Sunnuntai 27.5.2012

Juha Mieto: ”Palautan Nova-rahat”

Luotu: 
11.9.2009 07:48
Päivitetty: 
11.9.2009 07:57
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Juha Mieto lupasi palauttaa Nova-rahat, jos joku laskee hänelle yksinkertaisen prosenttilaskun.

Kurikkalainen kansanedustaja Juha Mieto (kesk.) on valmis palauttamaan kaikki kohurahoittaja Nova Groupilta saamansa tuet, kertoo Pohjalainen.

Mieto muistuttaa, että hänen Kehittyvien maakuntien Suomelta saamissaan rahoissa oli muitakin yrityksiä. Mieto on sitä mieltä, "ettei kai ole mahdoton temppu jyvittää summa siten, että Novan rahat erottuvat muusta".

- Reilua ei ole se, että kaikki KMS:n rahat palautetaan. Minunkin vaalituessa voi olla Kyösti Kakkosen ja Toivo Sukarin rahoja. On väärin sotkea niitä tähän.

- Kun Novan tuki selviää, palautan rahat. Se on reilua, Mieto sanoo.

Selvä, tässä yksinkertainen malli Juha Miedolle.

KMS jakoi vaalitukea yhteensä 406 000 euroa, ja tästä tuesta Nova Group rahoitti 145 000 euroa eli 36 prosenttia. Juha Mieto sai KMS-rahaa 5000 euroa, josta 36 prosentin Nova-osuus on 1800 euroa.

Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura palautti ensimmäisenä poliitikkona tukia Novan konkurssipesälle 850 euron verran. Tiuraa tukenut MJT-klubi palautti 5000 euroa. Tiura sai KMS:ltä 20 000 euroa, josta Nova-rahaa on 7200 euroa. Palautettavaa jäisi loogisesti näin ollen vielä 1350 euroa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

pekkapoeka

kepusika-flunssasta. Hyvä Mieto, rehti peli pitää oikealla ladulla! Enää ei puutu kuin se pikkujuttu, se rahojen palauttaminen. Kai se näkyy jossain tiliotteella, paljonko novatukea on tullut?

Vieras mies tuli taloon

Mietaa palauttaa satasen tai pari ja saa tempustaan suuren julkisuuden. Muuta julkisuutta on tullut lähinnä television hömppäohjelmista, ei yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden piiristä. Varsin turhis julkkis.

Vilppi

"Nova Group rahoitti 145 000 euroa eli 36 prosenttia"

Siis konkurssipesän pitäisi saada 145 000 € takaisin pesään. Keskustan Korhonen kieltäytyi maksamasta. Mitäs siitä tapauksessa tehdään, mikäli kaikki eivät ole halukkaita palauttamaan, jääkö Keskusta puolue velkaa konkurssipesälle ja konkurssi pesä voi uusia vaatimuksen muutaman vuoden välein. Velka ei ymmärtääkseni vanhene mikäli konkurssipesä uusii vaatimuksensa. Miten on koron kanssa? kasvaako palautettava summa myös korkoa?

tim

Antaako perunakuoppa-Korhonen palauttaa sen. Sanoi jyrkän ei palautuksille ja katosi taas perunakellari linnoitukseensa. Oli taas unohtanut 7000 euron risteily sponssin Nova-Groupin Merisalolta. Taas inhimillinen erehdys vaikka jouku aika sitten kaikki oli taas kerrottu. Tämä Korhonen on mukana Lauri Tarastin ryhmässä suunnittelemassa uudistuksia puolue tukeen. Pukki kaalimaan vartijana ? Henkilö kohtaisesti minun uskoni demareiden kepun, kokoomuksen ja rkp:n rehellisyyteen loppui kauan sitten.

Ola

Entäs se Öykkärikorhonen. Miten on hänen Nova-rahojensa palautuksen kanssa? Alkaako kansa paeta Öykkärin takaa. Muut kepulaiset ovat huomanneet, miten Öykkäri vetää Kepua suohon ja lamaannuksen tielle, jossa häämöttää puolueen loppu.

Vieras

Tässä on nyt Mietaan potti. Katsotaanpa sitä vähän lähemmin:
Siinä on Sukarin rahaa, Kakkosen kolikoita ja Novan kahisevaa ja sitten vielä muita lahjoittajia; ydistyksiä ,säätiöitä tms.
No niin lapset, montako lahjoittajaa on yhteensä?

Nyt sitten Mietaa haluaa palauttaa Novan rahat takaisin, jotta ne voidaan antaa sinne, mistä ne alunperin lainattiin.
Okei minä laskin sen, ja sain Novan rahojen summaksi tästä kokonaispotista noin kaksi viidesosaa. Paljonko se on euroissa? Laskekaapa.

Mutta nyt tuli ongelma; Mietaa ei halua palauttaa Sukarin rahoja, ja koska Nova on reippaasti enemmän velkaa Sukarille kuin noita palautettavia rahoja on. Niin mitä hänen nyt sitten pitäisi tehdä...
Ope ope,hei,paljonko noita säätiöiden ja yhdistysten kautta kierrätettyjä rahoja on, ja kenen ne ovat? Voisko ne jättää urheiluseuralle?