Faktakulma
Suomen katsotuin tv-ohjelma
Linnan juhlat on perinteisesti ollut Suomen katsotuin tv-ohjelma. Viime vuonna Linnan juhlia seurasi televisiosta 1,7 miljoonaa katsojaa.
Katsojamäärät ovat olleet viime vuosina tasaisessa laskussa. Esimerkiksi vuonna 2007 katsojia oli Finnpanelin mukaan 1,9 miljoonaa ja tätä edeltävänä vuonna 2,16 miljoonaa. Vuosituhannen huippuvuonna 2005 katsojia oli lähes 2,3 miljoonaa.
Uutisten jälkeen TV1:lle jäi 1,5 miljoonaa katsojaa tarkkailemaan vieraiden pukukavalkadia ja haastatteluja. Linnan jatkot -ohjelmaa katsoi 633 000 suomalaista. Jatkojen katsojamäärä laski viime vuoteen verrattuna sadallatuhannella.
Lähde: Iltalehti
Sikainfluenssa on tuonut kättelykieltoja muun muassa pankkeihin, yrityksiin ja jääkiekon SM-liigaan. Epidemian pahin vaihe on vasta edessäpäin, ja niin on myös Suomen suurin kättelytapahtuma, yli 2000 kädenpuristuksen itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa.
Vielä tässä vaiheessa ei tiedetä, joutuvatko suomalaiset tuijottamaan kotisohvillaan 6. joulukuuta jotain muuta kuin jokavuotista kättelyrituaalia. Mahdollista se on.
- Kyllä sitä harkita voi, Suomen johtaviin sikainfluenssa-asiantuntijoihin kuuluva Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tapani Melkas sanoo Uudelle Suomelle.
- Nyt on vielä liian aikaista sanoa, kun ei tiedetä, mikä epidemiatilanne on silloin, hän kuitenkin korostaa.
Kaikkia vieraita ei ehditä rokottaa
Melkas uskoo, että Linnan juhliin tulee sen verran valveutunutta porukkaa, etteivät he tulisi paikalle, mikäli heillä olisi sikainfluenssavirus. Hän kuitenkin myöntää, ettei ihminen voi aina tietää, onko hänellä virus vai ei.
- Periaatteessa yhden vuorokauden aikana ennen oireita voi tautia levittää, hän myöntää.
H1N1-rokote tulee Suomeen syys-lokakuun vaihteessa. Melkaksen mukaan rokote estää taudin tarttumisen tehokkaasti, mutta ei takaa sataprosenttista immuniteettia.
Kaikkia Linnan juhlien vieraitakaan tuskin ehditään rokottaa etukäteen, sillä rokotuksia pystytään antamaan 250 000 kappaleen viikkotahdilla.
Kättelyyn suojahanskat?
Linnan juhlien kaltaiset massatilaisuudet ovat Melkaksen mukaan otollisia tartuntatautien leviämiselle.
- Infektiot voivat kyllä tiiviissä tiloissa levitä. Minun tiedossani tosin ei ole, että aiempina vuosina kausi-influenssa olisi tarttunut itsenäisyyspäivän juhlissa.
Jos tartuntojen leviämistä haluttaisiin jollain lailla estää, pitää Melkas suojahanskoja yhtenä vaihtoehtona.
- Suojaimet hyödyttävät. Hanskat pitäisi olla kaikilla, ja niitä pitäisi vaihtaa useamman kerran. Ei voi esimerkiksi välillä pyyhkäistä suutaan, Melkas neuvoo.
Presidentin kanslia seuraa tilannetta
Tasavallan presidentin kansliassa ei haluta vielä ottaa kantaa mahdolliseen kättelykieltoon.
- Nyt vastaanottoon valmistaudutaan. Ei ole aika kertoa tällaisesta vielä, presidentti Tarja Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen sanoo Uudelle Suomelle Kroatiasta käsin.
Linnan juhlien kutsuja tipahtelee kutsutuille yleensä marraskuussa. Nevalaisen mukaan kättelykieltoa ja juhlavieraiden mahdollista ohjeistamista sen varalle arvioidaan "vasta sen hetkisen tilanteen mukaan".
Faktakulma
Suomen katsotuin tv-ohjelma
Linnan juhlat on perinteisesti ollut Suomen katsotuin tv-ohjelma. Viime vuonna Linnan juhlia seurasi televisiosta 1,7 miljoonaa katsojaa.
Katsojamäärät ovat olleet viime vuosina tasaisessa laskussa. Esimerkiksi vuonna 2007 katsojia oli Finnpanelin mukaan 1,9 miljoonaa ja tätä edeltävänä vuonna 2,16 miljoonaa. Vuosituhannen huippuvuonna 2005 katsojia oli lähes 2,3 miljoonaa.
Uutisten jälkeen TV1:lle jäi 1,5 miljoonaa katsojaa tarkkailemaan vieraiden pukukavalkadia ja haastatteluja. Linnan jatkot -ohjelmaa katsoi 633 000 suomalaista. Jatkojen katsojamäärä laski viime vuoteen verrattuna sadallatuhannella.
Lähde: Iltalehti

Kommentit
Mitä muuta voitaisiin kieltää
Myös turha "kiitos", "ole hyvä" yms. sanominen voitaisiin kieltää.
Koskakohan tämä hysteria loppuu?
Tanssit ainakin jää väliin.
Ei ole eliitin kekkereitä tänä vuonna.
Ei se kättely pelkästään. Presidentinlinnan huono ilmanvaihto altistaa kaikki ahtautuneet sikainfluenssalle.
Ei harmita yhtään kun en tänä vuonna pääse juhlimaan.
Pisaran kantama
http://www.thenakedscientists.com/HTML/uploads/RTEmagicC_800px-Aerosol_f...
Osapuilleen näin:
Yli 5 µm(millimetrin tuhannesosan) halkaisijan pisara: kantama alle metri
Alle 5 µm:n halkaisija: yli metrin ja kaukaisuuteen
1. Eli laitamme miljoonittain muutaman nanometrin (millimetrin miljoonasosan) kokoisia viruksia haihtuvan hengitysaerosolin pinnalle = kostea uloshengitys > kuivuva leijaileva mikropöly.
2. Ylempien hengitysteiden kautta mikropölyn (alle 4 µm hiukkasten) imaisu nenän kautta syvemmälle alempiin hengitysteihin elikäs keuhkoihin.
Onko "hyvä ilmanvaihto" tässä huono vai hyvä, en tiedä. Ilmavirtaus kuitenkin levittää viruksia/aerosolipölyä oletetettavasti tehokkaasti myös kauemmas.
Lisää aiheen tiimoilta esim.
http://scienceblogs.com/effectmeasure/2009/03/flu_virus_in_the_air_of_an...
Hyi kamalaa!
Ajatella, että pitäisi hengittää samaa ilmaa esim. .... no, viitsi sanoa kenen kanssa... YÄKS. (hyi kun tuli oikein paha olo...)
Eurooppalaisittain pusut!
Kun kerran EUssa ollaan, opetellaan uusia tapoja. Linnan hutsuilla märät pusut lentämään. Toivossa on hyvä elää sano sikaflu.
Mitähän kättelyn tilalle voisi keksiä?
Eikö se olisi tuttavallinen tervehdys, jos jokainen vieras aivastaisi Halosta kohti?
Oikeaan suuntaan ollaan menossa!
Seuraava (tai lähes seuraava) siirto pandemiarintamalla on se, että bilderbergiläiset ja 300 komitea alkavat vaatia käteisestä rahasta luopumista, sillä sekös vasta viruksia ja bakteereita levittääkin, ja vanhaa mainosta mukaillen "tappaa kotona ja puutarhassa". Tosi on!
Katastrofi
Kaiken muun voi sikainfluenssassa kestää ja sietää, vaan ei sitä, että itsenäisyyspäivävastaanoton kättelyrituaali jouduttaisiin peruuttamaan. Rokoteohjelmassa on etusijalle ehdottomasti asetettavan linnan vieraslistalla olevat, muut rokotettakoon vasta sen jälkeen. Jos rokotetta nimittäin riittää ...
Voi herraisä sentään!
Kiinnitin huomion tuohon ihan samaan asiaan. On meillä valtakunnassa todentotta asiat tärkeysjärjestyksessä, kun haastateltu ihan oikeasti pohdiskelee, ehditäänkö vieraat rokottaa ennen juhlia. Inhottaa niin että sylettää!
Mutta onhan presidentti antanut viikon sisällä sentään ääninäytteet muistakin supertärkeistä huolistaan: 700 kolttasaamelaista tarvitsee viranomaispalvelua äidinkielellään ja presidenttiä ei saisi verrata kuningatar Silviaan tai valokuvata hänen kanssaan, koska Kalle on sentään kuningas.
edes juniorijalkapallo
edes juniorijalkapallo otteluiden jälkeen ei saa enää suorittaa loppukättelyä, jossa jokainen läiskäisee vastapuolen pelaajia käteen kevyesti.
kerroinpa vaa.
Hanskat käteen vaan
ja linnaan bailaamaan. Ainakin naispuoliset kättelijät voivat hankkia upeat, iltapukuun kuuluvat pitkät hanskat. Ja miehet voisivat aloittaa uuden muodin hankkimalla myös tyylikkään miehekkäät, mutta kantajansa persoonallisuutta kuvastavat hanskat.
Tai voisivathan kaikki vieraat kulkea suusuojuksessa. Niitäkin voisi kehittää näyttäviä ja upeita, kuten karnevaaleissa ikään....
Siinä olisi muotikommentaattoreilla työtä ja suuntäytettä lisää....
Ei jaksa enään
Ihan oikeasti. Alkaa kyllä riittää.
Minä kaivan nenää ja hieron silmiä ihan niinkuin ennenkin. Käsi ylös, kuka on mukana "se on vaan flunssa" kampanjassa, jonka täten aloitan?
Viime vuoden juhlateema oli Itämeri
Nyt se on varmaan ...Darwin?
Kättelyrituaali syrjii muslimeja
Kättelykielto sopii hyvin Suomen islamilaistamispolitiikkaan. On rasismia ja herkästi kiihottuvia kansaryhmiä loukkaavaa, että monikulinaristinen Suomi vaatii islamistejä kättelemään vääräuskoisia suomalaisia. Tässä pieni kulttuurien yhteentörmäys Ruotsissa:
"Kolme naista, juristi, äitiyslomalla olevan hammashoitaja ja lääketiedettä opiskeleva tyttö menivät kirjailija Carl Hamiltonin kotiin haastattelemaan häntä. Hamilton ojensi kätensä, mutta naiset sanoivat, etteivät he halua kätellä, vaan panivat kätensä rinnalleen, joka on kuulemma islamilainen tapa. Hamilton sanoi, että sitten haastattelusta ei tule mitään, koska Ruotsissa pitää kätellä. Siitä syntyi riita. Yksi naisista sanoi, että olipa inhottava vastaanotto. Hamilton vastasi, että ai hän on inhottava, kun te tulette tänne ja sanotte, että minun tulee eläytyä teidän maailmaanne, kun asian pitäisi olla päinvastoin. Kyse on siitä, miten me ruotsalaiset haluamme elää. Naiset inttivät, että he ovat asuneet koko ikänsä Ruotsissa, ja islamhan on levinnyt koko maailmaan. Hamilton vastasi, että vanhempanne ovat tulleet tänne, ja jos Ruotsissa ei halua kätellä, voi muuttaa takaisin Iraniin tai maakuoppaan erakoksi. Yksi naisista vastasi, että hän ei tunne Iranista ketään, hän asuu Ruotsissa. (Tämän perhe oli Iranista kotoisin). Myöhemmin Hamiltonin annettiin kertoa oma mielipiteensä asiasta. Hän sanoi, että häntä ei niinkään suututtanut se, että naiset eivät kätelleet, vaan se, että häntä syytettiin sanattomasti rasismista ja muukalaisvihasta, kun hän ei 'kunnioittanut' islaminuskoisia, vaan halusi kätellä."
Kumarretaan ja niiataan
Aasialaiset taitavat olla tuossa meitä edellä. Voisi kumartaa japanilaisittain tai jotku jopa thaimaalaisittain. Tuossa kumartelussa on eri 'kulmia' ja harjoitelematta asia voi näyttää ja tuntua oudolta ensin. Itse opin luontevasti kumartamaan ja ojentamaan käyntikortteja aasiassa.
Itse olen aina ihmetellyt lääkäreiden hinkua kätellä. Lääkintäpaikkoihin ja apteekkeihinhan kerääntyy taudit. Myöskin sairaana on syytä olla koskettelemasta yhteisiä esineitä.
Joku voisi tutkia missä sikaflunssa välittyy ja mitä on syytä välttää. Joukkoliikenne ja lentokoneet levittävät tauteja. Pienessä tuubissa tauteja on mahdoton päästä karkuun kun joku aivastaa. Itse uskon myös uimahallien ja yleisten poreammeiden olevan tautipesiä, ihmisliemiä.
älytöntä hysteriaa
Linnan juhlien kättely on itsenäisyyteemme liittyä perinne ja sitä pitää kunnioittaa. Siitä ei pidä missään tapauksessa luopua. Sikainfluenssasta lietsotaan hysteriaa.