt näitä, älä valita:
Kantelu on vapaamuotoinen, mutta seuraavia ohjeita on syytä noudattaa:
1. Kantelu on tehtävä kirjallisesti.
2. Neuvosto ei käsittele asiaa nimettömän ilmoituksen perusteella. Se ei myöskään ota tutkiakseen asiaa, jonka julkistamisesta on kulunut enemmän kuin kolme kuukautta.
3. Kantelu on perusteltava: mitä Journalistin ohjeiden kohtaa rikotaan? Siinä on syytä yksilöidä tarkasti kirjoitus, ohjelma tai kuva, josta kannellaan. Paras tapa tehdä kantelu on täyttää nettilomake. Lomakkeessa kysytään kaikki ne asiat, joita kantelun käsittelemiseksi tarvitaan.
4. Jos kantelu koskee lehteä, on siihen liitettävä kyseisen lehden numero, leike tai kopio siitä. Kantelun kohdistuessa radioon tai televisioon on vastaavasti mainittava minä päivänä, miltä kanavalta ja mihin kellonaikaan ohjelma lähetettiin. Internetistä on mainittava sivun linkki. Neuvosto voi käsitellä vain sellaisia tiedotusvälineita, jotka ovat sitoutuneet JSN:n perussopimukseen:

PetSu

Kirjoitin asiasta omalla nimelläni ja lisäsin kaikki yhteystietoni.
Laitoin liitteksi koko keskusteluketjun, jotta siitä saisi selvän, että kommentti ei ole irroitettu asiayhteydestään.

Tuonlaisia kommentteja tutkitaan nykyään poliisin toimesta, koska kukaan ei tiedä onko kyseinen henkilö tosissaan vai muuten kirjoittanut typeryyttään asiansa.

Eihän kukaan näitä kouluampumisiakaan tosissaan ottanut, vaikka tietoa oli etukäteen. Seuraukset välinpitämättömyydestä tiedämme kaikki.

Ihmettelen edelleen sitä täydellistä hiljaisuutta mitä ilmoituksestani seurasi.

Ainoa selitys on, että näitä tappouhkauksia on paljon ja niiden tutkimiseen ei riitä resursseja. Keskustelupalstan pitäjän kuitenkin olisi syytä käyttää järkeään.

Siirryin kuitenkin tuon seurauksena seuraamaan ja keskustelemaan tänne. Minun tehtäväni ei ole olla keskustelupalstojen poliisi.
Se tehtävä kuuluu muille.

aretee

"Poliittisten päättäjien ei pitäisi puuttua joukkoviestinten sisältöön." Laitetaan tasapuolisuuden nimessä sitten "Joukkoviestinten ei pitäisi puuttua politiikan sisältöön." Taitaa ikävä kyllä olla jo totta.

Mediakriittinen

Kerrankin on pakko kiittää ja kumartaa Tuomiojalle, puhuu kerrankin asiaa. Media=HS & YLE on täysin juopunut omasta vallastaan. Mediatalot ovat täynnä kaunatoimittajia, jotka yrittävät vaikuttaa kansalaisiin aivan samalla tavalla kuin poliitikotkin, tosin sillä erotuksella, että kansa ei ole mediaa valinnut vaikuttamaan. Olemme menossa kohti mediakratiaa, jossa toimittajat kiihottavat kansaa.

O

Täytyy myöntää että Haamu on aivan oikeassa tässä asiassa.
Toinen asia sitten on, mitä varten hän on huhuillut niinkin näkyvästi viimeaikoina. Mihinköhän yhteiskunnaliseen rooliin "Tuomari" vielä halajaakaan?

Vieras

Hesari tarkoittaa, että muut kuin heidän hyväksymänsä poliittiset tai aatteelliset tahot eivät saa puuttua median tekemisiin.

Ja ne hyväksytyt aatteelliset tahot puuttuvat asioihin sitten muidenkin puolesta, kulissien takana.

Katsokaapa esim. Hesarin uutisointia täysin ala-arvoisen ampuma-aselain valmistelusta. Sen puolueellisempaa uutisointia saa etsiä.

Vieras

Vaikka olenkin useimmiten eri mieltä "Erkki the red"in kanssa, niin tässä asiassa kyllä samaa mieltä. Joukkoviestimien edustajat ovat kaikkein herkkähipiäisimpiä kun tulee puhe sananvapaudesta. Omasta mielestään ne voi julkaista ihan mitä vaan sananvapauden nimissä, mutta auta armias kun heidän kanssaan on eri mieltä, niin se on sitten sananvapauden rajoittamista. Ja poliitikkohan saa heti tuta olessaab jonkun vietimen kanssa eri mieltä.

Holotna Pravda

Kuten Jukka Hankamäki blogissaan kirjoitti: "Jos sananvapautta ei saa käyttää väärin, sitä ei ole. Jos sananvapautta ylipäänsä määritellään, se on jo syöty. Tästä seuraa, että sananvapaus sinänsä on kahlehtiva käsite." M.O.T.

Sanavapaus tarkoitta sitä että pitää hyväksyä sanomisen vapaus myös ihmisille joista/joiden mielipiteistä ei pidä. Sanavapaus joko on tai ei ole, rajoitettu sananvapaus on moraalinen paradoksi.

panda

Itse olen nähny senkin ajan, kun silloinen kekkosenajan ulkoministeri on yhdellä puhelinsoitolla saanut erotettua päätoimittajan. Eli selllaista puuttumista vastustan aina. Muuten poliitikoilla on täysi sananvapaus myös median suhteen. Mielenkiintoista on, että demaripoliitikko moittii nyt demaripäätoimittajaa. Yleensähän moitteita jaetaan puolueiden välillä. Hesarissa eletäään sananvapauden suhteen muutenkin uutta vapautumisen aikaa, kun päätoimitttajissa ei ole enää taistolaistaustaista enemmistöä kuten vielä muutama vuosi sitten. Nyt näkyy ylhäältä jopa lievää keputaustaista ohjausta.

-rh

Se putiikki perustettiin hillitsemään määrällisesti lehtien vanhan intimiteettisuoja- ja painovastuuvapauslain nojalla maksettavia (henkisiä) kipukorvauksia. Ne räjähtivät jo ennen LexHymyä (1974, RL 27:3 a§).

eve_avolin

Demokratiassa median tärkein tehtävä on olla vallan vahtikoira ja kansalaisten puolella. Sananvapauden kannalta on sen vuoksi ensiarvoisen tärkeää, että media on vapaa ja poliitikoista riippumaton.

Siinä vaiheessa kun poliitikot alkavat puuttua tiedonvälityksen sisältöön, aletaan lähestyä Venäjän ja Italian mallia, jossa kansalaisille välittyy vain poliitikoiden hyväksymä kuva yhteiskunnasta todellisuuden sijaan.

Tuomioja haluaisi mediasta itselleen puudelin, samanlaisen kuin Putinilla tai Berlusconilla. Koiran, joka kehrää, kun vähän rapsuttaa.

eve_avolin

Kyllä, niin kauan kuin poliitikot ovat puhtoisia pulmusia ja ajavat pyyteettömästi kansalaisten etua. Ongelma on vain siinä, että kuka puuttuu poliitikkojen tekemisiin, jos ei media? Meidän itsekö pitäisi?

Julkisen sanan neuvosto on median valvoja. Tuomiojankin mielestä JSN taisi muuttua 'mediatalojen ylläpitämäksi pr-laitokseksi' sinä päivänä, kun sen puheenjohtajaksi tuli Pekka Hyvärinen, joka on entinen Maikkarin toimittaja ja media-alan yksityisyrittäjä.

Kun aatetoveri, Kalevi Kivistö oli vielä puheenjohtajana, Tuomiojallakin oli pulmusena vielä jonkinlainen optio kehräävään koiraan, puudeliin.

myyra

Tuomioja puhuu asiaa, ja sen näkee kuka tahansa, joka ei ole sokeutunut Tuomioja-vihaaja. Jos joku on vaivautunut lukemaan Tuomiojan blogikirjoituksen, haluaisinpa tällaiselta kysyä vasta-argumenttien perään. Sellaisia ei nähdä, ellei oteta huomioon tällä palstallakin kukkivia älyvapaita tunteenpurkauksia.

US:n päätoimittaja on tarpeeksi fiksu, ettei mene huuhaa-lankaan, vaan peesaa Tuomiojaa oikeassa asiassa:

JSN on täysin hampaaton sisäpiirikerho ja on aivan tajutonta että HS:n Isä Aurinkoinen kehtaa ehdottaa sananvapausongelmia sen käsiteltäväksi.

Miten Isä A kehtaa ehdottaa, että poliitikot (ja samalla myös kaikki muut) eivät saisi pukahtaakaan median tuotoksista? Ja tämä vieläpä sananvapauden nimissä? Mies näyttää todella sokeutuneen vallasta.

Hyvä että meillä on edes Tuomioja joka uskaltaa vastustaa Isä Aurinkoista.

Holotna Pravda

Lyödäänkö vetoa että Erkki Tuomiojasta tulee ensimmäinen ihminen maailmassa jonka kuolinsyyksi kirjataan närkästyminen.

Ekillä ei ole kuin kolme tunnereaktiota: Närkästyminen, tyrmistyminen ja loukkaantuminen. Pitkää ikää!

Karelin

JSN voitaisiin lopettaa, koska sillä ei ole todellisissa tapauksissa mitään oikeudellista merkitystä; "moitittavaa tai moitittavaa" eivät riitä edes kansalaisen oikeustajulle arvioida kyseenalaisia skuuppeja. Skuupit sattuvat yleensä kyseenalaisuudessaankin myymään lehteä.
MOTin kaltaiset tutkivan journalismin tuotteet ovat loistavia niin sähköisessä mediassa kuin lehdistössä. Virkkusen media on ollut ansiokas vallan vahtikoira monine esimerkkeineen, viimeksi puoluerahoituksen koukeroiden esiin tuonti. Lisää tutkivaa journalismia !
Politiikkaa pitää arvioida rankasti ja poliitikot voivat olla siitä mitä mieltä tahansa. Mitään poliittisesti painotettuja "hallintoneuvostoja" ei tarvita median demokrattiseksi vahtikoiriksi, jos journalismi toimii sen etiikan mukaisesti, mikä sille on asetettu. En oikein ymmärrä nyt Tuomiojaa ?

Vieras

Suomen laissa www.finlex.fi perustuslain 22§:n mukaan julkisen vallan on turvatta ihmisten perusoikeuksien ja ihmisarvon toteutuminen. Esimerkiksi EU perusoikeuskirjassa www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf on 54§ joista sananvapaus ja tiedonvälitys on 11§:lä.

Kuten päätoimittaja Markku Huusko kirjoittaa asiallisesti "Tapaus Halla-Aho" näkökulmassa julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden itsesääntelyelin... ei oikeuslaitoksen edustaja... ja esimerkiksi Internet-kuluttajat eivät edes ole allekirjoittaneet jsn sopimusta.

Kaikki eduskunnassa olevat puolueet ovat esimerkiksi allekirjoittaneet Euroopan rasisiminvastaisen sopimuksen http://www.edilex.fi/content/asiasanat/?letter=R&title=Rasismi&word=word...

ja esimerkiksi YK:n lastenoikeudet "3§Lapsia koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu." www.lapsiasia.fi/lapsen_oikeudet;jsessionid=c7abadbd63c2668073b504aea287

Saako sananvapauden avulla mitätöidä 53§:lää ja kuka Suomessa turvaa ihmisten kaikkien perusoikeuksien ja ihmisarvon toteutumisen?

Herjahurtta

Samainen kokoomuslaisen ministeriperheen hyvinsyötetty ja -puettu vesa teki aikoinaan yleisvasemmistolaista vallankumousta Jaakko Laakson kanssa.

Jukka Seppinen keroo kirjassaan "Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991, Strategia ja toiminta" (ISBN 951-20-6547-7) esimerkiksi seuraavan havainnon vuodelta 1967 tästä Punikki-Ekistä (s.252):

"Laakso laulatti kurssilaisilla alussa ja "jopa niiden välillä" vallankumouksellisen työväenliikken lauluja. Teinit heläyttivät Laakson johdolla "Riistäjän ruoska kun selkäämme soittaa vastassa valkoinen armeija on, pakko on taistella, kuolla tai voittaa", tai "Hei lahtarikaartin me laitamme ja kaikki me tapamme, Hei Vöyristä Vaasaan me kierrämme ja kaikki me tapamme". Tahtia tömäytteli Erkki Tuomioja"."

Tämä sälli pitäisi saada totuuskomission eteen vastaamaan puheistaan ja touhuistaan.

Virkkunen ei elä tässä maailmass

Hesarin päätoimittaja Janne Virkkunen kirjoittelee rutikuivia yliöitään kerran viikossa. Nyt oli vähän märempää, mutta osoitus, miten vähän hän tietää mediamaailmasta. Blogeja on tuhansia ja niissä mitä vain. JSN tukehtuisi viikiossa, jos sinne voisi kannella niistä. Sakarin poika Tuomioja sen sijaan on lähes ainoa suomalainen poliitikko, joka seuraa tarkasti niin kotimaista kuiin maailman politiikkaa ja kommentoi asioita muun muassa blogissaan. Hyvä Erkki, jatka valitsemallasi tiellä.