Sunnuntai 27.5.2012

Tiukka aselaki hiertää pahasti eduskunnassa

Luotu: 
10.9.2009 19:58
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Ehdotus aselupien kiristämisestä joutuu eduskunnassa tarkkaan syyniin. Ensimmäinen keskustelu asiasta paljasti torstai-iltana, että kansanedustajilla on paljon halua tehdä muutoksia hallituksen lakiesitykseen.

–Koulusurmien varjolla ei pidä ajaa ahtaalle ammunnan ja metsästyksen harrastajia. Heillä ei ole mitään tekemistä niiden tapahtumien kanssa, Markus Mustajärvi (vas.) sanoi.

Aseluvan tiukentaminen käsiaseiden eli revolvereiden ja pistoolien hankkimiseksi sai enemmän tukea, mutta monien oli vaikea ymmärtää, miksi tiukennuksia tulee myös metsästysaseisiin. Ehdotuksen mukaan oman metsästysaseen saisi vasta 18-vuotiaana.

Eero Reijosen (kesk.) mielestä ampumaseuraan kuulumisen ehto pistää harrastajat eriarvoiseen asemaan, kun maaseudulla ei ampumaseuroja juuri ole.

Kyseenalaisena pidettiin sitäkin, että kuuluminen seuraan pistetään ehdoksi maassa, jossa on järjestäytymisvapaus. Lauri Kähkönen (sd.) huomautti myös, että seurat voivat valita jäsenensä ja liittymismaksutkin voivat olla korkeita.

Uusi laki antaa lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille oikeuden ilmoittaa poliisille, jos joku heidän arvionsa mukaan on sopimaton pitämään asetta. Monet toivoivat, että tällainen tietojenvaihto myös toimisi käytännössä.

Yksi lakiesityksen kiista-asioista on poliisille ehdotettu oikeus tarkastaa, miten aseita kotona säilytetään. Kotikäynnin saisi kuitenkin tehdä vasta ennakkoilmoituksen jälkeen. Reijosen mielestä suomalaiset kokevat sen kotietsinnäksi, nimitetään sitä sitten millä tavalla tahansa.

–Kukaan ei halua, että poliisiauto seisoo pihalla ja naapurit kyselevät, mitä siellä tehdään, Reijonen sanoi.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Se on varma asia, että metsästyksen ja ammunnan harrastajat seuraavat suurennuslasilla tämän lain etenemistä ja miten siitä kukakin kansanedustaja äänestää.

Tämä laki vaikuttaa satojen tuhansien lainkuuliaisten kansalaisten harrastuksiin.

Jos lakia nykyisestä olennaisesti tiukennetaan ja poliisille sallitaan kotietsinnät ilman epäilyä rikoksesta, voi ensi vaaleissa olla tämän lain puolesta äänestäneillä kansanedustajilla läpimenon kanssa jonkin verran nihkeää..

Vieras

"Yksi lakiesityksen kiista-asioista on poliisille ehdotettu oikeus tarkastaa, miten aseita kotona säilytetään. Kotikäynnin saisi kuitenkin tehdä vasta ennakkoilmoituksen jälkeen. Reijosen mielestä suomalaiset kokevat sen kotietsinnäksi, nimitetään sitä sitten millä tavalla tahansa."

Toihan on mainio juttu. Jos aseitaan säilyttää hyvin ei ole mitään pelättävää. Samoin loppuja suomalaisia tulee valvoa ettei heillä ole laittomia aseita, etteivät he pahoinpitele puolisoitaan, kasvata huumeita tai säilytä varstettua tavaraa. Eihän heillä ole mitään pelättävää jos eivät tee rikoksia!

Jani R

Olisikin huolestuttavaa jos näin keskeneräinen ja monissa kohdissa perustuslain vastainen lakiehdotus menisi läpi. Ehdotus on valmisteltu täysin ilman asiantuntijoita pelkkänä paniikkireaktiona. Nyt ministeri Holmlund yrittää peitellä huonoa lainvalmistelua ja hallintotapaa.

Holotna Pravda

Lakiesityksen on valmistellut Arpajais- ja Asehallintoyksikkö hallitusneuvos Jouni Laiho ja lainsäädäntöneuvos Mika Lehtonen kansliapäällikkö Ritva Viljasen valvonnassa ja sisäasianministeri Anne Holmlundin myötävaikutuksella.

Esitys on valmisteltu postuumisti peittämään AAHY:n valmisteleman Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeen ("AYO") vuodesta 2007 asti aiheuttamat ongelmat ja lainvastaisuudet. Ohje on hyvin monilta osin ollut täydessä ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa, mikä on vahvistettu myös sen noudattamisen seurauksena oikeusasteissa. Ohje on ollut jatkumo Jouni Laihon vuonna 1996 valmistelemalle, eduskunnan hylkäämälle ehdotukselle ampuma-aselaiksi.

Nyt siis Laiho yrittää Jokelan ja Kauhajoen tragedioilla ratsastaen saada vietyä läpi eduskunnan 1996 jo kertaalleen hylkäämän lakiesityksen.

Aselain muutos on ollut tiedossa sidosryhmissä jo pari vuotta ja sen valmistelutyöhön on ollut tarjolla paras asealan asiantuntemus mitä maasta löytyy. Ei kelvannut, päinvastoin. Koko prosessin ajan Laihon asenne sidosryhmiä kohtaan on ollut äärettömän ylimielinen, ylenkatsova ja vähättelevä. Laiho muun muassa lipsautti eräässä "keskustelutilaisuudessa" että hänellä on "mandaatti kieltää yksityinen aseenomistus kokonaan". Kukahan tuon mandaatin on myöntänyt?

Kaikki urheiluampujia, reserviläisiä ja metsästäjiä edustavat järestöt ovat omissa kannanotoissaan listanneet lakiehdotuksen puutteet ja virheet useaan otteeseen heti kun ensimmäiset luonnokset saatiin näkyviin. Lakia kirjoittava virkamiestroikka ei halunnut kuulla.

Erityisesti Ritva Viljasen - Tarja Halosen luottonaisen, nimitetty virkaan 2008 presidentin toimesta vastoin annettua esitystä - osallisuus viittaa siihen että määräys tämän kansalaisten oikeudentajua loukkaavan lakiehdotuksen tekemiseen on annettu kaikkein korkeimmalta tasolta.

Lakiesitys on tehty äärettömän ammattitaidottomasti, se sisältää lujemattomia sisäisiä ristiriitoja, lainvastaisuuksia, asiavirheitä ja ilmeisesti tarkoituksellisia epämääräisyyksiä. Lukuisia keskeisiä kysymyksiä jätetään /tarkoituksella) avoimiksi, viitataan vielä kirjoittamattomaan poliisilakiin tai todetaan että asiasta säädetään asetuksella.

Tämä lakiesitys antaisi virkamiehille vapaat kädet määritellä asetuksilla ja sisäisillä (salaisilla) ohjeistuksilla aselain todellisen sisällön.

Lakien pitäisi suojella kansalaisia virkamiesten mielivallalta. Tämä lakiesitys avaisi porttit virkamiesten rajoittamattomalle mielivallalle ampuma-ase asioissa.

JOKA KOTIINKO ?

Aseet joka kotiin ?

-alkaa tuntua silta että niin tarpeen kuin U.S.A;ssa ?

- mikä urheilulaji aseet onkaan ?
- onko se urheilua?

- vai itsepuolustus laji?

kpyora

Eurooppalaisista tilstoista tiedetään, että käsiaseidem kielto on aiheuttamut väkivaltarikollisuuden räjähdysmäistä kasvua (Iso-Britannia). Toisaalta tiedetään, että kahdessa vierekkäisessä maassa, joissa aseita on hyvin paljon (USA ja Canada), voi olla täysin erilainen väkivaltarikollisuus. Johtopäätöksenä voi vetää, että aseiden kieltäminen ei ole oikea tie.

Vieras

Haloo?
Mikä urheilulaji on aseet?
Tarkoitat siis ammuntaa vai????
Taisi tässä tulla muuten ammunnasta kultaa viime olympialaisissa.

Itsepuolustusta vai? Ei kai?
Armeijassakin on aseet vai?
Kansalaisetkin siis harrastaa ammuntaa vai?

Siis aivan kuten USAssa harrastetaan kai tai muualla vai?
Siis vai tai voi voi....

Kandee ehkä nanosekunnin miettiä mitä kirjottelee asioista, jos ei niistä ymmärrä yhtään mitään.
LR

Äänestäjä ja veronmaksaja

Usea kansanedustaja kiinnitti huomiota lakikonaisuuden selvään keskeneräisyyteen, epätarkkuuksiin ja epämääräisyyksiin. Muutama kansanedustaja ehdotti koko lakiehdotuksen palauttamista takaisin valmisteluun, koska se nykymuodossaan on niin huonosti tehty.

Tämä ei ollut ns. läpihuutojuttu ja muutoksia lopulliseen lakimuutokseen on tulossa paljon. Ei hyvää aselakia kukaan vastusta mutta tässä ehdotuksessa oli niin paljon huonosti mietittyjä asioita että kokonaisuus ei ainakaan edistä yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Syynä lähinnä ehdotuksen laatijoiden asentellisuus sekä metsästys- ja ampumaharrastuksen tuntemattomuus. Harrastajien lobbauksen intensiteettiä, josta mainitsi lähes jokainen kansanedustaja, nosti varmasti hyvin paljon se, että harrastajien etujärjestöiltä , yhteensä noin 30 eri järjestöä, pyydettyjä asiantuntijalausuntoja ei oltu noteerattu lakiesityksessä millään tavoin.

Taas on valmisteltu yksi laki asiantuntemattomuuden antamalla varmuudella. Valitettavasti se myös näkyy esityksessä.

Huonoa lainvalmistelun tasoa ovat paheksuneet viime aikoina niin Valtiontalouden Tarkastusvirasto, Oikeuskansleri kuin itse Eduskunnan Puhemieskin. Tämä lakiesitys on hyvä esimerkki sellaisesta. Menee kansanedustajien aika hukkaan kun pitää tehdä sama työ uudestaan.

Osku

Olen verrannut aijemmin aselain muutosta kieltolakiin ja perustellusti, mikä on kiellettyä on myös himoittua.
Kun kielletään käytännössä nuorilta laillinen apumaharrastus ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja eukko niin voi sanoa, että luvattomat aseet tulevat lisääntymään kun laillinen käsiase maksaa 600 eurosta ylöspäin niin laittomia aseita myydään jo nyt ainakin huhupuheiden mukaan alle 400 euron silloin niitä pitää olla markkinoilla paljon jos niistä olisi pulaa hintakin olisi kovempi. Aselain muutos ehdotuksen mukaan Suomessa on 20-50000 laitonta asetta ei oiken taida markkina mekanismit olla viranomaisilla hallussa.
Kansaivälisetkään tutkimukset eivät tue viranomaisten matematiikkaa. Sotasaalis aseita ja asekätkennän jäljiltä maassa on varmasti käsiaseita paljon enemmän kuin perusteluissa väitetään. Nyt Suomen viisaat edustajat tekevät varmasti päätöksen joka luo pimeät asemarkkinat kun laillista vaihtoehtoa ei ole niin laiton on, laillista ainakin valvotaan vaikka huononminkin. Jos joku väittää että viranomaiset tämän kehityksen pysäyttää niin ovatko pysäyttäneet huume kauppaa tai tupakan tai viinan salakuljetusta

Vieras

Ai muutoksia? Siis se pitää torpata kokonaan. Ei ruveta sonnasta hieromaan marmoria. Kyllä tuo laki on 95% soopaa, niin unohdetaan se ja jos jotain tarvii säätää, niin nykylait antavat siihen jo ihan riittävät mahdollisuudet.

Herranjestas, että on taas paniikkinappulaa painettu

jtmnen

holhouslakia ollaan sorvaamassa; niinpä!

Uutisessa referoidaan SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajien näkemyksiä, oppositiosta. Sekä Keskustan edustajan, hallituksesta. Onko Kokoomuksen, tai Perussuomalaisten edustajilla asiasta mitään sanomista?

Tulkoon nyt vielä sanotuksi selkokielisesti, että minä en kannata mitään tiukennuksia aselakiin, vaan vastustan sellaisia.

Mettämies

Asiaa! Lakiesitys on väärin valmisteltu, salassa ja alan järjestöjä kuulematta. Se tulisi valmistella kokonaan uudelleen, puhtaalta pöydältä. Nyt valmistelussa mukana olleet tahot (eritoten AAHY) tulisi pitää poissa tästä työstä. Tämä samahan on nähty jo ennenkin, vuonna 1996, saman virkamiehen toimesta. Eikö mitään opittu? Ei lakeja voi valmistella sidosryhmiä kuulematta.

kpyora

Koko valmistelu on tehty amatöörimäisesti. Todellisiin ongelmakohtiin ei edes haluta tarttua. Osoittaa lähinnä, mitä tapahtuu kiintiöministein joutuessa tilanteeseen, jossa olisi oikeasti pitänyt tehdä jotain.

Yhteenkään kolmesta oikeasti uudistustarpeessa olevasta asiasta ei uskallettu puuttua: viranomaisten tiedonvaihto, nuorison hyvinvointi ja nuorison terveydenhuolto. Ensimmäinen ongelma on jotenkin tunistettu, mutta muutoksia ollaan tekemässä väärään lainsäädäntöön! Kahta seuraavaa ei edes tunnistettu.

Molemmat tapaukset olisi pitänyt pystyä poimimaan pois jo ensinmainitulla uudistuksella. Ensimmäisellä ampujalla oli perheen kautta kontakti äärivihreisiin, joka olisi pitänyt löytyä SUPO:n arkistosta. Toisen varusmiespalvelu oli keskeytetty, joten todennäköisesti tiedoissa oli jotain karsivaa.

pZ

<p>Molemmat tapaukset olisi pitänyt pystyä poimimaan pois jo ensinmainitulla uudistuksella. Ensimmäisellä ampujalla oli perheen kautta kontakti äärivihreisiin, joka olisi pitänyt löytyä SUPO:n arkistosta. Toisen varusmiespalvelu oli keskeytetty, joten todennäköisesti tiedoissa oli jotain karsivaa.</p>

---

<p>"Pelkkiä mun elämä on menny vituiksi, mut vittu nyt lähti muutama kusipää (vähän kuka saattuu) skolesta mukaan..." -tyyppejä.
</p>

<p>100% henkilökohtaista. 0% poliittista. Vähän kuin lakimies Turunen Turusta.</p>

jussilaari

On paljon halvempaa säätää laki, jolla epätoivottu ilmiö kielletään, kuin ryhtyä toimenpiteisiin ilmiön syiden poistamiseksi.

Todellisiin ongelmakohtiin tarttuminen vaatisi rahaa (nuorison hyvinvointi, kouluterveydenhuolto) ja sitähän valtiovarainministeriöstä ei tällaisiin tarkoituksiin heru.

Niinpä eduskunta säätää taas yhden idioottimaisen kieltolain, jonka turvin poliitikot pääsevät vastuusta kuin koira veräjästä. "Me olemme tehneet kaiken mahdollisen kouluampumisten estämiseksi, uusi aselakikin säädettiin pikavauhtia" jne.

Vieras

Mihin näiltä ase-lakien tiukentajilta unohtuu Myyrmannin tapahtumat? Jos ei ole aseita niin sitten ihminen kyllä keksii jotain muuta.

*Parempi* juttu olisi hoitaa ihmisten päät kuntoon.

Kaikista hulluin juttu johon rakkaat populistipoliitiikkomme eivät osaa ottaa kantaa on medikalisaatio. On tiedossa että ampujat söivät psyykenlääkkeitä jotka aiheuttavat itsetuhoisuutta. Itseasiassa, useimmat kouluampujat ovat olleet lääkityksellä.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jokelan+ampuja+kertoi+internetiss%C3...

Pitäisiköhän asevalmistajienkin tukea kansanedustajia, niinkuin lääketeollisuus ry tekee?

Äänestäjä ja veronmaksaja

Medikalisaatio valtaa yhteiskuntaa. Nyt jo Kansanedustajien tulee julkistaa vaalirahoituksensa sekä taloudelliset sidokset (omistukset, velat, hallituspaikaet jne.).

Koska Kansanedustajat säätävät lakeja, niin heidän mielenterveys ja erityisesti psyykelääkkeiden käyttö ei ole enää vain heidän yksityisasiansa.

Ehdotankin että kansanedustajat velvoitetaan kertomaan julkisesti mitä mielenterveyslääkityksiä heillä on käytössä. He voivat vapaaehtoisesti kertoa syistä lääkityksiin, mutta julkisuudelle riittää hyvin pelkkä tieto siitä, kuka lainsäätäjä syö mitäkin mielialalääkkeitä. Kansanedustajan tehtävä on aivan liian vastuullinen, että siihen saisi valita mielenterveyspotilaita. Jos joku ei halua julkistaa mielenterveysongelmiaan niin hän voi aivan hyvin erota Kansanedustajan tehtävistä ja hakeutua sairaseläkkeelle.

Ei matkustajalentokoneen kapteeniksikaan päästetää mielisairasta, miten sitten valtiolaivan ohjaukseen pitäisi sellaisia päästää ?

ent Tukioppilas

luojan kiitos. Näyttää siltä että järjen ääni ei, ihme kyllä, ole sammunut eduskunnassa aivan kokonaan - ainakaan vielä. Koko asiassa on hommat aivan sekaisin. Väärät toimenpiteet on kohdistettu aivan väärään asiaan. Aselailla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Aselakia muuttamalla ei mielisairauksien aiheuttamia seurauksia 'paranneta' itse sairaudesta puhumattakaan. Kouluterveydenhuolto kuntoon!

Pyssyt pois

Oikeasti kukaan siviili ei tarvitse mihinkään tuliaseita. Metsästyksessä ja ampumaurheilussa on kyse ajanviitteestä, jonka hyödyllisyys on vähäinen. Kouluampumiset ja pikaistuksissa tai humalassa tehdyt tapot ja itsemurhat vähenevät huomattavasti, kun tuliaseiden hallussapito kielletään siviileiltä.

Nyt poliitikoilta puuttuu rohkeus tehdä oikea päätös asiassa. Tullaan siis saamaan seuraava, sitä seuraava jne. koulusurma, joidenka jälkeen aseet sitten jossain vaiheessa kerätään pois.

Siviili, joka kuvittelee tarvitsevansa tuliasetta johonkin, on siinä määrin häiriintynyt, että varsinkaan hänellä ei sellaista tulisi olla.

Vieras

Oikeasti kukaan siviili ei tarvitse mihinkään leipäveistä, leivän kuten monen muunkin elintarvikkeen saa valmiiksi siivutettuna. Ja veitsellähän tehdään tunnetusti paljon enemmän henkirikoksia kuin ampuma-aseella.

Monessa muussakin urheilussa/ajanviittessä on sen hyödyllisyys vähäinen. Pitäisikö näin ollen kieltää kaikki mahdolliset harrasteet joiden hyödyllisyys on vähäinen?

Jos itsetuhoinen heppu suunnittelee vuosia joukkomurhaa, jonka meinaa toteuttaa, niin mitenköhän täys asekielto estänee kyseistä henkilöä tekemästä sitä. Laittomataseet, pommit...vaihtoehtoja on.

Ja toisekseen jos täyskielto toteutuisi niin veikkaisin että aseenomistajilta saataisiin kerättyä vain murto-osa aseista pois. Esimerkkejä mailmalta löytyy maista joissa kieltolakia on yritetty, Belgia, Etelä-afrikka, Iso-Britania. Näissä maissa ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset ovat vain lisääntyneet....

Suomessa on toimiva aselupa käytäntö joka toimii jos sitä vain noudatetaan. Että eiköhän järkevintä olisi hoitaa ihmisten tapulit ensin kondikseen...

Holotna Pravda

Mistä näitä trolleja oikein sikiää?

Toistaiseksi ihmiskunnan historiassa ei olle nähty ensimmäistäkään asekieltoa jolla olisi ollut minkäänlaista vaikutusta väkivaltarikoksiin. Yleensä vaikutus on ollut täsmälleen päinvastainen. Iso Britania tuoreinpana surullisena esimerkkinä.

Kalle Kataja

Autolla voi ajaa ihmisjoukkoon.
Huoltamolta saa bensiiniä.
Bussin voi kaapata.

Ei lupa-asioilla saa mielenvikaisia kuriin.

Jos joku oikeasti on niin tärähtänyt, että haluaa aiheuttaa kanssaihmisille vahinkoa, keinoja on lukemattomia.

Normaalit ihmiset eivät moisia ajattele, mistä syystä kapea tunnelinäkö johtaa kuvittelemaan, että aseet ovat ongelma.

Kuitenkin pieni ajatusleikki ja asettautuminen sellaisen saappaisiin, joka haluaa vahingoittaa, tuottaa hämmentävän paljon vaihtoehtoja ennenkuin sen haluaa jo lopettaa.

Ehkä looginen linja on, että kaikkia pitää valvoa kotona, töissä ja ulkona.

Iso-Britannia on jo pitkällä tuon suhteen. Siellä kun ongelmaperheille asennetaan jo kamerat kotiin.

Millä laeilla saataisiin kuriin se, että kontrolliyhteiskunta pyrkii lopulta tappamaan kaikkien mielen ja vapauden, jos lähtökohta on ettei kehenkään voi luottaa?

Monasti sitä "napsahtaa" ilmiselvästi tapauksissakin, joissa ei ole mitään viitteitä moisesta.

Olisiko syytä koittaa etsiä syitä, miksi ihmiset voivat pahoin?

Miksi 400000 ihmistä käyttää Suomessa masennuslääkkeitä?

Havaitsija.

"Yksi lakiesityksen kiista-asioista on poliisille ehdotettu oikeus tarkastaa, miten aseita kotona säilytetään. Kotikäynnin saisi kuitenkin tehdä vasta ennakkoilmoituksen jälkeen. Reijosen mielestä suomalaiset kokevat sen kotietsinnäksi, nimitetään sitä sitten millä tavalla tahansa."

Tuohon kohtaan liittyen, onko kukaan tullut katsoneeksi poliisin sivuilta kohtaa Ampuma-aseluvat -> Aselupahinnasto?

Siellä on meinaan sellainen rivi, jossa lukee:

"muu säilytystilojen tarkastus 58 €"

Jotenkin on sellainen kutina etteivät nuo aseiden kotitarkastuksetkaan ilmaisia tule olemaan... vaikka siinäpä oiva rahasampo poliisille - käydään kahden viikon välein jokaisen suomalaisen aseenomistajan kotona lunastamassa viidenkympin tarkastusmaksu.

Tomppa-VHM

Ei hätää asia, on politiikkojen käsissä:

“Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline”, Haapasalo sanoo Aamulehden haastattelussa.

Haapasalo on juuri lukenut kirjaansa varten perheen sisäisistä henkirikoksista tehtyjä tutkimuksia.

Tappava perhesurmaaja on useimmiten mies kuten Oulun lauantaisessa perhesurmassa. Tämä voi juontaa miesten kasvatuksesta, fyysisestä vahvuudesta ja siitä, että miehet käsittelevät naisia useammin aseita, Haapasalo pohtii.

Haapasalo vierastaa ampumaharrastusta, koska ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen.

Erityisen vastuuttomana hän pitää sitä, jos vanhemmat tarjoavat alaikäisille lapsilleen aseita, ja ottavat heitä mukaan metsästysretkilleen.

http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/valtuusto/valtuusto/skp

Vieras

Jos joku haluaa surmata ihmisiä, hän voi rakentaa pommin tai vaikkapa ajaa autolla väkijoukkoon. Tappamiseen löytyy aina keinoja, mutta usein sanotaan että käsiaseella se on helppoa. Mielestäni ajastettu pommi on surmaajalle paljon helpompi, koska ei tarvitse jäädä edes katsomaan teon seurauksia.

AS

Oikeudessa tuomion saaneita rikollisia ei valvota samalla intensiteetillä kuin aseluvanhaltijoita mikäli tämä laki menee tälläisenään läpi. Toistuviinkaan huume- ja väkivaltarikoksiin syyllistyneiden ja niistä oikeuden tuomion saaneiden koteihin ei tehdä tarkastuksia ilman vahvaa epäilyä/näyttöä rikoksesta. Aseluvanhaltijoiden koteihin halutaan tälläisiä tehdä ilman näyttöä tai edes epäilyä rikoksesta.

Kotitalouksia joissa on ampuma-aseita on Suomessa varovaisesti arvioiden 400-500 TUHATTA. Poliisi on arvioinut tarkastuksia tehtävän pistokokeina muutamiin tuhansiin kotitalouksiin vuosittain. Sanokaamme, että tarkastus tehtäisiin vaikka 2000 talouteen vuodessa. Tällä tahdilla kestäisi 200-250 vuotta ennen kuin jokainen aseenomistajan koti olisi tarkastettu. Jos tarkastuskäynnin suorittaa yksi poliisimies voidaan kustannuksia ajatella syntyvän tarkastukseen käytettävän työajan lisäksi ajomatkaan käytetystä ajasta ja virka-auton käytöstä. Keskimäärin tarkastukseen voisi arvioida kuluvan minimissään 1 tunti poliisin työaikaa per tarkastuskäynti. Nykytaksan mukaan tästä käynnistä veloitetaan tarkastettavalta 68€.

Nämä minimissään 2000 tuntia ovat poissa poliisin resursseista tutkia tapahtuneita oikeita rikoksia ja niistä perityt 136000 euroa ovat poissa arpaonnen "suosimilta" aseluvanhaltijoilta. Tälläkö tavoinko päättäjät uskovat turvallisuutta lisäävänsä?

Minusta tämä tuntuu enemmän tavallisen ihmisen kyttäämiseltä, virkakoneiston tehottomalta käytöltä ja rahan keräämiseltä sen käyttöön.

AS

Poliisilla on jo nykyisen ampuma-aselain perusteella oikeus peruuttaa toistaiseksi voimassa oleva lupa mikäli luvanhakija on syyllistynyt rikoksiin tai mikäli tätä on elämäntapojensa ja/tai käytöksensä perusteella pidettävä soveltumattomana hallussapitämään ampuma-asetta. Lupien määräaikaisuus on oiva rahatuskeino millä tehdään ampuma-aselupien hallussapidosta kalliimpaa ja niiden omistamisen tulevaisuudesta epävarmempaa. Viiden vuoden väliajoin tapahtuva aseen tarpeellisuuden uudelleenarviointi antaa viranomaisille mahdollisuuden pakottaa luvanhaltija myymään omaisuuttaan mikäli tämä ei ole pystynyt osoittamaan riittävää harrastuneisuutta. Tämän harrastuneisuuden määrittelyä voidaan helposti ajan kuluessa muuttaa viranomaisohjeilla tai asetuksella mikä lisää aseenomistajan epävarmuutta omistusoikeudestaan tulevaisuudessa.

Tämä aselupien määräaikaisuus ja siihen liittyvä lupaharkinta on asekohtainen. Tyypillisesti ampumaurheilua ja/tai metsästystä harrastavilla on oman arvioni perusteella keskimäärin noin 5 erilaista ampuma-asetta. Mitä monipuolisempi harrastuneisuus sitä enemmän on yleensä aseitakin. Samalla tavalla kuin golfin pelaajalla on lukuisia golfmailoja myös ampujalla ja metsästäjällä on useita erilaisia työkaluja eri tarpeisiin. Näille kaikille aseille määräajoin tehtävä lupamenettely aiheuttaa luvanhaltijalle huomattavia kustannuksia ja syö tarpettomasti viranomaisresursseja. Jokela ja Kauhajoki jo osoittivat, että henkilön omistamien aseiden lukumäärällä tai lupien määräaikaisuudella ei ole suurta merkitystä aseväkivallan vähentämiselle. Nämä teot ovat kuitenkin perusteluna näille uusille lainkiristyksille, mikä aiheuttaa melkoisen ristiriidan. Poliisiylijohtaja Paaterokin on todennut, ettei aselailla voida estää koulusurmia. Lupien määräaikaisuuden tuomasta hyödystä aseväkivallan vähentämiselle ei ole esitetty mitään arviota. Se on laadittu siitä näkökohdasta, että aseiden määrä sinänsä lisää aseväkivaltaa ja että "tarpeettomien" aseiden vähentämisellä saataisiin luotua turvallisuutta. Pääpainon tulee kuitenkin olla aina ennen kaikkea henkilön sopivuudessa aseenomistamiseen eikä aseen teknisissä ominaisuuksissa tai siinä montako asetta kukin saa omistaa. Yksikin ampuma-ase väärissä käsissä riittää aikaansaamaan pahaa jälkeä. Kyse ei niinkään ole aseen kaliiperista, toimintatavasta tai ulkonäöstä. Historiaa ja aseita tuntevat sen tietävät, mutta viihdeteollisuuden luomat myytit elävät vahvoina kadunmiehen ajattelussa.

Osa ampuma-aseista, joita yksityisillä on voi olla hyvinkin arvokkaita ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin muokattuja uniikikappaleita. Näiden, samoin kuin harvinaisten (haluttujen/arvokkaiden) tai tunnearvoa sisältävien (perintö/pitkä omistushistoria) aseiden, omistussuhteen joutuminen usein hyvinkin asenteellisen ja asiantuntemattoman ulkopuolisen tahon arvioinnin kohteeksi ei ole oikeudenmukaista. Vaikka kaikilla aseilla ei välttämättä säännöllisesti ammuttaisikaan ne eivät aiheuta yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle merkittävää uhkaa lakeja ja terveitä elämäntapoja noudattavan aseenhaltijan säilytyksessä. Ei ole mitenkään perusteltua laittaa niitä viranomaistoimin pakkomyytäväksi määräaikaan mennessä. Mikäli tähän mennään tarkoittaa se aseiden hintojen romahtamista kun käytettyjä aseita alkaa virrata myyntimarkkinoille pakkomyyntien johdosta. Lisääntyneen tarjonnan vuoksi aseliikkeiden varastoissa olevat käytetyt aseet eivät mene kaupaksi (hinta laskee) samalla kun ostajat vähenevät. Aseliikkeet eivät näitä aseita halua ostaa, koska niiden eteenpäin välittäminen on hyvin vaikeaa. Yksityisten ihmisten halukkuus ostaa aseita lisääntyneiden lupakustannusten ja epävarman omistussuhteen tulevaisuuden vuoksi tekee aseista vähemmän houkuttelevia hankintoja. Halpaa asetta ei haluta välttämättä ostaa ollenkaan, koska lupakustannukset ovat kohoamassa niin korkeiksi, että niiden osuus aseen hankintahinnasta on merkittävän suuri. Samalla lupaprosessiin käytetyllä vaivalla ja rahalla kannattaa panostaa kalliimpaan aseeseen. Niinpä halvat aseet jouduttaneen myymään romumetallin hinnalla ostajien puuttuessa.

1,6 miljoonan aseen rahallinen arvo on erittäin merkittävä. Puhutaan varovaisestikin arvioiden miljardiluokan yksityisestä omaisuudesta, jonka arvoon lainsädännöllä ollaan nyt vaikuttamassa. Missä on omaisuuden suoja nykypäivän Suomessa?

Kim Lindblom

Kommunismiin ilmeisesti kuuluu ollenaisena osana yksityisen aseenomistuksen vainoaminen:

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie katsoo, ettei käsiaseita saisi lainkaan säilyttää kotona.

Eduskunta käsittelee torstaina hallituksen esitystä aselain uudistamiseksi.

- Aseiden hallussapito kodeissa aiheuttaa turhia riskejä, loukkaantumisia ja kuolemia, sanoo Lapintie Verkkouutisten mukaan.

Lapintie esittää jättämässään rinnakkaisaloitteessa, että yksityishenkilö voisi saada käsiaseen hankintaluvan vain rekisteröidyn ampumaseuran yhteisöluvan kautta.

Käsiaseiden käyttö siirrettäisiin ampumaseuroihin. Sama koskisi Lapintien mukaan myös säilytystä.

- Käsiaseita ei ole mitään syytä säilyttää kodeissa, hän sanoo.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1728783

Jaana Haapasalo SKP:

“Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline”, Haapasalo sanoo Aamulehden haastattelussa.

Haapasalo on juuri lukenut kirjaansa varten perheen sisäisistä henkirikoksista tehtyjä tutkimuksia.

Tappava perhesurmaaja on useimmiten mies kuten Oulun lauantaisessa perhesurmassa. Tämä voi juontaa miesten kasvatuksesta, fyysisestä vahvuudesta ja siitä, että miehet käsittelevät naisia useammin aseita, Haapasalo pohtii.

Haapasalo vierastaa ampumaharrastusta, koska ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen.

Erityisen vastuuttomana hän pitää sitä, jos vanhemmat tarjoavat alaikäisille lapsilleen aseita, ja ottavat heitä mukaan metsästysretkilleen.

http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/valtuusto/valtuusto/skp

Kim Lindblom:
Eräät poliitikot ovat Suomessakin heränneet vaatimaan ns. käsiaseiden (eikö kaikkia aseita pidetä kädessä) kieltämistä. Malliesimerkiksi maasta jossa asiat on näiden totalitarismista haavelevien puheissa mainittu usein Englanti.
Britannian katuja tosin riivaa, etnisperäinen väkivaltarikollisuus. Lapsiin kohdistuva henkirikollisuus on kasvanut lähes kolmanneksella. Vuonna 2007 lähes 10 prosenttia murhatuista oli alle 16-vuotiaita. Murhatuista 40 oli alle 5-vuotiaita. Henkirikosten kokonaismäärä nousi vuoden 1958 261:stä vuoden 1990 661:een. Ennätys, 1047, saavutettiin vuosina 2002/2003. Tuliaseilla tehtiin vuonna 2007 59 henkirikosta, 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Näin siitä huolimatta, että yksityinen aseenomistus on käytännössä kokonaan kielletty maassa.
Mielenkiintoista on myös havaita se lähes hysteria joka leimaa Englannin viranomaisten suhtautumista aseisiin. Katselin kerran tv:stä sarjaa joka kertoo Lontoon poliisin helikopteriyksiköstä. Tässä jaksossa keskityttiin tilanteisiin jossa epäiltiin aseuhkaa. Näytettäväksi oli ilmeisesti valittu kolme dramaattisinta. Kävi kuitenkin ilmi, että yhdessäkään ns. uhkatilanteessa ei ollut kyse oikeasta uhkatilanteessa ja kahdessa kolmesta ei edes oikeasta aseesta. Kuitenkin näitä kutakin väitettyjä uhkatilanteita lähetettiin torjumaan toistakymmentä aseistettua poliisia (viimeaikaisten uutisten perusteella vaarallisen yhdistelmä niin toimijalle itselle kuin sivulliselle tuntuu ainakin Suomessa olevan poliisimies ja ase) ja poliisihelikopteri.
Äärimmäiseksi vaaratilanteeksi koettiin se, että jossain oli ehkä joku joka saattoi olla metsästämässä kauriita. Paikalle oli näet ase – metsästäjän kivääri.
Näin siis käy kun kansalaiset ja viranomaiset irtaantuvat elämän realiteeteista, vaikkapa siitä, että harva ampuma-asekaan on omalla tahdolla (pahalla) varustettu olento joka vain odottaa tilaisuutta voidakseen itsenäisesti alkaa viattomien ympärillä olijoiden silmittömän tuhoamisen.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Juha-ni

Aivan äskettäin, viime torstaina käytiin eduskunnassa uuden aselain (osa 1) lähetekeskustelu. Tässä keskustelussa vasemmiston edustaja Annika Lapintie puhui puhdasta roskaa. Hän siis antoi omassa puheenvuorossaan tietoja jotka eivät pidä paikkaansa.

Hän ensinnäkin väitti Suomessa olevan neljänneksi eniten aseita maailmassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Kyseessä on virheellinen luku, jota esim. erilaiset rauhanjärjestöt ovat toistelleet vuosikausia.

TODELLISUUDESSA mm. Ruotsissa, Kanadassa, Saksassa ja Ranskassa on prosentin tarkkuudella saman verran aseita asukasta kohden kuin Suomessa.

Lisäksi edustaja Lapintie väitti Iso-Britannian käsiasekiellon olleen onnistunut. Tämä on selvä vale. Todellisuudessa Iso-Britanniassa on yli KYMMENEN VUODEN AJAN, joka vuosi, tehty enemmän rikoksia aseille, kuin ennen vuoden 1997 täyskieltoa.

Iso-Britanniassa on myös erittäin paljon hyvin raakaa erilaisilla teräaseilla (lähinnä veitsillä, stileteilla jne.) tapahtuvaa katuväkivaltaa.

Vieras

Aselakiesitys valmisteluineen on täysi farssi. Jokelan surmien jälkeen Kansallinen Kivääriyhdistys tarjosi korvauksetta asiantuntija-apuaan Vanhasen hallitukselle ja lähestyikin kansanedustajia luovuttamalla valmiin muutosesityksen aselakiin jolla ammunnan harrastajiksi tekeytyneiltä mielenvikaisilta estetään luvallisen aseen hankkiminen. Mitä teki Vanhanen? Ei mitään, ja seuraavana syksynä sama uusiutui Kauhajoella.

Nyt poliitikoille tulikin hätä käteen ja koko soppa päätettiin kaataa luvallisen aseen omistajien niskaan syyllistämällä tasapuolisesti kaikki aseharrastajista metsästäjiin. Asevastainen mediamme aloitti yksipuolisen rummutuksensa siitä kuinka aseet ja ammunta ovat pahoja. Asemies sitä ja asemies tätä...tietämättömiä ihmisiä peloteltiin törkeästi ja aivan tietoisen tarkoituksenmukaisesti muokattiin yleistä ilmapiiriä asevastaiseksi. Arvojohtajamme Halonenkin ilmaisi omat asevastaiset mielipiteensä (yllätys yllätys).

Päätettiin pikaisesti aloittaa asekieltolain valmistelutyöt. Lakiesitys verhottiin EU:n asedirektiivivaatimuksilla sekä YK:n tuliasepöytäkirjan vastaavilla sumuverhon taakse tyyliin "näin on pakko tehdä...lainsäädäntömme on harmonisoitava blaa blaa blaa". Meillä on hyvä ja toimiva aselaki vuodelta 1998 eli siis hyvin tuore laki. Muuta vikaa siinä ei ole kuin se, ettei poliisi lupaviranomaisena sitä ole aina noudattanut. Tähän lakiin olisi hyvin helppo asetuksella tehdä tarvittavat lisäykset, mutta miksi näin ei heti tehty? Ei se ole vieläkään myöhäistä. Myös AAHY on sotkenut lupakäsittelyn ohjeistusta omilla nippelipykälillään, jotka eivät perustu lakiin! Sisäasiainministeriön ja surullisenkuuluisa Ase- ja Arpajaispuulaaki AAHY:n toimesta nimettiin kiireesti lakityöryhmät, joihin ei huolittu ainuttakaan asealan järjestön edustajaa. Lain valmistelun takapiruna on toiminut sama AAHY:n Jouni Laiho, joka hyllytettiin vuonna 1996 silloisesta aselain valmistelutyöstä syynä valmistelemansa kelvottoman aselakiesityksen juuttuminen perustuslakivaliokuntaan. Nyt sitten palkattiin Laihon kisälli Mika Lehtonen lain valmistelijaksi. Sisäministeri Holmlundia on aivan ilmeisesti johdettu harhaan ja tiettävästi häneltä on pimitetty asealan järjestöjen lausuntoja lakiesityksestä.

Lain valmistelu tehtiin täysin julkisuudelta piilossa sivuuttaen täysin asealan järjestöjen painavat mielipiteet. Niitä väitettiin kuullun, mutta ei kuunneltu. Tästä saatiin todisteet lain lähetekeskustelussa. Lakiesityksen sisältöä ei muutettu tippaakaan vahvasta vastustuksesta huolimatta. Jo hallituksen iltakoulussa oli otettu se linja ettei kansalaisten ja järjestöjen mielipiteestä tarvitse välittää. No, ensi vaaleissa tavataan...

Nyt ollaan sitten pattitilanteessa. Meillä on täysin kelvoton aselakiesitys joka ei kelpaa kuin sen valmistelijoille. Laki muuttaisi Suomen DDR:n kaltaiseksi poliisivaltioksi kotietsintöineen, romuttaisi yksityisen omaisuuden suojan, järjestäymisvapauden jne ja toisi enemmän ongelmia kuin ratkaisisi niitä. Ase-, reserviläis ja metsästysjärjestöistä 19 kappaletta on allekirjoittanut sen vastaisen tiedotteen viime viikolla. Näissä riveissä kiehuu ja kansalaiset voivat ensi vaaleissa äänestää ketä vaan ellei heitä nyt kuunnella. Jos Holmlund ja Vanhanen haluavat upota tämän surkean lakiesitystekeleen mukana, niin terve menoa! Vielä ei ole myöhäistä perääntyä ja aloittaa valmistelu uusiksi ilman näitä AAHY:n "eksperttejä".

Lakiesitys HE106/2009 on yksiselitteisesti hylättävä. Se ei lisää aseturvallisuutta, vaan huonontaa sitä. Se sitoisi poliisin voimat joutavaan puuhasteluun, jumittaisi lupaosastot ja tuomioistuimet epäselvyyksiensä vuoksi, rankaisisi ja rahastaisi lainkuuliaisia kansalaisia, lisäisi luvattomien aseiden määrää ja aserikollisuutta, loisi pimeiden aseiden kaupalle valmiit markkinat, huonontaisi yleistä lainkuuliaisuutta ja poliisityön arvostusta jne jne. Ei kannata säätää lakia, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä!

Lakinsa lukenut

10. syyskuuta 2009
Viranomaiset eivät noudata lakia?
KIRJALLINEN KYSYMYS 709/2009 vp
Ampuma-aselain noudattaminen aselupapäätöksissa

Eduskunnan puhemiehelle
Voimassa olevan ampuma-aselain 119 §:ssä säädetään, että aselupia koskevaa tarkentavaa sääntelyä toteutetaan valtioneuvoston asetuksella. Ampuma-aselain mukaan sisäasiainministeriön asetuksella voidaan säätää erinäisistä lomakkeista, menettelyistä ja ehdoista. Lisäksi laissa todetaan, että sisäasiainministeriö antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita deaktivoituihin aseisiin tai pysyvästi toimintakelvottomiksi tehtyjen aseiden osiin liittyvistä teknisistä seikoista sekä niiden viranomaisille esittämisessä noudatettavasta menettelystä.
Sisäasiainministeriö on kuitenkin lokakuusta 2007 lähtien antanut ohjeita aselupien myöntämisestä. 19.10.2007 sisäasianministeriö antoi arpajais- ja asehallintoyksikön johdolla valmistellun Aselupakäytännön yhtenäistämisohjeen. Sitä ovat täydentäneet 29.9.2008 annettu ohje "Ampuma-aseiden hallussapitolupien antaminen ja peruuttaminen" sekä 14.10.2008 annettu täydennysohje. Aselupia käsittelevät kihlakunnat perustelevat pääsääntöisesti kaikki kielteiset päätökset näillä ohjeilla. Jopa hallinto-oikeuksiin menneet lupa-asiat on viranomaisten puolelta perusteltu ohjeisiin vedoten aivan kuin ne olisivat noudatettavaa lainsäädäntöä.
Nyt Helsingin hallinto-oikeudessa on kuitenkin todettu, etteivät ohjeet ole laillinen peruste aselupaa koskeville rajoituksille. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen, jolla pistoolin hallussapitolupa oli myönnetty määräaikaisena.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä,
että aselupapäätöksissä noudatetaan
voimassa olevaa ampuma-aselakia?

Helsingissä 9 päivänä syyskuuta 2009
Jyrki Kasvi /vihr

Kirjallinen kysymys ladattavissa eduskunnan sivuilta tästä linkistä: TRIPhighway

document has expired (errno=2)

Kommentti: Onpas Kasvin tämä eduskuntakysely hävinnyt "sopivasti" bittiavaruuteen, paperilla eduskunnassa se vielä varmasti on. Taitaa olla liian kova pala Holmlundin vastattavaksi, kun virkamiehet rikkovat lakia? SM:n ja AAHY:n hyvän hallintotavan vastainen toiminta aselain valmistelussa tulisi myös tutkia.

Tapani M

Tunteita ja mielen myllerrystä molemmin puolem rajaa. Uusi aselaki ja historiamme menneet sodanjäljet koskevat pitkälti samaa yhteiskuntaluokkaa. Taajamien ulkopuolella asuvat maanläheiset ihmiset harrastavat meille kaupungeissa asuvalle kantaväestölle jo vierasta luonnon kulttuuria. Ei tarvitse mennä kauas historiassa taaksepäin, kun aikamme kansalliskirjailijat, -säveltäjät ja - taiteilijat olivat osa luontoa; he kuvasivat sitä ja myös metsästivät eläimiä saaliikseen. Suhde luontoon on osa meidän historiaamme. Se täytyy hyväksyä osana identiteettiämme, samoin kuin itänaapurimme maantieteellinen sijainti erikoisine mielenlaatuineen ja länsinaapurimme pitkä "isoveli"suhde meidän historiassamme.

Miksi emme kykene parempaan tilanneanalyysiin kuin toisten harrastuksen rajoittamisen? Olemme kansakuntana nuori ja hauras. Emme uskalla tunnustaa meidän todellisia puoliamme. Johtuuko koulampumiset väärästä tai huonosta aselaista vai johtuuko se ehkä huonosta sosiaalisesta tilastamme? Olisiko kokonaisteena ajateltuna järkevämpää tunnustaa koulujemme ja oppilaitostemme heikko kyky tunnistaa apua tarvitsevat, opettajien ja ammattiauttajien työtaakka ja taitomme puuttua oikeisiin asioihin? Minulle on jäänyt sellainen kuva, että mennään lyhyimmän kautta - ammutaan sinne minne media odottaa ja saadaan maksimaalinen nopea voitto joka on ehkä noin vaalikauden mittainen.