
Tiilikan mukaan herää kysymys, että miten pitkälle voi satiirin tai arvostelun nimessä arvostella etnistä tai rodullista ryhmää.
-Onko mahdollista käyttää tekosyynä sitä, että sanoo sen (rasististen kommenttien) olevan kritiikin väline suomalaisia viranomaisia vastaan, Tiilikka kommentoi tiistaina.
Tiilikan kommentti liittyy Halla-aho selviämiseen syytteestä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho sai sakkotuomion vain uskonrauhan rikkomisesta.
Syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuli Halla-ahon blogitekstin väitteistä, jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre.
Oikeus perusteli syytekohdan hylkäämistä sillä, että tekstin katsotaan olevan satiiria.
Halla-ahon sananvapautta laajentaa hänen asemansa poliitikkona, Tiilikka arvioi.
-Toisaalta (Halla-ahon) väitteet ovat kohdistuneet tiettyyn uskonnolliseen ja etniseen vähemmistöön, ja esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsee hyvin jyrkästi rasistiset ilmaukset ja kommentit ja on katsonut, että rasistiset ilmaukset eivät kuulu sananvapauspykälän soveltamisalaan.
Rasistiset ilmaukset ovat ihmisoikeustuomioistuimen mielestä niin suuresti vastoin ihmisoikeussopimusta ja sen mukaista ihmisarvon turvaamista, että niille ei pidä antaa lainkaan suojaa, Tiilikka sanoo.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
En oikein ymmärrä
En ole monestakaan asiasta J. Halla-ahon kanssa samaa mieltä, mutta tässä sananvapausasiassa olen ehdottoman samaa mieltä.
Jos suomalaisista tuon saman kaltaisen loukkaavan lausuman saa sanoa julkisesti, jopa lehden pääkirjoituksessa, vastaavan sanominen omassa blogissaan etnisestä vähemmistöstä on siis oikeuden tulkinnan mukaan rikos.
Tämä ei mahdu minun oikeustajuuni.
Juuri niin
Ottamatta kantaa siihen tulisiko tuomioistuimien tulkita kiihotuspykäliä tiukemmin vai lievemmin, on pakko todeta, että JOKO sekä Halla-aho että Kaleva-lehden pääkirjoittaja tuomitaan TAI molemmat jätetään tuomitsematta. Se että jotain kielteistä voi väittää yhdestä ryhmästä muttei toisesta, ei sovi oikeustajuuni, eikä sen tulisi sopia mihinkään nykyaikaiseen yhdenvertaisuustulkintaankaan. Virhe tosin ei ole oikeusistuimen vaan syyttäjän, joka ei ole tuonut kuin toisen näistä tapauksista oikeuden eteen.
hienoa tutkia!
arvosrettu tutkia uskalsi viimein sanoa salatua sanan "TEKOSYY" toki tarkoittaen tällä halla-ahoa.
sanan Tekosyy merkitystä kannattaisi miettiä tarkasti harkitessa apua tarvitsevien ihmisten auttamista.
Markon sanoma
ei nyt mennyt perille. Sorry.
Kyllä kannatti käräjöidä
Halla-Ahon käräjät oli valtava tapahtuma ja siitä seurasi 300 e sakot. Kyllä kannatti käräjöidä - paljonko maksoi käräjöinti ?
rahaa menee ja maine kasvaa
Aivan, plus paljonko julkisuutta halla-ahon ajatukset saivat kiitos syyttäjän. Lisäksi itsekin halla-ahoon neutraalisti suhtautuvana sain kuvan miehestä joka uskaltaa sanoa myös poliittisesti epäkorrekteja asioita, ja jota valtakunnasyytäjä koittaa tästä syystä syyllistää vaikka väkisin. Sillä kun tuon tekstin lukee, ei asiasta ole epäselvyyttä, syyte oli liioittelua.
ymmärtäjät
Lapsena minulle opetettiin aina että "ei haukku haavaa tee...". Tämä sääntö jonka piti toimia lasten leikkikentällä ei näköjään päde aikuisten temmellyskentällä, vaan heti kun joku sanoo pahasti niin ollaan juoksemassa äidin helmoihin.
Minusta Suomessa ja muualla maailmassa rasismi on nostettu ilman syytä asemaan johon se ei kuulu. Näkemällä rasismia asioissa missä sitä ei ole ajetaan läpi päätöksiä ja lakeja jotka vahingoittavat koko yhteiskuntaa, sekä suomalaisia että maahanmuuttajia.
Jussi Halla-aho on rohkeasti ja tarmokkaasti koittanut purkaa näitä rasismin myyttejä ja avata keskustelua aiheesta. Mitä tästä on seurannut? Rasismi-leima ja nyt sakkotuomio.
Ehkä jokaisen olisi aika itse omassa päässään miettiä mitä oikeasti on mieltä asiasta eikä levittää sokeasti yhteisesti hyväksyttyä mielipidettä.
hitler oli oikeassa
Hitler oli oikeassa.
Näin on. Tämä uuden ajan poikkeuksellinen hahmo oli todellakin oikeassa!
Hän oli oikeassa, kun hän pyrki rauhaan Euroopan ja maailman kansojen kesken.
Hän oli oikeassa, kun hän taisteli vallitsevia vääryyksiä vastaan oikeuden ja totuuden puolesta.
Hän oli oikeassa, kun hän antoi henkensä paremman maailman puolesta.
Todellakin. Hitler oli oikeassa! Eikä ainoastaan ollut oikeassa, vaan on edelleenkin. Hänen sanomansa rodullisesta ihanteellisuudesta on yhä ajankohtainen ja ravitseva yhä tänäänkin, kuin se oli sitä ensi kerran julistettaessa.
Mikäli koet samoin, me kutsumme sinut liittymän hänen ajattoman asiansa puolelle.
En käsitä ollenkaan
Ovatko ihmiset edes lukeneet kyseistä blogikirjoitusta? Kyseinen lause on vaan esimerkkinä siellä siitä, että niin ei saa sanoa, kun taas suomalaisia miehiä saa haukkua vaimonhakkaajiksi. Kyseinen syytehän on juuri osoitus siitä, miten kaksinaismoralistisessa yhteiskunnassa elämme, ja osoittaa toteen Halla-ahon blogissaan esittämän väittämän. Eli suomalaiset miehet saa leimata vaimonhakkaajiksi ilman ongelmia, kun taas eräitä muita ihmisryhmiä ei saa nimitellä ilman seurauksia.
"Syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuli Halla-ahon blogitekstin väitteistä, jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre."
Tämähän ei ollut kirjoituksen sisältö tai blogitekstin väite missään tapauksessa. Olen erittäin huolestunut ihmisten älykkyydestä ja luetun ymmärtämisestä.
kovennusta kaivataan
"Ovatko ihmiset edes lukeneet kyseistä blogikirjoitusta? Kyseinen lause on vaan esimerkkinä siellä siitä, että niin ei saa sanoa, kun taas suomalaisia miehiä saa haukkua vaimonhakkaajiksi."
Näinhän se on mutta ei se ketään kiinnosta. Tärkeintä on saada kauhea rasisti ja natsi tuomiolle. Ja siinä onnoistuttiin kohtuullisella tavalla. Joskaan useimmille ei tämä tuomio vielä kelpaa. No, hovioikeudessa sitten kovennetaan.
Ehkä olet tyhmä?
Kun et ollenkaan käsitä. Olen lukenut ko. blogitekstin huolellisesti ja moneen kertaan. Kirjoittajahan on tunnetusti älykäs ja ihan hyvä kirjoittajakin. Ei jäänyt ainakaan minulle, joka olen melko älykäs (eli keskiverto!), epäselväksi mitä kirjoittaja halusi sanoa.
Halla-Ahon sanoma oli oksettavan rasistinen. Oksettava, koska se oli niin kierosti ja älykkäästi ilmaistu.
Kas, rehellinen suvaitsija!
"Halla-Ahon sanoma oli oksettavan rasistinen. Oksettava, koska se oli niin kierosti ja älykkäästi ilmaistu."
Onhan se itse Perkeleen tekosia kun eri mieltä olevat eivät olekaan rumia ja tyhmiä. No, ehkä J. Halla-Ahoa saa sentään haukkua rumaksi ja perunanenäiseksi.
Onnittelut Vieraalle että kerrankin joku antirasisti kehtaa tunnustaa että vain koska julistetaan jonkun olevan rasisti, tämä ei välttämättä olekaan tyhmä, laiska ja saamaton uuninpankopoika. Tai säälin alapuolelle vajonnut rapajuoppo ihmisraunio.
Nyt kun vielä yritätte päästä edes tämmöisen ihmishylkiön tasolle joka sentään omalla etunimellään kirjoittelee mielipiteitään niin hyvin menee.
Ja ehkä joku päivä lyötte tämänkin rasistin laudalta ja sanotte mitä ajattelette, seisten omalla nimellänne sanojenne takana. Osoitatte samaa rohkeutta kuten mm. Pekka Raukko joka ei piileskele nimierkkien takana vaikka mielipiteineen on saanut paljonkin halveksuntaa niskaansa.
P.S. Miten niin "kierosti"?
Älykkäitä kirjoituksiahan
Älykkäitä kirjoituksiahan nuo olivat. Ja vieläpä hauskoja. Kannattaa muuten lukea kokonaan, eikä vain kauhistella paria vihreiden naisten levittelemää ja yhteydestään irrottamaa kappaletta.
EIT
No Suomessa niillä EIT :n tuomioilla pyyhitään muutenkin valtion persettä kun Suomen epäoikeuslaitos on kokoajan tuomiolla mm. laahaavista oikeudenkäynneistä.
tyypillistä...
... nimittäin tämä meininki, että rasismista on tehty sellainen lahna, jonka voi iskeä sellaisen naamaan, joka ottaa kantaa asioihin joissa ongelmia näkee.
Tottahan erilaisiin kulttuureihin liittyvät kalapaliikit ja keskustelut ovat arkoja provolle yms. mutta miten asioita voi parantaa jos niistä EI SAA keskustella.?
Näistä asioista saisi varmasti keskustelua aikaan... jos joku edes hiiskaisee jostain kulttuureihin/rotuihin liittyvää, ollaan että "hys" ei saa puhua...
varmasti PS kannattajista useampikin on jo niin pitkälle "suomen puolesta" että menee rasistiseksi meininki, mutta toisaalta niin on myös vastapuolenkin riveissä "äärimmäisiä" mielipiteitä.
Muistakaapa myös että
Muistakaapa myös että Halla-ahon blogi tutkittiin kokonaiuudessaan eikä tämän tuomion mukaan sieltä löytynyt yhtään kohtaan jossa olisi syyllistytty "kiihotukseen kansanryhmää kohtaan"
Tiilikalle rautalangasta
Maailmanlaajuisesti suomalaiset ovat huomattavasti uhanalaisempi etninen vähemmistö kuin somalit. Suomalaiset ovat sitä jopa Euroopan mittakaavassa. Eikö tutkijalle mene niin yksinkertainen asia kuin tasavertaisuus jakeluun?
Halla-ahon ei olisi pitänyt olla syytetyn penkillä yhtään mistään - siitä tässä on kyse. Ja vain siitä.
Arvostelupätevyys?
Kuka on muita pätevämpi arvioimaan tuomiota? Minusta kaikki suomalaiset ovat lähtökohtaisesti yhtä päteviä arvostelemaan sitä. Ei todellakaan tarvitse olla juristi tai tutkija. Tai mitään muutakaan. Kansalaisuus riittää.
Tiedotusta eikä rasismia
Kyllä ainoat rasismin kohteet Suomessa ovat suomalaiset, joilata paljon piilotellaan maahan muuttoon koskevia asioita. On laiskuuden ja sensuurin huipentuma, kun asioita esille tuova haukutaan rasistiksi. Nyt on Suomessa maailman kirjat pahasti sekaisin.
Entäs lisäys perustuslakiin Amerikassa?
Miksei Euroopassa saa puhua yhtä vapaasti kuin Amerikassa?
Miksei kaikilla mielipiteillä ja kaikilla sanomisilla saa olla oikeutta tulla sanotuksi?
Me olemme ihmisiä. Kuka heittää ensimmäisen kiven (monia heitetty).
Minusta kaikesta tulee saada keskustella. Kaikkea saa saada sanoa. Vapaasti ja yleisesti.
YKSILÖN vapautta julkisuuteen rajaisin enemmän kuin Amerikassa (käytännössä samaan tilaan kuin se on jo nyt.. Päätoimittajat tietävät tarkoin.. Tavallaan tuntuu että heidän ainoa tehtävä.. Mikä myöskin surullista).
Tuntekaa historian painolasti.
"Jos asioista ei voi puhua niistä täytyy vaieta"
Wittgenstein.
Suomi on verellä, ja yksinomaan verellä, lunastettu vapaaksi maaksi?
Mitä Ehnrooth ajattelisi? Entäs Mannerheim?
-- Paavo Metsäluoma
Väärinajattelua
Meillä tulee olla oikeus ilmaista mielipiteemme, jopa satiirisesti tai muutoin jyrkästi, koskivatpa ne mielipiteet vaikka mitä instituutiota, jopa vaikka islaminuskoa. Jokainen kuitenkin itse kantaa vastuun sanomistensa seurauksista. Ihmisten suita ei pidä tukkia vain siksi että he ajattelevat mielestämme väärin yhteiskunnallisista tai uskonnollisista asioista. Henkilökohtaiset solvaukset tai loukkaukset ovat asia erikseen.
Typerää ja tekepyhää
Nämä naistutkijoiden tulkinnat ovat oma lukunsa, ennalta arvattavissa ja aina samantyyppisiä, joten niitä en viitsi kommentoida.
En ole myöskään samaa mieltä Halla-Ahon kirjoitusten kanssa. Ne ovat kertakaikkiaan typeriä. Kuitenkin, jos vedotaan rasistisiin herjoihin, niin rodullinen tasa-arvo edellyttää sen, että mitä voidaan kirjoittaa suomalaisista junteista, sitä pitää saada kirjoittaa myös somaleista, muslimeista ym.
Yhteiskunnallisissa asioissa naistutkijat ovat läpeensä tekopyhiä. Suomalaista junttimiestä voidaan mätkiä miten tahansa, mutta annas olla kun naista tai maahanmuuttajaa arvostellaan, niin ollaankin jo menty rikoksen puolelle.
Halla-aho olisi pitänyt jättää kokonaan rankaisematta, koska typeryys ei ole rikos.
Niinpä
"herää kysymys, että miten pitkälle voi satiirin tai arvostelun nimessä arvostella etnistä tai rodullista ryhmää."
Tuomion perusteella näyttää sille, että ihmisiä voi, mutta uskontoa ei kovinkaan pitkälle. Mutta kuten oikeus itsekin toteaa niin logiikkaa tai järkeä ei voi tässä tapauksessa soveltaa :)
Rasismista
Mitä tekemistä rasismilla on minkään kanssa?
Eihän sellaisesta edes mainita Suomen laissa, eivätkä JH:n kirjoitukset muutenkaan ole rasistisia.
Ajojahtia
Juuri se, että Halla-aho tuomitaan lauseista, jotka ovat alkuperäisestä tekstistä irtiotettuja, osoittaa mikä teatteriesitys koko oikeudenkäynti on ollut. Jokainen, joka koko tekstin on lukenut, ymmärtää ettei siita saa Suomessa tuomiota antaa. Kyseessä on ollut vain ja ainoastaan poliittinen ajojahti Halla-ahoa vastaan ja alkuperäinen syy on ollut estää Halla-ahon euroehdokkuus. Tästä farssista puuttuisi enää se, että pääministeri Vanhanen pyytäisi taas kerran anteeksi mahdollisesti kiihottuneilta muslimeilta. Häpeä käräjäoikeus.
Kirjoitustaito
Siis kyseessä olikin satiiri, ja taas kerran Halla-Ahoa on ymmärretty väärin. Itseäni kovasti ihmetyttää, miten tohtoriksi väitellyt henkilö ei vieläkään osaa kirjoittaa niin, että häntä ymmärrettäisiin hänen haluamallaan tavalla.
nääs
kun juntti nyt ei vaan ymmärrä selvää asiaa vaikka rautalangasta vääntäisi. Onneksi ylivoimaisesti suurin osa suomalaisia ymmärtää Halla-ahoa oikein hyvin.
Että kuinka?
"Halla-ahon sananvapautta laajentaa hänen asemansa poliitikkona, Tiilikka arvioi."
Tarkoittaako tämä sitä, että tuntematon normivirtanen, jonka tapauksesta ei odoteta nousevan suurta julkista haloota, voidaan tuomita kätevämmin kaikessa hiljaisuudessa tai pelotella hiljaiseksi "väärien" mielipiteittensä takia? Ellei, niin toivoisin, että Tiilikka selittäisi tarkemmin mitä hän tarkoittaa.
Poliitikot ja journalistit osoittavat suurta omahyväisyyttä käsittämällä sananvapauden vain lehdistönvapaudeksi tai poliitikon oikeudeksi ilmaista poliittisen mielipiteensä. Sananvapaudessa on kyse minun "taviksen" oikeudesta ilmaista mielipiteeni ilman pelkoa noitavainosta.
Olet osittain oikeassa,
mutta nämä ei ole helppoja, sellaisia "halki–poikki–ja–pinoon" juttuja.
Nimittäin:
Jos kansanedustajaa (tai kunnanvaltuuston jäsentä) voisi ihan miten vain alkaa oikeudessa syyttämään ja tuomitsemaan sanomisistaan, niin opposition asema muuttuisi täysin kestämättömäksi. Opposition TÄYTYY voida puhua, ilman uhkaa siitä että heitä vastaan voisi MIELIVALTAISESTI nostaa oikeusjuttuja koskien niitä heidän puheitaan eduskunnassa tai kunnanvaltuustossa.
Joten Halla–aholla on oltava enemmän koskemattomuutta, kuin meillä muilla.
Kokonaan toinen asia on se, että ensinnäkin koko oikeudenkäynti, ja toisekseenkin tämä tuomio, on aivan täydellisesti poliittisen eliitin ristiretki "ikäviä" totuuksia laukovia suorasuita vastaan. Tätä voisi jo nimittää Turpakiinni–ristiretkeksi.
Poliittinen eliitti ei pidä totuudenpuhujista. Eritoten ei sellaisista, jotka haastavat sen räväkästi ja näyttävästi; niinpä se tekee näyttävän näytös–"oikeuden"–käynnin, yrittäen pelotella muut hiljaisiksi!
En siltikään ymmärrä
Oikein hyviä kommentteja täällä pääsääntöisesti on ollut, Sinun kommenttiasi en oikein ymmärrä:
"Jos kansanedustajaa (tai kunnanvaltuuston jäsentä) voisi ihan miten vain alkaa oikeudessa syyttämään ja tuomitsemaan sanomisistaan..."
Voiko siis muita kansalaisia "syyttää tai tuomita ihan miten vain"? Pitääkö tässä ihan tosissaan huolestua laillisen yhteiskuntamme tasosta?
"Opposition TÄYTYY voida puhua, ilman uhkaa siitä että heitä vastaan voisi MIELIVALTAISESTI nostaa oikeusjuttuja"
Voidaanko muiden, kuin poliitikkojen, puheista nostaa mielivaltaisesti oikeusjuttuja?
Kysyn nämä seikat aivan vilpittömästi. Jos mainitsemasi asiat ovat todella kuten sanot, elämme nyt jo aika pelottavasti sananvapautta kontrolloivassa yhteiskunnassa.
Yritän sanoa sitä,
että jos/kun demokratia on hauras, niin oppositiolla on varsin tukala olo. Ajattelepa esim. nykyistä Irania, tai vaikkapa Venäjää, tai melkoisen montaa muutakin paikkaa tällä pallolla. Näissä maissa, kun oppositio yrittää haastaa tällä hetkellä vallalla olevia, niin melkoisen helposti alkaa oikeudenkäynnit siitä, kuinka opposition edustajat olivat "loukkaavia'' nykyisin vallalla olevia kohtaan.
Juuri tämän takia toleranssi oppositiota kohtaan on pakko olla laajempi.
Kuitenkaan, en millään tavalla yrittänyt sanoa, että "muiden, kuin poliitikkojen, puheista voisi nostaa mielivaltaisesti oikeusjuttuja?" Tuollaisia tulkintoja minun kirjoituksista EI VOI oikeasti lukea.
En yrittänyt sanoa, että laittomuudet tavallisia ihmisiä kohtaan olisivat jotenkin sellaisia, joita meidän tulisi sietää.
Sanoin: kun meillä nyt on kerran on sellainen järjestelmä käytössä, jossa ihmisiä voidaan haastaa oikeuteen sanomisistaan, kun ne sanomiset ei ole eliitin mieleen, niin EDES kansanedustajat (ja kunnanvaltuuston jäsenet) TÄYTYY olla koskemattomia.
Ymmärrän, kai...
Olemme käsittääkseni samoilla linjoilla?
On aivan totta, että tuo pätee Venäjällä tai Iranissa, mutta ei kai meidän lintukodossamme ole asiat niin vinoutuneita, että edes oppositiolle pitäisi antaa erityisoikeuksia?
Minusta nuo kuulostaisivat lähinnä poikkeusoloihin sopivilta säännöiltä, joita ei silloin mahdollisesti tietenkään myönnettäisi.
Sananvapaus on mielestäni yhtäläinen, kristallinkirkas ja kaikkia koskeva demokraattisen valtion kansalaisten oikeus.
Kaikilla, aivan kaikilla, on oikeus sanoa lähes tulkoon mitä lystää, kunhan ei yllytä tai manipuoi toisia rikokseen.
Sillä ei ole väliä, pidänkö minä sanotusta, tai pidätkö Sinä sanotusta, mutta sanojalla on oikeus sanoa sanottavansa jos hän kokee tarvittavaksi saada sanansa sanotuksi.
Sananvapauden laajuuden pitää olla kaikille sama
Itse en näe että opposition sananvapautta rajoitetaan jos se on kaikille täysin sama.
Ymmärrän pointtisi että tuossa piilee sinun mielestäsi vaara opposition (ja muunlaisten poliittisten toisinajattelijoiden) vaientamiseksi mutta sinäkin varmaan ymmärrät, että vaikka et tarkoittanutkaan että saman "lain" nojalla, jolla opposition sananvapaus varmistetaan, voidaan myös, de facto, tuomita näkymättömiä ei-julkisuuden henkilöitä vähemmin perustein.
Rautalankaa: Tosiasiallinen käytännön toteutuma on se että sama "laki" joka antaa vapauden oppositiolle puhua suunsa puhtaaksi, antaa välineen myös tuntemattomien toisinajattelijoiden vaientamiseksi.
Tässä on mahdollisuus
"Poliittinen eliitti ei pidä totuudenpuhujista. Eritoten ei sellaisista, jotka haastavat sen räväkästi ja näyttävästi; niinpä se tekee näyttävän näytös–"oikeuden"–käynnin, yrittäen pelotella muut hiljaisiksi!"
Tämän voisi nähdä myös mahdollisuutena laajentaa sananvapautta Suomessa. On monia muitakin aihepiirejä, jotka ovat tabuja täällä.
Jos ihmiset alkaisivat rohkeammin ja näyttävästi ilmaista ymmärrystään ja totuudellista näkemystään näistä aiheista, he voisivat saada paljon ilmaista julkisuutta tällaisten oikeudenkäyntien myötä. Ja näin heille voisi avautua mahdollisuus poliittiseen uraan.
Tosin jos kovin moni alkaisi tehdä tällaista, oieuslaitoksemme tukehtuisi näihin typeriin oikeudenkäynteihin. Varsin mielenkiintoinen skenaario tämä.
Tiilikka
Tiilikka taitaa olla PIKKUISEN jäävi puhumaan asiasta. Tiilikkakin tietää, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Hyvä paikka, kova liksa. Ei halua leipäänsä riskeerata.
Tiilikka pysyy nyt kiltisti ruodussa ja kertoo meille virallisen totuuden, minkä totuuskomissio on sanellut.
Faktat ja periaateet sekaisin
asiassa, mikä kyllä tekee siitä myös vastenmielisen. Se on esimerkki kootuista typeryyksistä, joista siis rakennetaan sitä "maabrändiä," jota on kaivattu. Edustavahan se on. Ei vastaavaan muualla pystytä.
Somalien ja islamin esiin nosto on muotia. Se unohtaa, että Somalimaan perinnäinen yhteiskunta ja moraali tuhottiin, kun suurvallat alkoivat panna nappuloitaan arabien öljyruudulle. Se ei ole epäonnistuntut vaan hävitetty valtio. Sen kansalaiset ovat yksi aikamme pakoon ajettuista heimoista. Heidän käyttönsä on typerää, mautonta.
Mutta siitä nyt ei ollut kyse. Typeryydet ja mauttomuudet ovat osa ns. sananvapaudesta. Halla-Aho käytti niitä satirisoivana esimerkkinä, joka ei ollut täysin aiheeton.
Aiheeeton oli tulkinta "rasistisesta kiihoituksesta."
Tälläkin sektorilla ollaan syvällä pupussa; rodut ja kulttuurit ovat erilaisia, mistä pitää voida olla mieltä. Ei sen pitäisi olla kiihoitusta, jos seurauksia ei ole. Ja mitä "uskonrauhalla" on tekemistä asiassa?
".... Ja mitä
".... Ja mitä "uskonrauhalla" on tekemistä asiassa?"
Ei sitten niin yhtään mitään!
Viesti oikeutta
Mistä he******tä näitä tiilikoita sikiää ja millä eväillä niistä tohtoreita tehdään....
Ihmeellinen on Tiilikan
Ihmeellinen on Tiilikan tulkinta. Hänen mukaansa siis poliittinen henkilö saa sanoa voimakkaammin kuin tavallinen tallustelija? Sen ymmärrän, että poliitikon täytyy sietää enemmän arvostelua asemansa vuoksi, mutta että poliitikolla olisi enemmän oikeuksia sananvapauden saralla! Tämä ei käy minun järkeeni. Halla-ahon oikeudenkäynti oli farssi ja tuomio heiluttaa omaa käsitystäni oikeusjärjestelmästämme. Tiilikalla on palikat hukassa aika pahasti. Ei ole mikään ihme,että yhteiskuntamme normit lähentelevät totalitarismin periaatteita, jos Tiilikan kaltaisia ihmisiä on ohjaamassa ihmisten ajattelua.
Oletin, ettei minun tarvitse enää toista kertaa elämäni aikana nähdä totalitarismin nousuyritystä maassamme. Totta se kuitenkin on. Pakko tässä on aktivoitua vanhoilla päivillään vastustamaan kommunistisesti ajattelevia toimijoita.
Tietty eriarvo tunnustettu,
eli kansanedustajilla on monessa maassa oma suojansa, jonka läpi esim. poliisi ei pääse aivan yhtä helposti kuin muiden kansalaisten kohdalla. En tosin tiedä, miten asia on Suomessa, mutta monen muun maan parlamentarismiin kuuluu valtaisa "puhevapaus" itse parlamentissa, jossa sitten Puhemies on auktoriteetti, joka koputtaa nuijalla pöytään. Näinhän sen tulee olla. Suomessa ongelma on, etteivät monetkaan edustajat käytä valtuuttaan, ja puoluetoimistot päättävät aivan liikaa siitä, mitä se saavat tietää.
Hommasotaa
Hommaforum taistelee tuollakin:
http://two.drawball.com/
:-D
Ehdotus...
Onko se niin vaikeaa kirjoittaa ihmisistä myönteisiä asioita julkisuudessa? sekä suomalaisista ihmisistä ja kulttuurista, että ulkomaalaisista ihmisistä ja erilaisista kulttuureista?
Normaali järjenkäyttö ja ystävällisyys lienee sallittua ihan laillisesti? pitääkö aikuisten ihmisten jatkuvasti käräjöidä siitä kuinka ilkeä saa toisilleen saa olla?
Ehdotus harjoitukseksi... ilkeiden asioiden sijaan kirjoitetaan myönteisiä asioita ja kehutaan erilaisista kulttuurisista taustoista olevia ihmisiä sekä viestitään lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita myös julkisuudessa ihan aiheellisista asioista?
No just
Ja jos on jotain ongelmia, niin ei puhuta niistä eikä yritetä korjata niitä. Lakaistaan vain maton alle ja ollaan hiljaa. Kyllä se siitä. Varmaan...
Asioista keskusteleminen...
...on ihan eri asia kuin ilkeys ja esimerkiksi sananvapauden avulla rikosten tekeminen... halutaanko mm. nuorille ihmisille antaa viesti, että ihan esimerkiksi herjaukset, laittomat uhkaukset ja ilkeä suhtautuminen ihmisiin viestintävälineissä olisivat myönteinen asia? eikö olisi mielekkäämpää neuvoa ihmisiä välttämään turhia rikoksia ja mielipahaa niiden seurauksena sekä viestiä myönteisistä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoista asiallisen keskustelun lisäksi?
Onko myönteisiä ehdotuksia?
Kaikki Suomen eduskunnassa edustettuina olevat puolueet ovat mm. allekirjoittaneet Euroopan rasisminvastaisen peruskirjan. Rasismiaiheisia artikkeleita Internetissä mm. "Suomi korosti käytännön toimia rasismin vastaisessa työssä", "Kansliapäällikkö Ritva Viljanen: Vihapuherikollisuus leviää ja laajenee verkossa", "Oikeusministeri Brax: Rasismin torjunta osaksi kuntien turvallisuussuunnittelua", "Vähemmistövaltuutettu muistuttaa puolueita rasismin vastaisista sitoumuksista", "Nettirasismi huolestuttaa vähemmistövaltuutettua", "Vähemmistövaltuutettu: Syrjintä on vakava rikos" yms.
Päätoimittaja kirjoitti artikkelissaan "Tapaus Halla-Aho", että esimerkiksi kunnanvaltuutettu Jussi Halla-Aho ei ole allekirjoittanut jsn:n, eli tiedotusvälineiden itsesäätelyelimen sopimusta, ja että lainmukaisuusarvion tekevät tuomioistuimet. Ihmisillä on lain mukaan paljon oikeuksia ja perusoikeuksia sananvapauden lisäksi, eli sananvapaus ei ole ainoa artikla myöskään perusoikeuksissa. Eikä sananvapaus tarkoita, että esimerkiksi sanavapauden avulla tehty rikos ei olisi rikos. Ihmisillä on myös mahdollisuus viestiä asioista myönteisesti?
???
No kuka tässä nyt sitten on kirjoittanut ilkeyksiä?
Paitsi sinä, joka vihjailet tiettyjen ihmisten olevan rasisteja.
Ja tietysti se koko jutun käynnistänyt Kalevan pääkirjoitustoimittaja.
Oletko lukenut viestiketjun?
Lukutaitoisena osaat varmasti itse arvioida, mikä on mielestäsi ilkeätä ja mikä raisistista?
Kommentti...
...mielestäni myös itsesensuuri on erityisesti aikuisilta ihmisiltä mielekäs asia mieltää sananvapaudessa...
On paljon hankkeita, kuten www.kivakoulu.fi esimerkiksi koulukiusaamisen vähentämiseksi, työpaikkakiusaaminen on kriminalisoitu, syrjintä kielletty ja aikuiset ihmiset kiusaavat toisiaan sekä lapsia www.lapsiasia.fi julkisesti sekä vielä kinastelevat siitä kuinka ilkeä, rasistinen, syrjivä ja törppö saa olla.
Minkälaisen esimerkin ihmiset haluavat sananvapauden avulla antaa? Laillinen ilkeys ei ole älykkyyttä, kuten herjaukset ja laittomuudetkaan sananvapauden avulla.
On tärkeää, että kaikilla ihmisillä on myönteisiä kulttuurisen identiteetin rakennuspalikoita... myös julkisuudessa. Vähän vastuullisuutta sananvapauteen?
Linkissä vähemmistövaltuutetun kannanotto mm. rasistiseen kirjoitteluun http://www.vahemmistovaltuutettu.fi/intermin/vvt/h...
Kuten päätoimittaja kommentoi asiallisesti artikkelissaan "Markku Huusko: Tapaus Halla-aho". Oikeusistuimet tekevät lainmukaisuusarvion.
me käytämme sananvapautta, te käytätte väkivaltaa
"Minkälaisen esimerkin ihmiset haluavat sananvapauden avulla antaa? Laillinen ilkeys ei ole älykkyyttä, kuten herjaukset ja laittomuudetkaan sananvapauden avulla."
...
No siinäs uskonolliset ja sekulaarit autoritaristit eli mm. erityisesti islamistit, femakot ja monikulttuuriset käytette sitten väkivaltaa, kun tiestä jopa tuntuu kovasti siltä jopa sananvapauden (jota samaan tapaan vähän vesiteltiin suuressa ja mahtavassa ja derkkulassa, toki myös kekkoslovakiassa, mut se olisi pure BiZNEZ eli nuoleskelua teille fyrkkaa meille) harjoittamisen pitää olla teitä ja teidän ideologianrauhaanne miellyttävää vesittelyä, se on tiedän tienne loppuun asti... Määräysten tie... Väkivallan tie...
No voi voi
http://www.halla-aho.com/scripta/viela_raiskauksis...
http://www.halla-aho.com/scripta/paatoksenteon_vas...
Älykkäitä kirjoituksiahan nuo olivat. Ja vieläpä hauskoja. Kannattaa muuten lukea kokonaan, eikä vain kauhistella paria vihreiden naisten levittelemää ja yhteydestään irrottamaa kappaletta.
Sinä(kin) syyllistyt joko älylliseen epärehellisyyteen tai huomattavaan tyhmyyteen jos väität noiden kokonaisten kirjoitusten perusteella Halla-ahoa väkivaltaiseksi tai väkivaltaa toivovaksi ihmiseksi. Voit itse valita kumpi olet, epärehellinen vai tyhmä? Ikävä kyllä muita vaihtoehtoja ei ole.
Mitä älykästä ja hauskaa kirjoituksissa mielestäsi oli?
En ole ilkeä enkä tyhmä ja onneksi sinä et määrittele minun vaihtoehtoja.
Halla-ahon langettava tuomio oli oikein
Propellipäät puolustamassa taas marttyyriaan täällä. Halla-ahon kirjoitukset ovat vastenmielistä luettavaa ja mielestäni tuomio olisi pitänyt tulla myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
emotionaaliset autoritaristit vesittämässä demokratiaa...
...kuule sun näytöstuomioistuin voi jakaa sitä oikeuttaan joissain heikkotasoisen harrastelijateatterin hylkäämissä tiloissa
"Halla-ahon kirjoitukset
"Halla-ahon kirjoitukset ovat vastenmielistä luettavaa "
Juuri samoin voi sanoa vieraan kirjoituksista.
Ilmoitus
Otetaan lisää tekstinpätkiä irti kontekstista, eli saan nyt kirjoituksistasi sen käsityksen, että on rasistista ilmoittaa poliisille,jos näkee pahoinpitelyn tai raiskauksen ja siihen pitää puuttua vain jos se kohdistuu niihin, jotka ovat asiaan voineet vaikuttaa.
Koptilainen isä Zakaria Botros,
Laittakaa internet-hakuun hakusanat, jos osaatte englantia:
"The perverse sexual habits of the Prophet" V
Määritelkää rasismi, kiitos.
Te jotka puolustatte sananvapauden rajoittamista islamistien herkkänahkaisuuden takia ja vetoatte rasismiin kriittisten tahojen vaientamiseksi, MÄÄRITELKÄÄ JO VIHDOINKIN SE "RASISMI" TARKASTI, niin että ei jää epäselväksi mitä tarkoitetaan! (jotta sitä ei käytettäisi enää leimakirveenä toisinajattelijoita kohtaan)
Rasismin määritteitä on niin monenlaisia että aina kun tätä sanaa käytetään, se pitää määritellä tarkasti.
Eräs rasismin ilmentymä
on uimavuorot, joihin ainoastaan muslimit saavat osallistua. Tai se että esikoulussa kristilliset joulunäytelmät kielletään, koska toisenuskoiset saattavat loukaantua.
Halla-ahon diskreditointi on myös eräänlaista rasismia. Lehdistö ja sähköinen media ovat varsin avokätisesti arvostelleet Halla-ahoa ja hänen mielipiteitään, koska ne eivät ole valtavirtaa. Ylen lähetyksessä mies on saanut nimen "rotu-tohtori" vaikkei mikään Mengele ole. Miten olisi, jos joku maahanmuuttaja olisi jyrätty yhtä armottomasti mielipiteittensä vuoksi, miksi me sitä kutsuisimme.
Rasisimista on monta määritelmää...
Linkeissä muutama esimerkki "rasismi" määritelmästä.
Vähemmistövaltuutettu: "rasistiset ilmaisut" www.vahemmistovaltuutettu.fi/intermin/vvt/home.nsf...
ja Edilex: "rasisimi"
www.edilex.fi/asiasanat/?letter=R&title=Rasismi&wo...
Lisäksi rasismiaiheesta voi hakea yleisivistystä Suomen lainsäädännön www.finlex.fi lisäksi esimerkiksi EU www.europa.eu ja YK www.un.org. Internet-sivuille voi lisäksi laittaa rasismin aiheena Internetin hakukoneisiin ja sanakirjoihin...
EU perusoikeuskirja
www.europarl.europa.eu/charter/default_fi.htm
Kun noin monta kohtaa
Kun noin monta kohtaa aiheesta kovasti ansiokkaasti löysit, mikset todellakin perehdy niihin niin, että ymmärtäisit mitä ne oikeasti tarkoittavat?
Rasisimista on monta määritelmää...
Linkeissä muutama esimerkki "rasismi" määritelmästä.
Vähemmistövaltuutettu: "rasistiset ilmaisut" www.vahemmistovaltuutettu.fi/intermin/vvt/home.nsf...
ja Edilex: "rasisimi"
www.edilex.fi/asiasanat/?letter=R&title=Rasismi&wo...
Lisäksi rasismiaiheesta voi hakea yleisivistystä Suomen lainsäädännön www.finlex.fi lisäksi esimerkiksi EU www.europa.eu ja YK www.un.org. Internet-sivuille voi lisäksi laittaa rasismin aiheena Internetin hakukoneisiin ja sanakirjoihin...
EU perusoikeuskirja
www.europarl.europa.eu/charter/default_fi.htm
Tuntemattomat tekijät
Onks´Tonttii näkyny?
"Tekosyy"
Viestintätohtori ilmaisee suhteensa tieteen objektiivisuusperiaatteeseen arvioimalla Halla-ahon tietoisesti pyrkivän rasististen argumenttien esittämiseen "tekosyiden" avulla.
Halla-ahon argumenttien totuusarvo jää vaille arviointia.